Kurt Weill | Saksalainen säveltäjä

Varhaisvuodet

Kurt Weill kasvoi uskonnollisessa juutalaisessa perheessä. Teini-ikäisenä hän alkoi saada kokemusta työskentelemällä teatterissa Dessaussa, jossa hän oppi paljon teatterin kapellimestari Albert Bingiltä. Kun hän oli 20-vuotias, hän lähti opiskelemaan Berliinin musiikkikorkeakouluun, jossa hän opiskeli säveltäjä Humperdinckin kanssa. Hän ei viihtynyt siellä, ja pian alkoi kolmen vuoden opiskelu säveltäjä Busonin luona. Busoni oli hänelle hyvä opettaja ja kannusti häntä opiskelemaan huolellisesti kontrapunktia, jotta hänestä tulisi hyvä säveltäjä. Sitten hän esitteli Weillin Universal-musiikkikustantamolle, joka julkaisi kaiken hänen musiikkinsa seuraavien kymmenen vuoden ajan.

Saksalainen ura

Vuonna 1924 Busoni kuoli. Weill alkoi työskennellä näytelmäkirjailija Georg Kaiserin kanssa, joka kirjoitti näytelmiä ekspressionistiseen tyyliin. Yhdessä he kirjoittivat oopperan Der Protagonist (1926), joka teki Weillistä kuuluisan. Seuraavana vuonna hän työskenteli Bertolt Brechtin kanssa. Yhdessä he kirjoittivat viisi laulua, jotka kehittyivät pian "Songspieliksi" nimellä Mahagonny. Vuosina 1927-1929 Brecht ja Weill kirjoittivat uuden teoksen, oopperan nimeltä Aufstieg und Fall der Stadt Mahagonny (Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho), jossa käytettiin jälleen viittä laulua "Songspielistä".

Vuonna 1924 hän tapasi laulaja ja näyttelijä Lotte Lenyan. Hän meni naimisiin tämän kanssa vuonna 1926, erosi vuonna 1933 ja meni uudelleen naimisiin vuonna 1937.

Vuonna 1928 hän kirjoitti musiikin Brechtin näytelmään, josta tuli maailmankuulu. Sen nimi oli Dreigroschenoper (Kolmikymmenooppera). Se perustui John Gayn vuonna 1728 kirjoittamaan oopperaan nimeltä The Beggar's Opera. Kolmikymmenooppera sisältää laulun, josta tuli Weillin tunnetuin kappale, "Mack the Knife". Weill lopetti yhteistyön Brechtin kanssa vuonna 1930, koska heillä oli poliittisia erimielisyyksiä. Brecht oli kiinnostunut yhä enemmän kommunismista, mutta Weill ei halunnut olla "kommunistisäveltäjä".

Berliinissä Weill opetti sävellystä useille nuorille säveltäjille. Hän piti myös monia radiolähetyksiä. Vuoteen 1929 mennessä hänet tunnettiin säveltäjänä niin hyvin, että hän sai elantonsa pelkästään sävellyksistään.

Exile

Weill joutui pakenemaan natsi-Saksasta maaliskuussa 1933. Kuuluisana ja suosittuna juutalaisena säveltäjänä hän joutui natsiviranomaisten kohteeksi, jotka arvostelivat ja jopa häiritsivät hänen myöhempien näyttämöteostensa, kuten Aufstieg und Fall der Stadt Mahagonnyn, Die Bürgschaftin (1932) ja Der Silberseen (1933) esityksiä. Hän lähti ensin Pariisiin, jossa hän aloitti Jean Cocteaun kanssa teoksen, mutta se jäi kesken. Hän kirjoitti Brechtin kanssa vielä yhden teoksen: baletin Seitsemän kuolemansyntiä. Vuonna 1934 hän sai valmiiksi sinfonian nro 2, viimeisen puhtaasti orkesteriteoksensa, jonka Bruno Walter johti Amsterdamissa ja New Yorkissa.

Amerikan vuodet

Vuonna 1935 Weill lähti Amerikkaan vaimonsa Lotte Lenyan kanssa. Loppuelämänsä hän vietti kirjoittamalla amerikkalaiselle näyttämölle. Hänestä tuli Yhdysvaltojen kansalainen vuonna 1943. Hän luuli, että natsit olivat tuhonneet suurimman osan hänen sävellyksistään Saksassa. Hän ei enää koskaan puhunut saksaa paitsi kirjoittaessaan Israeliin paenneille vanhemmilleen.

Weill muutti musiikkityyliään. Hän kirjoitti populaaristi ja työskenteli Ira Gershwinin kaltaisten kirjailijoiden kanssa. Hän kirjoitti oopperan Street Scene, josta hän sai palkinnon. Hän osallistui poliittisiin liikkeisiin ja kannusti Amerikkaa liittymään sotaan.

Weill kuoli sydänsairauteen New Yorkissa vuonna 1950.