Maaorjuus | maaorjien pakkotyö feodaalisessa yhteiskunnassa

Maaorjuusjärjestelmä

Keskiajalla Euroopassa monarkit, katolinen kirkko ja aatelisto omistivat kaiken maan. Maaorjat eivät omistaneet maata. Sen sijaan he tekivät ruumiillista työtä maanomistajille vastineeksi asuin- ja työpaikasta.

Useimmat maaorjat olivat työläisiä, mutta jotkut olivat käsityöläisiä - kuten kylän seppä, mylläri tai majatalon pitäjä.

Maaorjan feodaalisopimus

Maaorjilla oli feodaalisopimus, aivan kuten paronilla tai ritarilla. Maaorjan feodaalisopimuksessa määrättiin, että hän asui ja työskenteli herransa omistamalla maa-alueella. Maaorjilla oli oikeus omistaa oma koti, peltoja, viljelyksiä ja eläimiä herran maalla. Feodaalisopimuksessa maaorjilla oli joitakin oikeuksia. Vastineeksi työstään maaorja sai suojelua.

Feodaaliaikana sanottiin, että maaorja "työskenteli kaikkien puolesta", ritari tai paroni "taisteli kaikkien puolesta" ja papisto "rukoili kaikkien puolesta". Maaorjat kuuluivat alempaan yhteiskuntaluokkaan kuin ritarit ja paronit. He olivat kuitenkin paremmassa asemassa kuin orjat.

Kartanonherra ei voinut myydä maaorjiaan kuten roomalaiset myivät orjia. Maaorjat olivat kuitenkin laillisesti sidoksissa siihen maahan, jolla he työskentelivät. Jos heidän herransa myi maansa, hänen maaorjansa myytiin maan mukana. Maaorjat eivät voineet myydä maata, jolla he asuivat, eivätkä he voineet lähteä kartanosta ilman herran lupaa. Usein he tarvitsivat herran luvan, ennen kuin he saattoivat mennä naimisiin jonkun kanssa, joka ei ollut myös herran maaorja.

Maaorjaksi ryhtyminen

Vapaasta miehestä tuli yleensä maaorja, koska hänellä oli suuri velka. Hän teki sopimuksen maanherran kanssa. Herra piti hänet turvassa, antoi rahaa velan maksamiseen ja antoi hänelle maata, jolla työskennellä. Vastineeksi hän työskenteli herralle. Kaikista hänen lapsistaan tulisi maaorjia.

Maaorjan velvollisuudet

Maaorjien oli maksettava veroja herralleen. Vuokraisäntä päätti kunkin maaorjan maksettavaksi kuuluvan veron määrän sen mukaan, kuinka suurella maalla maaorja asui. Yleensä maaorjien oli maksettava veroina 1/3 maansa arvosta, mikä on vähemmän kuin useimmat keskiluokkaiset amerikkalaiset maksavat veroja nykyään. Kun herra kävi sotaa, myös maaorjien oli maksettava sota-ajan veroja.

Raha ei ollut kovin yleistä keskiajalla. Maaorjat maksoivat herralleen yleensä antamalla ruokaa ja tekemällä työtä ilman palkkaa. Yleensä maaorjat työskentelivät viisi tai kuusi päivää viikossa herralleen. Näinä päivinä herra antoi maaorjilleen erittäin hyvää ruokaa. Maaorjien oli kuitenkin tehtävä herran työt ennen kuin he saattoivat tehdä omaa työtään. Kun herran sato oli korjattava, myös maaorjan oma sato oli korjattava. Silti maaorja ei voinut korjata omaa ruokaansa ennen kuin hän oli tehnyt vaaditut työt herralle.

Eri vuodenaikoina maaorjat tekivät erilaisia asioita. Maaorja saattoi kyntää herransa pellot, korjata sadon, kaivaa ojia tai korjata aitoja. Lopun aikaa hän saattoi huolehtia omista pelloistaan, sadostaan ja eläimistään.

Oli outoja testejä, joiden avulla päätettiin, oliko jokin asia tarpeeksi hyvä, jotta se voitiin antaa veroina. Kanan piti esimerkiksi pystyä hyppäämään aidan yli. Se osoitti, että kana oli nuori ja terve.

