Assyrialaisten kansanmurha (Sayfo) — ottomaanien vainot ja 300 000 uhria

Assyrialaisten kansanmurha (Sayfo): ottomaanien vainot ja yli 300 000 uhria — perusteellinen katsaus tragediaan, muistamiseen ja assyrialaisen diasporan kestävyyteen.

Assyrialaisten kansanmurha oli ottomaanien valtakunnan suorittama kansanmurha, jossa yli 300 000 assyrialaista tapettiin hyökkäysten aikana. Tapahtumat ajoittuvat pääosin vuosien 1914–1920 vaiheille, jolloin ensimmäisen maailmansodan ja Ottomaanien valtakunnan hajoamisen seuraukset kärjistivät vähemmistöjen kohtelua. Arviot uhrien määrästä vaihtelevat, mutta tutkijat yleisesti sijoittavat lukemat useiden kymmenien tuhansien ja yli 200 000–300 000 välille.

Assyrialaiset kutsuvat sitä Sayfoksi, joka on aramean kielen sana "miekka". Hyökkäykset kohdistuivat erityisesti Assyrian historiallisille asuinalueille nykyisen Turkin, Irakin ja Syyrian pohjoisosissa. Väkivalta oli osittain osa laajempaa käytäntöä, joka kohdistui kristillisiin kansanryhmiin (mm. armenialaiset, kreikkalaiset ja assyrialaiset) ja joka käynnistyi ja kiihtyi sodan oloissa sekä kansallismielisen politiikan seurauksena.

Tausta

Assyrialaiset ovat alueen alkuperäiskansoja, joiden kulttuuri ja kieli ulottuvat antiikin Mesopotamiaan. Heidän poliittinen itsenäisyytensä on kuitenkin ollut poissa vuosisatoja, ja yhteisöt ovat eläneet pieninä kristittyinä vähemmistöinä eri imperiumien alaisuudessa. 1800–1900-lukujen vaihteessa uskontoon ja etnisyyteen perustuvat jännitteet sekä ottomaanien sisäiset ja sotilaalliset muutokset lisäsivät syrjintää ja taloudellista sortoa: veroja, pakkomuuttamista ja paikallisia vainoja esiintyi ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Tapahtumat ja käytetyt keinot

Sayfo-kampanjassa käytettiin joukkomurhia, pakkosiirtoja, poltettuja kyliä, ryöstöjä, vankeja ja pakkokäännytyksiä. Tekijöihin lukeutuivat Ottomaanien keskusvallan joukkoja, paikallisia turvallisuusjoukkoja ja joidenkin alueiden paikallisia aseellisia ryhmiä. Monet yhteisöt tuhoutuivat nopeasti: miehet tapettiin, naiset ja lapset ajettiin karkotuksiin, ja kotiseudut hävitettiin.

Väkivalta oli osin sotilaallisen strategian seurausta — epäluottamus kristittyihin väestöihin, pelko yhteistyöstä vihollisen kanssa ja kansallismieliset pyrkimykset johtivat määrätietoiseen toimintaan. Samanaikaiset Armenian ja kreikkalaisten uhrien kohtalot liittyvät samankaltaisiin prosesseihin, ja tutkijat käsittelevät usein näitä tapahtumasarjoja osana Ottomaanien vähemmistöpolitiikkaa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Uhrimäärät ja seuraukset

• Uhrimäärät: Tutkijoiden arviot vaihtelevat, mutta monet lähteet mainitsevat 150 000–300 000 uhria. Tarkkoja lukuja vaikeuttaa sankkojen sotatoimien, pakoreittien ja tuhoutuneiden rekisterien puute.
• Pakolaisuudet: Suuri osa eloonjääneistä pakeni alueelta tai joutui siirtymään sisäisesti. Assyrialaisten diaspora laajeni Irakiin, Syyriaan, Libanoniin, Armeniaan sekä myöhemmin Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.
• Yhteisöjen menetykset: Menetettiin kotikylät, kirkot, koulut ja maatalousyhteisöt. Kulttuurinen perintö ja materiaalinen omaisuus tuhoutuivat tai ryöstettiin.

Jälkivaikutukset, muisti ja tunnustus

Assyrialaisten traaginen kokemus vaikutti pitkään yhteisöjen identiteettiin ja hajautti väestöä eri maihin. Monet perheet kantavat yhä sukupolvien yli siirtynyttä muistoa väkivallasta ja menetyksistä. Tapahtumien virallinen tunnustus vaihtelee maittain: jotkin valtiot, tutkijat ja yhteisöt käyttävät termiä "kansanmurha" (genocide), kun taas toiset suhtautuvat tapahtumiin eri tavoin tai eivät myönnä järjestelmällistä luonnetta.

