Yhdysvaltojen perustuslain viides lisäys hyväksyttiin 15. joulukuuta 1791 osana Yhdysvaltojen Bill of Rights -oikeuskirjaa. Se asettaa keskeisiä rajoja valtion toiminnalle ja turvaa yksilön perusoikeuksia erityisesti rikos- ja prosessioikeudellisissa tilanteissa. Lisäyksessä esitetyt suojat koskevat useita eri asioita, jotka vaikuttavat sekä syytteeseenpanoon, poliisin kuulusteluihin että hallituksen mahdollisuuteen käyttää tai säädellä yksityistä omaisuutta.

Keskeiset kohdat ja oikeudet

Viides lisäys kirjataan useina erillisinä lausekkeina. Sen tärkeimpiä kohtia ovat muun muassa:

  • Se suojaa joukon laillisia oikeuksia, joita sovelletaan sekä siviili- että rikosoikeudellisissa menettelyissä.
  • Se takaa oikeuden suureen valamiehistöön (grand jury) tietyissä liittovaltion rikosprosesseissa; tämä vaatimus on historiallisesti sidottu liittovaltion syytteisiin eikä ole automaattisesti pätevä osavaltioiden menettelyissä.
  • Se kieltää kaksoisrangaistavuuden — käytännössä sen, että henkilöä voidaan asettaa uudelleen syytteeseen siitä teeseen samasta rikoksesta, josta hänet on jo vapautettu tai tuomittu.
  • Se suojaa henkilöä itsensä syyttämiseltä eli oikeutta olla antamatta todistusta itseään vastaan. Tätä yksinkertaisesti kutsutaan usein "Pleading the Fifth".
  • Se edellyttää asianmukaista oikeudenkäyntiä (due process) ennen kuin kansalaiselta voidaan riistää "elämä, vapaus tai omaisuus". Aina kun hallitus ottaa yksityisomaisuutta julkiseen käyttöön, omistajalle on maksettava korvaus (takings- eli eminent domain -klauseli).

Miten suojat toimivat käytännössä

Itsensä syyttämisen suojan keskeinen merkitys on suojella yksilöä pakkotodistelulta ja vääristä tunnustuksista. Tuomioistuinkäytännössä tästä syntyvät mm. seuraavat käytännön seuraamukset:

  • Pidätettyä henkilöä koskevat Miranda-oikeudet: poliisin on tietyissä tilanteissa luettava pidätetylle henkilölle tämän oikeudet, mukaan lukien oikeus olla vastaamatta kysymyksiin ja oikeus asianajajaan (Miranda v. Arizona -ratkaisu).
  • Valtakunnallinen ja osavaltiokohtainen soveltaminen: viides lisäys koskee alun perin liittovaltiota; eri suojien soveltuvuus osavaltioissa on laajentunut vähitellen perustuslain 14. lisäyksen ja korkeimpien oikeuksien ratkaisujen kautta. Esimerkiksi itsensä syyttämisen kielto on tullut sovellettavaksi myös osavaltioihin (Malloy v. Hogan), mutta grand jury -vaatimus ei ole yleisesti pakollinen osavaltioille (Hurtado v. California).
  • Rajoitukset ja poikkeukset: pidätetyn lausunnoista voidaan toisinaan tehdä poikkeuksia, esimerkiksi niin sanotun yleisen turvallisuuden poikkeuksen yhteydessä, jolloin hätätilanne voi oikeuttaa välittömiin kyselyihin ilman normaaleja Miranda-varoituksia (New York v. Quarles).
  • Immuniteetti: jos oikeus valtakunnallisesti myöntää todistajalle laajan immuniteetin (use- ja derivative-use-immunity), suojaa itsensä syyttämiseltä ei voi enää vedota samoissa asioissa. Korkein oikeus on todennut, että syyttäjän on osoitettava, että rikostutkinta tai syyte ei perustu immunisoituun todistukseen (Kastigar v. United States).
  • Rajaukset: fyysinen todistusaineisto, kuten sormenjäljet tai DNA, ei yleensä kuulu itseään syyttämisen suojaan samalla tavalla kuin sanallinen todistus. Myös oikeushenkilöillä (yrityksillä) ei ole samaa henkilökohtaista itseä syyttämistä koskevaa suojaa kuin luonnollisilla henkilöillä.

Kaksoisrangaistavuus ja asianmukainen oikeudenkäynti

Kaksoisrangaistavuuden kielto estää viranomaisia yrittämästä uudelleen rangaista henkilöä saman rikoksen perusteella, kun hän on jo saanut lopullisen päätöksen. Asianmukainen oikeudenkäynti puolestaan kattaa sekä prosessuaaliset oikeudet (esim. oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, puolustuksen mahdollisuus) että tietyissä tilanteissa substanssia suojelevia periaatteita (esim. mielivaltaisen lainsäädännön rajoitukset).

Takings-klauseli: julkinen käyttö ja korvaus

Viidennen lisäyksen takings-osio kieltää valtiovaltaa ottamasta yksityisomaisuutta ilman asianmukaista korvausta. Tämä koskee sekä suoranaista omaisuuden lunastamista että toisinaan myös tilanteita, joissa sääntely rajoittaa omistajan käyttömahdollisuuksia niin paljon, että voidaan katsoa tapahtuneen regulatory taking. Korkein oikeus on määritellyt useita testejä, joiden perusteella arvioidaan, milloin korvaus on tarpeen (esim. Penn Central, Lucas -tapaukset). Kelo v. City of New London -ratkaisu tulkitsi "julkisen käytön" laajemmin ja herätti runsaasti julkista keskustelua ja osavaltioiden lainsäädännöllisiä muutoksia.

Merkitys kansalaisten suojana ja oikeudenhoidolle

Viides lisäys on yksi perustuslain kulmakivistä, joka rajoittaa valtion pakkokeinoja ja takaa prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden. Se vaikuttaa poliisin toimintaan, syyttäjien mahdollisuuksiin nostaa syytteitä, sekä yksityisen omaisuuden suojaukseen suhteessa julkisiin tarpeisiin. Käytännössä viides lisäys:

  • Auttaa estämään pakotettuja tai perusteettomia tunnustuksia ja suojelee hiljaisuutta puolustuksen taktiikkana.
  • Varmistaa, että rikosprosessit noudattavat tiettyjä prosessuaalisia normeja (due process).
  • Rajoittaa hallituksen valtaa ottaa yksityistä omaisuutta ilman korvausta.

Käytännön neuvoja

Jos olet poliisin kuulusteltavana tai epäiltynä rikoksesta, on tavallista ja usein neuvottavaa ilmoittaa selkeästi, että haluat käyttää viidennen lisäyksen suojaa. Tähän kuuluu esimerkiksi vaatiminen asianajajasta ja ilmoitus siitä, että et vastaa kysymyksiin ilman puolustajan läsnäoloa. Jos asia liittyy omaisuuteen ja julkiseen hankkeeseen, on hyödyllistä hakea oikeudellista neuvontaa korvauksen riittävyydestä ja menettelyistä.

Yhteenvetona viides lisäys on monipuolinen perusoikeuspaketti, joka suojaa sekä yksittäisen ihmisen vapautta ja oikeusturvaa että yksityisomaisuutta valtion mahdollisesti vaikuttaessa siihen. Sen tulkinta kehittyy edelleen korkeimpien oikeuksien ratkaisuissa ja osavaltioiden lainsäädännössä.