Kimalaiset (Bombus) – lajit, elintavat ja tunnistusopas
Kattava kimalaisopas: lajit, elintavat, tunnistusvinkit ja suojeluneuvot Suomessa ja maailmalla — opi tunnistamaan Bombus-lajit helposti.
Kimalaiset (engl. bumblebees, myös bumble bees tai humble bees) ovat pääosin Bombus-suvun mehiläisiä. Sukuun kuuluu noin 250 eri lajia, ja niitä esiintyy pääasiassa pohjoisella pallonpuoliskolla. Kimalaisia tavataan myös Uudessa-Seelannissa ja Tasmaniassa, ja käytännössä lähes koko Euraasian alueella. Ne voivat olla joko sosiaalisia tai puoliyhteiskunnallisia riippuen lajista.
Ulkonäkö ja tunnistus
Kimalaiset ovat tukevarakenteisia, vahvasti karvaisia mehiläisiä. Karvapeite auttaa lämmönsäätelyssä ja pölyhiukkasten tartuttamisessa. Useimmilla lajeilla on voimakkaat kontrastivärit – mustan, punaisen, keltaisen ja valkoisen yhdistelmiä – jotka toimivat varoitusväreinä (Müllerin jäljittely).
- Koko: lajista riippuen pienistä suuriin, yleensä tukevampi kuin hunajamehiläinen.
- Karvapeite: tiheä ja peittävä; värijaksot (raitamalli) auttavat lajin tunnistuksessa.
- Siitepölykorit: naaraspesän työmehiläisillä takaruumiin sivuilla on karvoista muodostetut "korit" (corbiculae), joihin kerätään ja pakataan siitepölyä.
- Sukupuolierot: kuningattaret ja työläiset muistuttavat toisiaan, koiraat (kuhnurit) ovat usein vaaleampia ja niillä ei ole pölykoreja.
Tunnistus lajitasolle voi vaatia tarkempaa värikaavaa, karvojen pituutta ja sukupuolen piirteitä tai asiantuntijan apua. Monet lajit myös muistuttavat toisiaan voimakkaasti.
Sosiaalinen rakenne ja elinkaari
Useimmat kimalaiset elävät vuoden mittaisissa yhdyskunnissa: keväällä talvehtinut kuningatar aloittaa pesän rakentamisen, munii ja hoitaa alkuvaiheen jälkeläisiä, kunnes työläiset ottavat hoivan vastuulleen. Yhdyskunta koostuu yleensä kuningattaresta, työläisistä ja kuhnureista. Tavallinen mehiläisyhdyskunta on usein alle 50 yksilön kokoinen, mutta jotkut trooppiset lajit elävät suuremmissa yhteisöissä (trooppiset lajit).
Monien lajien kehityskierto on seuraava: kuningatar talvehtii, keväällä etsii pesäpaikan, kasvattaa ensimmäiset työläiset, pesä kasvaa ja loppukesästä syntyy uusia kuningattaria ja kuhnureita, jotka parittelevat ja uudet kuningattaret vaeltavat talvehtimaan.
Elintavat ja merkitys pölyttäjänä
Kimalaiset keräävät sekä siitepölyä että nektaria. Niiden karvainen pinta tartuttaa siitepölyä tehokkaasti, ja monet kasvit hyötyvät kimalaisista erityisesti. Joidenkin kasvien, kuten tomaattien, kimalaiset suorittavat niin sanotun "värinäpölytysten" (buzz pollination), jossa kimalainen järisyttää kukkaa värisemällä omilla lihaksillaan — tämä vapauttaa siitepölyn, jota muut pölyttäjät eivät saa helposti irti.
Kimalaiset ovat tärkeitä metsä- ja niittykasvien sekä viljelykasvien pölyttäjiä (esim. marjat, rehevät kukat ja pahimmillaan suljetummat kukat vaativat usein vahvempia pölyttäjiä).
Pesäpaikat
Kimalaiset rakentavat metsiin, niityille ja pihoille pesiä monenlaisiin paikkoihin: maanalaisiin koloihin (vanhojen jyrsijöiden pesät), heinätupikkoihin, onttoihin puihin tai rakosiin rakennuksissa. Pesän koko ja sijainti vaihtelevat lajin ja alueen mukaan.
Viholliset ja suojautuminen
Kimalaisilla on kirkkaat varoitusvärit, jotka viestivät pistävästä puolustuskyvystä. Ne voivat kuitenkin joutua petojen saaliiksi; esimerkiksi jotkin linnut kuten harmaasieppo (Lanius excubitor) ja erilaiset mehiläissyöjät sekä muut petoeläimet saalistavat kimalaisia. Karvapeite ja pistäminen tekevät niistä useimmiten epämiellyttäviä saaliseläimiä varten.
Uhat ja suojelu
Kimalaiset ovat herkkiä ympäristön muutoksille. Tärkeimpiä uhkia ovat:
- elinympäristöjen pirstoutuminen ja niittyjen umpeutuminen,
- torjunta-aineiden (herkät erityisesti neonicotinoideille) käyttö,
- taudit ja loiset (joiden leviäminen voi lisääntyä kaupallisten viljelysten myötä),
- ilmastonmuutos, joka muuttaa kasvien kukinta-aikoja ja sopivia elinympäristöjä,
- vieraslajit ja kaupallinen kimalaisviljely, joka voi levittää tauteja tai syrjäyttää paikallisia lajeja.
