Masennus — oireet, syyt ja hoito

ICD-10-tautiluokitusta käytetään kaikkialla maailmassa masennuksen kaltaisten sairauksien diagnosointiin. ICD-10:n mukaan masennuksen diagnosoimiseksi henkilön oireiden on kestettävä vähintään kaksi viikkoa. Oireiden on esiinnyttävä joka päivä tai lähes joka päivä. Oireiden on myös aiheutettava ongelmia henkilön elämässä (kuten työelämässä, perhe-elämässä, sosiaalisessa elämässä tai muissa tärkeissä elämän osa-alueissa).

Yleensä masennus diagnosoidaan, jos henkilöllä on vähintään viisi näistä oireista:

• Masentunut mieliala suurimman osan päivästä (surun, tyhjyyden ja/tai toivottomuuden tunteet).
• Teini-ikäiset voivat olla ärtyisiä (he voivat suuttua helposti) sen sijaan, että he vaikuttaisivat masentuneilta.
• Tuntuu, että kaikki tai lähes kaikki toiminnot kiinnostavat paljon vähemmän kuin tavallisesti, tai ei saa mitään mielihyvää toiminnoista.
• Merkittävä laihtuminen (kun ei laihduteta) tai painonnousu (yleensä vähintään 5 %:n muutos kehon painossa).
• Nukkuminen tavallista enemmän tai univaikeudet.
• Liikkuminen tavallista enemmän (psykomotorinen levottomuus) tai tavallista hitaampi liikkuminen (psykomotorinen hidastuminen).
• Väsymys tai energian puute lähes joka päivä.
• Arvottomuuden tai syyllisyyden tunne
• Et pysty ajattelemaan, keskittymään tai tekemään päätöksiä normaalisti.
• Ajattelee paljon kuolemaa (ei vain pelkää kuolemaa).

Useimmat ihmiset, jotka eivät ole sairastaneet masennusta, eivät täysin ymmärrä sen vaikutuksia. Sen sijaan he pitävät sitä yksinkertaisesti surullisena olona. Koska sitä ei ymmärretä, monet ihmiset arvostelevat masennuksesta kärsiviä siitä, etteivät he auta itseään. . ^[]

Jotkut masennuksesta kärsivät kuolevat itsemurhaan. Masennus on yksi niistä mielisairauksista, jotka voivat aiheuttaa itsemurha-ajatuksia.

 On mahdotonta saada tarkkaa lukua siitä, kuinka monella ihmisellä on masennus. Tähän on monia syitä. Esimerkiksi:

• Ihmiset eivät ehkä myönnä sairastavansa masennusta, koska masennus on leimattu.
• Joillakin ihmisillä masennusta ei ehkä diagnosoida oikein.
• Eri lääkärit ja mielenterveyskuntoutujat voivat diagnosoida masennuksen eri tavoin.
• Masennusdiagnoosin saaneiden määrä vaihtelee eri kulttuureissa sekä miesten ja naisten välillä.

Eri kulttuureissa

Masennus on yksi yleisimmistä mielenterveyssairauksista Yhdysvalloissa. Vuonna 2014 Yhdysvalloissa 15,7 miljoonalla aikuisella oli vähintään yksi masennusjakso. Tämä on noin 6,7 prosenttia kaikista Yhdysvaltojen aikuisista.

Maailman terveysjärjestön mukaan masennus aiheuttaa maailmanlaajuisesti enemmän työkyvyttömyyttä kuin mikään muu mielenterveys- tai käyttäytymissairaus.

Masennuksen esiintyvyys on kuitenkin erilainen eri kulttuureissa ja maissa.

Prince (1968) havaitsi, että useimmissa Aasian ja Afrikan maissa ei ollut käytännössä lainkaan masennusta. Psykologit, kuten Zhang ja Kleinman, ovat kuitenkin havainneet häiriöitä, joilla on samankaltaisia oireita, mutta eri nimiä. Esimerkiksi 1980-luvulla Zhang havaitsi, että Kiinassa ei juurikaan puhuttu masennuksesta. Sen sijaan häiriö nimeltä Neurasthenia oli paljon yleisempi. Haastatellessaan neurasteniapotilaita Zhang havaitsi, että heidän oireensa vastasivat yli 80-prosenttisesti masennuksen oireita. Vaikka termi "masennus" oli Kiinassa käytännössä tuntematon, neurastenia saattoi hyvinkin olla samankaltainen häiriö - tai sama asia.