Lordit myös vaativat maaorjia maksamaan sakkoja, kun he tekivät tiettyjä asioita. Esimerkiksi maaorjan oli maksettava sakko:

• Jos hän on perinyt rahaa tai omaisuutta
• Jos hänestä tuli pappi tai munkki
• Jos hänen lapsensa muuttaisivat kaupunkiin sen sijaan, että jäisivät ja olisivat maaorjina herran kartanossa.
• Jos hän käytti omaa myllyään kasvattamansa viljan jauhamiseen -

Kun maaorja kuoli, hänen lapsensa saivat jäädä maalle vain, jos he antoivat herralle parhaan eläimensä.

Maaorjien oli maksettava, jotta he saivat käyttää herran viljamyllyä. Monet maaorjat pitivät tätä epäoikeudenmukaisena. Myllymiehet perivät maksun, jota kutsuttiin multureksi ja joka oli yleensä 1/24 jauhetun viljan kokonaismäärästä. Maaorjat ajattelivat usein, etteivät myllyttäjät olleet rehellisiä.

Monet maaorjat joutuivat käyttämään herrojensa uuneja päivittäisen leipänsä paistamiseen. Heidän oli maksettava näiden uunien käytöstä. Heidän oli myös maksettava siitä, että he saivat käyttää herransa kärryjä tuotteidensa kuljettamiseen.

Maaorjuuden edut

Maaorjilla oli joitakin vapauksia. He saivat hankkia ja pitää omaisuutta ja rahaa. Joillakin maaorjilla oli enemmän rahaa ja omaisuutta kuin heidän vapailla naapureillaan. Joskus maaorjat saattoivat ostaa vapautensa.

Vuokraisäntä ei voinut pakottaa maaorjia lähtemään maaltaan, ellei hänellä ollut siihen hyviä syitä. Herran oli suojeltava heitä rikollisilta tai muilta herroilta ja annettava heille hyväntekeväisyyttä nälänhädän aikana.

Maatalouden edut

Maaorjat saivat viljellä maillaan mitä halusivat. Joskus heidän oli maksettava veronsa vehnänä, jota on vaikea viljellä. Vehnän, jota he eivät antaneet veroina, he saattoivat viedä markkinoille.

Useimmiten maaorjat olivat omavaraistalouden harjoittajia, jotka söivät sen, mitä he itse kasvattivat. Heidän perillisensä saivat yleensä perinnön.

Variaatiot

Maaorjuutta koskevat säännöt olivat erilaisia eri aikoina ja eri paikoissa. Joissakin paikoissa maaorjuus muuttui erilaisiksi verotustyypeiksi.

1200-luvun Puolan-Liettuan kansainyhteisössä maaorjien oli työskenneltävä kahdesta kolmeen päivää viikossa maanomistajilleen. 1300-luvulla heidän oli työskenneltävä yhtenä päivänä viikossa. 1600-luvulla heidän oli työskenneltävä neljä päivää viikossa. 1700-luvulla heidän oli työskenneltävä kuusi päivää viikossa.

Joskus maaorjat olivat sotilaita sodan aikana. He saattoivat ansaita vapautensa tai jopa tulla aatelisiksi palkkioksi urheudestaan sodassa.

Maaorjat saattoivat saada vapautensa myös muilla tavoin. Joskus he saattoivat ostaa vapautensa. Valistuneet tai anteliaat omistajat saattoivat vapauttaa maaorjan (tätä kutsutaan manumissiona). Jotkut maaorjat pystyivät pakenemaan toisiin kaupunkeihin tai vastaperustetuille alueille, joissa ihmiset eivät kyselleet maaorjan menneisyydestä. Lait vaihtelivat maittain. Englannissa maaorjasta tuli vapaa, jos hän pääsi peruskirjan mukaiseen kaupunkiin ja vältti takaisinoton vuoden ja yhden päivän ajan.

Vapaus maaorjille

Kun ihmiset alkoivat käyttää enemmän rahaa ja vaihtokaupan merkitys väheni, maaorjuus alkoi muuttua. Nyt herrat saattoivat ansaita rahaa vuokraamalla maitaan. Tämä oli kannattavampaa kuin saada palkatonta työtä maaorjilta. Monet herrat "vapauttivat" maaorjansa, kun heidän työstään tuli vähemmän arvokasta kuin rahasta.

