Atlantin muuri (Atlantikwall) – natsi-Saksan rannikkolinnoitus 1942–1944
Atlantin muuri (1942–1944): natsi-Saksan massiivinen rannikkolinnoitus Euroopan länsirannalla — tutkimus sodan strategioista, linnoituksista ja paikallisesta perinnöstä.
Atlantin muuri (saks. Atlantikwall) oli laaja rannikkolinnoitusjärjestelmä, jonka natsi-Saksa rakensi vuosina 1942-1944 Euroopan länsirannikolle puolustukseksi liittoutuneiden odotettua hyökkäystä vastaan Isosta-Britanniasta mantereelle.
Tausta ja rakentaminen
Atlantin muuriin johtaneet päätökset syntyivät sodan käännekohdissa, kun Saksa valmistautui mahdolliseen liittoutuneiden maihinnousuun Länsi-Euroopassa. Varsinainen rakentaminen kiihtyi vuosina 1942–1944, ja sitä johti suurilta osin saksalainen rakennusorganisaatio Organisation Todt. Työmailla käytettiin suurta määrää sotavankeja, pakkotyövoimaa ja paikallista työvoimaa; olosuhteet olivat usein ankarat ja työvoiman kohtelu kyseenalaista.
Rakenteet ja puolustusjärjestelyt
Atlantin muuri ei ollut yhtenäinen eikä identtinen joka kohdassa rannikkoa: linnoitukset vaihtelivat yksinkertaisista maanalaisista asemista suuriin raskaisiin tykkipattereihin. Tyypillisiä osia olivat:
- Betonibunkkerit ja kasemaatit aselähteille, tähtäyspisteille ja komentopaikoille.
- Raskaat rannikkotykkipatterit, joiden tarkoitus oli upottaa hyökkäävät alukset ja tukea rannikon puolustusta.
- Esteet ja miinakentät rannoilla, kuten betoni- ja rautaristit (”chevaux-de-frise” ja “Czech hedgehogs”), miinakentät, panzerkeilejä ja puomilinnoitteita.
- Ilmatorjunta- ja tutkajärjestelmät sekä yhteydet merivoimiin ja maajoukkoihin.
- Logistiikka- ja yhteysverkostot eli tie- ja rautatieyhteydet, varastot ja huoltopisteet joukoille.
Johtaminen ja puolustuksen teoria
Sotilaallinen johto vaihteli paikallisten komentajien mukaan, mutta kokonaisvastuu oli Saksan sodanjohtoportaassa. Myöhemmin, erityisesti vuonna 1944, kenttämarsalkka Erwin Rommel korosti rannikon vahvistamista ja pyrki tekemään maihinnoususta mahdollisimman kalliiksi hyökkääjille. Rommel kannatti voimakkaampia, paikallisia ja tiukasti rajattuja puolustuslinjoja sekä enemmän liikkuvaa tykistöä.
Toimi D‑Dayn aikana ja muissa hyökkäyksissä
Liittoutuneiden Normandian maihinnousu 6. kesäkuuta 1944 (D‑Day) testasi Atlantin muurin suunnitelmia käytännössä. Vaikka linnoitukset olivat paikoin hyvin vahvoja, liittoutuneet onnistuivat murtamaan puolustuksen yhdistämällä:
- laajamittaisen sodankäynnin ja tiedustelun, mukaan lukien harhautustoimet (esim. Operation Fortitude), jotka saivat saksalaiset uskomaan maihinnousun tapahtuvan muualla;
- maavoimien laskuvarjo‑operaatiot ja saartotoimet rannan takana;
- valtavan ilma‑ ja meritulen, joka heikensi bunkkereita ja avusti joukkojen maalle nousua.
Useissa kohdissa rannikkolinnoitukset aiheuttivat koviakin tappioita hyökkääjille, mutta eivät estäneet liittoutuneiden etenemistä. Monet linnoitukset jäivät myöhemmin taakse ja joutuivat tappioiden ja evakuointien seurauksena pois käytöstä.
