Teutoburgin taistelu

Johtajat

Roomalainen komentaja Varus oli noin neljänneksi tärkein mies Roomassa. Hänet tunnettiin ja häntä pelättiin häikäilemättömistä toimistaan ja kukistettujen vihollistensa ristiinnaulitsemisesta. On varmaa, että tämä oli germaanien tiedossa, ja se saattoi auttaa heimoja liittymään yhteen ja vastustamaan häntä.

Saksalainen komentaja oli Arminius, joka oli saanut roomalaisen sotilaskoulutuksen. Hän oli viettänyt nuoruutensa Roomassa panttivankina. Siksi hän tunsi roomalaiset sotilasmenetelmät: tämä tieto oli ratkaisevan tärkeää.

Myöhemmin Arminius palasi Varuksen kanssa Germaniaan, ja hänestä tuli hänen luotettu neuvonantajansa. Salassa hän solmi liiton perinteisesti vihollisina olleiden germaaniheimojen välille. Häntä auttoi tässä Varuksen julkeus ja julmuus, jota tämä oli osoittanut kukistamiaan kansoja kohtaan.

"...Strategia oli siis välttämätön, ja oli välttämätöntä sokaista Varus heidän juonittelustaan, kunnes tulisi suotuisa tilaisuus ratkaisevan iskun antamiseen..."." Brittiläinen historioitsija Edward Shepherd Creasy (1812-1878).

Kun Varus oli matkalla kesäleiriltään Weserjoen länsipuolella sijaitsevaan talvipäämajaan Reinin varrella, hän kuuli tietoja paikallisesta kapinasta. Arminius oli lavastanut tämän.

"...Tämä esitettiin Varukselle tilaisuutena, joka vaati hänen pikaista läsnäoloaan paikalla; mutta hän ei tiennyt, että se oli osa koordinoitua kansallista kansannousua; ja hän piti Arminiota edelleen alistuvana vasallina..."." Edward Shepherd Creasy

Viimeaikaisten arkeologisten löytöjen mukaan taistelu käytiin Kalkriesen kukkulalla Osnabrückin läänissä Ala-Saksin osavaltiossa. Roomalaisten on täytynyt tuolloin marssia luoteeseen nykyisen Detmoldin kaupungin alueelta ohi Osnabrückin itäpuolelta; heidän on täytynyt leiriytyä tälle alueelle ennen hyökkäystä.

Battle

Varuksen joukkoihin kuului kolme legioonaa, kuusi kohorttia apujoukkoja (ei-kansalaisia tai liittolaisjoukkoja) ja kolme ratsuväkijoukkoa. Monilla heistä oli vain vähän taistelukokemusta germaanitaistelijoista paikallisissa olosuhteissa.

Roomalaiset joukot eivät marssineet taistelumuodostelmassa, ja leiriläisiä oli myös paljon. Kun he saapuivat metsään, tie oli kapea ja mutainen; Dio Cassiuksen mukaan oli myös noussut raju myrsky. Hän kirjoittaa myös, että Varus oli laiminlyönyt tiedustelujoukkojen lähettämisen.

Marssilinja oli vaarallisen pitkä - arvioiden mukaan se oli yli 15 kilometriä ja ehkä jopa 20 kilometriä pitkä. Sitten yhtäkkiä kimppuun hyökkäsivät germaaniset soturit, joilla oli mukanaan joitakin kevyitä miekkoja, suuria keihäitä ja keihäitä, joissa oli lyhyet ja kapeat terät, jotka olivat niin teräviä ja soturiystävällisiä, että niitä voitiin käyttää tarpeen mukaan. Germaaniset soturit piirittivät koko roomalaisarmeijan ja satoivat keihäitä tunkeutujien päälle.

