Aleksandrian kirjasto

Sen tuhoaminen

Plutarkhos (46-120 jKr.) kirjoitti, että Julius Caesar saattoi polttaa kirjaston vahingossa vieraillessaan Aleksandriassa vuonna 48 eKr., kun hän sytytti omat laivansa tuleen estääkseen Achillaksen yrityksen rajoittaa hänen kykyään kommunikoida meritse. Plutarkhoksen kertomuksen mukaan tulipalo levisi satamiin ja sitten kirjastoon.

Tätä versiota tapahtumista ei kuitenkaan vahvisteta Caesarin vierailua koskevissa aikalaiskertomuksissa. Itse asiassa on kohtuullisen hyvin osoitettu, että osia sen kokoelmasta tuhoutui osittain useaan otteeseen ennen ensimmäistä vuosisataa eaa. ja sen jälkeen. Nykyaikaisen näkemyksen mukaan tuhoaminen johtui koptikristittyjen Aleksandrian arkkipiispa Theofiluksesta vuonna 391, joka vaati Serapeumin - tytärkirjaston ja Serapis-jumalan temppelin - tuhoamista.

Kirjasto tutkimuslaitoksena

Varhaisimman tietolähteen mukaan kirjaston järjesti alun perin Aristoteleen oppilas Demetrios Phaleronilainen Ptolemaios I Soterin (n. 367 eaa. - n. 283 eaa.) valtakaudella.

Kirjastoon kuului peripatos (kävelykatu), puutarhat, yhteinen ruokailuhuone, lukusali, luentosaleja ja kokoushuoneita. Tarkkaa pohjapiirrosta ei kuitenkaan tiedetä. Tämän mallin vaikutus näkyy vielä nykyäänkin yliopistokampusten pohjaratkaisussa. Itse kirjastossa tiedetään olleen hankintaosasto (joka mahdollisesti rakennettiin lähelle kirjastopinoja tai lähempänä satamaa sijaitsevaan hyötykäyttöön) ja luettelointiosasto. Salissa oli hyllyjä käärökokoelmia varten (koska kirjat olivat tuolloin papyruskääröillä), joita kutsuttiin bibliothekai (βιβλιοθῆκαι). Huhuttiin, että hyllyjen yläpuolella olevaan seinään oli kaiverrettu kuuluisa kaiverrus, jossa luki: Sielun parannuspaikka.

Se oli ensimmäinen tunnettu kirjasto, joka keräsi vakavan kokoelman kirjoja maansa rajojen ulkopuolelta. Kirjaston tehtävänä oli kerätä koko maailman tietämys. Se teki sen aggressiivisella ja hyvin rahoitetulla kuninkaallisella toimeksiannolla, johon kuului matkoja Rodoksen ja Ateenan kirjamessuille ja politiikka, jonka mukaan kirjat piti ottaa jokaisesta satamaan saapuvasta laivasta. Alkuperäiset tekstit säilytettiin ja niistä tehtiin kopioita, jotka lähetettiin takaisin omistajille. Koska Aleksandria oli mantereen ja Pharos-saaren välillä sijaitseva keinotekoinen kaksisuuntainen satama, se toivotti tervetulleeksi idästä ja lännestä tulevan kaupan, ja pian siitä tuli kansainvälinen kaupan keskus sekä johtava papyruksen ja pian myös kirjojen tuottaja.

Kirjastossa työskenteli myös lukuisia kansainvälisiä tutkijoita. Kirjasto täytti pinot uusilla teoksilla matematiikan, tähtitieteen, fysiikan, luonnonhistorian ja muiden alojen aloilta. Juuri Aleksandrian kirjastossa tieteellinen menetelmä ideoitiin ja otettiin ensimmäisen kerran käyttöön ja sen empiirisiä standardeja sovellettiin vakavasti otettavassa tekstikritiikissä. Koska samasta tekstistä oli usein useita eri versioita, vertaileva tekstikritiikki oli ratkaisevan tärkeää niiden oikeellisuuden varmistamiseksi. Kun se oli varmistettu, siitä valmistettiin kopioita oppineille, kuninkaallisille ja varakkaille bibliofileille ympäri maailmaa, ja tämä kauppa toi kirjastolle tuloja. Aleksandrian kirjaston toimittajat tunnetaan erityisesti Homeroksen tekstejä koskevasta työstään. Tunnetuimmilla toimittajilla oli yleensä myös pääkirjastonhoitajan titteli. Heihin kuuluivat mm,

• Zenodotus (kolmannen vuosisadan alussa eKr.)
• Kallimachos (kolmannen vuosisadan alussa eKr.), ensimmäinen bibliografi ja ensimmäisen kirjastoluettelon, Pinakesin, kehittäjä.
• Apollonius Rodoksen (kolmannen vuosisadan puoliväli eaa.)
• Eratosthenes (kolmannen vuosisadan loppu eKr.)
• Aristofanes Bysantin Aristofanes (toisen vuosisadan alussa eKr.)
• Aristarkhos Samothrakialainen (toisen vuosisadan loppu eKr.).
• Eukleides.

Kirjaston kokoelma oli jo antiikin maailmassa kuuluisa, ja myöhempinä vuosina siitä tuli vielä tarunomaisempi. Kokoelmaan kuuluivat papyruskääröt, ja vaikka pergamenttikoodekseja käytettiinkin pääasiassa kehittyneempänä kirjoitusmateriaalina vuoden 300 eaa. jälkeen.

Yksi ainoa kirjoitus saattoi viedä useita kääröjä. Kuningas Ptolemaios II Filadelfos (309-246 eaa.) on sanottu asettaneen kirjaston tavoitteeksi 500 000 kääröä. Markus Antonius antoi Kleopatralle häälahjaksi tiettävästi yli 200 000 kääröä (jotka oli otettu Pergamon suuresta kirjastosta) kirjastoa varten. Carl Sagan toteaa Kosmos-sarjassaan, että kirjastossa oli lähes miljoona kääröä, vaikka muut asiantuntijat ovatkin arvioineet määrän pienemmäksi. Kirjastosta ei ole säilynyt mitään hakemistoa, eikä ole mahdollista tietää varmasti, kuinka suuri ja monipuolinen kokoelma on voinut olla.

Eräs ehkä liioiteltu tarina kertoo, miten kirjaston kokoelma kasvoi niin suureksi. Egyptin Ptolemaios III:n määräyksellä kaikkien kaupungissa vierailevien oli luovutettava kaikki kirjat ja kääröt. Viralliset kirjurit kopioivat nämä kirjoitukset nopeasti, ja jotkut kopiot osoittautuivat niin tarkoiksi, että alkuperäiset laitettiin kirjastoon ja kopiot toimitettiin pahaa-aavistamattomille omistajille. Tämä prosessi auttoi myös luomaan kirjavaraston suhteellisen uuteen kaupunkiin.

Galenoksen mukaan Ptolemaios III pyysi ateenalaisilta lupaa lainata Aiskhyloksen, Sofokleen ja Euripideen alkuperäisiä käsikirjoituksia, mistä ateenalaiset vaativat vakuudeksi valtavan summan, viisitoista talenttia. Ptolemaios maksoi maksun mielellään, mutta säilytti alkuperäiset käsikirjoitukset kirjastossaan.

Bibliotheca Alexandrina avattiin vuonna 2002 vanhan kirjaston paikalle.

Aleksandrian muinainen kirjasto.

Aiheeseen liittyvät sivut

• Bibliotheca Alexandrina