Lehmärokko on sairaus, joka vaikuttaa ihoon. Sen aiheuttaa virus: lehmärokkovirus, joka kuuluu orthopoxvirus-heimoon ja on lähisukuinen muun muassa rokotevirukselle ja variola-virukselle, joka aiheuttaa isorokkoa. Tautia sairastavilla ihmisillä (tai eläimillä) näkyy usein punaisia rakkuloita, ja tartunta voi siirtyä eläimistä ihmisiin esimerkiksi kosketuksen kautta (lehmistä tai toisinaan muista eläimistä) tai kosketuspintojen välityksellä (ihmisiin). Historiallisesti lehmärokkoa käytettiin yhden ensimmäisistä onnistuneista rokotuksen kokeiluista isorokkoa vastaan; sanan "rokottaminen" latinankielinen juuri vaca tarkoittaa lehmää.

Oireet

Lehmärokon tyypillinen tautimuoto on paikallinen iholesio, joka kehittyy alkuun pistemäisestä muutoksesta ja etenee:

  • pliksi tai punaiseksi läiskäksi,
  • koholla olevaksi kyhmyksi (papulaksi),
  • nestettä sisältäväksi rakkulaksi (vesikkeliksi) ja myöhemmin märkärakkulaksi (pustulaksi),
  • kuivuvaksi ruvaksi, joka irtoaa parantuessaan.

Lesiot esiintyvät tyypillisesti tartuntakohdan läheisyydessä, usein käsissä, mutta ne voivat olla myös kasvoilla tai raajoissa. Oireisiin voi liittyä paikallista imusolmukkeen turpoamista ja joskus yleisoireita kuten kuumetta ja lihaskipuja. Useimmat tapaukset ovat lieviä ja paranevat itsestään, mutta vakavissa tilanteissa — erityisesti jos potilaalla on heikentynyt immuunijärjestelmä tai atooppinen iho — komplikaatioita voi syntyä.

Tartuntatavat ja esiintyminen

Lehmärokkivirus esiintyy luonnostaan tietyillä alueilla Euroopassa, ja ihmistapaukset ovat nykyään harvinaisia. Varsinaisia luonnonreservuaareja ovat metsäjyrsijät, erityisesti myyrät, joista virus voi siirtyä muihin eläimiin. Perinteisesti lehmät saattoivat kantaa virusta, minkä vuoksi tauti sai nimensä, mutta usein tartunnan välittäjänä toimivat villit tai puutarhassa liikkuvat jyrsijät. Myös kotikissat voivat sairastua ja levittää virusta eteenpäin, ja useimmat nykyiset ihmisetapaukset Euroopassa ovat liittyneet tartuntaan kissoista tai suoraan altistukseen saastuneille eläimille.

Itämisaika (tartunnan ja oireiden alkamisen välinen aika) on yleensä noin 9–10 päivää. Virustapaukset esiintyvät usein loppukesällä ja syksyllä, jolloin jyrsijöiden ja kotieläinten kohtaamiset voivat lisääntyä.

Diagnoosi ja hoito

Diagnoosi perustuu usein kliiniseen kuvaan ja altistushistoriaan, mutta varmistus saadaan laboratoriotutkimuksilla, kuten PCR-analyysillä, virusviljelyllä tai serologisilla testeillä. Oirekuva voi muistuttaa muitakin pox-virusten tai bakteriaalisten ihotulehdusten aiheuttamia muutoksia, joten laboratoriodiagnostiikka on tärkeä.

Useimmat lehmärokon aiheuttamat iholesiot paranevat ilman erityistä antiviraalista hoitoa. Hoito on pääasiassa oireenmukaista: haavahoitoa, kipulääkkeitä ja mahdollisesti antibiootteja, jos kehittyy sekundaarinen bakteeri-infektio. Vakavissa tai systeemisissä infektioissa, tai jos potilas on immuunipuutteinen, voidaan harkita erikoislääkärin aloittamaa antiviraalihoitoa (esim. tecovirimat tai muuta orthopox-aktiivista lääkettä) ja sairaalahoitoa. Oireilevien potilaiden suositellaan välttävän kosketusta muihin ihmisiin ja eläimiin sekä noudattavan hygieniasuosituksia, jotta tartuntoja ei leviäisi.

Ehkäisy

  • Vältä suoraa kosketusta sairaisiin eläimiin ja haavoihin. Käytä tarvittaessa kertakäyttöhanskoja ja pese kädet huolellisesti.
  • Pidä lemmikkien terveys tarkkailussa: estä kissoja ja koiria metsästämästä jyrsijöitä ja hanki eläimille tarvittaessa eläinlääkärin apua.
  • Jos olet altistunut tai sinulla on tyypillinen ihomuutoksin, hakeudu terveydenhuoltoon, jotta tartunta voidaan varmentaa ja neuvoa muita varotoimia.
  • Historiallisesti Edward Jenner käytti lehmärokosta saamaansa nestettä ja teki sillä ihmisiä suhteellisen suojaisiksi nestettä avulla isorokkoa vastaan; tämä havainto johti käsitteen "vaccination" syntyyn ja lopulta isorokon kitkemiseen maailmanlaajuisesti. Nykyinen pieni määrä populaatioita, jotka ovat saaneet isorokkorokotteen ennen sen laajaa lopettamista, saattavat silti olla osittain suojautuneita ortopoxviirusten vaikutuksilta.

Merkitys rokotushistoriassa

Vuoden 1798 jälkeen Edward Jenner teki merkittävän havainnon: ihmiset, jotka olivat sairastaneet lehmärokon, eivät yleensä sairastuneet isorokkoon — he näyttivät olevan immuuneja sitä vastaan. Jenner dokumentoi kokeensa, joissa hän siirsi lehmärokosta peräisin olevaa materiaalia terveisiin ihmisiin ja havaitsi suojan kehittymisen nesteestä. Tämä oli lähtökohta moderneille rokotuskäytännöille ja lopulta johti siihen, että isorokko saatiin hävitettyä maailmanlaajuisesti, mikä on yksi kansanterveyden historian suurimmista onnistumisista.

Milloin hakeutua hoitoon

Ota yhteys terveydenhuoltoon, jos:

  • sinulla on paikallinen rakkula tai haava, ja tiedät altistuneesi eläimelle tai mahdolliselle tartunnan lähteelle,
  • oireet ovat vaikeita, niihin liittyy korkea kuume tai leviävä ihottuma,
  • olet immuunipuutteinen tai hoidat vastasyntynyttä tai iäkästä henkilöä,
  • haava näyttää tulehtuneelta (lisääntynyt kipu, punoitus, turvotus tai märkäerite).

Terveydenhuollossa saat tarkempaa diagnostiikkaa, neuvontaa haavanhoidosta ja tarvittaessa tartuntatautilääkärin konsultaation.