Neokonservatismi: Yhdysvaltalainen ulkopoliittinen ideologia ja historia

Neokonservatismi: kattava katsaus Yhdysvaltain ulkopoliittiseen ideologiaan ja historiaan — juuret, vaikutus, keskeiset tapahtumat ja arvot.

Uuskonservatismi viittaa asioihin, jotka edistävät amerikkalaisten kansallismielisiä intressejä kansainvälisissä asioissa. Tämä sisältää suuremman armeijan, demokratiamyönteisyyden, nationalismin ja antikommunismin. Se alkoi Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Neokonservatiivit kannattivat Vietnamin sotaa, mutta inhosivat demokraattista puoluetta, Great Societya ja uutta vasemmistoa.

Neokonservatiivilla viitataan joskus ihmisiin, jotka aloittivat antistalinistina ja joista tuli 1960- ja 1970-luvuilla amerikkalaisia konservatiiveja.

Alkuperä ja kehitys

Neokonservatismi syntyi Yhdysvalloissa 1960–1970-lukujen vaihteessa, kun joukko vasemmistolaisesta tai liberaalista taustasta tulleita intellektuelleja ja toimittajia kääntyi oikealle, erityisesti ulkopoliittisissa kysymyksissä. Liike juontaa juurensa antistalinistisesta perinteestä — monet sen ensimmäisistä aktiiveista olivat aiemmin kommunismin tai radikaalimman vasemmiston vastustajia. Termiä on käytetty eri tavoin ja sen tarkka alkuperä on moniselitteinen, mutta se vakiintui kuvaamaan näitä entisiä vasemmistolaisia, jotka muuttivat linjaansa ja korostivat voimakkaasti Yhdysvaltojen asemaa maailmassa.

Keskeiset piirteet

• Ulko- ja turvallisuuspolitiikan painottaminen: Neokonservatiivit korostavat voimakasta puolustusta, asevoimien roolia ja valmiutta käyttää sotilaallista voimaa tavoitteiden saavuttamiseksi.
• Demokratian ja ihmisoikeuksien edistäminen: Usko siihen, että Yhdysvaltojen on aktiivisesti levitettävä demokratiaa ja vapautta, myös interventioiden kautta, erottaa neokonservatiivit monista perinteisistä konservatiiveista.
• Amerikkalainen johtajuus: Painotus Yhdysvaltojen johdon merkityksestä kansainvälisissä suhteissa ja skeptisyys passiivista tai pelkästään multilateraalista lähestymistapaa kohtaan.
• Suhde kansainvälisiin instituutioihin: Neokonservatiivit ovat usein kriittisiä Kansainliiton kaltaisten rakenneideoiden tehottomuudesta ja suosivat tarvittaessa yksipuolisempia toimia.
• Monipuolinen kotimaanpolitiikka: Talous-, sosiaali- ja kulttuuripolitiikassa neokonservatiivien kannat vaihtelevat — alkuperäiset neokonservatiivit olivat usein liberaaleja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä, mutta talouskysymyksissä monet suosivat markkinavetoisuutta.
• Identiteettitekijät: Monet liikkeen varhaisista johtajista olivat juutalaisia intellektuelleja, ja suhtautuminen Israeliin on usein ollut vahvasti myötämielistä.

Vaikutus amerikkalaiseen politiikkaan

Neokonservatiivisella ajattelulla oli kasvava vaikutus 1970–1990-luvuilla erityisesti ulkopolitiikassa. Se vaikutti republikaanisen puolueen ulkopoliittiseen suuntaan Reaganin ja sitä seuraavien vuosien aikana. 2000-luvulla neokonservatiivien vaikutus tuli erityisen näkyväksi George W. Bushin hallinnossa, kun monet neokonservatiiviksi luokitellut poliitikot ja virkamiehet osallistuivat päätöksiin, jotka johtivat Irakin sotaan 2003. Tämä interventio ja sen jälkiseuraukset ovat olleet keskeinen keskustelunaihe liikkeen arvioinnissa.

Tunnettuja henkilöitä ja instituutioita

Liikkeeseen liitetään useita intellektuelleja, lehtivaikuttajia ja politiikan tekijöitä, kuten arvostetut kirjailijat ja mielipidevaikuttajat sekä virkamiehiä, joilla oli keskeisiä rooleja hallinnoissa. Myös aikakauslehti Commentary ja muut keskustelukanavat palvelivat neokonservatiivien äänitorvina. Joitain usein mainittuja nimiä ovat esimerkiksi Irving Kristol ja Norman Podhoretz (joita on kutsuttu liikkeen varhaisiksi johtajiksi) sekä myöhemmät vaikuttajat ja virkamiehet.

Kriittiset näkökulmat

• Neokonservatismia on kritisoitu imperialistisena tai liian sotilaallisena ulkopolitiikkana, joka vähättelee kansainvälisen lain ja monenkeskisten instituutioiden merkitystä.
• Erityisesti Irakin sodan jälkeen liikkeen kyky arvioida sotilaallisen intervention seurauksia ja käytettävissä olevaa älyllistä perustaa asetettiin kyseenalaiseksi.
• Myös liikkeen moniäänisyyttä ja koherenssia on kyseenalaistettu: "neokonservatismi" kattaa erilaisia suuntauksia ja henkilöitä, eikä ole kaikkien kohdalla tarkkarajainen ideologia.

Yhteenveto

Neokonservatismi on monisyinen ja historiallisen kontekstin muovaama ajattelutapa, joka korostaa Yhdysvaltojen aktiivista roolia maailmassa, vahvaa puolustusta ja demokratian edistämistä. Se muodostui vastareaktiona 1960-luvun radikalismille ja stalinismin ihailulle, ja sen vaikutus on ollut merkittävä etenkin Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muotoutumisessa 1980-luvulta 2000-luvulle. Liike herättää edelleen laajaa keskustelua sekä kannatuksen että vahvan kritiikin muodossa.

Hae kirjaimella