Kirjanpito | työ jakaa taloudellisia tietoja yrityksestä

Mistä sana tulee

Sana kirjanpitäjä tulee alun perin ranskan kielen kautta latinan sanasta computare - "laskea, laskea, laskea, laskea".

"Accomptant" oli kirjanpitäjä-sanan alkuperäinen kirjoitusasu ja ääntämys. Ajan myötä ihmiset alkoivat kuitenkin jättää "p":n pois sanasta "accomptant". Ajan mittaan sana muuttui sekä sanonta- että kirjoitusasultaan nykyiseen muotoonsa.

 

Kirjanpidon teoria

Kirjanpidon perusyhtälö on varat = velat + oma pääoma.

 

Historia

Varhaishistoria

Kirjanpito on hyvin vanhaa. Se alkoi, kun ihmiset alkoivat viljellä maata ja perustaa kaupunkeja. Taloustieteestä (rahan ja arvokkaiden asioiden kirjanpito) kiinnostuneet ihmiset keksivät keinon kirjata ylös satojen kokoja ja arvoja.

Merkkikirjanpito muinaisessa Mesopotamiassa

Varhaisimmat kirjanpitoaineistot löydettiin muinaisen Babylonian, Assyrian ja Sumerian raunioista, jotka ovat yli 7000 vuotta vanhoja. Tuon ajan ihmiset tukeutuivat alkeellisiin kirjanpitomenetelmiin kirjatessaan satojen ja karjojen kasvua. Koska maanviljelylle ja karjankasvatukselle on olemassa luonnollinen kausi, oli helppo laskea ja määrittää, oliko ylijäämää kertynyt sen jälkeen, kun sato oli korjattu tai nuoret eläimet vieroitettu.

Savimerkkejä käyttävän kirjanpitomuodon keksiminen oli valtava kognitiivinen harppaus ihmiskunnalle.

Kahdellatoista vuosisadalla jKr. arabialainen kirjailija Ibn Taymiyyah kirjoitti kirjan nimeltä Hisba. Tässä kirjassa on yksityiskohtaisia tietoja kirjanpitojärjestelmistä, joita muslimit käyttivät ennen seitsemättä vuosisataa jKr. Muslimien kirjanpitoon vaikuttivat (muuttivat) roomalaiset ja persialaiset. Kirjassaan Ibn Taymiyyah antaa yksityiskohtia monimutkaisesta valtion kirjanpitojärjestelmästä.

Kirjanpito Rooman valtakunnassa

Res Gestae Divi Augusti (lat. "Jumalallisen Augustuksen teot") on merkittävä kertomus Rooman kansalle keisari Augustuksen hallintokaudesta. Siinä luetellaan ja mitataan hänen julkisia menojaan, joihin kuuluivat varojen jakaminen kansalle, maa- tai raha-avustukset armeijan veteraaneille, avustukset aerariumiin (valtionkassaan), temppeleiden rakentaminen, uskonnolliset uhrilahjat sekä teatteriesityksiin ja gladiaattoripeleihin käytetyt varat. Se ei ollut tili valtion tuloista ja menoista, vaan sen tarkoituksena oli osoittaa Augustuksen anteliaisuus. Res Gestae Divi Augusti -kirjan merkitys kirjanpidon kannalta on siinä, että se osoittaa, että toimeenpanovallan käyttäjillä oli käytettävissään yksityiskohtaisia taloudellisia tietoja, jotka kattoivat noin neljänkymmenen vuoden ajanjakson ja jotka olivat saatavissa vielä tapahtumien jälkeenkin. Keisarin käytössä olleiden kirjanpitotietojen laajuus viittaa siihen, että niiden tarkoituksena oli suunnittelu- ja päätöksentekotehtävät.

Roomalaiset historioitsijat Suetonius ja Cassius Dio kertovat, että Augustus laati vuonna 23 eaa. rationariumin (tili), jossa lueteltiin julkiset tulot, käteisvarojen määrät aerariumissa (valtiovarainministeriössä), provinssin fisceissä (verovirkailijoilla) ja publicanien (julkisten urakoitsijoiden) käsissä; lisäksi siinä mainittiin niiden vapautettujen miesten ja orjien nimet, joilta oli mahdollista saada yksityiskohtainen tili. Näiden tietojen läheisyydestä keisarin toimeenpanovaltaan kertoo Tacituksen lausunto, jonka mukaan Augustus itse oli kirjoittanut ne.

