Bahai-usko

Bahá'í-uskonto

Historia

Alkuaika

Bahá'í-usko sai alkunsa vuonna 1844, kun Báb-niminen mies sanoi saaneensa viestin Jumalalta. Hän sanoi, että hänen tehtävänsä oli varmistaa, että ihmiset olisivat valmiita Jumalan tärkeimpään viestiin, joka lähetettäisiin pian. Tästä alkoi uskonto, jonka seuraajia kutsuttiin bábeiksi. Monista ihmisistä tuli bábisteja Iranin maassa, jota tuolloin kutsuttiin Persiaksi, ja tämä suututti Persian hallituksen ja muslimipapit. He pidättivät ja tappoivat bábin ja hänen seuraajansa. Vaikka näin tapahtui, ihmiset seurasivat edelleen tätä uskontoa.

Ennen kuin Bahá'u'lláh sanoi, että hänellä on viesti Jumalalta, hän oli Bábin aloittaman uskonnon jäsen. Hänestä tuli hyvin kuuluisa bábilaisten keskuudessa. Kun Báb tapettiin, jotkut bábit suuttuivat hyvin ja yrittivät tappaa Persian kuninkaan, vaikka Bahá'u'lláh käski heitä olemaan tappamatta häntä. Kun bábit jäivät kiinni, hallitus pani monet bábit vankilaan, Bahá'u'lláh mukaan lukien. Ollessaan vankilassa Teheranissa Bahá'u'lláh sanoi nähneensä enkelin, jota hän kutsui "taivaan neidoksi". Enkeli kertoi hänelle, että hänen oli opetettava Jumalan sanoma maailman ihmisille. Enkeli sanoi, että Jumala pelastaisi ja suojelisi häntä, jotta hän voisi opettaa tämän viestin. Lopulta hänet vapautettiin vankilasta, ja Persian hallitus pakotti hänet muuttamaan Bagdadiin, jota tuolloin hallitsi ottomaanien valtakunnan kuningas.

Bahá'u'lláhin ilmoitus

Bagdadissa ollessaan Baha'u'llahilla oli monia ongelmia, mutta hän sai myös monia ystäviä. Persian hallitus oli tyytymätön siihen, että hänellä näytti menevän hyvin Bagdadissa, ja siksi he pyysivät Osmanien valtakuntaa siirtämään hänet kauemmas Persiasta. Kun hän oli lähdössä, vuonna 1863, hän järjesti 12 päivän ajan festivaalin pienellä saarella Tigris-joessa, jota hän kutsui Ridvaniksi, mikä tarkoittaa paratiisia. Siellä hän kertoi joillekin lähimmille ystävilleen ja perheelleen, että hän oli kaikkien suurten uskontojen luvattu ja että lopulta koko maailma saisi tietää hänen sanomansa.

Osmanien valtakunta lähetti hänet lopulta moniin eri kaupunkeihin, kuten Konstantinopoliin, Adrianopoliin, Aleksandriaan ja lopulta Akkaan. Hän oli koko ajan eri vankiloissa, ja Akkan kaupungin ympärillä oli suuri muuri, ja se oli yksi suuri vankila. Bagdadissa ollessaan ja sen jälkeen hän kirjoitti monia kirjoja ja kirjeitä vastatakseen kysymyksiin, joita hänen ystävänsä ja seuraajansa esittivät hänelle. Eräässä vaiheessa hänet myrkytettiin niin, ettei hän enää pystynyt kirjoittamaan, koska hänen kätensä tärisivät niin pahasti. Sen jälkeen hän antoi jonkun kirjoittaa ylös, mitä hän sanoi. Kun hän oli vielä iäkkäämpi, hänen vanhin poikansa `Abdu'l-Bahá järjesti, että hän muutti taloon Karmel-vuoren lähelle, ja hän asui siellä, kunnes lopulta kuoli vuonna 1892.

Bahá'u'lláhin jälkeen

Hänen kuolemansa jälkeen ihmiset seurasivat `Abdu'l-Baháa. Bahá'u'lláh oli kirjoittanut, että `Abdu'l-Bahalla oli erityisiä voimia ja että Jumala varmistaisi, että jos `Abdu'l-Bahá selittäisi jotain, mitä Bahá'u'lláh sanoi, Bahá'ín pitäisi uskoa tämä selitys. `Abdu'l-Bahá kirjoitti myös paljon kirjeitä ja piti puheita, ja lopulta hän vieraili Pariisissa, Lontoossa, Montrealissa, New Yorkissa, San Franciscossa ja muissa läntisissä kaupungeissa. Tämä auttoi Bahá'í-uskon leviämistä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Hän kuoli vuonna 1921. Hän jätti jälkeensä testamentin, jossa hän kehotti bahá'ílaisia seuraamaan hänen pojanpoikaansa Shoghi Effendiä.

Shoghi Effendi syntyi vuonna 1900 ja oli vasta nuori mies, kun hänen isoisänsä kuoli ja hänestä tuli Bahá'ín johtaja. Hän auttoi luomaan eri virastot ja neuvostot, jotka johtavat Bahá'í-uskoa nykyään, ja organisoi uskontoa monin tavoin. Hän kirjoitti myös monia kirjoja ja kirjeitä selittääkseen isoisänsä ja isoisoisoisänsä opetuksia. Hän eli vuoteen 1957 asti ja kuoli Englannissa.

