Mikä on pakko-oireinen häiriö (OCD) — oireet, syyt ja hoito

Pakkomielteet

Pakko-oireista häiriötä sairastavalla on tunkeilevia (ei-toivottuja) ajatuksia, joita kutsutaan pakkomielteiksi. Ei-toivottu ajatus on pakkomielle, joka toistuu monta kertaa ja on ajatus, jota henkilö ei halua. On normaalia, että ihmisellä on pakkomielteitä, mutta muuttuu se, miten hän reagoi ajatuksiin. Ihmiset, joilla ei ole pakko-oireista häiriötä, pystyvät sivuuttamaan pahat ajatukset ja siirtymään eteenpäin, ja/tai tällaiset ajatukset eivät aiheuta heille suurta ahdistusta tai ahdistusta. Pakko-oireista häiriötä sairastavien ihmisten on hyvin vaikea yrittää olla välittämättä näistä ajatuksista. Se, että ihmisellä on tunkeilevia (ei-toivottuja) ajatuksia, ei kuitenkaan aina tarkoita, että hänellä on pakko-oireinen häiriö, vaan se voi tarkoittaa, että hänellä on jotain muuta. Muita aivoperäisiä häiriöitä, jotka voivat aiheuttaa tunkeilevia ajatuksia, ovat kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus, kehon dysmorfinen häiriö ja joskus tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD).

Eri ihmisillä on erilaisia pakkomielteisiä ajatuksia. Joillakin ihmisillä on pakkomielteitä siitä, että Jumala, paholainen tai joku muu uskonnollinen hahmo satuttaa heitä itseään tai jotakuta, jota he rakastavat. Toisilla ihmisillä on seksiin liittyviä pakkomielteitä. He saattavat ajatella asioita, kuten suutelemista, seksiä tai koskettelua ympärillään olevien ihmisten kanssa. Pakko-oireisesta pakkomielteestä kärsivät ihmiset saattavat pelätä, että he toimivat näiden ajatusten mukaan.

Joillakin ihmisillä on pakko-oireinen häiriö ilman pakko-oireita. Tätä kutsutaan "ensisijaisesti pakko-oireiseksi pakko-oireiseksi häiriöksi" tai "puhtaaksi pakko-oireiseksi häiriöksi". On arveltu, että jopa puolella kaikista pakko-oireista kärsivistä ihmisistä on ensisijaisesti pakko-oireinen OCD. Ihmisillä, joilla on ensisijaisesti pakko-oireinen pakko-oireinen häiriötila, voi olla kolmannen tyyppisiä pakkomielteitä, eli aggressiivisia ajatuksia. Aggressiivisista ajatuksista kärsivillä ihmisillä voi olla pakkomielteitä itsensä tai lähipiirinsä ihmisten satuttamisesta tai tappamisesta. Sen sijaan, että ihmiset, joilla on ensisijaisesti pakko-oireinen pakko-oireinen pakkomielteinen häiriötila, saattavat toteuttaa pakkoajatuksia mielessään tai välttää asioita ja paikkoja, jotka aiheuttavat pakkoajatuksia.

Pakko-oireet

Monet pakko-oireista häiriötä sairastavat toimivat tietyllä tavalla pysäyttääkseen pakkomielteisen ajatuksen. Näitä erityistoimia kutsutaan pakko-oireiksi. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivälle nämä pakkotoimet ovat tapa pysäyttää pakkoajatukset. Hän saattaa myös ajatella, että pakon tekeminen estää jotakin pahaa tapahtumasta hänelle itselleen tai jollekin läheiselle.

Monet pakko-oireet muistuttavat kehon tic-oireita, ja jopa 40 %:lla pakko-oireista kärsivistä henkilöistä on tic-häiriö. Joitakin esimerkkejä pakko-oireista ovat mm:

• Luotetaan siihen, että ihmiset tai internet, kuten Wikipedia, kertovat heille yhä uudelleen ja uudelleen, että heissä ei ole mitään vikaa.
• Käsienpesu
• Siivoavat itseään tai ympärillä olevia esineitä
• Jonkin asian tekeminen (kuten valojen sytyttäminen ja sammuttaminen) tietty määrä kertoja.
• Esineiden asettaminen tiettyyn järjestykseen
• Laskeminen tiettyyn lukumäärään monta kertaa
• Tarkistetaan, että he tekivät jonkin toiminnon, yleensä tarkistetaan tietty määrä kertoja.

Monet ihmiset luulevat virheellisesti, että pakko-oireinen häiriötila tarkoittaa vain järjestämistä tai siivoamista, mutta se on muutakin kuin vain näitä kahta. Esimerkiksi henkilö, joka pelkää liikaa Jumalan pettämistä, pelkää joutuvansa helvettiin kuollessaan tai tekevänsä syntejä, on tunnontarkka, mikä on uskontoon perustuva pakko-oireinen häiriötila. Pakko-oireisiin, joita tunnontarkka henkilö aiheuttaa, kuuluu liiallinen rukoileminen, liialliset matkat kirkkoonsa, pappinsa kysyminen aina uudelleen, onko hänen tekonsa syntiä, vaikka hänelle on sanottu, ettei se ole syntiä, jne.

Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät ihmiset tietävät yleensä, että heidän pakkomielteissään ei ole mitään järkeä, mutta tekevät niitä silti pysäyttääkseen paniikin tai ahdistuksen tunteet. Pakko-oireista häiriötä sairastavat saattavat tehdä pakko-oireitaan tuntikausia joka päivä. Pakko-oireet voivat myös vahingoittaa heitä, esimerkiksi pakonomainen käsien pesu saa kädet punaisiksi ja viiltäviksi.

