Marshall-suunnitelma (Euroopan elvytysohjelma ERP) 1948–1952
Marshall-suunnitelma (Euroopan elvytysohjelma 1948–1952): Yhdysvaltain 13 miljardin sotanjälkeinen apu Euroopan jälleenrakennukseen, talouskasvu ja geopoliittiset vaikutukset.
Marshall-suunnitelma (viralliselta nimeltään Euroopan elvytysohjelma [ERP]) oli Yhdysvaltojen laaja taloudellisen ja teknisen avun ohjelma Euroopan liittoutuneiden maiden jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli estää kommunismin leviäminen heikentyneissä ja köyhtyneissä maissa tarjoamalla taloudellista vakautta ja kasvumahdollisuuksia. Ohjelma julkistettiin osin ulkoministeri George Marshallin kuuluisassa puheessa 5. kesäkuuta 1947, vaikka suunnitelman yksityiskohtaiset ehdotukset laativat myös muut ulkoministeriön ja hallinnon virkamiehet.
Hyväksyminen ja toimeenpano
Yhdysvaltain kongressi hyväksyi rahallisen avustuksen vuonna 1948 osana Economic Cooperation Act-lakia. Ohjelman toteutuksesta vastasi Yhdysvalloissa valvova Economic Cooperation Administration (ECA), jonka johtoon nimettiin Paul G. Hoffman. Virallisesti avustuskausi käynnistyi huhtikuussa 1948, ja suora avustus päättyi vuosina 1951–1952, vaikka viimeisiä maksuja ja teknistä apua toimitettiin vielä sen jälkeen.
Rakenne ja sisältö
Avustus koostui rahasta, elintarvikkeista, teollisuusraaka-aineista, koneista sekä teknisestä apusta ja neuvonnasta. Avun ehtona oli vastaanottajamaiden yhteistyö talouspolitiikassa: ne perustivat oman yhteistyöelimensä jakamaan varat ja koordinoimaan kauppapolitiikkaa. Tähän tarkoitukseen perustettiin Euroopan maiden keskinäinen taloudellisen yhteistyön järjestö, joka tunnetaan myöhemmin nimellä OEEC (Organization for European Economic Cooperation).
Laajuus ja vastaanottajat
Ohjelman aikana eurooppalaisille maille myönnettiin yhteensä noin 13 miljardia Yhdysvaltain dollaria taloudellista apua. Suurimmat saajat olivat länsieurooppalaiset valtiot, joiden elvytys- ja jälleenrakennustoimet saivat merkittävää tukea. Avustuksen jakaminen perustui maiden tarpeisiin sekä kykyyn toteuttaa talousuudistuksia ja edistää kaupan vapauttamista.
Poliittinen ja taloudellinen merkitys
ERP:llä oli sekä humanitaarinen että poliittinen ulottuvuus. Yksi tarkoitus oli nopeuttaa sotajälkeistä elpymistä, estää nälänhätä ja vakauttaa kansantalouksia. Samalla ohjelma palveli Yhdysvaltain ulkopoliittisia päämääriä: vahvistaa läntisen Euroopan kykyä vastustaa Neuvostoliiton vaikutusyrityksiä ja luoda markkinoita amerikkalaiselle tavaratuonnille. Joidenkin historioitsijoiden mukaan tavoitteena oli myös liittoutuneiden taloudellinen riippuvuus Yhdysvalloista ja Yhdysvaltojen kansainvälisen aseman vahvistaminen; muita korostuksia ovat olleet aidot taloudellisen elpymisen ja poliittisen vakauden edistäminen.
Neuvostoliitto ja Itä-Eurooppa
Neuvostoliitto hylkäsi Marshall-suunnitelman ja kielsi sen piirissä olevia Itä-Euroopan maita osallistumasta. Neuvostojohtajat pitivät ohjelmaa poliittisena välineenä ja tarjosivat omia vaihtoehtoja, mutta monissa Itä-Euroopan maissa osallistuminen estettiin.