Monia kimalaislajeja suojellaan ja niiden tilaa seurataan. Suojelutoimia ovat esimerkiksi kukkivia reuna-alueita ja niittyjä suosiva hoito, torjunta-aineiden käytön vähentäminen sekä pesäpaikkojen säilyttäminen.
Miten voit auttaa kimalaisia
- Istuta monivuotisia ja monilajisia kukkaryhmiä, jotka kukkivat eri vuodenaikoina.
- Jätä osa pihasta luonnontilaan: risukasoja, paljas maa ja heinätupaat tarjoavat pesäpaikkoja.
- Vältä turhaa torjunta-aineiden käyttöä; käytä luontoystävällisiä vaihtoehtoja.
- Tutustu paikallisiin kimalaislajeihin ja tue niiden suojelua osallistumalla seurantaan tai hankkeisiin.
Tunnistusvinkkejä kentällä
- Katso väriraitoja ja niiden järjestystä — monien lajien tärkein tuntomerkki.
- Tarkkaile pölykorien (täysinä huomattavat) esiintymistä töissä olevilla naaraspuolisilla yksilöillä.
- Kuuntele ja huomaa "värinä": kimalaiset pörräävät hitaammin ja matalammalla äänellä kuin hunajamehiläiset.
- Huomioi koko ja karvan pituus sekä kasvien, joissa kimalainen vierailee, lajit — kielen pituus rajoittaa käytettävissä olevia kukkia.
Luotettava lajitason tunnistus vaatii usein valokuvia ja vertailua kenttäoppaaseen tai asiantuntijan arviota.
Turvallisuus ja pistäminen
Kimalaiset eivät yleensä ole aggressiivisia ihmisiä kohtaan, mutta puolustavat pesää ja saattavat pistää, jos niitä käsitellään tai ne kokevat uhkaa. Pistos voi olla kivulias; vain naaraspuoliset yksilöt pystyvät pistä- mään. Allergiset reaktiot ovat harvinaisempia kuin esimerkiksi ampiaisten kohdalla, mutta voimakas reaktio vaatii lääketieteellistä hoitoa.
Yhteenvetona: kimalaiset ovat monimuotoisia ja tärkeä osa ekosysteemejämme sekä arvokkaita pölyttäjiä. Niiden suojelu ja elinympäristöjen hoito ovat keskeisiä toimenpiteitä, joilla voidaan turvata niin luonnon monimuotoisuus kuin maatalouden pölyttäjäpalvelut.
Kimalaiset siitepölykuormassaan
Kimalaiskärsämö meripihlajalla
Elinkaari
Hedelmöityneet kuningattaret talvehtivat lepotilassa. Ne aloittavat pesän keväällä. Pesät ovat pienempiä, yleensä paljon pienempiä kuin mehiläispesien pesät. Kuningatar varastoi parittelustaan peräisin olevaa spermaa, ja se voi päättää, hedelmöittääkö se munan vai ei, kun se tulee munanjohtimesta emättimeen. Naaraat ovat diploideja, urokset haploideja. Tämä on yleinen sukupuolenmääritysmenetelmä koko Hymenoptera-suvussa.
Ainoastaan hedelmöittyneistä munista kasvaa naaraita, hedelmöittymättömistä kasvaa uroksia. Toukat saavat kehittyäkseen sekä nektaria hiilihydraattien että siitepölyä proteiinien saamiseksi.
Kuningattaret tukahduttavat naaraiden muninnan aggressiivisuudella ja feromoneilla, kunnes naaraat alkavat munia vasta kauden loppupuolella. Munista kehittyy uroksia (drones), jos niitä ei hedelmöitetä (haploidisia), ja naaraita, jos ne ovat diploidisia.
Näin kuningatar on kaikkien ensimmäisten urosten äiti. Uudet kuningattaret (ne hedelmöittyneet munat, jotka saavat ravitsevaa ravintoa) ja urokset lähtevät pesäkkeestä, kun ne ovat sukukypsiä. Ne parittelevat ja uudet kuningattaret etsivät talvehtimispaikan. Sitten ne lepäävät talven yli ja aloittavat uuden pesän keväällä. Näin kierto päättyy. Kuningattaret elävät useita vuosia. Työläiset (hedelmöittymättömät naaraat) elävät noin yhden kauden. Kuhnurit elävät kaukana pesästä (pesistä). Kuningattaret eivät pariudu oman pesänsä kuhnureiden kanssa.
Kimalaiset voivat lentää hyvin korkealla. Vuonna 2014 National Geographicin mukaan kimalaiset voivat lentää korkeammalla kuin Mount Everest.