Roomalaiset pystyivät pystyttämään linnoitetun yöleirin, ja seuraavana aamuna he murtautuivat avoimeen maastoon, lähelle nykyistä Ostercappelnin kaupunkia. He kärsivät raskaita tappioita, samoin kuin heidän uusi yrityksensä paeta marssimalla toisen metsäalueen läpi, kun rankkasateet jatkuivat. Sade esti heitä käyttämästä jousiaan, koska jousijouset löystyvät märkinä, ja jätti heidät käytännössä puolustuskyvyttömiksi, koska myös heidän kilpensä kastuivat.

Sitten roomalaiset aloittivat yömarssin paetakseen, mutta marssivat toiseen ansaan, jonka Arminius oli asettanut Osnabrückin lähellä sijaitsevan kukkulan juurella. Siellä hiekkainen, avoin kaistale, jota pitkin roomalaiset saattoivat marssia, kapeni helposti kukkulan juurella. Metsän ja Suursuon reunalla olevan suoalueen välissä oli vain noin 100 metrin rako. Tie oli suljettu kaivannolla, ja metsän suuntaan tien varteen oli rakennettu savimuuri. Näin heimolaiset pystyivät hyökkäämään roomalaisia vastaan suojasta.

Roomalaiset yrittivät epätoivoisesti vallata muurin, mutta epäonnistuivat. Tämän jälkeen germaanisoturit ryntäsivät kentälle ja teurastivat roomalaiset; Varus teki itsemurhan.

Noin 15 000-20 000 roomalaista sotilasta on varmasti kuollut; Varuksen lisäksi myös monien hänen upseeriensa kerrotaan ottaneen oman henkensä kaatumalla miekkaan hyväksytyllä tavalla. Tacitus kirjoitti, että germaanit uhrasivat monia upseereita osana kotoperäisiä uskonnollisia seremonioita, keittivät heitä kattiloissa ja käyttivät heidän luitaan rituaaleissa. Toiset kuitenkin saivat lunnaita, ja osa tavallisista sotilaista orjuutettiin.

Legioonien voittoa seurasi kaikkien Rooman linnakkeiden, varuskuntien ja kaupunkien - joita oli ainakin kaksi - tyhjentäminen Reinin itäpuolella. Jäljelle jääneet kaksi roomalaislegioonaa Saksassa oli sijoitettu Mainzin linnoitukseen, ja niitä komensi Varuksen veljenpoika. He tyytyivät yrittämään Reinin pitämistä.

Varuksen virheet

1. Segestes, Arminiuksen vaimon isä, joka vastusti avioliittoa, varoitti Varusta Arminiuksesta. Roomalaisten joukkojen lähtöä edeltävänä iltana hän ehdotti Varukselle Arminiuksen ja useiden muiden germaanijohtajien pidättämistä. Hänen täytyi tietää, että he suunnittelivat kapinaa. Varus hylkäsi neuvon henkilökohtaisen riidan motivoimana.
   Arminius lähti sitten sanomalla, että hän keräisi germaanien joukkoja tukemaan roomalaisten kampanjaa. Sen sijaan hän johti joukkonsa, joiden oli täytynyt odottaa lähellä, hyökkäyksiin ympäröiviä roomalaisia varuskuntia vastaan.
2. Ilman tätä varoitustakin Varuksen olisi periaatteessa pitänyt luottaa vähemmän Arminiukseen, joka osoittautui kaksoisagentiksi.
3. Marssin valitseminen metsän läpi oli vastoin Rooman tavanomaisia sotilaallisia menetelmiä, koska metsässä sekä näkö- että puolustuskyky ovat rajalliset. Marssia ei suoritettu taistelumuodostelmassa.
   Tämä reitti valittiin ilmeisesti "oikotienä", mutta Varuksella ei ollut todisteita siitä, että tällainen kiire oli todella tarpeen. Tämä päti kaksinkertaisesti, sillä metsä aiheutti sen, että rivi venyi niin pitkälle, että yksi osa ei voinut tukea toista
   .
4. Tiedustelijoiden ("tiedusteluryhmien") puuttuminen oli lähes rikollista, ja Varus olisi luultavasti teloitettu, ellei hän olisi riistänyt henkeään.
5. Huono sää oli toinen hyvä syy varovaisuuteen metsään mentäessä. Metsä oli Varukselle tuntematonta maata. Uudet reitit olisi aina tiedusteltava.

