Ateismi: määritelmä, ateisti ja ero agnostisuuteen

Anaxagoras oli ensimmäinen tunnettu ateisti. Hän oli joonialainen kreikkalainen, joka syntyi Clazomenaessa, nykyisen Vähä-Aasian alueella. Hän matkusti muihin kreikkalaisiin kaupunkeihin, ja hänen ajatuksensa tunnettiin hyvin Ateenassa. Sokrates mainitsi, että hänen teoksiaan saattoi ostaa Ateenassa drakman hinnalla. Lopulta hänet asetettiin syytteeseen ja tuomittiin jumalattomuudesta ja karkotettiin Ateenasta.

Anaxagoraksen uskomukset olivat mielenkiintoisia. Hänen mielestään aurinko ei ollut jumala eikä se ollut elävä. Aurinko oli "tulikuuma massa, joka oli monta kertaa suurempi kuin Peloponnesos". Kuu oli kiinteä kappale, jolla oli maantieteellisiä piirteitä ja joka oli tehty samasta aineesta kuin Maa. Maailma oli maapallo (pallomainen).

Ateistit perustelevat usein, miksi he eivät usko jumalaan tai jumaliin. Kolme heidän usein esittämistään syistä ovat pahan ongelma, epäjohdonmukaisten ilmoitusten argumentti ja epäuskon argumentti. Kaikki ateistit eivät usko, että nämä syyt tarjoavat täydellisen todisteen siitä, ettei jumalia voi olla olemassa, mutta nämä ovat syitä, joilla tuetaan uskomuksen hylkäämistä siitä, että jumalia on olemassa.

Jotkut ateistit eivät usko mihinkään jumalaan, koska heidän mielestään mistään jumalasta tai jumalista ja jumalattarista ei ole todisteita, joten kaikenlaisen teismin uskominen tarkoittaa todistamattomien oletusten uskomista. Näiden ateistien mielestä yksinkertaisempi selitys kaikelle on metodologinen naturalismi, joka tarkoittaa, että vain luonnolliset asiat ovat olemassa. Occamin partaveitsi osoittaa, että yksinkertaiset selitykset, joissa ei ole monia todistamattomia arvauksia, ovat todennäköisemmin totta.

Sana "ateismi" tulee kreikan kielestä. Se voidaan jakaa kreikan kielen a- (ἄ), joka tarkoittaa "ilman", ja theos (θεός), joka tarkoittaa "jumalaa", ja yhdistää uudelleen muodostaen "ilman jumalia" tai "jumalaton". Antiikin Kreikassa se tarkoitti myös "jumalattomuutta".

Noin 5. vuosisadalla eKr. alkaen sanalla alettiin kuvata ihmisiä, jotka "katkaisivat suhteet jumaliin" tai "kielsivät jumalat". Sitä ennen merkitys oli ollut lähempänä "jumalattomuutta". On olemassa myös abstrakti substantiivi ἀθεότης (atheotēs), "ateismi".

Cicero translitteroi kreikankielisen sanan latinaksi atheos. Tätä sanaa käytettiin usein varhaiskristittyjen ja hellenistien välisessä keskustelussa. Kumpikin osapuoli käytti sitä leimaamaan toista, huonolla tavalla.

Karen Armstrong kirjoittaa, että "1500- ja 1600-luvuilla sana 'ateisti' oli vielä varattu yksinomaan polemiikkiin ...". Termi 'ateisti' oli loukkaus. Kukaan ei olisi uneksinut kutsuvansa itseään ateistiksi."" Ateismia käytettiin ensimmäisen kerran kuvaamaan avoimesti myönteistä uskoa 1700-luvun lopun Euroopassa, mikä tarkoitti epäuskoa monoteistiseen abrahamilaisen jumalaan. 1900-luvulla termi laajeni viittaamaan epäuskoon kaikkiin jumaluuksiin. Länsimaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin edelleen yleistä kuvata ateismia yksinkertaisesti "epäuskona Jumalaan".

Monissa paikoissa ateismin julkituominen on (tai oli) rikos. Esimerkkinä voidaan mainita väite, että Raamattu tai Koraani eivät voi olla totta, tai että puhutaan tai kirjoitetaan, ettei jumalaa ole olemassa.

Muslimin luopuminen uskosta, eli ateistiksi ryhtyminen tai uskominen muuhun jumalaan kuin Allahiin, voi olla vaarallinen teko paikoissa, joissa on paljon konservatiivisia muslimeja. Monet uskonnolliset tuomioistuimet ovat rankaisseet tästä teosta kuolemanrangaistuksella ja jotkut rankaisevat siitä edelleen. Monissa maissa on edelleen ateismin vastaisia lakeja. Vaikka useimmat muslimioppineet pitävät ateismia syntinä, kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, että siitä pitäisi rangaista. Esimerkiksi Koraanin "Surat Al Kafirun" toteaa selvästi jokaisen vapauden valita uskontonsa ja uskomuksensa. Ateismin vastaiset lait muslimimaailmassa eivät ole yleismaailmallisia, vaan ne perustuvat kunkin yhteiskunnan tulkintaan Pyhästä kirjasta.

