Mesosaurus – varhaisen permikauden sukupuuttoon kuollut merieläin
Mesosaurus — varhaisen permikauden sukupuuttoon kuollut merieläin Etelä-Afrikasta ja Etelä-Amerikasta; täysin vesielämään sopeutunut laji, merkittävä paleobiogeografian todiste.
Mesosaurus on sukupuuttoon kuollut merieläin, joka on peräisin Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan varhaisesta permikaudesta. Se oli yksi ensimmäisistä tunnetuista merieläimistä, ja sillä oli monia sopeutumisia täysin vesielämään.
Sitä pidetään joskus anapsidina, mutta siitä ollaan eri mieltä. Benton kuvailee sitä "parareptileksi" eli sauropsidiksi.
Ajallinen sijoittuminen
Mesosaurus eli varhaisella permikaudella, eli noin 299–272 miljoonaa vuotta sitten (Cisuralian-alku). Sen fossiileja tunnetaan erityisesti Etelä-Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.
Ulkonäkö ja sopeutumiset
Mesosauruksen ruumis oli selkeästi vesielämään sopeutunut. Tärkeimmät tuntomerkit:
- Pituus: useimmiten arviolta noin 0,5–1,0 metriä, lajeittain vaihdellen.
- Kallo ja hampaat: pitkähkö ja kapea kuono, useita kapeaokaisia, tylppähampaisia tai neulamaisia hampaita — sopivat pienriistan, kuten kalojen ja äyriäisten, sieppaamiseen tai hienontamiseen.
- Vartalo ja raajat: virtaviivainen vartalo, lateraalisesti painottunut eli sivulta litistynyt häntä ja siivekkäät, uittoon sopeutuneet raajat; raajoissa oli todennäköisesti osittainen evämäisyys tai verkkomainen rakenne.
- Hengitys ja elintavat: oli ilmeisesti hengittävä laji (kuten muutkin matelijat), eli se nousi pintaan hengittämään mutta vietti suurimman osan ajastaan vedessä.
Elinympäristö ja ekologinen rooli
Mesosaurus asui pääosin matalissa, suolapitoisissa laguuneissa, rannikoilla ja sisämerissä. Joidenkin tulkintojen mukaan se saattoi elää myös suolaisissa tai brakkivesissä (makean ja suolaisen veden sekoitus). Fossiilit löytyvät usein mustista savikerroksista, mikä viittaa happamiin ja hapettomiin pohjaolosuhteisiin, joissa säilyminen oli edullista.
Ravinnokseen Mesosaurus on tulkittu syöneen pieniä kaloja, äyriäisiä ja muita vesieläimiä. Sen pitkät, tiheästi asettuneet hampaat ovat voineet toimia myös verkkomaisena suodattimena pienemmän ravinnon sieppaamiseen.
Levinneisyys ja merkitys geologialle
Merkittävä piirre Mesosauruksen tutkimuksessa on sen levinneisyys: samanlaisten fossiilien löytyminen sekä Etelä-Afrikasta että Etelä-Amerikasta tuki voimakkaasti ajatusta siitä, että nämä mantereet olivat joskus kiinni toisissaan. Alfred Wegenerin mannerten liikkeen teoria sai tukea tällaisista yhtäläisyyksistä, koska Mesosaurus ei ilmeisesti ollut kykenevä ylittämään avomerta pitkiä matkoja.
Fossiililöydöt tunnetuista muodostumista, kuten Etelä-Amerikan Irati-kerrostot ja Etelä-Afrikan permikauden kerrostumat (mm. Karoo), kuvaavat lajien jakautumista Gondwanan alueella.
Luokittelu ja keskustelunaiheet
Mesosauruksen taksonomia on pitkään herättänyt keskustelua. Perinteisesti se on luokiteltu anapsidiseksi matelijaksi (ilman temporaalireikiä kallossa), mutta jotkut tutkijat ovat sijoittaneet sen parareptilien ryhmään. Benton on kuvannut mesosauruksia termillä "parareptili" eli eräänlaiseksi varhaiseksi sauropsidiksi. Luokittelun epävarmuus johtuu osin varhaisesta iästä, luurankorakenteen erityispiirteistä ja rajoitetuista fossiiliaineistoista.
Fossiilit ja tutkimus
Tunnetuin laji on usein mainittu Mesosaurus tenuidens. Fossiileja on tutkittu niin anatomian kuin paleoekologian näkökulmista. Löydöt ovat auttaneet ymmärtämään varhaisten matelijoiden elämäntapaa, permikauden ekosysteemejä ja mantereiden historiallista sijaintia.
Yhteenveto
Mesosaurus oli pieni, täydellisesti vesielämään sopeutunut matelija, joka eli varhaisella permikaudella matalissa merialueissa tai laguuneissa. Sen fossiilien levinneisyys Etelä-Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on ollut keskeinen todiste mannerten alkuperäiselle yhteydelle ja mannerten liikkeistä kertoville teorioille. Luokittelu tarkentuu yhä uusien tutkimusten myötä, mutta mesosaurukset ovat ehdottomasti tärkeä osa permikauden paleoekosysteemien ja paleobiogeografian ymmärrystä.
Mesosauruksen elinkaaren palauttaminen.
Mesosauruksen jäänteiden sijainti on esitetty sinisellä.
Paleobiologia
Mesosaurus oli yksi ensimmäisistä matelijoista, jotka palasivat veteen sen jälkeen, kun varhaiset tetrapodit tulivat maalle myöhemmin devonikaudella.
Se oli noin metrin pituinen, ja sillä oli verkkopohjaiset jalat, virtaviivainen vartalo ja pitkä pyrstö, jolla saattoi olla evä. Se luultavasti kuljetti itseään vedessä pitkien takajalkojensa ja taipuisan pyrstönsä avulla. Sen vartalo oli myös joustava, ja se saattoi helposti liikkua sivuttain, mutta sillä oli voimakkaasti paksuuntuneet kylkiluut, jotka olisivat estäneet sitä kiertymästä. Näytteiden mukaan se oli elinkykyinen, eli se synnytti eläviä poikasia.
Mesosauruksella oli pieni kallo ja pitkät leuat. Sieraimet sijaitsivat yläosassa, minkä ansiosta otus pystyi hengittämään niin, että vain sen pään yläpuoli nousi pintaan. Sen hampaat soveltuivat pienten nektonisten saaliiden, kuten äyriäisten, pyydystämiseen.
Jakelu
Mesosaurus oli merkittävä todiste mannerlaattojen ajautumisen teorian tueksi, sillä sen jäänteitä löydettiin eteläisestä Afrikasta ja itäisestä Etelä-Amerikasta, kahdesta kaukaisesta paikasta. Koska Mesosaurus oli rannikkoeläin, eikä se siis voinut ylittää Atlantin valtamerta, tämä levinneisyys osoitti, että nämä kaksi maanosaa olivat ennen liittyneet yhteen.
Etsiä