Vaikka emme voi koskaan tietää, miksi Varus teki nämä virheet, hänen ylimielisyyden ja liiallisen itsevarmuuden maineensa viittaa siihen, että hän aliarvioi saksalaiset. Kaikki Rooman aiemmat kokemukset Caesarista lähtien olivat kuitenkin osoittaneet germaaniheimot vahvoiksi sodassa.

Aftermath

Roomalaisen historioitsijan Suetoniuksen teoksessaan De vita Caesarum (Keisareiden elämästä) kirjoittaman kuvauksen mukaan keisari Augustus järkyttyi uutisesta niin, että hän seisoi ja löi päänsä palatsinsa seinään huutaen toistuvasti:

"Quintili Vare, legiones redde! ("Quintilius Varus, anna legioonani takaisin!").

Roomalaiset eivät tämän tappion jälkeen enää koskaan käyttäneet näitä kolmea legioonanumeroa, toisin kuin muut legioonat, jotka järjestettiin uudelleen - tämä tapaus on ainutlaatuinen Rooman historiassa.

Taistelu päätti Rooman voitokkaan laajentumisen ajanjakson, joka oli seurannut sisällissotien päättymistä 40 vuotta aiemmin. Augustuksen poikapuoli Tiberius otti tosiasiallisen vallan ja valmistautui sodan jatkamiseen. Reinille lähetettiin kolme legioonaa korvaamaan menetetyt legioonat.

Roomalainen kosto

Vaikka roomalaiset järkyttyivät verilöylystä suuresti, he alkoivat hitaasti ja järjestelmällisesti valmistautua maan takaisinvaltaamiseen. Vuonna 14 jKr., heti Augustuksen kuoleman ja hänen perijänsä ja poikapuolensa Tiberiuksen valtaannousun jälkeen, uuden keisarin veljenpoika Germanicus johti valtavaa hyökkäystä.

Eräänä tähtikirkkaana yönä hän verilöylytti marsilaiset ja hävitti heidän kylänsä tulella ja miekalla. Tuona yönä germaanit olivat juhlineet; humalassa ja unessa Germanicus yllätti heidät. Heidän jumalansa temppeli tuhoutui.

Useat muut heimot heräsivät tästä teurastuksesta ja väijyivät Germanicuksen kimppuun matkalla hänen talviasunnolleen, mutta heidät kukistettiin raskain tappioin.

Seuraavana vuonna käytiin kaksi suurta sotaretkeä ja useita pienempiä taisteluita, joissa oli mukana arviolta 55 000-70 000 miestä käsittävä suuri armeija, jota tukivat merivoimat. Keväällä 15 jKr. legaatti Caecina Severus hyökkäsi Marsiin toisen kerran 25 000-30 000 miehen voimin ja aiheutti suurta tuhoa.

Sillä välin Germanicuksen joukot olivat rakentaneet linnoituksen Taunusvuorelle, josta hän marssi 30-35 000 miehen voimin Chatti-joukkoja (luultavasti kylien alue) vastaan ja teurasti lapsia, naisia ja vanhuksia. Toimintakykyiset miehet pakenivat joen yli ja piiloutuivat metsiin. Tämän iskun jälkeen Germanicus marssi Mattiumiin ja poltti kaupungin maan tasalle.

Kesällä 15 jKr. armeija vieraili ensimmäisen taistelun tapahtumapaikalla. Tacituksen mukaan he löysivät kasoittain luita ja puihin naulattuja kalloja, jotka he hautasivat "...pitäen kaikkia sukulaisina ja omasta verestään...". Kalkriesen kukkulalta on löydetty hautakuoppia, joiden jäännökset sopivat tähän kuvaukseen.