Silti maaorjien elämä ei muuttunut vakavasti. Heidän oli edelleen viljeltävä maitaan, huolehdittava perheistään ja maksettava veronsa. Heitä ei kuitenkaan enää voitu pakottaa pois mailtaan, jos he eivät maksaneet vuokraa tai jos heidän herransa päätti käyttää heidän peltojaan muuhun tarkoitukseen.

 

Maaorjuuden historia

Maaorjat antiikin aikana

Antiikin Kreikan Sparta-kaupunkivaltiossa helootit työskentelivät kuin maaorjat. Samoin tekivät talonpojat, jotka työskentelivät valtion mailla muinaisessa Roomassa. Näitä työntekijöitä ei kuitenkaan kutsuttu "maaorjiksi". Sen sijaan heitä kutsuttiin nimellä coloni, joka tarkoittaa "vuokramaatilaisia".

Kun germaaniheimot valtasivat Rooman valtakunnan, ne veivät maita varakkailta roomalaisilta. Heistä tuli uusia herroja samassa taloudellisessa maaorjuuden järjestelmässä.

Maaorjuuden alku

Länsi-Euroopassa

Keskiaikainen maaorjuus alkoi Länsi-Euroopassa Karoliinisen valtakunnan hajoamisen myötä noin 10. vuosisadalla. Tämä valtakunta oli hallinnut suurinta osaa Länsi-Euroopasta yli 200 vuoden ajan. Keisarikunnan hajoamisen jälkeen Länsi-Euroopassa ei ollut pitkään aikaan vahvaa keskushallintoa.

Tänä aikana feodaaliset herrat työskentelivät tehdäkseen maaorjuudesta yleisen tavan elää. Maaorjuudessa rikkaat maanomistajat saattoivat pakottaa muut ihmiset tekemään töitä ja ruokkimaan heidät.

Keskiajan Länsi-Euroopassa maaorjat tekivät suurimman osan maataloustöistä. Orjuutta esiintyi tuona aikana, mutta se ei ollut yleistä. Yleensä orjia käytettiin vain ihmisten talojen hoitamiseen.

Osassa Eurooppaa, kuten suuressa osassa Skandinaviaa, ei koskaan käytetty maaorjuutta tai muita feodaalilaitoksia.

Itä-Euroopassa

Maaorjuus saavutti Itä-Euroopan maat myöhemmin kuin Länsi-Eurooppa. Se alkoi Venäjällä noin 1200-luvulla, mutta yleistyi vasta useita satoja vuosia myöhemmin. 1600-luvulle tultaessa maaorjuus oli yleisin venäläisten talonpoikien ja aateliston välinen suhde. Se oli yleisintä Venäjän tsaarikunnan ja myöhemmin Venäjän keisarikunnan keski- ja eteläosissa.

Maaorjuus oli Ukrainassa, muissa kasakkamaissa, Uralilla ja Siperiassa harvinaista Katariina Suuren (r. 1762-1796) valtakauteen saakka. Tuolloin se levisi Ukrainaan. Aatelismiehet alkoivat lähettää maaorjiaan kasakkamaille yrittäessään hyödyntää niiden laajoja hyödyntämättömiä luonnonvaroja.

Venäjän maaorjuus oli erilainen kuin muissa Itä-Euroopan maissa, koska sitä ei muutettu Saksan lailla tai Saksasta tulleiden ihmisten toimesta. Venäjällä maaorjuus- ja kartanorakennuksia valvoi kruunu (tsaari), ei aatelisto.

Maaorjuuden loppu

Länsi-Euroopassa

1200- ja 1300-luvuilla maaorjuus väheni Länsi-Euroopassa. Kartanojärjestelmä heikkeni, kun voimakkaat monarkit ottivat vallan, kaupungit kehittyivät ja talous parani. Samaan aikaan maaorjien ja talonpoikien protestit lisääntyivät, kuten Wat Tylerin kapina Englannissa vuonna 1381. Tämä painosti aatelistoa ja papistoa muuttamaan järjestelmää ja tekemään parannuksia. Uudet tavat vuokrata maata antoivat ihmisille enemmän vapautta.

1400- ja 1500-luvuilla maaorjuus oli loppumassa Länsi-Euroopassa. Talouden muuttuessa maaorjuus muuttui vähemmän kannattavaksi kuin maan vuokraaminen rahasta. Muita syitä maaorjuuden loppumiseen olivat muun muassa väestön muutokset ja lait, jotka koskivat sitä, mitä herrat saivat pakottaa vuokralaisensa tekemään.

