Mount St. Helens on tulivuori Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa. Se sijaitsee 154 kilometriä Seattlesta etelään ja 85 kilometriä Portlandista koilliseen. Tulivuori kuuluu Cascade-vuoristoon. Se on osa Tyynenmeren tulirenkaaseen kuuluvaa Cascaden tulivuorikaarta, johon kuuluu yli 160 aktiivista tulivuorta. Tämä on tappava tulivuori.
Pyhän Helinin vuorta kutsuttiin aluksi nimellä Louwala-Clough, joka tarkoittaa intiaanien Klickitat-kansan kielellä "savuavaa" tai "tulivuorta". Tämä tulivuori on tunnettu räjähdyksistään ja laavavirroistaan. Sen kuuluisin tulivuorenpurkaus oli 18. toukokuuta 1980. Vuonna 1982 Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ja Yhdysvaltain kongressi perustivat Mount St. Helensin kansallisen tulivuorimuistomerkin (Mount St. Helens National Volcanic Monument), joka on 110 000 hehtaarin (445 neliökilometrin) kokoinen alue tulivuoren ympärillä ja joka on myös osa Gifford Pinchot National Forestia.
Vuoden 1980 purkaus oli Yhdysvaltojen historian kuolettavin ja taloudellisesti tuhoisin tulivuoritapahtuma. 57 ihmistä sai surmansa, 250 kotia, 47 siltaa, 15 mailia rautateitä ja 185 mailia moottoritietä tuhoutui. Massiivisen rauniojäännöksen laukaisi maanjäristys, jonka voimakkuus oli 5,1 Richterin asteikolla. Tämä aiheutti purkauksen, joka pudotti vuoren huipun korkeuden 2 950 metristä 2 550 metriin ja korvasi sen 1,6 kilometrin levyisellä hevosenkengän muotoisella kraatterilla. Maanjäristyksen aiheutti maan vaipasta äkillisesti nouseva magma. Roskavyöry oli tilavuudeltaan jopa 3,1 kuutiokilometriä (0,7 kuutiomailia).
Maanjäristys ja purkauksen kulku
18. toukokuuta 1980 tapahtunutta pääpurkausta edelsi useiden viikkojen kestänyt vulkaaninen aktiivisuus: pieniä maanjäristyksiä, höyry- ja tuhkapurkauksia sekä kraatterin laajenemista. Pääpurkaus alkoi, kun voimakas maanjäristys laukaisi historian suurimman tunnetun pinta-alalla tapahtuneen maanvyöryn, joka romahdutti vuoren etelänpuoleisen huipun. Tämä paljasti magmasta täyttyneen pullistuman ja aiheutti voimakkaan sivusuuntaisen räjähdyksen (lateral blast), joka suuntautui pohjoiseen ja tuhosi laajoja metsitysalueita ja rakennuksia.
Purkauksen vaikutukset
Tuhoalue: purkauksen kuuma räjähdys, pyroklastiset virrat ja laharit (tuliperäiset mutavyöryt) aiheuttivat laajat tuhot alavirran laaksoissa. Tuhkakerros levisi useiden osavaltioiden yli, ja tuhkaa mitattiin jopa kymmenissä osavaltioissa sekä Kanadassa. Spirit Lake ja sen ranta-alueet täyttyivät puiden ja sedimentin kasaumilla; järven veden kemia ja eliöstö muuttuivat voimakkaasti.
Taloudelliset vahingot: laaja metsätuho, maanviljelyksille ja liikenteelle aiheutuneet häiriöt sekä infrastruktuurin vauriot ajoivat kustannukset ja vahingot satoihin miljooniin dollareihin. Lento- ja maantieliikenne keskeytyi laajalti tuhkan ja näkyvyyden vuoksi.
Luonto, elpyminen ja tutkimus
Alueen luonto koki valtavan muutoksen: metsät puuttuivat laajoilta alueilta, maaperä peittyi tuhkapinnoitteella ja monet vesistöt muuttuivat. Samalla purkaus loi uuden tutkimuskohteen ekologiselle ja geologiselle palautumiselle. Tutkijat ovat seuranneet, kuinka kasvit ja eläimet palaavat eliönkehitykseen luoden vaiheittaisen suojavyöhykkeen, jossa luonnollinen uudistuminen etenee ilman metsänhoitoa. Mount St. Helensin ympäristö onkin tärkeä kenttä tieteelliselle tutkimukselle, muun muassa sekundaarisen ekosysteemin muodostumisesta ja vulkaanisten maisemien palautumisesta.
Jatkuva aktiivisuus ja seurantatyö
Vuoden 1980 jälkeen Mount St. Helens oli aktiivinen myös vuosina 1980–1986, jolloin kraatteriin nousi uusi laavakupu. Myöhemmin pieniä purkauksia ja kuumien juoksutusten jaksoja havaittiin uudelleen 2004–2008, jolloin uusi laavakupu kasvoi. Nykyään tulivuorta valvoo USGS:n Cascades Volcano Observatory ja muut viranomaiset. Seuranta sisältää maanjäristysten rekisteröinnin, kaasupitoisuuksien mittauksen, satelliittihavaintoja ja geodeettista seurantaa, jotta mahdolliseen uuteen aktiivisuuteen voidaan reagoida ajoissa.
Vierailu ja muistomerkki
Mount St. Helensin kansallinen tulivuorimuistomerkki tarjoaa kävijöille mahdollisuuden nähdä purkauksen jälkiä, oppia tapahtumasta ja seurata luonnon uudistumista. Johnston Ridge Observatory ja muut näköalapaikat tarjoavat turvallisia katselupaikkoja sekä näyttelyitä ja opastusta purkauksen historiasta, geologiasta ja alueen ekologiasta. Alueella on myös rajoituksia ja suljettuja vyöhykkeitä, jotka perustuvat turvallisuussyihin ja luonnonsuojelulle — vierailijoiden on hyvä noudattaa ohjeita ja ajantasaista tietoa viranomaisilta.
Mount St. Helens muistuttaa voimakkaasti tulivuorten ja maapallon dynaamisten prosessien voimasta: sen purkaus vuonna 1980 muutti maisemaa, ihmisten elämiä ja tieteellistä ymmärrystä pysyvästi. Tulivuori pysyy aktiivisena muodostelmana, jota seurataan tarkasti, ja se on samalla luonnonsuojelun, tutkimuksen ja opetuksen tärkeä kohde.