On myös tärkeää ottaa huomioon eri kulttuurien tavat luokitella masennusta. Esimerkiksi Kiinassa monet ihmiset uskovat, että lääkärit ratkaisevat fyysisiä oireita, eivät mielenterveysongelmia. Tämä on saattanut tehdä todennäköisemmäksi sen, että "masennus" diagnosoitiin "neurasthenia"-tyyppiseksi sairaudeksi.

Miehet ja naiset

Tyypillisesti useimmissa länsimaisissa kulttuureissa naisilla diagnosoidaan masennus kaksi kertaa useammin kuin miehillä. Miehet kuolevat kuitenkin usein naisia todennäköisemmin itsemurhaan.

Lasten masennusta voi olla vaikeampi havaita. Masentuneilla lapsilla voi olla ruokahaluttomuus, mikä tarkoittaa, että he eivät halua syödä. Heillä voi myös olla selvästi aiempaa enemmän vaikeuksia arjessa. Heillä voi esimerkiksi olla uniongelmia, kuten painajaisia, uusia ongelmia käyttäytymisessä tai kouluarvosanoissa tai he voivat olla tavallista ärtyisämpiä.

Vakavasta masennushäiriöstä käytetään myös nimityksiä vakava, biokemiallinen, kliininen, endogeeninen tai biologinen masennus. Sitä voidaan kutsua myös unipolaariseksi affektiiviseksi häiriöksi.

Masennuksesta on olemassa monia alatyyppejä:

• Melankolia eli melankolinen masennus on hyvin vakava (paha). Se voi aiheuttaa monia fyysisiä muutoksia, kuten unen ja ruokahalun muutoksia. Se voi myös saada ihmisen muuttamaan käyttäytymistään - esimerkiksi siten, ettei hän halua olla muiden ihmisten seurassa.
• Psykoottinen masennus muistuttaa melankoliaa, mutta siihen liittyy hallusinaatioita tai harhaluuloja.
• Epätyypillinen masennus aiheuttaa ahdistusta ja paniikkikohtauksia.
• Krooninen dystyyminen häiriö on pitkäaikainen, lievä masennus, joka kestää vähintään kaksi vuotta. Se alkaa usein nuoruusiässä ja kestää useita vuosia.
• Kausiluonteisesta mielialahäiriöstä (SAD) puhutaan silloin, kun masennus näyttää liittyvän talvikauteen. Se alkaa yleensä syksyllä ja häviää keväällä joka vuosi. Se on yleistä Alaskassa, Kanadassa ja Skandinaviassa (Ruotsi, Norja, Tanska ja Suomi), mutta ei Islannissa.

Vuodesta 2016 lähtien tutkijat uskovat, että masennukselle ei ole yhtä ainoaa syytä. On paljon kiistaa siitä, johtuuko masennus biologisista, kognitiivisista vai sosiokulttuurisista tekijöistä:

• Masennuksen biologisissa selityksissä keskitytään aivojen kemikaalien (välittäjäaineiden) muutoksiin.
• Masennuksen kognitiivisissa selityksissä keskitytään siihen, miten ajattelutapamme (kognitio) vaikuttaa mielialaan. Näiden selitysten mukaan jos ihminen ajattelee negatiivisesti, tämä ajattelu voi saada hänet tuntemaan itsensä ja ympäröivän maailman negatiiviseksi.
• Masennuksen sosiokulttuurisissa selityksissä masennuksen aiheuttajina pidetään stressiä aiheuttavia asioita, kuten avioeroa, työpaikan menettämistä, kiusaamista ja köyhyyttä.

Yhdysvaltain kansallisten terveysinstituuttien mukaan masennus johtuu aivoista. Tutkijat yrittävät kuitenkin yhä selvittää, miksi se tapahtuu.