Germanicuksen johdolla roomalaiset marssittivat vuonna 16 jKr. toisen armeijan liittolaistensa germaanisten sotilaiden kanssa Germaniaan. Hän pystyi taistelemaan tiensä Weserin yli lähellä nykyistä Mindeniä kärsien joitakin tappioita. Hän pakotti Arminiuksen armeijan seisomaan avoimessa taistelussa Weser-joella. Germanicuksen legioonat aiheuttivat valtavia tappioita germaaniarmeijalle, mutta kärsivät vain vähäisiä tappioita.

Viimeinen taistelu käytiin Angivarian muurilla, nykyisen Hannoverin länsipuolella. Jälleen monet germaaniset sotilaat saivat surmansa, mikä pakotti heidät pakenemaan. Kesällä 16 jKr. Caius Silius marssi 33 000 miehen voimin chattilaisia vastaan. Germanicus hyökkäsi kolmannen kerran marsilaisten kimppuun ja tuhosi heidän maansa.

Kun päätavoitteet oli saavutettu ja talvi oli tulossa, Germanicus määräsi armeijansa palaamaan talvileiriinsä, ja laivasto vaurioitui myrskyssä Pohjanmerellä. Muutaman Reinin ylittävän ryöstöretken jälkeen, kun vuonna 9 jKr. kadonneista kolmesta roomalaislegioonan kotkasta oli saatu takaisin kaksi, Tiberius määräsi roomalaiset joukot pysähtymään ja vetäytymään Reinin yli. Germanicus kutsuttiin takaisin Roomaan, ja Tiberius ilmoitti hänelle, että hänelle annettaisiin triumfi ja uusi komento.

Germanicuksen kampanja oli ollut kosto Teutoburgin tappiosta ja osittain myös reaktio joukkojensa kapinan merkkeihin.

Arminius, jota Rooma oli pitänyt todellisena uhkana vakaudelle, oli nyt lyöty. Kun hänen liittolaisensa germaaninen liittouma oli murtunut ja kunnia oli kostettu, Rooman armeijan pitämisestä Reinin takana aiheutuneet valtavat kustannukset ja riskit eivät olleet minkään todennäköisen hyödyn arvoisia.

Historiantutkija Tacitus kertoo tämän tarinan viimeisen luvun. Noin vuonna 50 jKr. chatti-joukot tunkeutuivat roomalaisten alueelle ja alkoivat ryöstää (viedä kaiken arvokkaan). Roomalainen komentaja hyökkäsi legioonajoukkoineen, joita roomalainen ratsuväki ja apujoukot tukivat, chattilaisten kimppuun molemmilta puolilta ja kukisti heidät. Roomalaiset olivat haltioissaan, kun he löysivät roomalaisia vankeja, muun muassa joitakin Varuksen legioonista, jotka olivat olleet chattilaisten hallussa 40 vuotta.

Roomalainen komentaja Germanicus oli Arminiuksen vastustaja vuosina 14-16 jKr.

Myöhemmin saksalainen nationalismi

Taistelulla ja Tacituksen historioilla oli suuri vaikutus 1800-luvun saksalaiseen nationalismiin. Saksalaiset olivat 1800-luvulla vielä jakautuneet moniin saksalaisvaltioihin, mutta he yhdistivät itsensä germaanisiin heimoihin yhden "saksalaisen kansan" yhteisinä esi-isinä.

Vuonna 1808 saksalaisen Heinrich von Kleistin näytelmä Die Hermannsschlacht herätti Napoleonin vastaisia tunteita, vaikka sitä ei voitu esittää Ranskan miehityksen aikana.

Myöhemmin Arminiuksen hahmoa käytettiin edustamaan vapauden ja yhdistymisen ihanteita, joita saksalaiset liberaalit kannattivat ja taantumukselliset hallitsijat vastustivat. Tänä aikana aloitettiin Hermannsdenkmalin muistomerkin rakentaminen, ja Arminiuksesta tuli pansaksalaisuuden symboli. Muistomerkki jäi keskeneräiseksi vuosikymmeniksi, kunnes Ranskan ja Preussin sota vuosina 1870-71 yhdisti maan. Valmistuneesta muistomerkistä tuli silloin konservatiivisen saksalaisen nationalismin symboli.