Viides lisäys (Yhdysvaltain perustuslaki): oikeudet, suoja ja merkitys
Viides lisäys: selkeä opas perusoikeuksiin ja suojaukseen — kaksoisrangaistuksen kielto, itseä vastaan todistamisen suoja, asianmukainen oikeudenkäynti ja korvaukset.
Yhdysvaltojen perustuslain viides lisäys hyväksyttiin 15. joulukuuta 1791 osana Yhdysvaltojen Bill of Rights -oikeuskirjaa. Se asettaa keskeisiä rajoja valtion toiminnalle ja turvaa yksilön perusoikeuksia erityisesti rikos- ja prosessioikeudellisissa tilanteissa. Lisäyksessä esitetyt suojat koskevat useita eri asioita, jotka vaikuttavat sekä syytteeseenpanoon, poliisin kuulusteluihin että hallituksen mahdollisuuteen käyttää tai säädellä yksityistä omaisuutta.
Keskeiset kohdat ja oikeudet
Viides lisäys kirjataan useina erillisinä lausekkeina. Sen tärkeimpiä kohtia ovat muun muassa:
- Se suojaa joukon laillisia oikeuksia, joita sovelletaan sekä siviili- että rikosoikeudellisissa menettelyissä.
- Se takaa oikeuden suureen valamiehistöön (grand jury) tietyissä liittovaltion rikosprosesseissa; tämä vaatimus on historiallisesti sidottu liittovaltion syytteisiin eikä ole automaattisesti pätevä osavaltioiden menettelyissä.
- Se kieltää kaksoisrangaistavuuden — käytännössä sen, että henkilöä voidaan asettaa uudelleen syytteeseen siitä teeseen samasta rikoksesta, josta hänet on jo vapautettu tai tuomittu.
- Se suojaa henkilöä itsensä syyttämiseltä eli oikeutta olla antamatta todistusta itseään vastaan. Tätä yksinkertaisesti kutsutaan usein "Pleading the Fifth".
- Se edellyttää asianmukaista oikeudenkäyntiä (due process) ennen kuin kansalaiselta voidaan riistää "elämä, vapaus tai omaisuus". Aina kun hallitus ottaa yksityisomaisuutta julkiseen käyttöön, omistajalle on maksettava korvaus (takings- eli eminent domain -klauseli).
Miten suojat toimivat käytännössä
Itsensä syyttämisen suojan keskeinen merkitys on suojella yksilöä pakkotodistelulta ja vääristä tunnustuksista. Tuomioistuinkäytännössä tästä syntyvät mm. seuraavat käytännön seuraamukset:
- Pidätettyä henkilöä koskevat Miranda-oikeudet: poliisin on tietyissä tilanteissa luettava pidätetylle henkilölle tämän oikeudet, mukaan lukien oikeus olla vastaamatta kysymyksiin ja oikeus asianajajaan (Miranda v. Arizona -ratkaisu).
- Valtakunnallinen ja osavaltiokohtainen soveltaminen: viides lisäys koskee alun perin liittovaltiota; eri suojien soveltuvuus osavaltioissa on laajentunut vähitellen perustuslain 14. lisäyksen ja korkeimpien oikeuksien ratkaisujen kautta. Esimerkiksi itsensä syyttämisen kielto on tullut sovellettavaksi myös osavaltioihin (Malloy v. Hogan), mutta grand jury -vaatimus ei ole yleisesti pakollinen osavaltioille (Hurtado v. California).
- Rajoitukset ja poikkeukset: pidätetyn lausunnoista voidaan toisinaan tehdä poikkeuksia, esimerkiksi niin sanotun yleisen turvallisuuden poikkeuksen yhteydessä, jolloin hätätilanne voi oikeuttaa välittömiin kyselyihin ilman normaaleja Miranda-varoituksia (New York v. Quarles).
- Immuniteetti: jos oikeus valtakunnallisesti myöntää todistajalle laajan immuniteetin (use- ja derivative-use-immunity), suojaa itsensä syyttämiseltä ei voi enää vedota samoissa asioissa. Korkein oikeus on todennut, että syyttäjän on osoitettava, että rikostutkinta tai syyte ei perustu immunisoituun todistukseen (Kastigar v. United States).