Rooman armeijan sotilashenkilöstö piti tarkoin kirjaa käteisvaroista, hyödykkeistä ja liiketoimista. Vindolandan linnakkeessa noin vuonna 110 jKr. muutaman päivän aikana saaduista pienistä käteissummista laadittu tili osoittaa, että linnakkeessa voitiin laskea päivittäin käteistuloja, jotka saatiin ehkä leirissä valmistettujen ylijäämätarvikkeiden tai tavaroiden myynnistä, orjille jaetuista tuotteista, kuten cervesasta (oluesta) ja clavi caligaresista (saappaannauloista), sekä yksittäisten sotilaiden ostamista hyödykkeistä. Linnoituksen perustarpeet tyydytettiin suoran tuotannon, ostojen ja rekrytointien yhdistelmällä; eräässä kirjeessä esitetty pyyntö ostaa 5 000 modii (mittaa) bracesia (oluenvalmistuksessa käytettävää viljaa) osoittaa, että linnoitus osti elintarvikkeita huomattavalle määrälle ihmisiä.

Heroninoksen arkisto on nimi valtavalle kokoelmalle papyrusasiakirjoja, pääasiassa kirjeitä, mutta myös melkoinen määrä tilikirjoja, jotka ovat peräisin Rooman Egyptistä 3. vuosisadalta jKr. Suurin osa asiakirjoista liittyy suuren yksityisen maatilan johtamiseen. Se on nimetty Heroninoksen mukaan, koska hän oli phrontistes (kreikankielinen nimi: johtaja) maatilalla, jolla oli monimutkainen ja standardoitu kirjanpitojärjestelmä, jota kaikki paikalliset maatilojen johtajat noudattivat. Kukin tilan kunkin osa-alueen johtaja laati oman pienen kirjanpitonsa tilan päivittäisestä toiminnasta, työvoiman palkkauksesta, sadon tuotannosta, tuotteiden myynnistä, eläinten käytöstä ja yleisistä henkilöstömenoista. Nämä tiedot koottiin sitten papyruskäärön palasiksi yhdeksi suureksi vuositiliksi kutakin kartanon osa-aluetta varten. Kirjaukset järjestettiin sektoreittain, ja kassamenot ja -voitot ekstrapoloitiin kaikista eri sektoreista. Tällaiset tilit antoivat omistajalle mahdollisuuden tehdä parempia taloudellisia päätöksiä, koska tiedot oli valittu ja järjestetty tarkoituksenmukaisesti.

Luca Pacioli ja moderni kirjanpito

Luca Paciolia (1445-1517), joka tunnettiin myös nimellä Friar Luca dal Borgo, sanotaan kirjanpidon "isäksi". Hän kirjoitti latinankielisen oppikirjan nimeltä Summa de arithmetica, geometrica, proportioni et proportionalita (Summa aritmetiikasta, geometriasta, mittasuhteista ja suhteellisuudesta, Venetsia 1494). Tätä oppikirjaa käytettiin Pohjois-Italian abbaco-kouluissa. Näissä kouluissa opetettiin kauppiaiden ja käsityöläisten poikia. Tämä oppikirja oli kirjoitettu matematiikasta. Siinä on ensimmäinen painettu kuvaus siitä, miten venetsialaiset kauppiaat pitivät kirjanpitoa. Venetsialaiset kauppiaat käyttivät järjestelmää, jota kutsutaan kaksinkertaiseksi kirjanpitojärjestelmäksi.

Kaksinkertainen kirjanpito tarkoittaa, että jokaisesta tapahtumasta tehdään veloitus- ja hyvitysmerkintä.

Pacioli kirjoitti tämän järjestelmän muistiin, mutta hän ei keksinyt sitä, mutta häntä kutsutaan silti "laskentatoimen isäksi". Hänen kirjoittamassaan järjestelmässä oli suurin osa kirjanpidon syklistä, sellaisena kuin se tunnetaan nykyään. Hän kirjoitti päiväkirjojen ja pääkirjojen käyttämisestä ja varoitti, että ihmisen ei pitäisi mennä yöllä nukkumaan ennen kuin velat ovat yhtä suuret kuin hyvitykset. Hänen pääkirjassaan oli tilit varoille (tavaroille, joilla on arvoa), veloille (velat ja lainat, jotka on maksettava jollekin toiselle), pääomalle (rahalle), tuloille ja menoille. Hän näytti, miten vuoden lopun tilinpäätöskirjaukset kirjoitetaan, ja ehdotti, että pääkirjan tasapainon osoittamiseksi käytetään koesaldoa. Hänen kirjassaan olevassa tutkielmassaan (pitkä essee) on tietoa myös muista aiheista, kuten kirjanpidon etiikasta ja kustannuslaskennasta.

Post-Pacioli

Ensimmäisen englanninkielisen kirjanpitoa käsittelevän kirjan julkaisi John Gouge Lontoossa, Englannissa vuonna 1543.

Vuonna 1588 John Mellis Southwarkista Englannista kirjoitti lyhyen kirjanpito-ohjeen.