Tutkimus Sayfosta on laajentunut viime vuosikymmeninä, ja historiallisia arkistoja, silminnäkijäkuvauksia ja kansainvälisiä tutkimuksia käytetään tapahtumien luonteen ja laajuuden ymmärtämiseen. Samanaikaisesti assyrialaisyhteisöissä järjestetään muistotilaisuuksia, julkaistaan muistelmateoksia ja pyritään säilyttämään kieli sekä kulttuuriperintö elossa.

Nykytilanne

Assyrialaiset elävät edelleen merkittävissä yhteisöissä Irakin, Syyrian ja Turkin alueilla sekä laajassa diasporassa. Heidän asemaansa leimaa usein haavoittuvuus, mutta myös aktiivinen pyrkimys kulttuurin ylläpitoon, uskonnolliseen elämään ja poliittiseen vaikuttamiseen kotimaissa ja vastaanottavissa maissa. Monilla on edelleen vaatimuksia korvauksista, maalle palaamisen mahdollisuudesta ja virallisen tunnustuksen saamisesta tapahtuneille rikoksille.

Ennen Sayfoa assyrialaiset olivat kokeneet aiempaakin vainoa ja sorron muotoja eri aikakausina; esimerkiksi 1800‑luvun lopun alueelliset vainot ja taloudelliset pakkokeinot heikensivät monien yhteisöjen asemaa. Tämän historian ymmärtäminen on tärkeää sekä assyrialaisten että laajemman aluehistorian kannalta.

Nykykeskusteluissa korostetaan tarvetta opetukselle, tutkimukselle ja muiston ylläpitämiselle, jotta vastaavat tragediat voidaan tulevaisuudessa estää ja uhrien kokemukset tunnustaa. sulttaani Adulhamed Punaiselle ja muita historiallisia viittauksia koskevat lähdeselvitykset vaativat silti tarkistusta ja kriittistä arviointia eri aikakausien tapahtumien kontekstissa.

Yleiskatsaus verilöylyyn

Assyrialaisten kansanmurha (tunnetaan myös nimellä Sayfo tai Seyfo) kohdistui Osmanien valtakunnan assyrialaisväestöön ensimmäisen maailmansodan aikana. Pohjois-Mesopotamian assyrialaisväestöön kuuluivat Tur Abdinin, Hakkarin, Vanin ja Siirtin alueet nykyisessä Kaakkois-Turkissa sekä Urmian alue Luoteis-Iranissa. Osmanien (Turkin) ja kurdien joukot pakkosiirsivät ja teurastivat heidät vuosina 1914-1920 nuorten turkkilaisten hallinnon aikana. Osmanien kuvernöörin Djevdet Beyn johdolla ainakin 55 000 assyrialaiskristittyä joutui marttyyrikuolemaan. Hänen katsotaan olevan vastuussa armenialaisten ja assyrialaisten joukkomurhista Vanissa ja sen ympäristössä. Tutkijat ovat arvioineet assyrialaisten uhrien määräksi 300 000-750 000.

Assyrian kansanmurha tapahtui samassa yhteydessä ja samassa ajanjaksossa kuin Armenian ja Kreikan kansanmurhat. Toisin kuin nämä, assyrialaisten kansanmurhaa ei kuitenkaan ole virallisesti tunnustettu kansallisesti tai kansainvälisesti, ja monissa kertomuksissa assyrialaisten kansanmurhasta puhutaan osana laajempia tapahtumia, jotka on sisällytetty armenialaisten kansanmurhaan.

 
Washington Post ja muut länsimaiden johtavat sanomalehdet uutisoivat assyrialaisten kansanmurhasta sen edetessä.  


Artikkeli New York Timesista, 27. maaliskuuta 1915.  


40 kristittyä kuolee päivässä, sanovat assyrialaiset pakolaiset - The Syracuse Herald, 1915.  


Kartta, jossa näkyy itäisten ottomaanien maakuntien armenialainen (värillisinä) ja kristitty (tummennettuina) väestö vuonna 1896. Alueilla, joilla kristittyjen osuus oli suurempi kuin armenialaisten, ei-armenialainen kristitty väestö koostui suurelta osin assyrialaisista (paitsi ottomaanien kreikkalaisten asuttamilla alueilla). Assyrialaiset asuivat enimmäkseen alueen etelä- ja kaakkoisosissa.  

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on assyrialaisten kansanmurha?

K: Miksi assyrialaiset kutsuvat sitä?

K: Miksi monet heistä teurastettiin?

K: Kenelle he menettivät kotinsa ja omaisuutensa?

K: Kuinka kauan heitä on vainottu?

K: Onko heillä vielä nykyäänkin oma kansakuntansa?

K: Miten ne, jotka jäivät henkiin, säilyttävät yhteisen yhtenäisyytensä?

Hae kirjaimella