Sarcopterygii
Sarcopterygii on kalojen luokka. Ne ovat lohko-uimaisia kaloja, kuten keuhkokalat ja kelaantit. Ne ovat luisevien kalojen klaasi, joka esiintyi ensimmäisen kerran siluurikaudella 418 miljoonaa vuotta sitten (mya). Tämän ryhmän yhdestä linjasta ovat peräisin tetrapodit.
Kelakantit ovat ainoat meressä elävät sarkopterygiat.
Myöhäisemmässä devonissa pelagisten lohko-uimakalojen - kuten Eusthenopteronin - jälkeläisiä seurasivat: Panderichthys, joka soveltui mutaisiin matalikkoihin; Tiktaalik, jolla oli raajojen kaltaiset evät, jotka saattoivat viedä sen maalle; varhaiset tetrapodit ruovikkoisilla soilla, kuten: Acanthostega, jonka jaloissa oli kahdeksan numeroa, ja Ichthyostega, jolla oli raajat. Jälkeläisiin kuului myös pelagisia lupposuomuisia kaloja, kuten kelikantteja.
Ominaisuudet
Ne ovat luisia kaloja, joilla on pareittain pyöristetyt evät. Koska evät muistuttavat raajoja, ne viittaavat siihen, että nämä kalat saattavat olla maalla elävien selkärankaisten esi-isiä. Kaikilla sarkopterygioilla on aidon kiilteen peittämät hampaat.
Kladina ryhmään kuuluvat kaikki sen jälkeläiset. Tämä tarkoittaa, että siihen kuuluvat tetrapodit eli kaikki nelijalkaisten selkärankaisten lajit. Sarcopterygioiden eväraajat muistuttavat hyvin paljon sitä, minkä ihmiset uskovat olleen tetrapodien raajojen esi-isän muoto. Nelijalkaisten esi-isät löytyvät devonikauden lonkeroisten evien joukosta. Tästä siirtymävaiheen ryhmästä aletaan käyttää termiä "kalajalkainen".
Evoluutio
Sarviliskot ja niiden sukulaiset Actinopterygiat ("sädekalat") muodostavat yläluokan Osteichthyes, "luiset kalat", joilla on luinen luuranko eikä rustoa. Muutoin evien, hengityselinten ja verenkierron rakenteissa on suuria eroja Sarcopterygii ja Actinopterygii -lajien välillä.
Ensimmäiset siluurin ylimmältä kaudelta (noin 418 mya) löydetyt sarkopteryyt muistuttivat läheisesti Acanthodiita, "piikkikaloja", jotka kuolivat sukupuuttoon paleotsooisen kauden lopulla. Devonin varhaiskeskivaiheessa (416-385 mya), kun petoeläimiksi luokiteltavat plakkodermit hallitsivat meriä, jotkut sarkopteriaiset tulivat makean veden elinympäristöihin.
Devonin varhaisvaiheessa (416-397 mya) sarkopterygialaiset jakautuivat kahteen päälinjaan - kelakantteihin ja rhipidistioihin. Ensin mainitut eivät koskaan poistuneet valtameristä, ja niiden kukoistuskausi oli myöhäisdevonikaudella ja hiilikaudella 385-299 mya, sillä ne olivat yleisempiä näinä ajanjaksoina kuin millään muulla faanerotsooisen kauden jaksolla; kelakantit elävät yhä nykyäänkin valtamerissä (Latimeria-suku).
Rhipidistit, joiden esi-isät elivät todennäköisesti valtamerissä lähellä jokisuita (suistoja), jättivät valtamerimaailman ja siirtyivät makean veden elinympäristöihin. Ne puolestaan jakautuivat kahteen pääryhmään: keuhkokaloihin ja tetrapodeihin. Keuhkokalat kehittivät ensimmäiset protokielet ja -raajat; ne oppivat keskimmäisen devonikauden aikana (397-385 mya) elämään vesiympäristön ulkopuolella ja käyttivät tynkäisiä eviään (protokielet) maalla kävelemiseen ja uuden veden etsimiseen, jos vesilähde oli ehtynyt, sekä keuhkojaan ilman hengittämiseen ja riittävän hapen saamiseen. Keuhkokalojen suurin monimuotoisuus oli triaskaudella; nykyään niitä on jäljellä alle tusina sukua.
Ensimmäiset tetrapodomorfit, joihin kuuluivat myös jättimäiset rhizodontit, olivat anatomialtaan samanlaisia kuin keuhkokalat, jotka olivat niiden lähimpiä sukulaisia, mutta ne näyttävät jättäneen vesielinympäristönsä vasta myöhäisemmällä devonikaudella (385-359 mya), jolloin tetrapodit (nelijalkaiset selkärankaiset) ilmestyivät. Tetrapodit ovat ainoat tetrapodomorfit, jotka säilyivät hengissä devonikauden jälkeen.
Muut kuin petrapodiset sarkopterygialaiset jatkoivat elämäänsä paleotsooisen kauden loppuun asti, ja ne kärsivät raskaista menetyksistä permikauden ja triaskauden välisen sukupuuttoon kuolemisen aikana (251 mya).
Taksonomia ja fylogenia
- Sarcopterygii
- Coelacanthimorpha
- Coelacanthiformes
- Latimeriidae
- Rhipidistia
- Dipnoi
- Tetrapodomorpha
- †Rhizodontiformes
- Osteolepiformes
- Panderichthyida