Vaikutukset ja kritiikki
Lyhyellä aikavälillä ERP nopeutti teollisuuden uudelleenkäynnistymistä, kasvatti tuotantoa ja paransi elintasoja monissa länsieurooppalaisissa maissa. Pitkällä aikavälillä ohjelma edisti talousintegraatiota, kaupan vapauttamista ja toimien koordinointia, mikä loi pohjaa myöhemmälle Euroopan yhdentymiskehitykselle. Toisaalta ohjelmaa on arvosteltu esimerkiksi siitä, että apu oli osin sidottua (vaadittiin ostoksia Yhdysvalloista), jakautui epätasaisesti ja edisti markkinataloutta sellaisena kuin Yhdysvallat sen määritteli.
Perintö
Marshall-suunnitelmaa pidetään yleisesti yhtenä onnistuneimmista suurista talousavun ohjelmista. Se loi edellytykset pitkän aikavälin talouskasvulle Länsi-Euroopassa, vahvisti transatlanttisia suhteita ja vaikutti merkittävästi Euroopan taloudelliseen ja poliittiseen uudelleenjärjestäytymiseen sodanjälkeisinä vuosina. Samalla se jäi esimerkkinä siitä, miten taloudellinen apu voidaan liittää strategisiin, poliittisiin tavoitteisiin.
Viime vuosina historioitsijat ovat edelleen tutkineet ohjelman motiiveja ja seurauksia: kiistellyt näkökulmat korostavat sekä ideologista että realistista intressiä Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa, ja myös Yhdistyneiden kansakuntien aiempi avustus- ja jälleenrakennustyö vuosina 1944–1947 mainitaan usein osana laajempaa sodanjälkeisen Euroopan elpymistä Yhdistyneiden kansakuntien toimien rinnalla.
Kylmän sodan aikaisen Euroopan ja Lähi-idän kartta, jossa näkyvät Marshall-suunnitelman tukea saaneet maat. Punaiset pylväät osoittavat tuen kokonaismäärän maittain.
Vaihtoehdot Marshall-suunnitelmalle
Morgenthau-suunnitelma
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Henry Morgenthau Jr. sanoi, että jos Eurooppa tarvitsee rahaa sodassa tuhoutuneen jälleenrakentamiseen, sen pitäisi ottaa sitä Saksalta. Tätä rahaa kutsuttiin sotakorvauksiksi. Morgenthau sanoi, että se myös estäisi Saksaa koskaan rakentamasta uudelleen ja uhkasi aloittaa uuden sodan. Rahan ottaminen Saksalta tehtiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Se ei toiminut. Sen sijaan, että se olisi auttanut muita maita, se vahingoitti niitä. Tämä johtui siitä, että yritykset eivät voineet myydä valmistamaansa hiiltä ja terästä, koska ne tulivat ilmaiseksi Saksasta.
Monnet-suunnitelma
Ranskan Jean Monnet sanoi, että Ranskan pitäisi hallita Saksan Ruhrin ja Saarin hiilialueita ja käyttää niitä Ranskan teollisuuden jälleenrakentamiseen. Vuonna 1946 miehitysvallat sopivat asettavansa tiukat rajoitukset sille, kuinka nopeasti Saksa voisi uudelleen teollistua. Hiilen ja teräksen tuotantomäärille asetettiin rajoituksia.
Toimialan yhteisymmärryksen taso
Tämä oli Saksan ensimmäinen teollisuussuunnitelma. Se allekirjoitettiin vuoden 1946 alussa, ja sen mukaan Saksan raskasta teollisuutta oli vähennettävä puoleen prosenttiin vuoden 1938 tasosta tuhoamalla 1 500 tuotantolaitosta.
Vuoden 1946 loppuun mennessä hallitukset näkivät suunnitelman ongelmat, ja sopimusta muutettiin useita kertoja, viimeksi vuonna 1949. Tehtaiden purkaminen jatkui kuitenkin vielä vuonna 1950. Saksa oli pitkään ollut hyvin tärkeä Euroopan taloudelle. Tämä merkitsi sitä, että köyhä Saksa jarrutti Euroopan elpymistä, koska muut maat eivät voineet myydä niin paljon tavaraa Saksalle. Köyhä Saksa oli myös kallis miehitysvalloille. Niiden oli annettava Saksalle elintarvikkeita ja muita tavaroita, joita se tarvitsi ja joita se ei enää pystynyt kasvattamaan tai valmistamaan itse.
Tämän vuoksi Morgenthau- ja Monnet-suunnitelmat hylättiin.