- Rajaukset: fyysinen todistusaineisto, kuten sormenjäljet tai DNA, ei yleensä kuulu itseään syyttämisen suojaan samalla tavalla kuin sanallinen todistus. Myös oikeushenkilöillä (yrityksillä) ei ole samaa henkilökohtaista itseä syyttämistä koskevaa suojaa kuin luonnollisilla henkilöillä.
Kaksoisrangaistavuus ja asianmukainen oikeudenkäynti
Kaksoisrangaistavuuden kielto estää viranomaisia yrittämästä uudelleen rangaista henkilöä saman rikoksen perusteella, kun hän on jo saanut lopullisen päätöksen. Asianmukainen oikeudenkäynti puolestaan kattaa sekä prosessuaaliset oikeudet (esim. oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, puolustuksen mahdollisuus) että tietyissä tilanteissa substanssia suojelevia periaatteita (esim. mielivaltaisen lainsäädännön rajoitukset).
Takings-klauseli: julkinen käyttö ja korvaus
Viidennen lisäyksen takings-osio kieltää valtiovaltaa ottamasta yksityisomaisuutta ilman asianmukaista korvausta. Tämä koskee sekä suoranaista omaisuuden lunastamista että toisinaan myös tilanteita, joissa sääntely rajoittaa omistajan käyttömahdollisuuksia niin paljon, että voidaan katsoa tapahtuneen regulatory taking. Korkein oikeus on määritellyt useita testejä, joiden perusteella arvioidaan, milloin korvaus on tarpeen (esim. Penn Central, Lucas -tapaukset). Kelo v. City of New London -ratkaisu tulkitsi "julkisen käytön" laajemmin ja herätti runsaasti julkista keskustelua ja osavaltioiden lainsäädännöllisiä muutoksia.
Merkitys kansalaisten suojana ja oikeudenhoidolle
Viides lisäys on yksi perustuslain kulmakivistä, joka rajoittaa valtion pakkokeinoja ja takaa prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden. Se vaikuttaa poliisin toimintaan, syyttäjien mahdollisuuksiin nostaa syytteitä, sekä yksityisen omaisuuden suojaukseen suhteessa julkisiin tarpeisiin. Käytännössä viides lisäys:
- Auttaa estämään pakotettuja tai perusteettomia tunnustuksia ja suojelee hiljaisuutta puolustuksen taktiikkana.
- Varmistaa, että rikosprosessit noudattavat tiettyjä prosessuaalisia normeja (due process).
- Rajoittaa hallituksen valtaa ottaa yksityistä omaisuutta ilman korvausta.
Käytännön neuvoja
Jos olet poliisin kuulusteltavana tai epäiltynä rikoksesta, on tavallista ja usein neuvottavaa ilmoittaa selkeästi, että haluat käyttää viidennen lisäyksen suojaa. Tähän kuuluu esimerkiksi vaatiminen asianajajasta ja ilmoitus siitä, että et vastaa kysymyksiin ilman puolustajan läsnäoloa. Jos asia liittyy omaisuuteen ja julkiseen hankkeeseen, on hyödyllistä hakea oikeudellista neuvontaa korvauksen riittävyydestä ja menettelyistä.
Yhteenvetona viides lisäys on monipuolinen perusoikeuspaketti, joka suojaa sekä yksittäisen ihmisen vapautta ja oikeusturvaa että yksityisomaisuutta valtion mahdollisesti vaikuttaessa siihen. Sen tulkinta kehittyy edelleen korkeimpien oikeuksien ratkaisuissa ja osavaltioiden lainsäädännössä.
