Chanson on ranskankielinen sana, joka tarkoittaa "laulua". Sanaa käytetään usein musiikissa tarkoittamaan mitä tahansa laulua, jossa on ranskankielisiä sanoja, mutta sitä käytetään useammin puhuttaessa lauluista, joiden sanat ovat ranskalaisten klassisten säveltäjien säveltämiä.

Hyvin usein "chansons" viittaa ranskalaisiin lauluihin, joita laulettiin myöhäiskeskiajalla ja renessanssiaikana. Näitä chansoneja laulaneita ihmisiä kutsuttiin "chansonniers". Niillä oli erilaisia muotoja, kuten balladi, rondeau ja virelai. Jotkut säveltäjät tykkäsivät tuohon aikaan säveltää kansanrunoja. Varhaisimmat chansonit olivat kaksi-, kolmi- tai neliäänisiä, ja monet niistä olivat kolmiäänisiä. 1500-luvulle tultaessa useimmat olivat neliäänisiä. Joskus laulajia säestivät soittimet.

Historia lyhyesti

Chansonin juuret ovat keskiajan ja renessanssin monimuotoisessa laulukulttuurissa. Pohjois-Ranskassa vaikuttivat trouvèret, etelässä trubaduurit, ja myöhemmin ranskankieliset säveltäjät ja choristit kehittivät polyfonisia chanson-muotoja. Chansonit tallennettiin usein käsikirjoihin, joita kutsutaan chansonniers-kokoelmiksi. Renessanssin aikana chansonista tuli tärkeä laji sekä maalliseen että hovielämään liittyvässä musiikissa.

Muodot ja rakenne

  • Muodolliset lajit: balladi, rondeau, virelai ja muut keskiaikaiset muotojäännökset. Rondeaussa ja virelaissa on usein toistuva kertosäe, joka antaa kappaleelle tunnistettavan rakenteen.
  • Polyfonisuus: renessanssin chansonit olivat useimmiten moniosaisia (2–4 äänellä), ja niiden tekstuurissa korostui äänien tasa-arvoinen vuorovaikutus.
  • Tekstimelu: sanat ovat chansonissa keskeisiä — runollisuus, kertomus tai satiiri ohjaavat muodon ja melodian ilmaisua.

Säestys ja esityskäytännöt

Alkuvaiheissa chansonit saatettiin esittää ilman sointua säestämättä tai säestykseen käytettiin keskiaikaisia ja renessanssiajan soittimia, kuten lutea, vihuelaa, näppäilysoittimia ja jousi-instrumentteja. Myöhemmin piano, kitara ja harmonikka (accordion) tulivat tavallisiksi säestysopeiksi, erityisesti kabaree- ja salonkikäytössä. Modernissa esityksessä chanson voi olla yksinkertaisesti laulettu ja minimalistiisesti säestetty tai joukkoistettu orkesterimaiseksi sovitetuksi teokseksi.

Tunnettuja säveltäjiä ja esittäjiä

Renessanssin ja varhaismodernin ajan säveltäjiin lukeutuvat muun muassa franco-flamandiset ja ranskalaiset mestarit, jotka kehittivät polyfonista chanson-perinnettä. 1500–1600-luvuilla syntyi myös esimerkkejä ohjelmallisista chansonsista, joissa kuvattiin esimerkiksi luonnonääniä tai historiallisia tapahtumia.

1900- ja 2000-luvuilla chanson kehittyi eri suuntiin: kabaree- ja chanson réaliste -traditioissa erottuvat Édith Piaf ja muut tulkitsijat; runollisemmissa ja särmikkäämmissä ilmentymissä puolestaan Georges Brassens, Jacques Brel (belgialainen, mutta ranskankielinen) ja Serge Gainsbourg ovat olleet keskeisiä. Charles Aznavour, Barbara ja monet muut ovat laajentaneet lajin ilmaisullisia mahdollisuuksia.

Chansonin vaikutus ja nykytila

Chanson on vaikuttanut sekä taidemusiikkiin (mélodie) että populaarimusiikkiin. Ranskankielinen lauluteksti ja sen painotus runollisuuteen ovat innoittaneet säveltäjiä ja lauluntekijöitä eri genreissä. Nykyään chanson elää sekä perinteisissä että uusissa ilmenemismuodoissa: akustisista sooloesityksistä elektronisiin ja fuusiomaisiin sovituksiin, ja lajin perinne näkyy edelleen ranskankielisessä populaarimusiikissa ympäri maailmaa.

Yhteenvetona: chanson on laaja ja monimuotoinen käsite, joka kattaa keskiaikaisen ja renessanssin polyfonian, kansanrunouden vaikutteet, salonkilaulun ja modernin ranskankielisen laulutaiteen. Keskeistä on aina ollut sanojen ja melodian välinen läheinen suhde sekä laulujen kyky kertoa tarinoita, herättää tunteita ja kommentoida yhteiskuntaa.