"The Internationale" (ransk: L'Internationale, ransk: [lɛ̃.'tɛʀ.nas.jɔ.'nal(ə)]; venäj: С Интернационалом, S Internatsionalom, kiinaksi: 國際歌, Guójìgē) on hyvin tunnettu kommunistinen, sosialistinen ja sosialidemokraattinen/demokraattinen sosialistinen laulu. Vaikka se on alun perin kirjoitettu ranskaksi, se on käännetty monille muille kielille, myös englanniksi. Tunnetuimmat versiot ovat kuitenkin venäjän- ja kiinankieliset.
Eugene Pottierin kirjoittamat ranskankieliset sanat oli alun perin tarkoitus laulaa "La Marseillaise" -kappaleen sävelen mukaan, mutta belgialainen Pierre Degeyter loi sille oman sävelen.
Arkadi Jakolevitš Kotsin (Аркадий Яковлевич Коц) vuonna 1902 kirjoittama venäläinen versio hyväksyttiin Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan (Venäjän SFSR) kansallislauluksi vuonna 1918 ja sosialististen neuvostotasavaltojen liiton (Neuvostoliitto) kansallislauluksi vuonna 1922. Näin se pysyi vuoteen 1944 asti, jolloin se korvattiin Aleksandr Aleksandrovin kirjoittamalla Neuvostoliiton valtionhymnillä.
Kiinalaiset sanat on kirjoittanut Qu Qiubai (瞿秋白).
Laulu tunnetaan sen sävelmästä ja kertosäkeestä, joka ranskaksi alkaa sanoilla "C'est la lutte finale" (eli "Se on viimeinen taistelu").
Lyhyt historia
Laulun alkuperä sijoittuu Pariisin kommuunin jälkeiseen aikaan: ranskalainen runoilija ja poliitikko Eugène Pottier kirjoitti sanat vuonna 1871 vastauksena kommuunin kukistumiseen ja työväenliikkeen kokemuksiin. Myöhemmin, vuonna 1888, Pierre Degeyter sävelsi nykyisin tunnetun melodian, joka levisi nopeasti työväenliikkeen keskuuteen ja julkaistiin eri painoksina. Sävelmän tekijyydestä on keskusteltu ja kiistoja on ollut, mutta Degeyterille myönnetään yleisesti sävelmän laatiminen.
Sanoitukset ja käännökset
Alkuperäinen ranskankielinen teksti on poleeminen ja tulevaisuuteen katsova, kutsuen työläisiä yhdistymään ja kukistamaan riistäjänsä. Tekstiä on sovitettu ja lyhennetty eri maiden käyttöön; eri poliittiset suuntaukset (kommunistit, sosiaalid emokraatit, anarkistit) ovat toisinaan käyttäneet hieman erilaisia versioita. Englanninkielinen tunnettu käännös on peräisin useilta eri kääntäjiltä ja sovittajilta, ja laulu on käännetty sadoille kielille.
Venäjänkielinen versio, jonka teki Arkady Kots, tuli laajemmin tunnetuksi bolsevikkien ja myöhemmin neuvostovallan aikana. Kiinaan laulu saapui 1900-luvun alkupuolella, ja Qu Qiubai teki siitä kiinankielisen version, joka vakiintui kommunistisen liikkeen lauluksi. Käännökset eivät yleensä ole sanatarkkoja: ne mukauttavat sävyä ja sanomaa kunkin maan poliittiseen kontekstiin.
Vaikutus ja käyttö
"The Internationale" on toiminut globaalina symbolina työväenliikkeelle, kansainväliselle solidaarisuudelle ja vasemmistolaiselle politiikalle. Sitä on laulettu työväenmarssien, lakkojen, poliittisten kokousten ja vallankumouksellisten juhlien yhteydessä ympäri maailmaa. Monissa maissa se on ollut puolueiden ja järjestöjen virallinen tunnuslaulu; Neuvostoliiton ja joidenkin muiden sosialistivaltojen valtiollinen käyttö teki siitä myös valtiollisen symbolin tietyissä historiallisissa vaiheissa.
Musiikilliset piirteet ja esityskäytännöt
Sävelmä on suoraviivainen, melodialtaan helposti muistettava ja march-tyylinen, mikä sopii yhteislauluun ja kulkuetta korostavaan esitykseen. Kertosäkeessä toistuva iskulause (ranskaksi "C'est la lutte finale") toimii tunnistettavana ja voimakkaana huutona, joka yhdistää laulajat. Esitystavat vaihtelevat: yksinkertaisesta kuorolaulannasta orkesterisovituksiin ja rock- tai punk-tulkintoihin.
Kiistat ja nykypäivä
Laulu on herättänyt myös kritiikkiä ja kiistoja, erityisesti niiden osien vuoksi, jotka korostavat vallankumouksellista toimintaa ja luokkataistelua. Toisissa maissa sen esittäminen on ollut kiellettyä tai sensuroitua poliittisten jännitteiden vuoksi. Nykyään "The Internationale" esiintyy sekä historiallisena työväenliikkeen symbolina että kulttuuriperintönä: se muistuttaa aikakausista, jolloin järjestäytynyt työväenliike ja kansainvälinen solidaarisuus olivat keskeisiä poliittisia voimia.
Laulu on yhä osa monien vasemmistolaisten ja työväenperinteiden tapahtumia, ja siitä on tehty lukuisia sovituksia eri musiikkityyleihin. Sen sanoma — yhteisöllisyys, oikeudenmukaisuus ja vastustus sortoa vastaan — jatkaa vetoamistaan eri puolilla maailmaa.