Merentakainen Ranska: määritelmä, alueet ja oikeudellinen asema

Merentakainen Ranska (ranskaksi France d'outre-mer) on Ranskan osa, joka sijaitsee Euroopan mantereen ulkopuolella. Siihen kuuluvat kaikki merentakaiset departementit, alueet ja yhteisöt. Näillä alueilla on useita erilaisia oikeudellisia asemia ja autonomian tasoja. Merentakaiseen Ranskaan kuuluvat Atlantin, Tyynenmeren ja Intian valtamerten saarialueet, Ranskan Guayana Etelä-Amerikassa ja Adélie-maa Etelämantereella. Kukin asuttu alue on edustettuna sekä Ranskan kansalliskokouksessa että Ranskan senaatissa (jotka yhdessä muodostavat Ranskan parlamentin).

Alueet ja niiden oikeudellinen asema

Merentakaiset alueet eivät muodosta yksiselitteistä kokonaisuutta: niiden asema määräytyy Ranskan perustuslain, erityislakien ja kansainvälisten sopimusten perusteella. Perinteisesti voidaan erottaa pääryhmät:

• Merentakaiset departementit ja alueet (DOM/TOM / nykyisin useimmiten DOM ja régions d'outre-mer) — esimerkiksi Guadeloupe, Martinique, Ranskan Guayana, Réunion ja Mayotte. Näillä alueilla Ranskan laki soveltuu laajasti samalla tavalla kuin manner-Ranskassa, ja ne ovat myös osa Euroopan unionia.
• Merentakaiset yhteisöt (Collectivités d'outre-mer, COM) — tällaisia ovat muun muassa Saint-Pierre-et-Miquelon, Saint-Barthélemy, Saint-Martin, Wallis ja Futuna sekä French Polynesia. Niillä on laajempi itsehallinto; Ranskan peruslainsäädäntöä voidaan soveltaa paikallisesti muutettuna.
• Nouvelle-Calédonie (Uusi-Kaledonia) — erityisasemassa oleva alue (sui generis), jolla on oma perustuslakiinsa nojautuva instituutiorakenne ja asteittainen itsehallintoprosessi, johon liittyvät myös itsenäisyysäänestykset.
• Erityisalueet ja hallinnoidut erillissatamat — esimerkiksi Île de Clipperton (Clippertonin saari) ja muut asumattomat alueet, jotka ovat Ranskan valtion suoraa omaisuutta tai hallintaa.
• Antarktinen vaatimus — Adélie-maa on historiallinen Ranskan vaatimus Etelämantereella, mutta sen asema on sidottu Etelämantereella sovellettavaan Antarktisopimusjärjestelmään, jonka vuoksi täysivaltaisuuteen liittyvät toimet ovat rajoitettuja.

Poliittinen edustus, kansalaisuus ja EU-status

Merentakaisten alueiden asukkaat ovat Ranskan kansalaisia ja useimmat heistä myös EU-kansalaisia. Ne alueet, jotka on määritelty Ranskan ulkopuolisiksi departementeiksi ja Euroopan unionin ulkopuolisiksi alueiksi, voivat kuitenkin olla EU:n lainsäädännön suhteen erilaisessa asemassa: osa alueista on EU:n ulkopuolisia mutta läheisiä alueita (outermost regions), osa taas asemoitu erityisiin suhteisiin (overseas countries and territories, OCT). Käytännössä tämä vaikuttaa muun muassa verotukseen, tullikäytäntöihin ja rahoitukseen.

Oikeudellinen järjestelmä ja itsehallinto

Ranskan laki on lähtökohtaisesti voimassa merentakaisilla alueilla, mutta paikallisia erityisjärjestelyjä ja poikkeuksia sovelletaan usein kulttuuristen, taloudellisten tai maantieteellisten olojen huomioimiseksi. Monet alueet ovat saaneet laillisesti määriteltyä itsehallintoa: paikalliset neuvostot, kongressit tai kokoontuvat elimet säätävät paikallisista asioista ja hallinnoivat julkishallintoa yhdessä Ranskan keskushallinnon kanssa.

Talous, väestö ja ympäristö

Merentakaiset alueet eroavat taloudeltaan ja elinkeinorakenteeltaan manner-Ranskasta: talous perustuu usein maatalouteen, kalastukseen, matkailuun, julkisiin palveluihin ja siirtoihin Ranskan valtiolta. Monet alueet kohtaavat haasteita, kuten korkeamman työttömyyden, alhaisemman elintason ja riippuvuuden valtion tuesta. Toisaalta ne ovat biodiversiteetin, ainutlaatuisten ekosysteemien ja merivarojen kannalta merkittäviä.

Merentakaisten alueiden sijainti laajentaa myös Ranskan talousvyöhykettä (EEZ), ja sen vuoksi Ranskalla on yksi maailman suurimmista talousvyöhykkeistä.