Ateismi on yleistymässä lähinnä Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Oseaniassa ja Euroopassa (niiden ihmisten prosenttiosuuden mukaan, joilla oli aiemmin uskonto ja jotka alkoivat olla ateisteja).

Monissa maissa, lähinnä länsimaissa, on lakeja, jotka suojelevat ateistien oikeutta ilmaista ateistista vakaumustaan (sananvapaus). Tämä tarkoittaa sitä, että ateisteilla on lain mukaan samat oikeudet kuin kaikilla muillakin. Uskonnonvapaus kansainvälisessä lainsäädännössä ja sopimuksissa sisältää myös vapauden olla olematta uskonnollinen.

Nykyään noin 2,3 prosenttia maailman väestöstä pitää itseään ateistina. Noin 11,9 prosenttia kuvaa itseään ei-teistiksi. Japanilaisista 64-65 prosenttia pitää itseään ateisteina, agnostikoina tai ei-uskovina ja Venäjällä jopa 48 prosenttia. Euroopan unionin jäsenvaltioissa tällaisten ihmisten osuus vaihtelee 6 prosentista (Italia) 85 prosenttiin (Ruotsi). Yhdysvalloissa Pew ja Gallup - kaksi Amerikan maineikkainta mielipidetutkimusyritystä - ovat molemmat todenneet, että noin 10 prosenttia amerikkalaisista sanoo, ettei usko Jumalaan, ja tämä luku on noussut hitaasti vuosikymmenten aikana. Todellinen luku on todennäköisesti tätä korkeampi, mikä johtuu ateismiin liittyvästä leimautumisesta.

Ihmiset ovat eri mieltä siitä, mitä ateismi tarkoittaa. He ovat eri mieltä siitä, milloin tiettyjä ihmisiä voidaan kutsua ateisteiksi ja milloin ei.

Implisiittinen ja eksplisiittinen ateismi

Ateismia kuvataan yleisesti niin, että ei uskota Jumalaan.

George H. Smith loi ilmaisut "implisiittinen ateismi" ja "eksplisiittinen ateismi" kuvaamaan erityyppisten ateismien välistä eroa. Implisiittinen ateismi on sitä, että et usko Jumalaan, koska et tiedä Jumalan käsitteestä mitään. Eksplisiittinen ateismi on sitä, kun et usko Jumalaan sen jälkeen, kun olet oppinut ajatuksesta.

Vuonna 1772 paroni d'Holbach sanoi, että "kaikki lapset syntyvät ateisteiksi; heillä ei ole mitään käsitystä Jumalasta".

Vuonna 1979 George H. Smith sanoi näin: "Ihminen, joka ei tunne teismiä, on ateisti, koska hän ei usko jumalaan. Tähän kategoriaan kuuluisi myös lapsi, [joka kykenee] käsittämään asiaan liittyvät kysymykset, mutta joka ei ole vielä tietoinen näistä asioista. Se, että tämä lapsi ei usko jumalaan, tekee hänestä ateistin".

Nämä kaksi lainausta kuvaavat epäsuoraa ateismia.

Ernest Nagel on eri mieltä Smithin määritelmästä, jonka mukaan ateismi on "teismin puuttumista", ja sanoo, että vain eksplisiittinen ateismi on todellista ateismia. Tämä tarkoittaa, että Nagel uskoo, että ollakseen ateisti henkilön on tiedettävä Jumalasta ja sitten torjuttava ajatus Jumalasta.

"Heikko" ja "vahva" ateismi

Filosofit, kuten Antony Flew, ovat tarkastelleet vahvaa (joskus positiiviseksi kutsuttua) ateismia ja heikkoa (joskus negatiiviseksi kutsuttua) ateismia. Tämän ajatuksen mukaan jokainen, joka ei usko jumalaan tai jumaliin, on joko heikko tai vahva ateisti.

Vahva ateismi on varma usko siihen, ettei jumalaa ole olemassa. Vanhempi tapa sanoa vahva ateismi on sanoa "positiivinen ateismi". Heikko ateismi on kaikki muut muodot, joissa ei uskota jumalaan tai jumaliin. Vanhempi tapa sanoa heikko ateismi on sanoa "negatiivinen ateismi" Näitä termejä on käytetty enemmän filosofisissa kirjoituksissa ja katolisissa uskomuksissa. ainakin vuodesta 1813 lähtien. Tämän ateismin määritelmän mukaan useimmat agnostikot ovat heikkoja ateisteja.