Vuonna 1635 kirjoitettiin toinenkin kirja, jota kuvattiin nimellä The Merchants Mirrour, or directions for the perfect ordering and keeping of his accounts formed by way of Debitor and Creditor. Kirjan kirjoitti Richard Dafforne, joka oli kirjanpitäjä. Kirjassa on monia viittauksia paljon aikaisemmin kirjoitettuihin kirjanpitoa käsitteleviin kirjoihin. Yksi tämän kirjan luvuista on otsikoitu "Opinion of Book-keeping's Antiquity". Tässä luvussa kirjoittaja sanoo, että toisen kirjoittajan mukaan kirjanpitoa, josta hän kirjoitti, käytettiin Venetsiassa kaksisataa vuotta aikaisemmin.

Richard Daffornen kirjasta on julkaistu useita painoksia. Toinen painos julkaistiin vuonna 1636. Kolmas painos julkaistiin vuonna 1656. Toinen painos julkaistiin vuonna 1684. Kirja on hyvin kattava siinä, miten se kuvaa tieteellistä kirjanpitoa. Se sisältää paljon yksityiskohtia ja selityksiä. Kirjanpitoa tukevasta tieteestä pitivät monet ihmiset 1600-luvulla. Tätä tukee se, että kirjasta oli niin monta painosta. Tästä ajankohdasta alkaen kirjanpidosta on kirjoitettu monia kirjoja. Monet kirjoittajat väittävät olevansa ammattimaisia kirjanpitäjiä ja kirjanpidon opettajia. Tämän vuoksi se osoittaa, että 1700-luvulla työskenteli ammattimaisia kirjanpitäjiä.

 
Luca Paciolin maalaus, jonka uskotaan olevan Jacopo de' Barbarin maalaama.  


Roomalainen kirjoitustaulu Hadrianuksen muurin Vindolandan roomalaislinnakkeesta Northumberlandissa (1.-2. vuosisata jKr.), jossa pyydetään rahaa 5 000 mitan verran oluen valmistukseen käytettävää viljaa varten. British Museumin esihistorian ja Euroopan osasto.  


Savesta tehtyjä kirjanpitomerkkejä, Susa, Urukin kausi, noin 3500 eaa. Louvren itämaisten muinaisesineiden osasto.  


Osa Res Gestae Divi Augusti -teoksesta, joka on peräisin Ancyrassa sijaitsevasta Monumentum Ancyranumista (Augustuksen ja Rooman temppeli), joka rakennettiin vuosina 25 eaa. - 20 eaa.  


Lähi-idän kartta, jossa näkyy hedelmällinen puolikuu noin 3. vuosituhannella eaa.  

Kirjanpidon tyypit

• Rahoituslaskenta on "kirjanpidon päähaara, johon kuuluu taloudellisten tietojen kerääminen, tallentaminen ja poimiminen sekä niiden yhteenveto kausittaisen tuloslaskelman, taseen ja kassavirtalaskelman muodossa oikeudellisten, ammatillisten ja pääomamarkkinoiden vaatimusten mukaisesti".
• Johdon laskentatoimi on laskentatoimen laji, jossa kumppanit auttavat toisiaan johdon päätöksenteossa, luovat johtamisjärjestelmiä suunnittelua ja tuloksellisuutta varten ja käyttävät taloudellista raportointia yrityksen tulevan laskentastrategian suunnittelussa.
• Avoin kirjanpito on kirjanpitoperiaate. Periaate edellyttää, että taloudellisessa suhteessa olevat osapuolet näyttävät kirjanpitonsa toisilleen.
• Verokirjanpito on kirjanpidon laji, jolla varmistetaan, että verolakeja noudatetaan.
• Kirjanpitotieteessä tutkitaan kirjanpidon teoriaa.

Taloudellisessa tarkastuksessa tehdään sisäinen tarkastus ja ulkoinen tarkastus. Ulkoisessa tilintarkastuksessa riippumaton (ulkopuolinen) tilintarkastaja tarkastaa tilinpäätökset ja kirjanpitoaineiston. Tarkastelemalla kirjanpitoa tilintarkastaja voi selvittää, ovatko kirjanpito totuudenmukainen ja tasapuolinen ja noudatetaanko siinä yleisesti hyväksyttyjä tilinpäätösperiaatteita (GAAP) tai kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS). Sisäinen tarkastus pyrkii saamaan tietoa johdon käyttöön, ja sitä tekevät työntekijät.

 

Tutkimus

Kirjanpitotutkimus on tutkimusta, joka koskee taloudellisten tapahtumien vaikutuksia kirjanpitoprosessiin, raportoidun tiedon vaikutuksia taloudellisiin tapahtumiin sekä kirjanpidon roolia organisaatioissa ja yhteiskunnassa. Se kattaa laajan valikoiman tutkimusaloja, kuten rahoituslaskennan, johdon laskentatoimen, tilintarkastuksen ja verotuksen.