Kartoitus ja demografia

Tammikuussa 2011 merentakaisissa departementeissa ja alueilla asui 2 685 705 ihmistä. Väestömäärät ja demografinen kehitys vaihtelevat alueittain: joillakin saarilla väestö on kasvanut, kun taas toisilla esiintyy muuttoliikettä manner-Ranskaan tai ulkomaille. Ajantasaiset väestötiedot löytyvät Ranskan kansallisen tilastoviraston (INSEE) julkaisusta ja paikallisista tilastolähteistä.

Kansainväliset ja strategiset näkökulmat

Merentakaisilla alueilla on strategista merkitystä: niiden kautta Ranska ylläpitää sotilaallista ja diplomaattista läsnäoloa maapallon eri kolkissa, suojelee merenkulkureittejä ja luonnonvaroja sekä osallistuu alueelliseen yhteistyöhön. Merentakaisten alueiden asema heijastaa Ranskan historiallista siirtomaa-ajan perintöä, josta on muodostunut nykypäivän monimuotoinen kokonaisuus, jossa tasapainoillaan yhtenäisyyden ja paikallisen itsehallinnon välillä.

Lisätietoja saa Ranskan hallituksen materiaaleista, kansainvälisistä sopimuksista sekä tutkimuksista, jotka käsittelevät merentakaisten alueiden oikeudellista asemaa, taloutta ja yhteiskuntaa.

Alueiden tyypit

Merentakaiset departementit ja alueet

Merentakaiset departementit ja alueet ovat kokonaan osa Ranskaa.

• Guadeloupe (vuodesta 1946)
• Martinique (vuodesta 1946)
• Ranskan Guayana (vuodesta 1946)
• Réunion (vuodesta 1946)
• Mayotte (vuodesta 2011)

Vuosina 1976-2003 Mayotte oli ainutlaatuinen merentakainen alue. Vuosina 2003-2011 se oli merentakainen yhteisö. Siitä tuli merentakainen departementti 31. maaliskuuta 2011 sen jälkeen, kun sen kansalaiset äänestivät sen liittämisestä osaksi Ranskaa.

Merentakaiset yhteisöt

Merentakaisten yhteisöjen luokka luotiin Ranskan perustuslakiin 28. maaliskuuta 2003 tehdyillä muutoksilla. Kullakin merentakaisella yhteisöllä on omat kirjalliset lakinsa.

• Ranskan Polynesia (vuodesta 2003)

Vuosina 1946-2003 Ranskan Polynesia oli merentakainen alue. Vuonna 2004 sille annettiin nimitys merentakainen maa (ranskaksi pays d'outre-mer).

• Saint Pierre ja Miquelon (vuodesta 2003)

Vuosina 1976-1985 Saint Pierre ja Miquelon oli merentakainen departementti. Vuosina 1985-2003 se oli ainutlaatuinen merentakainen alue.

• Wallis ja Futuna (vuodesta 2003)

Vuosina 1961-2003 Wallis ja Futuna oli merentakainen alue.

• Saint Martin ja Saint Barthélemy (vuodesta 2007)

Saint Martin ja Saint Barthélemy erosivat Guadeloupesta vuonna 2003. Niistä tuli erillisiä merentakaisia yhteisöjä 22. helmikuuta 2007.

Erityinen kollektiivisuus

• Uusi-Kaledonia (vuodesta 1999)

Uusi-Kaledonia luokiteltiin merentakaiseksi alueeksi vuodesta 1946 alkaen. Se sai erityisaseman vuonna 1999 Nouméan sopimuksen seurauksena. Sillä on oma kansalaisuus, ja valta on vähitellen siirtymässä Ranskan valtiolta Uudelle-Kaledonialle itselleen. Kansanäänestys itsenäisyydestä on tarkoitus järjestää milloin tahansa vuosien 2014 ja 2019 välisenä aikana.

Merentakaiset alueet

• Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet (vuodesta 1956)

Pienet alueet

• Clippertonin saari on yksityisomistuksessa Ranskan hallituksen suorassa valvonnassa. Siellä ei ole pysyvää asutusta.

 
Ranskan tasavallan muodostavat maat samassa maantieteellisessä mittakaavassa.  

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on merentakainen Ranska?

K: Mitkä ovat esimerkkejä merentakaisesta Ranskasta?

K: Kuinka monta ihmistä asui merentakaisissa departementeissa ja alueilla tammikuussa 2011?

Kysymys: Ovatko merentakaisten alueiden asukkaat edustettuina sekä Ranskan kansalliskokouksessa että senaatissa?

K: Onko näillä alueilla eritasoinen itsehallinto?

K: Onko merentakaisilla alueilla edustusta kansallisella tasolla?

Hae kirjaimella