Yhdysvaltojen perustuslain seitsemäs lisäys (lisäys VII) on osa Bill of Rights -oikeuskirjaa. Siinä kodifioidaan oikeus valamiehistön oikeudenkäyntiin tietyissä siviilitapauksissa. Se myös estää tuomioistuimia kumoamasta valamiehistön päätöstä. Seitsemännen lisäyksen määräystä valamiesoikeudenkäynneistä siviiliasioissa ei ole koskaan sisällytetty (sovellettu osavaltioihin). Oikeus valamiesoikeudenkäyntiin siviilioikeudellisissa asioissa sisältyy kuitenkin lähes kaikkien osavaltioiden perustuslakiin.

Kielto kumota valamiehistön tuomio koskee liittovaltion asioita, liittovaltion lakia koskevia osavaltioiden asioita ja liittovaltion tuomioistuinten suorittamaa osavaltioiden asioiden uudelleentarkastelua. Asiassa Yhdysvallat v. Wonson (1812) perustettiin "historiallinen testi", jossa tulkittiin, että muutos perustuu Englannin common law -oikeuteen sen määrittämiseksi, onko valamiesoikeudenkäynti välttämätön siviilioikeudellisessa oikeudenkäynnissä. Näin ollen muutos ei takaa valamiesoikeudenkäyntiä merioikeudellisissa asioissa, itse hallitusta vastaan nostetuissa kanteissa eikä monissa patenttivaatimusten osissa. Kaikissa muissa tapauksissa valamiesoikeudesta voidaan luopua osapuolten suostumuksella. Muutoksella taataan myös, että valamiehistöön kuuluu siviilioikeudenkäynnissä vähintään kuusi jäsentä.

Mitä seitsemäs lisäys käytännössä suojaa?

Lisäys turvaa kaksi perusasiaa:

  • Oikeus valamiesoikeudenkäyntiin tietyissä siviiliasioissa — perinteisesti tapauksissa, joissa riidan kohteena oleva summa ylittää historiallisen 20 dollarin rajan.
  • Kielto uudelleentarkastaa juryn todistusasiat — liittovaltion tuomioistuimet eivät saa uudelleentulkita tai mitätöidä valamiehistön ratkaisemaa tosiasia-asiaa muutoin kuin common law'n sääntöjen mukaisesti.

Soveltamisala ja rajaukset

Lisäyksen soveltaminen ei ole rajaton. Keskeisiä rajoja ovat:

  • Lakisääteinen vs. oikeudellinen/equtitatiivinen ero: Seventh Amendment koskee pääasiassa "common law" -luonteisia, eli oikeudellisia (legal) kanteita. Equitable- eli oikeudenmukaisuuteen liittyvissä kanteissa oikeus tuomariin ilman valamiehistöä on yleisempi.
  • Merioikeus (admiralty) ja muut erityistuomiovalta-alueet: merioikeudellisissa asioissa valamiehistön oikeus ei yleensä vaikuta.
  • Kannehakemukset valtiota vastaan ja muut erityisalat: historiallisesti tietyt kanteet, kuten joissain tapauksissa valtiota vastaan nostetut kanteet tai tietyt patenttiasiat, on joko rajattu ulkopuolelle tai ratkaistu niin, että osia saa käsitellä ilman valamiehistöä.

Historian ja oikeuskäytännön vaikutus

1812 annetussa Yhdysvallat v. Wonson -ratkaisussa otettiin käyttöön niin kutsuttu historiallinen testi: katsoaan, olisiko vastaava asia ollut juryn käsiteltävissä Englannin common law'n aikana. Tämän testin avulla rajataan, mitkä riidat vaativat valamiehistön ja mitkä eivät.

Lisäksi perinteinen 20 dollarin raja on osa lisäyksen tekstiä ja kertoo siitä, että kyseessä olivat alun perin pienarvoiset riidat. Nykykäytännössä tuomioistuinten tulkinnassa ei aina sovelleta suoraan tätä summaehtoa nykyeuroissa, mutta se kuvastaa lisäyksen historiallista kontekstia.

Käytännön merkitys nykyoikeudessa

Nykyään:

  • Osapuolet voivat yleensä luopua oikeudestaan valamiehistöön suostumuksella.
  • Käräjäkokoonpanon koko voi vaihdella: korkein oikeus on sallinut kuuden hengen valamiehistön siviiliasioissa, joten kahdentoista jäsenen vaatimus ei ole ehdoton.
  • Joissain erikoisoikeudenaloissa, kuten patenttiriidoissa, tuomioistuinjaosto voi jättää tietyt oikeudelliset kysymykset tuomarin ratkaistavaksi (esim. patenttivaatimusten tulkinta), jolloin juryn rooli rajoittuu muihin kysymyksiin.

Yhteenveto

Seitsemäs lisäys on olennainen osa Yhdysvaltojen oikeusturvaa: se säilyttää historiallisen oikeuden saada siviiliasioissa valamiehistö ja suojaa juryjen tosiasiaratkaisuja tuomioistuimen mielivaltaiselta uudelleenkäsittelyltä. Sen soveltaminen on kuitenkin rajattu historiallisen common law -perinteen, oikeudellisten/equitable-eriöiden ja muiden erityistoimialojen vuoksi, ja se on jäänyt osittain liittovaltiotason rajauksien varaan, kun taas osavaltiot ovat säätäneet vastaavista oikeuksista omissa perustuslaeissaan.