Vaikutukset, muistaminen ja nykytila
Atlantin muuriin liittyy sekä sotilaallinen että inhimillinen perintö. Rakentaminen ja ylläpito perustuivat usein pakkotyöhön; siksi myöhempi historiallinen tarkastelu käsittelee myös työoloja ja sodanaikaisia ihmisoikeusloukkauksia. Monet muurin osat ovat edelleen jäljellä eri maissa ja niitä on muutettu museoiksi, muistomerkeiksi tai yksinkertaisesti näkyviksi raunioiksi rannikoilla. Tunnettuja kohteita, joissa voi nähdä säilyneitä rakenneosia, ovat muun muassa Normandian ja Ranskan rannikkoalueet sekä osia Norjan ja Alankomaiden rannoilta.
Historiallinen merkitys: Atlantin muuri oli laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan merkittävä toimenpide toisen maailmansodan Länsi‑Euroopan vaiheissa. Se kuvastaa sodan logiikkaa, pakkotyön käyttöä ja puolustuksen suunnittelua 1940‑luvun sodankäynnissä. Samalla se muistuttaa sodan tuhoisista seurauksista niin sotilaille kuin siviileille.
Linnoitus Pohjois-Ranskassa.
Saksalaisten bunkkeri Søndervigissä Tanskassa.
Saksalaisten bunkkereita Longues-sur-Merissä Ranskassa.
Yksi kolmesta 40,6 cm:n tykistä Batterie "Lindemannissa", saksalaisessa Ristikanavan tykissä. Nimetty taistelulaiva Bismarckin komentajan Kapitän zur See Ernst Lindemannin mukaan.
Rakentaminen
23. maaliskuuta 1942 annetussa Führerin direktiivissä numero 40 vaadittiin Atlantin muurin virallista perustamista. St. Nazairen hyökkäyksen jälkeen Adolf Hitler määräsi 13. huhtikuuta 1942, että laivasto- ja sukellusvenetukikohtia oli puolustettava voimakkaasti. Linnoitukset keskitettiin satamien ympärille vuoden 1943 loppupuolelle asti, jolloin puolustusta lisättiin muilla alueilla.
Organisaatio Todt, joka oli suunnitellut Siegfried-linjan (Westwall) Ranskan ja Saksan rajalle, oli pääinsinööriryhmä, joka vastasi muurin tärkeimpien linnoitusten suunnittelusta ja rakentamisesta. Tuhansia pakkotyöläisiä pakotettiin rakentamaan näitä pysyviä linnoituksia Alankomaiden, Belgian ja Ranskan rannikolle Englannin kanaalia vasten.
Vuoden 1944 alussa sotamarsalkka Erwin Rommel sai tehtäväkseen parantaa muurin puolustusta. Rommel uskoi, että nykyiset rannikkolinnoitteet olivat täysin riittämättömät, ja hän alkoi vahvistaa niitä. Hän tiesi, että välissä olevia rantoja ei juuri puolustettu ja että liittoutuneet voisivat laskeutua sinne ja vallata satamat maalta käsin. Rommelin johdolla rakennettiin rannoille tai joskus hieman sisämaahan useita teräsbetonisia panssarivaunuja, joihin sijoitettiin konekiväärejä, panssarintorjuntatykkejä ja kevyttä tykistöä. Rannoille sijoitettiin miinoja ja panssarintorjuntaesteitä, ja vedenalaisia esteitä ja miinoja sijoitettiin rannan edustalla oleviin vesiin. Tarkoituksena oli tuhota liittoutuneiden maihinnousualukset ennen kuin ne ehtivät purkaa lastinsa.