Mahdolliset syyt

Masennuksen syistä on monia teorioita. Näitä teorioita ovat muun muassa: ^[]

• Perinnöllisyys (jonkun geenit): Masennus kulkee usein suvussa. Ihmiset voivat kuitenkin sairastua masennukseen, vaikka he eivät olisi sukua kenellekään muulle masennusta sairastavalle.
• Fysiologia: Joidenkin kemikaalien määrät aivoissa. Serotoniini on aivojen tärkein kemikaali, joka liittyy onnellisuuteen. Monet masennuslääkkeet toimivat tasapainottamalla serotoniinin määrää aivoissa.
• Psykologiset tekijät: Heikko itsetunto ja haitallinen ajattelu
• Varhaiset kokemukset: Vanhemman tai huoltajan kuolema, hylkääminen tai hylkääminen, laiminlyönti, krooninen sairaus ja vakava fyysinen, psyykkinen tai seksuaalinen hyväksikäyttö.
• Elämänkokemukset: Työpaikan menettäminen, kodittomuus, rahaongelmat, läheisen kuolema, parisuhdeongelmat, ero kumppanista, rikoksen uhriksi joutuminen tai muut elämänongelmat voivat aiheuttaa masennusta.
• Sairaudet: Jotkut sairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, hepatiitti, mononukleoosi tai päävammat, voivat vaikuttaa masennukseen.
• Alkoholi ja muut huumeet: Alkoholi voi masentaa. Jos henkilö käyttää väärin alkoholia, bentsodiatsepiinipohjaisia rauhoittavia lääkkeitä, unilääkkeitä tai huumausaineita, se voi vaikuttaa siihen, kuinka kauan masennus kestää ja kuinka paha se on. Jotkin lääkkeet, kuten ehkäisypillerit ja steroidit, voivat myös vaikuttaa masennukseen.
• Torjunta-aineet: Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on löydetty tilastollisia yhteyksiä masennuksen ja joidenkin torjunta-aineiden välillä.

Joillakin masentuneilla on myös muita mielenterveyden häiriöitä, kuten persoonallisuushäiriöitä ja ahdistuneisuushäiriöitä.

Masennusta hoidetaan yleensä lääkityksen ja muun hoidon yhdistelmällä. Hyvä liikunta auttaa masennuksen hoidossa, sillä liikunta vapauttaa kemikaaleja, jotka saavat ihmisen paremmalle tuulelle. Tukeva ystäväpiiri ja ulkoilu voivat myös ehkäistä tai helpottaa masennusta.

Lääkitys

On olemassa monia lääkkeitä, jotka voivat auttaa masennukseen. Monia näistä kutsutaan masennuslääkkeiksi. Esimerkkejä masennuksen hoitoon käytettävistä lääkkeistä ovat mm:

• Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet). Nämä ovat nykyään yleisimmin käytettyjä masennuslääkkeitä. Nämä lääkkeet toimivat siten, että aivoissa on enemmän serotoniinia. Niillä on vähemmän sivuvaikutuksia kuin vanhemmilla masennuslääkkeillä. Esimerkkejä ovat fluoksetiini (Prozac), paroksetiini (Paxil) ja sertraliini (Zoloft).
• Trisykliset masennuslääkkeet. Nämä ovat vanhempaa masennuslääketyyppiä. Niitä ei nykyään käytetä usein, koska niillä on monia huonoja sivuvaikutuksia eivätkä ne toimi yhtä hyvin kuin SSRI-lääkkeet. Esimerkki on nortriptyliini (Allegron).
• Monoamiinioksidaasin estäjät (MAOI). Niitä voidaan käyttää, jos muut masennuslääkkeet eivät tehoa hyvin. Tällaisia lääkkeitä ei voi ottaa monien eri elintarvikkeiden ja muiden lääkkeiden kanssa.

