Englannin Henrik II, joka tunnettiin myös nimellä Henrik II Curtmantle (Le Mans, Ranska, 5. maaliskuuta 1133 - Chinon, Ranska, 6. heinäkuuta 1189), oli merkittävä keski-ajan hallitsija. Hän oli muun muassa Anjoun kreivi, Mainen kreivi, Normandian herttua, Akvitanian herttua, Gascognen herttua, Nantesin kreivi, Irlannin herra ja hallitsi eri aikoina osia Walesista, Skotlannista ja Länsi-Ranskasta. Hän huolehti yhtä lailla valtakiinteyksistä sekä Ranskassa että Englannissa, ja hänen valtakuntansa laajuus joskus kuvataan nimellä angevinksi imperiumiksi.
Henrik oli Anjoun kreivin Geoffrey V:n ja keisarinna Matildan poika. Vuonna 1152 hän avioitui merkittävän perinnön tuoneen Akvitanian Eleanorin kanssa; avioliitto liitti hänen hallintaansa suuren osan Länsi-Ranskaa. Sopimus valtaistuimesta tehtiin vuonna 1153, ja hän nousi Englantia hallitsemaan Stephen I:n kuoltua vuonna 1154. Hän oli kieliltään ja koulutukseltaan tyypillinen aikansa korkea-arvoinen ritari: perhe oli kotoisin Normandiasta, joten hän ei koskaan oppinut englannin kieltä, vaan puhui normannien ranskaa ja sujuvasti latinaa, jonka avulla hän hoiti hallinnolliset asiakirjat ja lakiasiat.
Hallinto ja oikeusreformit
Henrikin valtakaudelle oli ominaista valtakunnan keskittäminen ja hallinnon tehostaminen. Hän vähensi suurten vapaaherrojen itsenäisyyttä ja vahvisti kuninkaallista oikeutta. Vuonna 1166 hän esimerkiksi otti käyttöön valamiesoikeudenkäynnin ja muita menettelyjä, jotka veivät oikeudenkäyntejä yhä enemmän kuninkaan tuomioistuinten piiriin. Hän perusti vakituisia kiertäviä kuninkaallisia tuomareita (justices in eyre), laajensi kirjoitettujen writ-määräysten käyttöä ja kehitti verotuksen sekä rahoituksen järjestelmiä, kuten pukinmaksun (scutage), joka korvasi sotapalveluksen rahamaksulla. Nämä uudistukset loivat pohjaa myöhemmälle englantilaiselle oikeuskäytännölle.
Riita arkkipiispa Thomas Becketin kanssa
Yksi Henrik II:n valtakauden tunnetuimmista kiistakysymyksistä oli väliintulo kirkon ja valtavallan suhteeseen. Henrik pyrki rajaamaan kirkon erioikeuksia ja saamaan papiston myös kuninkaallisen oikeuden alaisuuteen, minkä hän yritti muotoilla mm. niin kutsutuissa Constitutions of Clarendon - määräyksissä vuonna 1164. Tämä johti jyrkkään vastakkainasetteluun arkkipiispa Thomas Becketin kanssa. Becket vastusti kuninkaan vaatimuksia, joutui maanpakoon ja palattuaan Englantiin hänen ja kuninkaan välinen kiista kärjistyi. Vuonna 1170 Becketin murha katedraalissa ja siitä seurannut julkinen paheksunta jättivät arvet Henrikin maineeseen; Henrik joutui lopulta tekemään julkisen katumuksen ja sovinnon kirkon kanssa.
Perhesuhteet, kapinat ja valtataistelut
Henrikin perhe-elämä oli täynnä valtataisteluita. Hänellä ja Eleanorlla oli useita lapsia, joista tunnetuimmat ovat kuninkaaksi myöhemmin noussut Rikhard ja myöhempi kuningas Johannes. Lisäksi heidän lapsiaan olivat mm. vanhin poika Henry (ns. Henry the Young King), Geoffrey ja useita tyttäriä, joita käytettiin liittojen solmimiseen.
Perheen jännitteet purkautuivat avoimeksi kapinaksi vuosina 1173–1174, jolloin Henriğin nuorempi sukupolvi (ml. hänen pojat) kääntyi häntä vastaan ja sai tukea Ranskan kuninkaalta. Kapina järkytti kuninkaallista valtaa mutta kukistettiin lopulta. Myöhemmät vuosikymmenet toivat lisää ristiriitoja, kun Henrikin pojat kilpailivat isänsä perinnöstä ja alueellisesta vallasta.
Irlanti ja ulkopolitiikka
Henrik laajensi vaikutusvaltaansa myös Irlantiin. Vuonna 1171 hän lähti Irlantiin ja sai osittain paikallisten johtajien tunnustuksen, mikä loi pohjaa myöhemmälle normannivallankäynnille saarella. Irlannista kehittyi ajan myötä kuninkaan sidonnainen alue, jonka hallintaan liittyi niin sotilaallisia retkiä kuin linnoitusten perustamista.
Lopun vuodet ja perintö
Henrikin viimeiset vuodet kuluivat jatkuvissa sodissa ja neuvotteluissa, sekä perhesuhteiden vaikeuksissa. Hän kuoli Chinonissa 6. heinäkuuta 1189, sodan keskellä ja ilman sujuvaa rauhaa perintökiistoille. Kuoleman jälkeen valtakunta siirtyi lopulta pojalle Rikhardlle, mutta Henrikin jättämä laaja maallinen imperiumi alkoi pian hajota sisäisten ristiriitojen ja ranskalaisten kuninkaan toimintojen vuoksi.
Henrikin merkitys historiassa on kaksinainen: hän kehitti keskiaikaista hallintoa ja oikeusjärjestelmää siten, että niiden vaikutus näkyy pitkälle myöhempään Englannin lainsäädäntöön, mutta hänen valtakuntansa synty ja hajoaminen myös osoittavat maakuntien, sukujen ja kirkon välisen vallankäytön monimutkaisuuden keskiajalla. Hänet muistetaan taitavana mutta myös kiistellyn hallitsijana, jonka toimet muovasivat pysyvästi sekä Englannin että Länsi-Ranskan poliittista maisemaa.