Shoghi Effendin kuoleman jälkeen bahá'ílaisilla ei ollut johtajia kuuteen vuoteen, koska Shoghi Effendi ei ollut jättänyt testamenttia. Shoghi Effendillä oli kuitenkin auttajia, jotka eivät katsoneet, että he saisivat johtaa Bahá'ín jäseniä, joten he auttoivat Bahá'í-yhteisöä noudattamaan viimeistä suunnitelmaa, jonka Shoghi Effendi jätti heille, ja suunnitelman lopussa, vuonna 1963, he järjestivät vaalit, joilla muodostettiin Universaalinen Oikeuden House of Justice, josta Bahá'u'lláh kirjoitti. Universaalinen Oikeuden talo on siitä lähtien johtanut Bahá'í-kansaa.

Pyhät kirjat

Bahá'u'lláh kirjoitti monia kirjoja ja kirjeitä, ja myös `Abdu'l-Bahá (jonka nimi tarkoittaa "kirkkauden palvelijaa") kirjoitti monia kirjoja ja kirjeitä, joita bahá'ít pitävät erityisinä. Lopuksi Bahá'u'lláhin lapsenlapsenlapsi Shoghi Effendi kirjoitti paljon kirjoja ja kirjeitä, joita bahá'ít käyttävät ymmärtääkseen paremmin Bahá'u'lláhin ja `Abdu'l-Bahán kirjoituksia. Tärkein näistä kirjoista on Aqdas.

Bahá'ín uskovat myös, että Raamattu, Koraani, Gita ja muut muiden uskontojen kirjat ovat erityisiä.

Uskomukset

Joitakin tärkeitä bahá'í-uskomuksia ovat:

• Bahá'u'lláh tuli tekemään kaikista ihmisistä yhden perheen.
• On vain yksi Jumala, mutta hänellä on monta nimeä.
• Kaikilla suurilla uskonnoilla on sama lähde (Jumala).
• Jumala kohtelee kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti
• Jumala kohtelee miehiä ja naisia tasa-arvoisesti
• Ennakkoluulot (epäystävälliset uskomukset ihmisistä tuntematta heitä ensin) olisi korjattava.
• Kansakuntien pitäisi oppia tulemaan toimeen keskenään ja tekemään yhteistyötä.
• Tieteen ja uskonnon ei tarvitse olla eri mieltä, koska ne tarkastelevat samaa maailmaa kahdelta eri puolelta.
• Ihmisten pitäisi yrittää oppia totuus itse
• Kaikkien pitäisi saada koulutus (käydä koulua tai oppia muulla tavoin).
• Maailmassa pitäisi olla yksi ylimääräinen kieli, jota kaikki ymmärtävät.

Yhteisö

Ihmiset

Maailmassa on kahdeksan tai yhdeksän miljoonaa bahá'ía, jotka edustavat kaikkia kansoja ja kieliä. Bahá'í-usko näyttää erilaiselta eri maissa, koska rituaaleja on vähän, joten bahá'ílaiset voivat sisällyttää oman kulttuurinsa tapaan, jolla he juhlivat bahá'í-tapahtumia, rukoilevat jne.

Bahá'ít kokoontuvat joka yhdeksäntoista (19) päivä kokoukseen, jota kutsutaan "juhlaksi". Siellä ei tarvitse olla ruokaa, mutta yleensä on. Kokoukset alkavat rukouksilla, ja yleensä joku lukee ääneen joitakin pyhiä kirjoituksia. Joskus on musiikkia ja laulua, joskus näytelmiä, joskus vain hiljaista aikaa tai meditaatiota. Tämän ajan jälkeen, jota bahá'ít kutsuvat "hartaudeksi" juhlissa, he käyvät yhteisökeskustelun. Täällä voidaan keskustella kaikenlaisista aiheista, jotka ovat jäsenille tärkeitä. Bahá'ít sanovat, että tämä on "neuvoa-antava" aika, jolloin Bahá'ít voivat neuvotella keskenään. Tämän jälkeen on sosiaalinen aika, jolloin ihmiset voivat jakaa ruokaa, juomaa (ei alkoholia), ja joskus täällä on myös musiikkia, näytelmiä, esityksiä tai muuta viihdettä. Tämä aika on vain sitä varten, että kyseisen kaupungin bahá'ít voivat tutustua toisiinsa ja ystävystyä paremmin.

Temppelit ja Bahá'í-keskukset

Bahá'í-uskonnollisilla ei useinkaan ole yhtä kokoontumispaikkaa, paitsi suurissa kaupungeissa. Pienemmillä paikkakunnilla he kokoontuvat yleensä toistensa kodeissa. Joissakin suuremmissa kaupungeissa on "Bahá'í-keskuksia", joita voidaan käyttää yhteisön kokouksiin, kursseihin tai komiteoiden ja muiden neuvostojen kokouksiin. (ks. laitokset jäljempänä)

Bahá'í-temppeleitä on hyvin harvoissa maailman kaupungeissa. Näitä temppeleitä on jokaisella mantereella.

Toimielimet

Bahá'ít ovat järjestäytyneet maailmanlaajuiseksi yhteisöksi. Heillä ei ole pappeja. Jokainen on vastuussa omista rukouksistaan. Bahá'í-kansalaiset ovat myös itse vastuussa pyhien kirjojensa lukemisesta ja uskontonsa oppimisesta. Baha'iitit valitsevat yhteisölleen johtajia, jotka auttavat järjestämään toimintaa, käsittelemään jäsenten välisiä ongelmia ja päättämään asioista, jotka eivät käy ilmi pyhistä kirjoituksista. Näitä kutsutaan hengellisiksi kokouksiksi, mutta jonain päivänä niitä kutsutaan oikeustaloiksi.

On olemassa yksi Oikeuden talo, jota bahá'ít kutsuvat Yleiseksi Oikeuden Taloksi ja joka johtaa koko maailmanlaajuista bahá'í-yhteisöä. Bahá'ít valitsevat tämän Oikeudenhuoneen joka viides vuosi, mutta vain kerran vuodessa kansalliset ja paikalliset hengelliset kokoukset.