Venäjän Katariina II (myös Katariina Suuri tai Jekaterina Aleksei'evna) (21. huhtikuuta 1729, Stettin, Saksa – 17. marraskuuta 1796 Tsarskoje Selo, Venäjä) oli Venäjän keisarinna. Hän nousi valtaan vallankaappauksella vuonna 1762; hänen miehensä syrjäytettiin ja kuoli pian sen jälkeen. Katariina hallitsi vuosina 1762–1796 ja hänen valtakautensa teki Venäjästä määräävän suurvallan Euroopassa.

Katariina II syntyi Saksan Anhalt-Zerbstin herttuakunnassa ja otti Venäjällä ortodoksisen nimen Jekaterina Aleksei'evna. Hänet tunnetaan valistusaikaisena hallitsijana, joka omaksui läntisiä ideoita, piti kirjeenvaihtoa ajan johtavien filosofien kanssa ja pyrki uudistamaan Venäjän hallintoa, oikeusjärjestelmää ja koulutusta. Samalla hän vahvisti kruunun auktoriteettia, antoi aatelistolle etuoikeuksia ja piti kiinni itsevaltaisesta hallintomallista.

Uudistukset ja hallinnon kehitys

  • Katariina laati vuonna 1767 niin kutsutun Nakaz-ohjeistuksen (ohjeita lakikomitealle), joka ammensi 1700-luvun valistusfilosofiasta ja vaati lain yhdenmukaistamista sekä ruumiillisten rangaistusten vähentämistä.
  • Hän kutsui koolle lainsäädäntökomission (Legislative Commission) ja pyrki keräämään tietoja paikallisesta elämästä ja oikeuskäytännöistä, vaikka laajaa lainsäädäntöuudistusta ei koskaan kokonaisuudessaan vahvistettu.
  • Hallinto-organisaatioa uudistettiin jakamalla maata hallinnollisiin gubernioihin ja antamalla aatelistolle laajoja oikeuksia paikallishallinnossa; samanaikaisesti kaupungeille annettiin kaupunkioikeuksia ja yhdistyksille määrättyjä vapauksia.
  • Opetuksen ja kulttuurin tukeminen: Katariina perusti ja tuki kouluja, akatemioita ja taidekokoelmia — hänen hollaan alkoi muodostua myöhempi Eremitaaši-kokoelma — ja hänella oli laaja kirjallinen ja taiteellinen intressi.

Ulkopolitiikka ja laajentuminen

Katariinan valtakaudella Venäjä laajeni voimakkaasti sekä länteen että etelään. Hän kävi menestyksekkäitä sotia Ottomaanien valtakuntaa vastaan, joiden seurauksena allekirjoitettiin muun muassa Küçük Kaynarcan rauha 1774, joka antoi Venäjälle vaikutusvaltaa Mustanmeren alueella ja oikeuksia Ottomaanien alistettuihin kristittyihin. Vuonna 1783 Krimin khanivaltio liitettiin Venäjään.

Lisäksi Katariina osallistui Puolan–Liettuan yhteisvaltion heikkenemiseen ja sen alueiden jakoon. Kolmessa Puolan jakamisessa (1772, 1793 ja 1795) Venäjä kavensi Puolan valtion aluetta ja kasvatti omaa vaikutusvaltaansa Keski- ja Itä-Euroopassa. Näiden toimien seurauksena Venäjän maantieteellinen laajuus ja poliittinen merkitys kasvoivat huomattavasti.

Sisäpoliittiset jännitteet ja kapinat

Katariinan hallinto oli ristiriitainen: hän edisti sivistystä ja hallinnollista järjestystä mutta samalla vahvisti aateliston oikeuksia ja käytännössä antoi maaorjuudelle ja talonpojille yhä raskaammat perusteet. Tätä vastareaktiota edusti laaja Pugatsov- eli Jemelian Pugatsovin johtama talonpoikaiskapina vuosina 1773–1775, joka kukistettiin ankarasti ja joka vaikutti Katariinan siihen, että hän rajoitti osin liberaalimpia uudistustavoitteitaan.

Henkilökohtainen elämä ja kulttuurinen perintö

Katariina oli tunnettu myös suotuisasta suhtautumisestaan taiteeseen ja tieteeseen sekä vilkkaasta kirjeenvaihdostaan valistuksen ajattelijoiden kanssa. Hänen valtakaudellaan kehittyi venäläinen kirjallisuus ja taide, ja Pietari Suuren aloittama länsimaistuminen jatkui. Hallitsijana hänellä oli useita vaikutusvaltaisia suosikkeja, kuten Grigorii Potemkin, jonka nimi on liitetty Krimin liittämiseen ja sotilaalliseen uudelleenjärjestelyyn.

Perintö

  • Saavutukset: Venäjän valtion voimistuminen, laajeneminen Mustanmeren alueelle, kulttuurin ja koulutuksen edistäminen sekä modernisoivat hallinnolliset aloitteet.
  • Kritiikki: Maaorjuuden vakiinnuttaminen laajemmassa mittakaavassa, ankarat geennopeudet kapinoiden tukahduttamisessa ja ristiriitaiset lupaukset valistusajatteen kanssa — siksi Katariinaa kuvataan usein valistuneeksi itsevaltiaaksi.

Katariina II kuoli vuonna 1796 ja hänet muistetaan yhtenä Venäjän historian vaikutusvaltaisimmista hallitsijoista: hänen valtakautensa muokkasi merkittävästi Venäjän poliittista, kulttuurista ja maantieteellistä asemaa Euroopassa.