Pakko-oireisen häiriön syytä ei tunneta. On näyttöä siitä, että geeneillä on vahva rooli häiriön kehittymisessä. Jos häiriö alkaa lapsuudessa, on todennäköisempää, että muillakin perheenjäsenillä on pakko-oireinen häiriö kuin jos häiriö alkaa aikuisuudessa. On ajateltu, että pakko-oireinen häiriö on seurausta asioista, joita ihmiset tekivät kehittyessään. Myös stressiä aiheuttavat tapahtumat tekevät pakko-oireisesta pakkomielteestä vakavamman.

Pakko-oireiselle häiriölle on neljä DSM-diagnoosikriteeriä:

1. Henkilöllä on oltava pakkomielteitä, pakko-oireita tai molempia. DSM:n määritelmän mukaan pakkomielteet ovat ajatuksia, jotka toistuvat useita kertoja ja joita henkilö ei halua. Henkilön on yritettävä päästä ajatuksista eroon. DSM:ssä pakkoajatukset määritellään toimiksi, joita tehdään useita kertoja pakkomielteen vuoksi. Nämä toimet tehdään pakkomielteen aiheuttaman stressin vähentämiseksi.
2. Pakkomielteet tai pakkoajatukset vievät paljon aikaa tai aiheuttavat paljon ongelmia henkilön elämässä.
3. Oireet eivät johdu lääkkeestä tai muusta lääketieteellisestä ongelmasta.
4. Ongelmat eivät ole lähempänä muiden mielenterveyshäiriöiden, kuten ahdistuneisuushäiriön tai kehon dysmorfisen häiriön, aiheuttamia ongelmia.

Erotusdiagnoosi

Pakko-oireisen häiriön kaltainen mielenterveyden häiriö on toinenkin, nimeltään pakko-oireinen persoonallisuushäiriö (Obsessive-Compulsive Personality Disorder, OCPD). Erona näiden kahden välillä on se, että ihmiset, joilla on pakko-oireinen häiriö, tietävät, että jokin on pielessä, ja stressaantuvat pakkoajatustensa vuoksi. Pakko-oireista persoonallisuushäiriötä sairastavat ihmiset eivät tiedä, että jokin on vialla, ja he pitävät pakkomielteistään ja pakkoajatuksistaan.

Terapia

Käyttäytymisterapiaa ja kognitiivista käyttäytymisterapiaa käytetään auttamaan ihmisiä, joilla on pakko-oireinen häiriö. Terapia toimii siten, että ihmiset joutuvat olemaan paikoissa, joissa heillä on pakkomielteisiä ajatuksia. Sitten heidät saadaan olemaan tekemättä pakkoajatuksiaan. Ajan myötä henkilö tottuu paikkaan tai asioihin, jotka aiheuttavat pakkoajatuksia. Esimerkkinä tästä on, että joku, joka pelkää likaa, saa likaa käsiinsä ilman, että voi pestä sitä pois.

Lääkitys

Yleensä käytettäviä lääkkeitä kutsutaan selektiivisiksi serotoniinin takaisinoton estäjiksi eli SSRI-lääkkeiksi. Nämä lääkkeet toimivat estämällä aivoissa olevan serotoniiniksi kutsutun kemikaalin toiminnan. Tämä saa aikaan sen, että pakkoajatuksia esiintyy vähemmän. Aikuisilla SSRI-lääkkeitä käytetään henkilöille, joilla on keskivaikeita tai vakavia ongelmia. Lapsilla SSRI-lääkkeitä käytetään terapian jälkeen tai sen kanssa henkilöille, joilla on vakavia ongelmia.

Jos SSRI-lääkkeet eivät tehoa, lääkäri voi antaa pakko-oireista häiriötä sairastavalle psykoosilääkkeitä. Lääkärit voivat käyttää sekä lääkitystä että neuvontaa häiriöstä kärsiville, ja he ovat havainneet, että tämä lähestymistapa toimii parhaiten.

Menettelyt

Leikkausta voidaan käyttää apuna, jos muut hoidot eivät tehoa. Yhdysvalloissa leikkaukseen ei ryhdytä, elleivät lääkkeet ja terapia ole toimineet useita kertoja. Yhdistyneessä kuningaskunnassa leikkausta ei voida tehdä, ellei kognitiivinen käyttäytymisterapia ole toiminut.

Lapset

Lasten ja nuorten aikuisten pakko-oireita voidaan vähentää terapian avulla. Perheen osallistuminen on erittäin tärkeää lasten hoidossa. Perhe voi myös antaa lapselle positiivista vahvistusta siitä, että hän ei tee pakonomaista käyttäytymistään.

Euroopassa 1300-1600-luvuilla ajateltiin, että ihmiset, joilla oli pakkomielteisiä ajatuksia, olivat riivattuja. Näitä ihmisiä hoidettiin suorittamalla toisinaan vaarallisia manauksia paholaisen tai pahan hengen poistamiseksi henkilöstä. 1910-luvulla lääkäri nimeltä Sigmund Freud sanoi, että pakko-oireinen häiriö johtui siitä, että jonkun päässä käytiin taistelua. Hän sanoi, että nämä taistelut alkavat lapsuudessa, kun joku saa "kosketusfobian", joka taistelee luonnollista halua koskettaa asioita vastaan.

Useissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa näytetään ihmisiä, joilla on pakko-oireinen häiriö. Elokuva The Aviator kertoo Howard Hughesin elämästä. Hughes pelkäsi pöpöjä, ja hänen pakkomielteensä ja pakkoajatuksensa liittyivät pöpöjen poissa pitämiseen. Englantilainen jalkapalloilija David Beckham on puhunut pakko-oireisesta häiriöstään. Myös televisiojuontajat Howie Mandel ja Marc Summers ovat puhuneet pakkomielteistään ja pakko-oireistaan.