Pesän koko
Pesäkoko on lajin mukaan 50-400 yksilöä. Pesäkolonioita on löydetty niinkin pieniä kuin ~20 yksilöä ja niinkin suuria kuin 1700 yksilöä. Pesät ovat pieniä verrattuna mehiläispesiin, joihin mahtuu noin 50 000 mehiläistä.
Pesätyypit
Monet lajit pesivät maan alla jyrsijöiden vanhoissa koloissa tai suojaisissa paikoissa. Ne välttävät suoraa auringonvaloa, sillä se saattaisi ylikuumentaa pesät. Toiset lajit tekevät pesiä maanpinnan yläpuolella, joko paksussa ruohossa tai puissa olevissa koloissa. Kivenporaajia tavataan kalkkikiviseinämissä ja -kallioilla, ja hiekanporaajia tavataan tiiviissä hiekkakallioissa.
Kimalaisen pesä ei ole järjestäytynyt kuusikulmaisiin kammioihin, kuten mehiläisen pesä, vaan solut on ryhmitelty epäsiististi yhteen. Työläiset poistavat kuolleet mehiläiset tai toukat pesästä ja jättävät ne pesän sisäänkäynnin ulkopuolelle, mikä auttaa ehkäisemään tauteja. Lauhkeilla alueilla pesät kestävät vain yhden kauden, eivätkä ne selviä talven yli.
Loismehiläiset
Noin kymmentä lajia kutsutaan käkikimalaisiksi. Ne ovat pesäparasiitteja: ne ovat erikoistuneet tunkeutumaan toisten kimalaislajien pesiin ja valtaamaan ne. Näissä lajeissa ei ole työntekijöitä. Kun tällainen eläin on vallannut pesän, se pakottaa työläiset ruokkimaan sitä ja sen jälkeläisiä. Kun jälkeläiset ovat valmiita, ne lähtevät pesästä parittelemaan ja valtaamaan muita pesiä.
Sting
Kaikilla kimalaisilla on pisto, kuten pesämehiläisilläkin. Kimalaisen pisto ei kuitenkaan vahingoita sitä käytettäessä, ja ne voivat pistää useita kertoja. Ne pistävät kuitenkin harvoin, elleivät ne ole todella uhattuna.
Niillä on myös eräs ylimääräinen puolustuskeino lintuja vastaan, ja se on niiden mekaaninen sitkeys. Linnut eivät yleensä niele mehiläisiä kokonaisina. Jos ne ylipäätään syövät mehiläisiä, ne manipuloivat niitä niin, että ne syövät vain rintakehän siipilihaksia. Tämä on vaikeaa ja aikaa vievää kimalaiselle. Yleensä ne jätetään rauhaan.
Kimalaiset Englannissa
BBC on tehnyt useita kenttäraportteja säännöllisiin Naturewatch- ja Spring watch -ohjelmiinsa. Lyhyissä filminpätkissä on tietoa mm:
- Kimalaisen lento
- Miten erottaa leijukärpänen kimalaisesta?
- Kimalaispesät
- Elokuva kimalaisia saalistavista eläimistä (tiaiset, varikset, hiiret, oravat, mäyrät...).
- Käki-kimalaiset, jotka loisevat hunajaa ja/tai toukkia.
BB-opas
- Bombus-suku, kimalaiset. BugGuide. [2]
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on kimalaisen suku?
V: Kimalaiset kuuluvat Bombus-sukuun.
K: Missä kimalaisia voi tavata?
V: Kimalaisia tavataan enimmäkseen pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta niitä tavataan myös Uudessa-Seelannissa ja Tasmaniassa. Niitä esiintyy käytännössä kaikkialla Euraasian mantereella.
K: Kuinka kauan kimalaispesäkkeet yleensä kestävät?
V: Kimalaisyhdyskunnat kestävät yleensä yhden vuoden, vaikka mehiläiskuningatar voi elää pidempäänkin.
K: Mitä kimalaiset syövät?
V: Kimalaiset keräävät siitepölyä valkuaisaineeksi poikasilleen ja syövät itse nektaria.
K: Mikä on työmehiläisnaaraiden tunnusmerkki?
V: Naaraspuolisilla työmehiläisillä on takajaloissaan kaksi "koria", jotka täyttyvät siitepölyllä, kun ne keräävät sitä kukista. Nämä korit ovat vain erityisesti tähän tehtävään sovitettuja karvoja, ja ne ovat hyvin havaittavissa, kun ne ovat täynnä.
K: Millainen väritys kimalaisilla on?
V: Useimmilla kimalaisilla on aposemaattiset varoitusvärit, yleensä jokin mustan, punaisen, keltaisen ja valkoisen yhdistelmä. Tätä kutsutaan Müllerin mimiikaksi, jota esiintyy yleisesti mehiläisissä ja ampiaisissa.
K: Miten karvoitus auttaa suojaamaan kimalaisia saalistajilta?
V: Kimalaisen äärimmäinen karvaisuus tekee niistä vaikeasti käsiteltäviä nuorille linnuille, jotka muuten saalistaisivat niitä, joten se auttaa suojelemaan niitä saalistajilta, kuten harmaakyyhkysiltä (Lanius excubitor) tai mehiläissyöjiltä.
Etsiä