Madrigaali: renessanssin moniääninen maallinen laulu
Madrigaali — renessanssin moniääninen maallinen laulu: italialainen 1500–1600‑luvun polyfonia, rakkauden ja ilmaisun taidetta, suosittu myös Englannissa ja Ranskassa.
Madrigaali on laaja-alainen ja moniääninen laulu, joka on tarkoitettu pienen ryhmän (yleensä 2–6 laulajaa) esitettäväksi. Se on maallinen (ei-uskonnollinen) lajin muoto, jonka tekstit käsittelevät tavallisesti rakkauden ja arkisten tunteiden teemoja.
Historia ja levinneisyys
Madrigaalit olivat erityisen suosittuja 1500- ja 1600-luvuilla, renessanssimusiikin loppukaudella ja barokin alkuvaiheessa. Laji sai alkunsa Italiassa, mutta levisi nopeasti muualle Eurooppaan ja oli lyhyen aikaa hyvin suosittu myös Englannissa ja Ranskassa.
Kun italialaiset säveltäjät alkoivat kehittää madrigaalia, he ammensivat vaikutteita muun muassa frottolasta, motetista ja ranskalaisesta chansonista. Varhaiset teokset olivat usein 2–3-äänisiä; myöhemmin tavallisiksi muuttuivat 4–5-ääniset kokoonpanot. Esityksissä saattoi olla yksi laulaja kutakin ääntä kohti tai kukin osa voitiin laulaa useamman laulajan voimin.
Julkaisut ja leviäminen
Ensimmäiset madrigaalikokoelmat vahvistivat lajin suosiota: vuonna 1533 Philippe Verdelot julkaisi Venetsiassa teoksen Primo libro di Madrigali, joka teki madrigaaleista tunnettuja. Merkittäväksi kehityksen kannalta tuli myös Jacob Arcadeltin tuotanto. Vuonna 1588 Englannissa Nicholas Yonge julkaisi kokoelman Musica Transalpina (”Musiikkia Alppien takaa”), jossa italialaiset madrigaalit oli käännetty englanniksi; tämän myötä laji sai suuren suosion Englannissa aina noin vuoteen 1620 saakka.
Musiikilliset piirteet ja esitystapa
Madrigaalissa korostuvat moniäänisyys, tekstin selkeä asettelu ja ilmaisullinen sanamaalaus (word-painting). Säveltäjät pyrkivät usein saamaan musiikin heijastamaan sanan merkitystä: esimerkiksi sanan ”hymy” kohdalla voi esiintyä kepeitä ja nopeita rytmejä, sanan ”huokaus” kohdalla nuotti voi päättyä lyhyeen pidätykseen tai hengästyksenomaiseen taukoon, ja lauseissa kuten ”nouse niin korkealle” melodia voi nousta voimakkaasti.
Tällaista tekstin ja melodian yhteensovittamista kutsutaan sanamaalaukseksi. Madrigaaleissa oli myös usein toistuvaa refraasia, jota saatettiin laulaa nonsenssisiloin kuten ”fa la la la la la”. Tyypillisiä tekstisisältöjä olivat paimentolaisaiheet ja rakkauskertomukset sekä muut arkielämän tunnelmat (paimenista ja paimentolaisista kertovat tekstit olivat yleisiä).
Usein madrigaalit esitettiin ilman instrumenttilaumua (a cappella), mutta joskus säveliä saatettiin myös soittaa tai säestää soittimilla. Myöhemmissä teoksissa saatettiin käyttää basso continuo -säestystä tai muita barokin piirteitä.
Tyyli- ja kehityskulku
Madrigaali kehittyi renessanssin polyfoniasta kohti ilmaisullisempaa ja dramaattisempaa ilmaisua, mikä ennakoi barokin monodisia ja operallisia ratkaisuja. Säveltäjät kuten Carlo Gesualdo ja Claudio Monteverdi tutkivat harmonian ja dramaattisen dissonanssin mahdollisuuksia; Monteverdi esimerkiksi siirtyi myöhäisissä madrigaaleissaan kohti niin kutsuttua seconda praticaa, jossa tekstin ilmaisuasetelma ohittaa tiukan kontrapunktin säännöt.
Tärkeimpiä säveltäjiä
Eräitä madrigaaliestetiikan merkittäviä edustajia eri maista:
- Italiassa: Giovanni da Palestrina, Luca Marenzio, Jacques Arcadelt, Adrian Willaert, Cipriano de Rore, Carlo Gesualdo, Giaches de Wert ja Claudio Monteverdi.
