Karettikilpikonna (Caretta caretta) – elintavat, levinneisyys ja uhanalaisuus
Karettikilpikonna (Caretta caretta) on meressä elävä kilpikonna. Se kuuluu Cheloniidae-heimoon ja on yksi maailman tunnetuimmista merikilpikonnalajeista. Karettien tunnusmerkkejä ovat massiivinen pää ja voimakkaat puruselimet, jotka sopivat kovakuoristen saaliiden rusentamiseen.
Karettikilpikonnat elävät merissä ympäri maailmaa, erityisesti subtrooppisilla ja lauhkeilla vesillä. Suurin osa pesimärannoista, joilla ne munivat, sijaitsee Pohjois-Amerikassa Yhdysvaltojen rannikolla (enimmäkseen Floridassa), Aasiassa Omanissa sekä Tyynellämerellä ja Australiassa. Osa populaatioista esiintyy myös muiden maiden, kuten Chilen, Kreikan ja Indonesian, lähettyvillä.
Ulkonäkö ja koko
Aikuisen karettikilpikonnan kilven pituus on tyypillisesti 70–110 cm, ja paino voi vaihdella noin 80–200 kg:n välillä yksilöstä riippuen. Kilpi on yleensä ruskehtava tai punertava, ja pään koko on suurempi kuin useimmilla muilla merikilpikonnilla. Karettien leukalihakset ovat voimakkaat, minkä ansiosta ne pystyvät murtamaan simpukoiden, rapujen ja muiden kovakuoristen eliöiden kuoria.
Ravinto ja käyttäytyminen
Karettikilpikonnat ovat pääosin opportunistisia petoja: niiden ruokavalioon kuuluvat mm. äyriäiset, simpukat, nilviäiset, meduusat ja erilaiset pohjaelävät. Nuoret yksilöt viettävät usein pitkiä jaksoja avoimella merellä, kun taas aikuiset voivat liikkua rannikon läheisyydessä ja ruokailualueilla. Lajien liikkumista ohjaavat ravinnonsaanti, veden lämpötila ja kudunvaatimukset.
Lisääntyminen ja elinkaari
Munimiskausi sijoittuu alueesta riippuen tavallisesti lämpimimpiin kuukausiin. Naaras palaa usein synnyinrannalleen munimaan usean vuoden välein (usein 2–5 vuoden välein), ja yksi naaras voi tehdä kauden aikana useita munintaretkiä. Kussakin pesässä on tyypillisesti noin 80–120 munaa, ja inkubaatioaika on noin 50–70 päivää riippuen lämpötilasta. Lämpötilalla on tärkeä merkitys poikasten sukupuolen määrityksessä: korkeammat pesälämpötilat tuottavat yleensä enemmän naaraspopulaatiota.
Nuoret kasvavat hitaasti; sukukypsyys saavutetaan usein 17–33 vuoden iässä. Karettien elinikä voi olla useita kymmeniä vuosia, ja ne pystyvät elämään yli 50-vuotiaiksi olosuhteista riippuen.
Uhat
- Rantojen rakentaminen ja valaistus häiritsevät munintaa ja poikasten pääsyä mereen.
- Kalastuksessa sattuva sivusaalis (verkkoihin ja troolareihin takertuminen) on yksi merkittävimmistä kuolinsyistä.
- Muoviroska ja muu merijäte aiheuttavat nielaisun ja tukkeutumisen riskejä.
- Ilmastonmuutos vaikuttaa pesärantojen lämpötiloihin ja merenpinnan nousu uhkaa pesimärantoja.
- Predaatio (esim. koirat, siilit, linnut) erityisesti munien ja vastakuoriutuneiden poikasten kohdalla.
