Kelakantti — elossa säilynyt fossiilikala, 400 miljoonan vuoden historia

Kelakantti — elossa säilynyt fossiilikala: 400 miljoonan vuoden tarina muinaisista lonkerosuomuista, jotka yhä uivat Intian valtameressä ja haastavat evoluution käsitykset.

Kelakantti on kalalaji, joka kuuluu Sarcopterygii-suvun kaloihin, lonkerosuomuisiin kaloihin. Ne ovat sisärymä niille kaloille, jotka ovat kehittyneet neljalkaisiksi. Niiden fossiilitiedot ulottuvat 400 miljoonaa vuotta taaksepäin, ennen kuin maalla elävät selkärankaiset olivat kehittyneet.

Kelakanttien luultiin kuolleen sukupuuttoon 80 miljoonaksi vuodeksi, mutta itse asiassa kaksi lajia on säilynyt hengissä Intian valtameressä. Ensimmäinen löydetty laji pyydettiin elävänä Itä-Afrikan rannikolta vuonna 1938.

Anatomia ja merkitys evoluutiossa

Kelakantti on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, koska sen ruumiinrakenne muistuttaa monin tavoin varhaisten nelijalkaisten esiasteita. Keskeisiä piirteitä:

• Lonkeromaiset evät: parilliset evät ovat lihaksellisia ja sisältävät luurakenteen, mikä muistuttaa tetrapodien raajoja.
• Öljyinen selkänikama/nastosuoni: kelakantilla on pitkittäinen, öljypitoinen notokordimainen rakenne, ei täysin kehittynyttä luisia selkärankoja vastaavaa rakennetta.
• Intrakraniaalinen nivel: kalloontelossa oleva nivel antaa suulle mahdollisuuden avautua laajasti ja antaa joustavuutta ruokailuun.
• Cosmoid-liuskat: paksut ja kovapintaiset suomut, jotka eroavat tyypillisistä nykylämmön kalojen suomuista.
• Rostraalinen elin: nenän ja suun alueella on erikoistunut elin, joka liittynee sähköaistiin ja saalistuksen havaitsemiseen pimeässä vedessä.

Näiden ominaisuuksien vuoksi kelakantit antavat arvokasta tietoa siitä, miten täydempiä raajoja ja maanpäällistä elämää tukevia rakenteita on voinut kehittyä.

Löytö ja nykylajit

Vuonna 1938 kala pyydettiin Etelä-Afrikan itärannikolta, Chalumna-joen läheltä. Paikallinen kalastaja oli saanut saaliin, ja Marjorie Courtenay-Latimer tunnisti kalan erikoiseksi ja lähetti siitä kuvan ja näytteen tutkijalle J. L. B. Smithille, joka kuvaili lajin ja nimesi sen Latimeria chalumnae -nimiseksi (Latimerian suku ja chalumnae Chalumna-joen mukaan). Myöhemmin tunnettiin myös toinen elossa säilynyt laji, löydetty vuonna 1998 Indonesian Sulawesin (Manadon) alueelta ja luokiteltu Latimeria menadoensis -lajiksi.

Elintavat ja lisääntyminen

Kelakantit elävät pääosin syvänmeren alueilla, usein kallioisissa vedenalaisissa luolissa ja rinteissä noin 150–700 metrin syvyydessä. Ne ovat yöaktiivisia ja liikkuvat pääosin hitaasti; ruokavaliosta tunnetaan kaloja, pääjalkaisia ja muita merieläimiä sekä satunnaista raatoa. Kelakantit käyttävät saalistuksessa todennäköisesti sekä näköä että sähköaistia.

Lisääntymistavasta tiedetään, että kelakantit ovat vivipaarisia eli poikaset kehittyvät emän sisällä ja syntyvät elävinä. Sukupuolikypsyyteen voi kulua vuosia, ja raskausaika on erittäin pitkä verrattuna moniin muihin kaloihin; tutkimuksissa on esitetty arvioita jopa useiden vuosien mittaisesta kantajuudesta. Poikasmäärät ovat pieniä, mikä tekee kannoista hitaasti uusiutuvia.

Fossiilit ja historia

Kelakanttien fossiililöydöt ulottuvat devonikaudelle noin 400 miljoonan vuoden taakse. Menneisyydessä niiden sukua esiintyi laajasti ja ne olivat monimuotoisempia, mutta niiden yleisyys pieneni geologisten aikakausien myötä. Kelakanttien säilyminen nykyaikaisina lajeina tarjoaa suoran yhteyden pitkään evolutiiviseen historiaan.

Uhat ja suojelu

Kumpikin elossa oleva kelakanttilaji on haavoittuvainen: niiden populaatiot ovat pieniä, lisääntyminen hidasta ja elinympäristöt herkkiä ihmisen vaikutuksille. Uhiksi mainitaan muun muassa sivusaaliiksi joutuminen kalastuksessa sekä elinympäristöjen muuttuminen. Kelakantteja suojellaan kansainvälisesti ja joissain maissa niillä on erityinen suojastatusta. Tutkimus- ja seurantatyö sekä paikalliset suojelutoimet ovat tärkeitä kannan säilyttämiseksi.

Miksi kelakantti kiinnostaa?

Kelakantti on herättänyt laajaa kiinnostusta sekä yleisössä että tieteessä, koska se tarjoaa "elävän fossiilin" esimerkin pitkäaikaisesta fyysisestä jatkuvuudesta. Se auttaa ymmärtämään, millaisia muotoja varhaiset lonkerosuomuisten kalojen ja tetrapodien väliset siirtymät saattoivat olla ja miten tietyt elintoiminnot ovat säilyneet tai muuttuneet satojen miljoonien vuosien aikana.

Yhteenvetona: kelakantti on ainutlaatuinen ja tärkeä laji evoluution tutkimuksessa. Vaikka se näyttää ulkoisesti muinaisen ja muuttumattoman, se elää nykyaikaisessa meriluonnossa ja tarvitsee suojelua, jotta tämä harvinainen yhteys menneisyyteen säilyisi tuleville sukupolville.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on kelikantti?

K: Ovatko kelikantit sukua tetrapodeille?

K: Kuinka pitkälle taaksepäin kelakanttien fossiilitiedot ulottuvat?

K: Luultiinko kelikanttien olevan sukupuuttoon kuolleita?

K: Mistä ensimmäinen kelikantti pyydettiin sen jälkeen, kun sen luultiin kuolleen sukupuuttoon?

K: Oliko olemassa paikkoja, joissa kelikantteja pyydettiin vielä ennen kuin se pyydettiin vuonna 1938?

Kysymys: Kuinka monta kelikantilajia Intian valtameressä on?

Hae kirjaimella