Teollinen vallankumous auttoi myös lopettamaan maaorjuuden. Maanomistajat alkoivat sijoittaa rahojaan teollisuuteen, koska he saivat tällä tavoin enemmän rahaa kuin maaorjien pitämisestä. Tämä aiheutti kaupungistumisen. Kun kaupungit kasvoivat, maanviljelijät halusivat muuttaa pois kartanoista. He pystyivät ansaitsemaan enemmän rahaa työskentelemällä kaupungissa kuin työskentelemällä herran pelloilla.

Englannissa maaorjuus päättyi noin vuonna 1600. Renessanssin jälkeen maaorjuus ei ollut yleistä Länsi-Euroopassa. Kun maaorjuus oli päättymässä, läntisen pallonpuoliskon englanninkielisissä osissa alkoi kuitenkin orjuus.

Itä-Euroopassa

Venäjällä vallitsi maaorjuus 19. helmikuuta 1861 asti. Venäjän Baltian maakunnissa se päättyi 1800-luvun alussa (ks. Venäjän maaorjuusuudistukset).

Euroopan maissa tapahtuvan lakkauttamisen päivämäärät

• Savoy: 19. joulukuuta 1771
• Baden: 23. heinäkuuta 1783
• Tanska: 20. kesäkuuta 1788
• Ranska: marraskuuta 1789
• Sveitsi: 4. toukokuuta 1798
• Schleswig-Holstein: 19. joulukuuta 1804
• Varsovan suurherttuakunta (Puola): heinäkuuta 1807
• Preussi: 9. lokakuuta 1807 (tosiasiallisesti 1811-1823).
• Mecklenberg: lokakuuta 1807 (tosiasiallisesti 1820)
• Baijeri: 31. elokuuta 1808
• Nassau: syyskuuta 1812
• Viro (Venäjän keisarikunta): maaliskuuta 1816
• Kurimaa (Venäjän keisarikunta): elokuuta 1817
• Württemberg: Württemberg: 18. marraskuuta 1817
• Liivinmaa (Venäjän keisarikunta): maaliskuuta 1819
• Hannover: 1831
• Saksin osavaltio: 17. maaliskuuta 1832
• Itävalta: 7. syyskuuta 1848
• Unkari: 2. maaliskuuta 1853
• Bulgaria: 1858 (kun feodalismi poistettiin lopullisesti ottomaanien valtakunnassa; käytännössä vuonna 1880).
• Venäjä: 19. helmikuuta 1861 (tai 1974 - ks. "Maaorjuuden paluu" jäljempänä).
• Tonavan ruhtinaskunnat (Romania): elokuuta 1864
• Bosnia ja Hertsegovina: 1918

 
Vilja maksaa  

Paluu maaorjuuteen

Jotkut sanovat, että suunnitelmataloudet, erityisesti ne, jotka perustuvat neuvostotyyppiseen kommunistiseen talouteen (kuten Neuvostoliiton kolhoosijärjestelmä), ovat valtion omistamaa maaorjuutta. Friedrich Hayek sanoi näin kirjassaan Tie maaorjuuteen.

Mihail Gorbatshov kasvoi kolhoosissa. Niiden piti olla kollektiivisia. Oli myös sovhoseja, jotka olivat valtion omistuksessa. Hallitus käytti sisäisten passien ja kotitalouksien rekisteröintijärjestelmää (kuten Kiinan hukou-järjestelmä) saadakseen ihmiset pysymään maatiloillaan. Heidän oli istutettava viljelykasveja keskusviranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti, varsinkin jos he olivat valtion omistamilla tiloilla. Valtio osti sitten heidän maataloustuotteensa alhaisin hinnoin ja investoi voimakkaasti teollistamiseen. Gorbatshov sanoi, että tämä oli kuin maaorjuutta.

Tällainen maaorjuus kesti Venäjällä vuoteen 1974 asti (Venäjän sisällissodan aikana oli lyhyt tauko). Neuvostoliiton hallituksen asetuksella N:o 667 talonpojille annettiin ensimmäistä kertaa Venäjän historiassa henkilöllisyystodistukset ja rajoittamaton oikeus liikkua maan sisällä. On mahdollista, että tällainen järjestelmä on edelleen käytössä Kiinan maaseudulla.

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Palvelusvelvollinen
• Maatila
• Fiefdom
• Yeoman
• Villein