Teksti
Viidennen lisäyksen sanamuoto on seuraava:
| “ | Ketään ei saa pidättää vastaamaan kuolemantuottamuksesta tai muusta törkeästä rikoksesta, ellei sitä ole esitetty tai syytetty suuressa valamiehistössä, lukuun ottamatta tapauksia, jotka ilmenevät maa- tai merivoimissa tai miliisissä, kun ne ovat tosiasiallisessa palveluksessa sodan tai yleisen vaaran aikana; ketään ei saa saman rikoksen vuoksi asettaa kahteen kertaan hengen tai ruumiin vaaraan; ketään ei saa rikosasiassa pakottaa todistajaksi itseään vastaan, eikä häneltä saa riistää elämää, vapautta tai omaisuutta ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä; yksityisomaisuutta ei saa ottaa julkiseen käyttöön ilman kohtuullista korvausta. | ” |
Lausekkeet
Suuret valamiehistöt
Viides lisäys edellyttää, että liittovaltion oikeusjärjestelmä käyttää suurta valamiehistöä kaikissa pääsiäisrikoksissa ja "pahamaineisissa rikoksissa" (tapaukset, joihin liittyy maanpetos, tietyt rikokset tai törkeä moraalinen turmeltuneisuus). Suuri valamiehistö juontaa juurensa Englannin Henrik II:n vuonna 1166 säätämään Assize of Clarendoniin. Yhdysvallat on yksi harvoista jäljellä olevista maista, jotka käyttävät suurta valamiehistöä.
Kaksoisvaara
Viidennen lisäyksen kaksoisrangaistuslauseke kieltää vastaajan joutumisen uudelleen syytteeseen samasta (tai samankaltaisesta) syytteestä samassa asiassa sen jälkeen, kun hänet on vapautettu tai tuomittu laillisesti. Common law -maissa vastaaja voi esittää vapauttavaksi tai tuomittavaksi vetoamisen (autrefois acquit tai autrefois convict, ranskaksi autrefois tarkoittaa "menneisyydessä"). Se tarkoittaa, että jos vastaaja on vapautettu tai tuomittu samasta rikoksesta eikä häntä voida kaksoisrangaistavuuden periaatteen nojalla asettaa uudelleen syytteeseen. Lausekkeen alkuperäisenä tarkoituksena on estää henkilöä käymästä läpi useita syytteitä samasta teosta, kunnes syyttäjä saa tuomion.
Itsesyytökset
Rikosoikeudenkäynnissä henkilöllä on viidennen lisäyksen nojalla oikeus kieltäytyä todistamasta itseään. Kenenkään ei tarvitse antaa tietoja, joita voidaan käyttää häntä vastaan. Tätä kutsutaan myös nimellä "viidennen kysymyksen esittäminen" tai yleisemmin "viidennen kysymyksen esittäminen". Tämän lausekkeen tarkoituksena on estää hallitusta pakottamasta henkilöä tunnustamaan valan alla. Henkilö ei voi kieltäytyä vastaamasta valaehtoisesti mihinkään asiaan liittyvään kysymykseen, ellei vastaaminen saattaisi häntä syylliseksi. Jos vastausta todistajanaitiossa esitettyyn kysymykseen voitaisiin käyttää kyseisen henkilön tuomitsemiseen rikoksesta, hän voi vedota viidenteen lisäykseen.
Viidennen lisäyksen laatijat tarkoittivat, että sen määräyksiä sovelletaan ainoastaan liittovaltion hallitukseen. Vuodesta 1925 lähtien useimmat Bill of Rightsin määräykset ovat sisällyttämisopin mukaisesti koskeneet myös osavaltioita ja paikallishallintoa. Merkkipaalun Miranda v. Arizona, 384 U.S. 436 (1966), jälkeen poliisin on pidätyksen yhteydessä mainittava "oikeus vaieta" osana laillista Miranda-varoitusta (sanamuoto voi vaihdella).
Oikeudenmukainen menettely
Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva lauseke takaa jokaiselle oikeudenmukaisen, oikeudenmukaisen ja asianmukaisen oikeudenkäynnin. Viides lisäys koskee liittovaltion hallitusta. Yhdysvaltojen perustuslain neljästoista lisäys kieltää muun muassa osavaltioita kieltämästä ketään kieltämästä keneltäkään hänen elämäänsä, vapauttaan tai omaisuuttaan ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä. Niinpä neljästoista lisäys laajentaa viidennen lisäyksen due process -lausekkeen koskemaan myös osavaltioita. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti tarkoittaa, että hallituksen on noudatettava lakia eikä sen osia saa rikkoa. Esimerkki oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomisesta on se, että tuomari on oikeudenkäynnissä puolueellinen vastaajaa kohtaan. Toinen esimerkki on se, että syyttäjä ei paljasta puolustukselle tietoja, jotka osoittaisivat, ettei vastaaja ole syyllinen rikokseen.