- Englannissa: William Byrd, Thomas Morley, John Wilbye, Thomas Weelkes, John Dowland, Orlando Gibbons ja Thomas Tomkins.
- Ranskasta/alueelta: Orlando di Lasso, Josquin des Prez.
- Espanjalaisista säveltäjistä mainittakoon Tomás Luis de Victoria ja Mateo Flecha.
Merkitys ja perintö
Madrigaali oli renessanssin tärkeimpiä maallisen musiikin muotoja ja vaikutti huomattavasti myöhempään vokaalimusiikkiin, erityisesti barokin kehitykseen, oopperan ja monodian syntyyn sekä sanamaalauksen käyttöön. Nykyään madrigaaleja esittää sekä historiallisia kokoonpanoja että modernit kuorot, ja laji on tärkeä osa varhaisbarokin ja renessanssin musiikin tutkimusta ja levytyksiä.
Madrigaalien esittäminen
Renessanssiaikana madrigaaleja esitettiin joko viihdykkeenä tärkeissä juhlissa tai harrastajaryhmien rennosti kodeissaan, sillä madrigaalit olivat maallinen laulutyyli.
Nykyään madrigaaleja laulavat usein lukioiden ja yliopistojen madrigaalikuorot, jotka ovat usein illallisen jälkeistä viihdettä. Joskus laulajat pukeutuvat renessanssipukuihin.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on madrigaali?
A: Madrigaali on erityinen laulu, jota lauletaan pienelle ihmisryhmälle. Se oli suosittu 1500- ja 1600-luvuilla renessanssimusiikin ja alkavan barokin aikana. Sanat kertovat aina maallisista (ei-uskonnollisista) asioista, kuten rakkaudesta.
K: Mistä madrigaalit ovat peräisin?
V: Madrigaalit ovat peräisin Italiasta, ja niistä tuli lyhyen aikaa hyvin suosittuja myös Englannissa ja Ranskassa.
K: Kuinka monta ääntä käytettiin madrigaaleja kirjoitettaessa?
V: Aluksi madrigaalit kirjoitettiin 2- tai 3-äänisille, mutta myöhemmin ne kirjoitettiin 4- tai 5-äänisille. Nämä äänet saattoivat olla yksittäisiä ääniä (yksi henkilö kussakin osassa) tai useampia henkilöitä, jotka lauloivat yhdessä. Joskus myös soittimet soittivat repliikkejä, mutta yleensä ne laulettiin ilman säestystä.
K: Milloin italialaiset säveltäjät alkoivat kirjoittaa madrigaaleja?
V: Vuonna 1533 Philippe Verdelot kokosi ja julkaisi Primo libro di Madrigali (Ensimmäinen madrigaalikirja), joka teki madrigaaleista hyvin suosittuja. Jacob Arcadelt julkaisi sitten useita niteitä, jotka auttoivat kehittämään tätä musiikkimuotoa edelleen.
Kysymys: Milloin madrigaalien suosion huippuaika oli Italiassa?
V: Madrigaalien suosion huippuaika Italiassa oli vuosien 1550 ja 1630 välillä. Englannissa se oli vuosina 1588-1620.
K: Mikä sai ihmiset pitämään madrigaaleista niin paljon?
V: Ihmiset pitivät niistä, koska ne olivat hauskoja; säveltäjät käyttivät usein sanamaalaustekniikoita, joissa musiikki kuulosti siltä, mitä laulettiin, esimerkiksi nopeat nuotit "hymyillen" tai pitkät nuotit "huokaillen". Niissä oli myös säkeistöjä ja kertosäkeitä, jotka usein päättyivät "fa la la la la la". Lisäksi ne sisälsivät yleensä tarinoita rakastuneista paimenista ja paimentolaisista, mikä lisäsi niiden viehättävyyttä.
Kysymys: Keitä ovat tärkeät madrigaalien säveltäjät eri maista?
V: Italiasta ovat merkittäviä säveltäjiä muun muassa Giovanni da Palestrina, Luca Marenzio, Jacques Arcadelt, Adrian Willaert, Cipriano de Rore, Carlo Gesualdo, Giaches de Wert ja Claudio Monteverdi; Englannista William Byrd, Thomas Morley John Wilbye ,Thomas Weelkes ,John Dowland ,Orlando Gibbons ja Thomas Tomkins; Ranskasta Orlando di Lasso ,Josquin des Prez; Espanjasta Tomás Luis de Victoria ,Mateo Flecha.
Etsiä