Marshall-suunnitelma päättyi vuonna 1952. Ajatukset sen jatkamisesta lopetettiin Korean sodan ja uudelleenvarustelun aiheuttamien kustannusten vuoksi. Suunnitelmaa vastustavat yhdysvaltalaiset republikaanit olivat myös saaneet paikkoja vuoden 1950 kongressivaaleissa.
Hampurin pommitusten jälkeen palaneet rakennukset
Yksi monista julisteista, jotka luotiin Marshall-suunnitelman edistämiseksi Euroopassa. Saksan ja Italian lippujen välissä oleva sinivalkoinen lippu on versio Triesten lipusta.
Kritiikki
Marshall-suunnitelmaa on kuvailtu "historian epäitsekkäimmäksi teoksi". Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Yhdysvallat hyötyi suunnitelmasta, koska osa avun antamista koskevasta sopimuksesta oli, että maiden oli avattava taloutensa yhdysvaltalaisille yrityksille.
"Historiallisen revisionismin" historioitsijat, kuten Walter LaFeber, sanoivat 1960- ja 1970-luvuilla, että suunnitelma oli amerikkalaista talousimperialismia. Tämä tarkoittaa, että se oli yritys saada Länsi-Eurooppa hallintaansa samalla tavalla kuin Neuvostoliitto hallitsi Itä-Eurooppaa.
Taloustieteilijä Tyler Cowen on todennut, että Marshall-suunnitelmasta eniten apua saaneet maat (Yhdistynyt kuningaskunta, Ruotsi, Kreikka) saivat vähiten tuottoa ja kasvoivat vähiten vuosina 1947-1955. Ne kansakunnat, jotka saivat vain vähän apua (esim. Itävalta), kasvoivat eniten.
Tarkastellessaan Länsi-Saksan taloutta vuosina 1945-1951 saksalainen analyytikko Werner Abelshauser päätteli, että ulkomaanapua ei tarvittu elpymisen aloittamiseen tai jatkamiseen. Cowen havaitsi, että Ranskan, Italian ja Belgian talouden elpyminen alkoi ennen Marshall-suunnitelmaa. Belgia tukeutui voimakkaasti vapaiden markkinoiden talouspolitiikkaan vapautumisensa jälkeen vuonna 1944, ja sen elpyminen oli nopeinta. Belgiassa ei myöskään ollut niin vakavaa asunto- ja elintarvikepulaa kuin muualla Manner-Euroopassa. [1]
Aiheeseen liittyvät sivut
- Alliance for Progress epäonnistui Keski- ja Etelä-Amerikan Marshall-suunnitelmassa.
- GARIOA (Government and Relief in Occupied Areas) Marshall-avun edeltäjä.
- Morgentaun suunnitelma Saksan antautumisen jälkeinen suunnitelma
- Saksan teollisuussuunnitelmat
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä oli Marshallin suunnitelma?
A: Marshall-suunnitelma oli Yhdysvaltojen suunnitelma Euroopan liittoutuneiden maiden jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen.
K: Miksi Marshall-suunnitelma toteutettiin?
V: Marshall-suunnitelma toteutettiin Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestöön liittyneiden Euroopan maiden elpymisen edistämiseksi sekä kommunismin ja Neuvostoliiton pysäyttämiseksi.
K: Kenen mukaan suunnitelma nimettiin?
V: Suunnitelma nimettiin ulkoministeri George Marshallin mukaan.
K: Kuka laati suunnitelman?
V: Suunnitelman laativat muut henkilöt ulkoministeriössä.
K: Kuinka kauan suunnitelma oli voimassa?
V: Suunnitelma oli voimassa neljä vuotta huhtikuusta 1948 alkaen.
K: Kuinka paljon taloudellista ja teknistä apua annettiin suunnitelman voimassaoloaikana?
V: Taloudellista ja teknistä apua annettiin suunnitelman voimassaoloaikana 13 miljardia Yhdysvaltain dollaria.
K: Mitä mieltä jotkut historioitsijat olivat Marshall-suunnitelmasta?
V: Jotkut historioitsijat ovat sanoneet, että suunnitelman toinen syy oli tehdä Yhdysvalloista vahvempi ja saada Länsi-Euroopan maat tarvitsemaan Yhdysvaltoja. He sanovat myös, että Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) avustus- ja jälleenrakennushallinto, joka auttoi miljoonia pakolaisia vuosina 1944-1947, auttoi myös Euroopan sodanjälkeistä elpymistä.
Etsiä