Takings
Viidennen lisäyksen Takings-lausekkeen mukaan "yksityisomaisuutta [ei] saa ottaa julkiseen käyttöön ilman kohtuullista korvausta". Viides lisäys rajoittaa ainoastaan liittovaltion hallitusta. Neljännellätoista lisäyksellä tämä lauseke laajennettiin koskemaan myös osavaltioiden ja paikallishallinnon toimia. Aina kun hallitus haluaa ostaa omaisuutta julkiseen käyttöön, se tekee omistajalle tarjouksen. Jos omistaja ei halua myydä omaisuutta, hallitus voi viedä hänet oikeuteen ja käyttää valtuuksiaan, joita kutsutaan pakkolunastukseksi. Nimi tulee latinankielisestä termistä dominium eminens (joka tarkoittaa ylimpää herruutta). Tuomioistuin tuomitsee kiinteistön (eli sanoo, että ihmiset eivät voi enää asua siinä). Näin hallitus voi ottaa kiinteistön haltuunsa, mutta sen on maksettava omistajalle "oikeudenmukainen korvaus". Toisin sanoen valtion elimen on maksettava omaisuuden arvo.
Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa käsitelty tapaus Kelo v. City of New London, 545 U.S. 469 (2005), ratkaistiin sen puolesta, että maa-alueen siirtäminen yksityiseltä omistajalta toiselle yksityiselle omistajalle voidaan sallia pakkolunastuksen avulla. Tuomioistuin vahvisti, että Connecticutin New Londonin kaupungin ehdottama kantajan yksityisen omaisuuden käyttö on "julkista käyttöä", joka kuuluu Takings Clause -lausekkeen soveltamisalaan. Kaupunki katsoi, että kiinteistö oli huonossa kunnossa ja että uusi omistaja parantaisi sitä. Tämä Takings Clause -lausekkeen laajentaminen on ollut hyvin ristiriitaista.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Yhdysvaltain perustuslain viides lisäys?
V: Viides lisäys on osa Yhdysvaltojen perustuslakisopimusta, jossa vahvistetaan lailliset oikeudet sekä siviili- että rikosoikeudenkäyntejä varten.
K: Mitä viides lisäys takaa?
V: Viides lisäys takaa oikeuden suureen valamiehistöön, kieltää kaksoisrangaistuksen ja suojaa henkilöä itsensä syyttämiseltä.
K: Mitä on "vetoaminen viidenteen lakiin"?
V: Viidenteen lisäykseen vetoaminen tarkoittaa sitä, että henkilö käyttää viidennen lisäyksen mukaista oikeuttaan kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jotka voivat olla häntä itseään vastaan raskauttavia.
K: Milloin viides lisäys edellyttää asianmukaista oikeudenkäyntiä?
V: Viides lisäys edellyttää asianmukaista oikeudenkäyntiä kaikissa tapauksissa, joissa kansalaiselta voidaan riistää "elämä, vapaus tai omaisuus".
K: Mitä tapahtuu, kun hallitus ottaa yksityisomaisuutta yleiseen käyttöön?
V: Kun hallitus ottaa yksityisomaisuutta julkiseen käyttöön, omistajalle on maksettava korvaus.
K: Milloin viides lisäys luotiin?
V: Viides lisäys luotiin 15. joulukuuta 1791.
K: Mikä on viidennen lisäyksen tarkoitus?
V: Viidennen lisäyksen tarkoituksena on suojella yksilöiden oikeuksia oikeudenkäyntien aikana ja varmistaa, että hallitus noudattaa asianmukaista oikeudenkäyntiä riistäessään kansalaisilta hengen, vapauden tai omaisuuden.
Etsiä