Buddhalaisuudessa valaistuminen (jota kutsutaan intialaisessa buddhalaisuudessa nimellä bodhi tai zen-buddhalaisuudessa nimellä satori) tarkoittaa lopulta sitä, että ihminen oivaltaa elämän perimmäisen luonteen ja vapautuu syntymästä uudelleen eli samsaran kierrosta, koska hän on saavuttanut nirvanan. Kun joku saavuttaa nirvanan, hän ei enää palaa uudelleen kärsimyksen täyttämään olemassaoloon vaan on vapautunut takaisin-syntymän ketjusta.
Valaistumisen ymmärtäminen vaihtelee buddhalaisten koulukuntien välillä, mutta monta perusajatusta yhdistää: valaistuminen merkitsee kolmesta perusymmärryksestä syntyvää sisäistä muutosta — impermanenssin (aineellisten ja mentaalisten ilmiöiden katoavaisuus), kärsimyksen (dukkhan) ja ei-minän (anattan) tunnistamista — sekä riippuvuussuhteiden (dependent origination, pratītyasamutpāda) näkemistä. Tämän oivalluksen seurauksena katoavat siihen liittyvät kiintymykset ja harhakuvitelmat, jotka pitävät ihmistä kiinni kärsimyksessä.
Perinteisesti valaistumiseen johdetaan niin kutsutun keskitien kautta: elämäntapa, joka ei ole äärimmäisen nautinnollinen eikä äärimmäisen ankara. Keskitie yhdistetään kolmen harjoituksen — tai kolmen koulutuksen — kehittämiseen: Sila (eettinen elämä ja moraali), Samadhi (keskittyminen ja meditaation vakauttaminen) ja Prajna (viisaus tai syvä oivallus). Monien munkkien ja nunnien kuvaus on, että täydellinen valaistuminen voi vaatia pitkää kurinalaista harjoitusta ja elämän omistautumista, vaikka jotkin koulukunnat korostavat äkillistä oivallusta.
Erot traditioiden välillä:
- Theravada korostaa asteittaista polkua: moraalinen elämä, meditaatio (esim. vipassana) ja vaiheittainen syventyminen kohti arahaanien eli valaistuneiden tilaa.
- Mahayana painottaa bodhisattvan polkua: valaistumista tavoitellaan myös muiden hyväksi, ja ideaalina on täydellinen buddhan valaistuminen myötätunnon kautta.
- Zen (esim. satori) voi korostaa äkillistä, välitöntä heräämistä, joka usein seuraa intensiivisestä zazen-harjoituksesta tai koanien läpikäymisestä; samaan aikaan zenissä tunnustetaan myös pitkä harjoitus ja integroituminen arkeen.
Valaistumisen luonteesta on erilaisia käytännön ja teoreettisia kuvauksia: jotkut puhuvat asteittaisista tasoista (esim. neljä heräämisen astetta Theravadassa: stream-enterer, once-returner, non-returner, arahant), toiset korostavat yhden suuren läpimurron luonnetta. Myös terminologia vaihtelee: arhat tai arahantit ovat yksilöllisen vapautuksen saavuttaneita, kun taas buddhat ja täydelliset bodhisattvat liittyvät laajempaan, kaikkien olentojen hyväksi tehtävään vapautumistyöhön.
Käytännön polku sisältää usein:
- Eettisen elämän harjoittaminen (puhtaat teot, puhe ja toimeentulo)
- Meditaation eri muotoja (keskittymismeditaatio eli samatha ja läsnäoloon/insightiin tähtäävä vipassana)
- Opetusten ja opettajan ohjauksen sekä yhteisön (sangha) tuki
- Viisauden kasvattaminen opiskelemalla opetuksia, käyttämällä reflektiota ja suuntaamalla mielen harhailevia tapoja kohti selkeämpää näkemystä
Usein on hyödyllistä myös poistaa yleisiä väärinkäsityksiä: valaistuminen ei välttämättä tarkoita täydellistä tiedon lisääntymistä samalla tavalla kuin tieteen tulokset, eikä se yksin merkitse jatkuvaa euforiaa tai tunne-elämän sammumista. Kyse on ennemminkin sisäisestä vapautumisesta ja mielen muuttumisesta siten, että kärsimystä aiheuttava kiinnittyminen ja harhaiset käsitykset vähenevät tai loppuvat.
Lopuksi on hyvä muistaa, että vaikka perinteet kuvaavat valaistumista eri termein ja painotuksin (bodhi, satori, nirvana), niiden yhteinen ydin on samanlainen: päästä irti kärsimyksen toistuvasta kierrosta ja elää viisauden sekä myötätunnon ohjaamana.