Joskus masennuslääke toimii paremmin, kun sitä käytetään yhdessä toisen lääkkeen kanssa, joka ei ole masennuslääke. Näitä "augmentor-lääkkeitä" ovat mm:

• Rauhoittavat ja rauhoittavat lääkkeet. Nämä voivat auttaa ihmisiä nukkumaan paremmin ja tuntemaan olonsa vähemmän ahdistuneeksi.
• Antipsykootit. Ne voivat auttaa pysäyttämään mielialan vaihtelut. Ne voivat myös parantaa aistiharhoja tai saada ne häviämään kokonaan.
• Litium. Tämä on mielialan vakauttaja, jota käytetään usein kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon, mutta se voi auttaa myös masennuksesta kärsiviä.

Jos masentuneet eivät ota lääkkeitään oikein, masennus voi pahentua. Lääkärin on autettava, kun he haluavat vaihtaa lääkitystä toiseen tai ottaa eri määrän lääkettä kuin aiemmin.

Psykoterapia

Psykoterapia on usein hyödyllinen hoito masennukseen. Psykoterapiassa terapeutti auttaa henkilöä ymmärtämään ja ratkaisemaan masennusta aiheuttavia ongelmia. Terapeutti auttaa myös henkilöä oppimaan taitoja, joilla hän voi käsitellä masennustaan.

Psykoterapia voi auttaa ihmistä tekemään muutoksia ajattelutapaansa, jotta hän voi selviytyä elämän ongelmista ja ymmärtää, mikä pahentaa masennusta. Tehokkain masennuksen psykoterapia on kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT).^[] Se opettaa henkilöä ajattelemaan rationaalisemmin, myönteisemmin ja realistisemmin.

Leikkaukset ja toimenpiteet

Sähköhäiriöterapiaa (ECT), jota kutsutaan myös sähköshokkihoidoksi tai shokkihoidoksi, käytetään pienen osan vakavasti masentuneiden ihmisten hoitoon. ECT:ssä käytetään pientä määrää sähköä aiheuttamaan epileptinen kohtaus potilaan ollessa nukutuksessa. Tämä voi aiheuttaa muistinmenetystä (muistinmenetys) tai muita haittavaikutuksia.

Aiemmin lääkärit käyttivät erilaisia tapoja masennuksen hoitoon. Näitä käytetään enää harvoin. Niitä ovat mm:

• Insuliinishokkihoito. Lääkäri laski potilaan verensokeria niin paljon, että potilas sai kohtauksen.
• Lobotomia. Tämä on eräänlainen leikkaus. Kirurgi käyttää jääpiikkiä tai kirurgista veistä leikkaamaan hermoja aivojen otsalohkossa.

Lemmikkiterapia

Lemmikkiterapia ja eläinten seura voivat auttaa masennuksesta tai ahdistuksesta kärsiviä ihmisiä.

• Dystymia, pitkäkestoinen lievä masennus.
• Mania
• Kaksisuuntainen mielialahäiriö, johon liittyy sekä maniaa että masennusta.
• Syklothymia, kaksisuuntaisen mielialahäiriön lievä muoto.

• Psykologien/psykiatrien kirjat:
• Beck, A. T., Rush, A. J., Shaw, B. F., Emery, G. (1987). Masennuksen kognitiivinen terapia. New York: Guilford.
• Klein, D. F., & Wender, P. H. (1993). Masennuksen ymmärtäminen: A complete guide to its diagnosis and treatment. New York: Oxford University Press.
• Weissman, M. M., Markowitz, J. C., & Klerman, G. L. (2000). Kattava opas ihmissuhdepsykoterapiaan. New York: Basic Books.
• Masennuksesta kärsivien tai masennuksesta kärsineiden henkilöiden kirjoittamat kirjat:
• Smith, Jeffery (2001). Missä juuret tavoittavat vettä: A personal and natural history of melancholia. New York: North Point Press.
• Solomon, Andrew (2001). Keskipäivän demoni: Masennuksen atlas. New York: Sribner.
• Styron, William (1992). Pimeys näkyvissä: A memoir of madness. New York: Vintage Books/Random House.
• Wolpert, Lewis (2001). Pahanlaatuinen suru: Masennuksen anatomia. London: Faber and Faber.
• Itsehoitokirjat (biblioterapeuttiset kirjat):
• Lewinsohn, P. M., Munoz, R. F, Youngren, M. A., Zeiss, A. M. (1992). Hallitse masennuksesi. New York: Fireside/Simon&Schuster.