Saksalaiset asettivat Pohjois-Ranskaan lähes kuusi miljoonaa miinaa. Lisää tykkiasemia ja miinakenttiä levittäytyi sisämaahan, rannoilta pois johtavien teiden varrelle. Sotilaslentokoneiden ja laskuvarjojääkäreiden todennäköisille laskeutumispaikoille saksalaiset asensivat teroitetuilla kärjillä varustettuja vinoja pylväitä, joita joukot kutsuivat nimellä Rommelspargel ("Rommelin parsa"). Myös jokien läheisyydessä olevat alavat maat tulvivat.
Rommel uskoi vakaasti, että Saksa olisi väistämättä lyöty, ellei maihinnousua voitaisi pysäyttää rannalla.
Vaikka puolustusmuuria ei koskaan saatu valmiiksi, muurin olemassaoloa käytettiin Neuvostoliiton huolenaiheena siitä, miksi toinen rintama avattiin vasta 6. kesäkuuta 1944 (vajaa vuosi ennen sodan päättymistä). Muuri koostui pääasiassa pattereista, bunkkereista ja miinakentistä, jotka vuosina 1942-1944 ulottuivat Ranskan ja Espanjan rajalta Norjaan (Festung Norwegen). Monia bunkkereita on edelleen olemassa, esimerkiksi Scheveningenin, Den Haagin, Katwijkin ja Normandian lähellä. Oostendessa Belgiassa yleisö voi vierailla hyvin säilyneessä osassa puolustusta. Kyseinen osa koostuu Saltzwedel neu -patterin ja Stützpunkt Bensbergin asemista, jotka koostuvat useista miesten asuintiloista ja tarvittavista tiloista. Näitä rakennelmia käytti saksalainen sotilasinsinöörien yksikkö (Pionierstab), joka vastasi bunkkerien rakentamisesta.
Kanaalisaaret olivat vahvasti linnoitettuja, erityisesti Alderneyn saari, joka on lähimpänä Englantia (Jersey on lähimpänä Ranskaa). Hitler oli määrännyt, että kahdestoistaosa Atlantin muuriin käytetystä teräksestä ja betonista meni Kanaalisaarille, koska ne olivat Britannian aluetta. Huolimatta muun muassa Constellation-operaatiosta liittoutuneet ohittivat saaret eivätkä yrittäneet vapauttaa niitä hyökätessään Normandiaan. Saarten saksalaiset varuskunnat antautuivat vasta 9. toukokuuta 1945 - päivää mantereen saksalaisten asevoimien antautumisen jälkeen. Alderneyn saksalainen varuskunta antautui vasta 16. toukokuuta.
Walcherenin saarta pidettiin "vahvimpana puolustuskeskittymänä, jonka natsit olivat koskaan rakentaneet".
Atlantin muurin komennot
Atlantin muuri ei ollut yhtenäinen organisaatio, paitsi sen rakennuksen hallinnossa. Sotilaallisesti se oli jaettu kahdeksaan komentokuntaan:
- Norjan armeijan komentokeskus
- Tanskan joukkojen komentaja
- Deutschen Buchtin komentokeskus
- Wehrmacht Netherlands Command
- Armee Oberkommando 15 (15. armeijan alue)
- Armee Oberkommando 7 (7. armeijan alue)
- Armee Oberkommando 1 (1. armeijavyöhyke)
- Armee Oberkommando 19 (19. armeijakunnan alue)
Atlantin muurin linnoitukset
Monista tärkeimmistä satamista ja asemista tehtiin osa Atlantin muuria, ja ne saivat raskaat linnoitukset, Hitler määräsi ne kaikki taistelemaan loppuun asti, ja osa niistä pysyi saksalaisten hallussa, kunnes akselivaltojen joukot antautuivat ehdoitta 8. toukokuuta 1945. Useita satamalinnoituksia täydennettiin sukellusveneillä sen jälkeen, kun liittoutuneiden joukot olivat saartaneet ne. Näiden asemien puolustajiin kuului slaavilaisia sotilaita ja SS-joukkoja.
