Auschwitz oli ryhmä keskitysleirejä, joita natsi-Saksa johti toisen maailmansodan aikana. Auschwitzissa oli kolme suurta leiriä ja kolme pienempää. Auschwitz I oli pääleiri, jossa pidettiin vankeja vuosina 1940-1945. Auschwitz II (Birkenau) oli suurin natsi-Saksan holokaustin aikana ylläpitämä tuhoamisleiri. Auschwitz III (Monowitz) ja alaleirit olivat pakkotyöleirejä, joissa vangit työskentelivät orjina. Nämä leirit perustettiin, koska puolalaisia vankeja oli liikaa eikä "paikallisissa" vankiloissa ollut tarpeeksi tilaa heidän pitämisekseen.
Auschwitzin leirit sijaitsivat puolalaisessa kaupungissa nimeltä Oświęcim. ("Auschwitz" on saksankielinen nimi "Oświęcimille".) Saksaksi Auschwitzin nimi oli Konzentrationslager Auschwitz (KZ Auschwitz), joka tarkoittaa "Auschwitzin keskitysleiriä".
Heinrich Himmlerin johtama Schutzstaffel (SS) johti natsi-Saksan kuolemanleirejä ja keskitysleirejä.
Kukaan ei tiedä tarkalleen, kuinka monta ihmistä lähetettiin Auschwitziin tai kuinka moni kuoli siellä. Historioitsijat arvioivat kuitenkin, että vuosien 1940 ja 1945 välillä natsit lähettivät Auschwitziin ainakin 1,3 miljoonaa ihmistä. Noin 1,1 miljoonaa näistä ihmisistä kuoli tai tapettiin Auschwitzissa.
Leirien synty ja tarkoitus
Alun perin Auschwitz perustettiin osaksi natsien sortotoimia Puolaa vastaan: siellä pidettiin poliittisia ja kansallisia vankeja, ennen kaikkea puolalaisia. Leirijärjestelmä kuitenkin laajeni nopeasti osaksi Natsi-Saksan laajempaa tuhoamis- ja pakkotyöjärjestelmää. Birkenaussa toteutettiin systemaattista joukkomurhaa, kun taas Monowitz ja lukuisat alaleirit tarjosivat työvoimaa sotatalouden projekteihin ja yrityksille, kuten IG Farbenin rakennuttamaan kemiantehtaaseen Buna–Monowitzissa.
Kuolema, pakkotyö ja arki leirissä
Saapuvilla vangeilla tehtiin usein heti "valintamenettely" (selektion) — SS-lääkärit päättivät, ketkä lähetettiin suoraan kuolemaan ja ketkä jätettiin pakkotyöhön. Monet lähetettiin suoraan kaasukammioihin, joissa käytettiin muun muassa Zyklon B -kaasukapselia. Birkenauun rakennettiin useita krematorioita ja kaasukammioita järjestelmällistä murhaa varten. Myös teloituksia, nälkäkuolemaa, tauteja ja lääketieteellisiä kokeita (tunnetuin nimi: Josef Mengele) käytettiin vankien tappamiseen ja hyväksikäyttöön.
Leireillä pidetyt ihmisryhmät olivat moninaisia: suurin osa uhreista oli juutalaisia, mutta myös puolalaisia poliittisia vankeja, romaneja (sintit ja roma), neuvostoliittolaisia sotavankeja, vammaisia, Jehovahin todistajia, homoseksuaaleja ja muita syrjittyjä ryhmiä vangittiin ja tapettiin.
Vastarinta ja tapahtumat leirin historiassa
Vaikka olosuhteet olivat tukahduttavat, leireillä oli eri muotoisia vastarinnan tekoja ja yksittäisiä yrityksiä sabotoida natsien toimia. Tunnettu tapahtuma on Sonderkommandon kapina lokakuussa 1944, jolloin vangitut erikoisryhmät kävivät käsiksi krematorioiden vartijoihin ja tuhosivat osan kaasukammioiden laitteista. Monet vangit myös yrittivät välittää tietoa maailmalle ja auttaa toisiaan selviytymään.
Evakuoinnit, kuolemanmarssit ja vapautus
Kun itärintama läheni talvella 1944–1945, natsit yrittivät peittää jälkensä, purkaa ja tuhota todisteita sekä siirtää vankeja länteen. Tuhansia vankeja pakotettiin lähtemään niin sanotuille kuolemanmarseille, joilla moni menehtyi. Auschwitz vapautettiin 27. tammikuuta 1945, kun Neuvostoliiton puna-armeija saapui alueelle. Päivämäärä muistetaan nykyään kansainvälisenä holokaustin muistopäivänä.
Jälkivaikutukset, muistomerkki ja tutkimus
Sodan jälkeen Auschwitzista tuli keskeinen paikka holokaustin muistamiselle ja tutkimukselle. Auschwitz–Birkenau -museo perustettiin, ja entisille leirialueille laadittiin muistomerkkejä uhrien kunniaksi. Paikka liitettiin UNESCO:n maailmanperintöluetteloon. Myös oikeudenkäyntejä järjestettiin: suuri osa leirien johtohenkilöistä tuomittiin sodanjälkeisissä oikeudenkäynneissä (mm. pääleirin komentaja Rudolf Höss todettiin vastuulliseksi ja teloitettiin sodan jälkeen).
Lähestymistapa ja lähdeongelmat
Tarkkojen uhrilukujen määrittäminen on vaikeaa, koska natsihallinto yritti tuhoutua sodan loppuvaiheissa ja tuhota dokumentteja. Siksi eri tutkimukset antavat hiukan vaihtelevia arvioita. Historiantutkijat kuitenkin yhtyvät yksimielisesti siihen, että Auschwitz oli keskeinen ja systemaattinen tuhoamispaikka, jossa menetettiin ihmishenkiä valtavassa mittakaavassa.
Miksi tietää Auschwitzista on tärkeää
Muistaminen ja tutkiminen auttavat ymmärtämään, miten valtiollinen vaino, rotuoppi ja järjestelmällinen dehumanisointi voivat johtaa massamurhaan. Auschwitz toimii varoittavana esimerkkinä ja muistuttaa ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden ja demokratian puolustamisen tärkeydestä.



_1b.jpg)