Michael Martin sanoo, että agnostisismi sisältää heikon ateismin. Jotkut agnostikot, kuten Anthony Kenny, ovat eri mieltä. Heidän mielestään agnostikko on eri asia kuin ateisti. Heidän mielestään ateismi ei eroa jumalaan uskomisesta, koska molemmat edellyttävät uskoa. Tämä jättää huomiotta sen tosiasian, että myös agnostikoilla on oma uskomuksensa tai "vaatimuksensa tietoon"."

Agnostikot sanovat, että ei voida tietää, onko jumalaa tai jumalia olemassa. Heidän mielestään vahva ateismi vaatii uskonhyppyä.

Ateistit vastaavat yleensä sanomalla, ettei ole mitään eroa uskontoa koskevan ajatuksen, josta ei ole todisteita, ja muita asioita koskevan ajatuksen välillä Todisteiden puuttuminen siitä, että jumalaa ei ole olemassa, ei tarkoita, ettei jumalaa ole, mutta se ei myöskään tarkoita, että jumala on olemassa. Skotlantilainen filosofi J.J.C. Smart sanoo, että "joskus henkilö, joka on oikeasti ateisti, saattaa kuvata itseään, jopa intohimoisesti, agnostikoksi, koska hänellä on kohtuuton yleinen filosofinen skeptisismi, joka estää meitä sanomasta, että tiedämme mitä tahansa, paitsi ehkä matematiikan ja muodollisen logiikan totuuksia". Niinpä eräät suositut ateistien kirjoittajat, kuten Richard Dawkins, haluavat osoittaa teistien, agnostikkojen ja ateistien kantojen välisen eron sillä todennäköisyydellä, joka annetaan väitteelle "Jumala on olemassa".

Monet ihmiset määrittelevät jokapäiväisessä elämässä luonnonilmiöt ilman jumalaa tai jumalia. He eivät kiellä yhden tai useamman jumalan olemassaoloa, he vain sanovat, että se ei ole välttämätöntä. Tämän näkemyksen mukaan jumalat eivät anna elämälle tarkoitusta eivätkä vaikuta siihen. Monet tiedemiehet harjoittavat niin sanottua metodologista naturalismia. He omaksuvat hiljaisesti filosofisen naturalismin ja käyttävät tieteellistä menetelmää. Heidän uskonsa jumalaan ei vaikuta heidän tuloksiinsa.

Käytännöllinen ateismi voi esiintyä eri muodoissa:

• Uskonnollisen motivaation puuttuminen - usko jumaliin ei motivoi moraaliseen, uskonnolliseen tai muuhun toimintaan;
• Jumalia ja uskontoa koskevan ongelman aktiivinen sulkeminen pois älyllisistä pyrkimyksistä ja käytännön toimista;
• välinpitämättömyys - kiinnostuksen puute jumalten ja uskonnon ongelmia kohtaan; tai sitten
• Tietämättömyys jumaluuden käsitteestä.

Teoreettinen ateismi pyrkii löytämään argumentteja jumalan olemassaoloa vastaan ja kumoamaan teismin argumentit, kuten suunnitteluperusteisen argumentin tai Pascalin vedon. Näillä teoreettisilla perusteluilla on monia muotoja, useimmat niistä ovat ontologisia tai epistemologisia. Jotkut nojaavat psykologiaan tai sosiologiaan.

Tunnettujen filosofien kannat

Immanuel Kant

Immanuel Kantin mukaan korkeimmasta olennosta ei voi olla todisteita, jotka on tehty järjen avulla. Teoksessaan "Puhtaan järjen kritiikki" hän pyrkii osoittamaan, että kaikki yritykset joko todistaa Jumalan olemassaolo tai kumota se päättyvät loogisiin ristiriitoihin. Kant sanoo, että on mahdotonta tietää, onko olemassa mitään korkeampia olentoja. Tämä tekee hänestä agnostikon.

Ludwig Feuerbach

Ludwig Feuerbach julkaisi vuonna 1841 teoksen Kristinuskon ydin. Teoksessaan hän esittää seuraavaa:

1. Uskonto ei ole vain historiallinen tai transsendentaalinen tosiasia, vaan ennen kaikkea ihmisen tietoisuuden, mielen tai mielikuvituksen saavutus.
2. Kaikki uskonnot eroavat toisistaan vain muodoltaan, mutta niillä on yksi yhteinen piirre: ne ovat heijastuksia ihmisluonnon tyydyttämättömistä tarpeista. Jumala ja kaikki uskonnollinen sisältö eivät ole muuta kuin psykologisia projektioita. Näiden projektioiden aineelliset syyt juontavat juurensa ihmisen luonteeseen.

Seuraavat lauseet tiivistävät Feuerbachin kirjoituksen:

• Ihminen loi Jumalan kuvakseen
• Homo homini Deus est ("Ihminen on ihmiselle jumala").

• Maallinen humanismi
• Agnostilaisuus
• Valtion ateismi
• Kolmen vaiheen laki
• Jumala on kuollut