| Sijainti | Komentaja | Garrison | Taistelun yksityiskohdat | Antautuminen | Liittoutuneiden käyttö |
| Cherbourg | Kenraali von Schlieben | 47 000 miestä koko Cotentinin niemimaalla - | Satama tuhoutui purkutöissä. Hitler kieltäytyi aiemmin tänä vuonna antamasta lupaa purkutöihin. | 27. kesäkuuta 1944 suurin osa linnakkeista antautui. | Palautetaan amerikkalaisten käyttöön. Rajoitettu käyttö elokuun puoliväliin mennessä |
| Saint-Malo/Dinard | Eversti von Aulock | 12 000+ miestä, mukaan lukien laskuvarjojääkäreitä ja SS-joukkoja... | Satama tuhoutui purkutöissä. Cézembren linnoitetulla saarella 300 miestä sinnitteli 2. syyskuuta 1944 asti. Saari valvoi sataman lähestymisväyliä. | 17. elokuuta 1944. | Ei käytössä koko kampanjan ajan |
| Alderney | - | Yksi Atlantin muurin vahvimmin puolustetuista linnoituksista. | 16. toukokuuta 1945 | Antautui viikko natsien virallisen antautumisen jälkeen... | |
| Brest | Kenraali Ramcke | 38 000+ miestä, mukaan lukien 2. laskuvarjodivisioona, - | Taistelut alkoivat 25. elokuuta 1944. Satama purettiin kokonaan | 2. syyskuuta 1944 | - |
| Lorient | Kenraali Junck | 15,000 | - | 8. toukokuuta 1945 | Ei vangittu konfliktin aikana |
| Quiberonin lahti ja Belle Île | Kenraali Fahrmbacher | 25,000 | - | - | - |
| St. Nazaire | Kenraali Junck | 35,000 | - | 8. toukokuuta 1945 | Ei vangittu konfliktin aikana |
| La Rochelle/La Pallice | Amiraali Schirlitz | Merivoimien yksiköt, 158. reservijalkaväkidivisioona | - | 8. toukokuuta 1945 | Antautui konfliktin jälkeen liittoutuneiden piiritettyä La Rochellen. |
| Le Havre | Eversti Wildermuth | 14,000 | Antautui 3 päivän taistelujen jälkeen | 14. syyskuuta 1944 | Palautettiin toimintaan lokakuussa 1944 |
| Boulogne | Kenraali Heim | 10,000 | Taistelut alkoivat 7. syyskuuta 1944 | 22. syyskuuta 1944 | Britit avasivat sataman uudelleen lokakuussa |
| Calais/Cap Gris-Nez | Everstiluutnantti Schroeder | 9,000 | Cap Gris-Nezin patterit antautuivat muutamaa päivää aiemmin. Satama vaurioitui pahoin | 30. syyskuuta 1944 | Palasi palvelukseen marraskuun lopussa 1944 |
| Amiraali Friedrich Frisius | 12 000 18. Luftwaffen maavoimien maavoimien divisioonan jäsentä. | Satama eristetty 13. syyskuuta 1944 | toukokuu 1945 | - | |
| Ostend | - | - | Ei vastarintaa, satama ei ole pahoin vaurioitunut | - | - |
| Zeebrugge | Kenraali Eberding | 14,000 | Pidetään osana Scheldtin linnoitusta, joka estää pääsyn Antwerpenin satamaan. Taistelut alkoivat lokakuun alussa 1944. | 1. marraskuuta 1944 | Ensimmäinen lähetys Antwerpeniin 28. marraskuuta 1944. Kahdeksankymmentäviisi päivää kaappauksen jälkeen. |
| Scheldtin linnoitus | Kenraali Daser | 8,000 | Puolusti Etelä-Bevelandia ja Walcherenin saarta. Taistelut alkoivat lokakuun lopulla 1944 | 6. marraskuuta 1944 | - |
Etsiä