Suojelu
Karettikilpikonnat ovat maailmanlaajuisesti uhanalaisia useilla alueilla, ja niille on asetettu suojelutoimia monissa maissa. Suojelutoimia ovat esimerkiksi pesimärantojen vartiointi ja valaistuksen rajoittaminen, pesäennätysten siirrot tarvittaessa, kalastustekniikoiden (esim. TED-tekniikat) käyttöönotto sivusaaliin vähentämiseksi sekä meriluonnon suojelualueiden perustaminen. Lisäksi pelastustoimet ja kuntoutuslaitokset auttavat loukkaantuneita tai saastuneita yksilöitä palaamaan takaisin luontoon.
Yksityiset ja järjestötoimijat sekä viranomaiset tekevät yhteistyötä pesimärantojen seurannassa ja yleisessä tietoisuuden lisäämisessä, sillä rannikon asukkaiden ja matkailijoiden valistuksella on suuri merkitys poikasten selviytymisen parantamisessa.
Mitä voi tehdä itse?
- Vähennä kertakäyttömuovin käyttöä ja huolehdi jätteiden asianmukaisesta hävittämisestä.
- Tue paikallisia suojeluprojekteja tai osallistu vapaaehtoistyöhön pesimärantojen suojelussa.
- Vältä häiritsemästä munintaa tai poikasia rannoilla: noudata paikallisia ohjeita ja valaistussääntöjä öisin.
- Kannata ja vaadi kestävämpiä kalastuskäytäntöjä ja merensuojelutoimia.
Karettikilpikonna on tärkeä osa meriekosysteemejä, ja lajin suojelu hyödyttää myös muita meren eliölajeja ja rannikkoyhteisöjä. Ymmärtämällä niiden elintapoja ja uhanalaisuuden syitä voimme paremmin suojella näitä majesteettisia eläimiä tuleville sukupolville.
Miten he elävät
Loggerheadit syövät kaloja, kalmareita, meduusoja, rapuja ja muita pieniä merieläimiä. Turskakalat parittelevat liikkuessaan merellä useimmiten maaliskuusta kesäkuuhun joka toinen tai kolmas vuosi. Kun ne ovat valmiita munimaan, naaraspuoliset tukkikalat palaavat aina samalle rannalle, jossa ne poistuivat munistaan poikasina. Useimmat tukkikalat munivat kesä- ja heinäkuussa. Useimmat munivat 100-126 munaa. Munat muistuttavat paljon pingispalloja.
Kun ne tulevat ulos munista, niitä kutsutaan poikasiksi. Ne tulevat yleensä ulos yöllä, jotta muut eläimet, kuten linnut ja ravut, eivät syö niitä. Poikaset seuraavat aamuauringon valoa mereen. Ne uivat merelle sellaisiin osiin, joissa on merilevää (meressä kasvavia kasveja), jotta ne voivat piiloutua muilta eläimiltä kasvaessaan.
Useimmat tukkikalat siirtyvät lämpimiin vesiin kylmempinä kuukausina, mutta jotkut talvehtivat tai nukkuvat pitkään, kun on kylmä. Talviunessa ne voivat olla veden alla jopa seitsemän tuntia ennen kuin ne nousevat ylös haukkaamaan happea.
Loggerheadit elävät 30-50 vuotta tai enemmän.
Suojelemalla niitä ihmisiltä
Aikaisemmin ihmiset metsästivät merikilpikonnia lihan ja munien vuoksi. Lisäksi niiden rasvasta ja kuoresta valmistettiin lääkkeitä, kampoja ja muita tavaroita. Nykyään tylppäpääkilpikonnien määrä on pieni, joten monien maiden hallitukset ovat säätäneet lakeja, jotka kieltävät niiden metsästyksen.
Suurin uhka lokkikilpikonnille ovat nykyään kalastajien käyttämät verkot, jotka voivat vahingossa tappaa kilpikonnia. Niitä tappavat myös veneet, kalastuskoukut ja muut ihmisten aiheuttamat vaarat.
Sivilisaatio vahingoittaa lokkilintujen lisääntymissykliä rantarakentamisen vuoksi.
