Peukaloinen

Plot

Nainen haluaa lapsen. Hän pyytää noitaa auttamaan häntä. Noita antaa naiselle ohrasadon. Hän kehottaa naista istuttamaan sen ja odottamaan, mitä tapahtuu. Ohra istutetaan, ja siitä kasvaa kukka. Kun nainen suutelee kukkaa, se aukeaa ja esiin paljastuu pieni Peukaloinen.

Eräänä yönä Peukalo nukkuu pähkinänkuorisessa kehdossaan. Hänet vie mukanaan rupikonna, joka hyppii avoimesta ikkunasta. Rupikonna haluaa pienen tytön poikansa morsiameksi. Hän laittaa Peukaloisen liljapatjalle turvaan. Peukalo pakenee rupikonnaa ystävällisten kalojen ja valkoisen perhosen avulla. Hän leijuu pois liljapatjalla.

Äkkiä hänet nappaa ja vie mukanaan torakoira (kovakuoriainen). Kuoriaisen ystävät ovat ylpeitä ja ylimielisiä. Peukaloinen ei kuulu heidän yhteiskuntaluokkaansa. He inhoavat häntä heti. Kuoriainen pudottaa tytön ajattelematta asiaa ja lentää pois.

Peukalo elää yksin pelloilla parhaansa mukaan. Kun talvi tulee, hänen on löydettävä paikka, jossa asua. Vanha peltohiiri antaa sille lopulta kodin. Peukalo kiittää hiirtä huolehtimalla sen pienestä talosta.

Hiiren mielestä Peukaloisen pitäisi mennä naimisiin naapurinsa, älykkään ja varakkaan myyrän kanssa. Peukaloisen mielestä ajatus naimisiinmenosta sellaisen olennon kanssa on vastenmielinen. Hänhän viettää kaikki päivänsä maan alla eikä koskaan näe aurinkoa tai taivasta.

Peltohiiri ei kuuntele Peukaloisen vastalauseita. Hän jatkaa avioliiton vaatimista. Viime hetkellä Peukaloisa lentää pääskysen kanssa kauas aurinkoiseen maahan. Peukaloinen toi pääskyn talven aikana terveeksi. Siitä lähtien ne ovat olleet ystäviä.

Pääsky vie Peukaloisen aurinkoiseen maahan. Kukkapellolla Peukaloinen tapaa pienen kukkatarhaprinssin, joka on juuri hänen kokoisensa ja hänen mieleisensä. He menevät naimisiin. Hänen miehensä antaa hänelle siivet, jotta hän voi lentää hänen mukanaan matkoillaan kukasta kukkaan. Hän saa uuden nimen, Maia.

Tarinan viimeisellä sivulla pääsky on lentänyt runoilijan ikkunaan ja kertoo hänelle koko Peukaloisen tarinan.

Huomautus: Mary Howitt käänsi tarinan ensimmäisenä englanniksi. Hän ei pitänyt noidan kohtaamisesta. Käännöksessään hän aloittaa tarinan siten, että kerjäläisnainen antaa talonpojan vaimolle ohrasadon ruokaa vastaan. Kun ohrasato on istutettu, sen kukasta nousee esiin pieni Peukalo (Tommelise).

Tausta

Hans Christian Andersen syntyi Odensessa Tanskassa 2. huhtikuuta 1805. Hänen isänsä oli suutari Hans Andersen. Hänen äitinsä oli Anne Marie Andersdatter, pyykkäri. Andersen oli ainoa ja hemmoteltu lapsi. Hän jakoi isänsä kanssa rakkauden kirjoihin. Hänen isänsä luki hänelle Arabian öitä ja Jean de la Fontainen satuja. Yhdessä he rakensivat panoraamoja, pop-up-kuvia ja leluteattereita. Isä ja poika tekivät pitkiä kävelyretkiä maaseudulle.

Andersenin isä kuoli vuonna 1816. Siitä lähtien Andersen oli omillaan. Andersen oli pitkä ja laiha poika, jota muut pojat kiusasivat. Hän halusi paeta heitä ja köyhää, lukutaidotonta äitiään. Hän mainosti taiteellisia lahjojaan Odensen keskiluokalle. Hän lauloi ja tanssi heidän kodeissaan. Neljätoistavuotias Andersen lähti 4. syyskuuta 1819 Odensesta Kööpenhaminaan naapureiltaan saamiensa rahalahjojen kanssa. Hänellä oli mukanaan suosituskirje ballerina Madame Schallille, ja hän haaveili ryhtyvänsä runoilijaksi, balettitanssijaksi tai näyttelijäksi.

Kolmen Kööpenhaminassa vietetyn vuoden jälkeen Andersen löysi vihdoin kiinnostuneen herrasmiehen Kuninkaallisen teatterin johtajan Jonas Collinin. Collin uskoi pojan kykyihin. Hän onnistui saamaan kuninkaan lähettämään Andersenin länsi-Seelannissa sijaitsevan Slagelsen maalaiskaupungin oppikouluun. Hän uskoi, että Andersen jatkaisi opintojaan Kööpenhaminan yliopistossa oikeaan aikaan.

Slagelseissa Andersenia opetti lyhyt, lihava ja kalju kolmekymmentäviisivuotias Simon Meisling. Tämä mies oli kiinnostunut antiikin Kreikasta ja Roomasta ja oli kääntänyt Vergiliuksen Aeneiksen. Andersen ei ollut luokkansa älykkäin oppilas, ja Meisling paheksui Andersenia jyrkästi. "Olet typerä poika, joka ei tule koskaan pärjäämään", Meisling sanoi hänelle. Meislingin uskotaan olleen esikuvana Peukaloisen oppineelle myyrälle.

Satujen ja kansanperinteen tutkijat Iona ja Peter Opie uskovat, että "Peukaloinen" on "kaukainen kunnianosoitus" Andersenin ystävälle Henriette Wulffille, tanskalaisen Shakespearen kääntäjän pienelle, herkälle ja vammaiselle tyttärelle. Hän rakasti Andersenia niin kuin Peukaloinen rakastaa pääskystä; "kaukaisen kunnianosoituksen" teorian tueksi ei kuitenkaan ole olemassa mitään kirjallisia todisteita.

Andersen vuonna 1836 Constantin Hansen

Ensimmäinen painos ja kriittinen vastaanotto

Andersen painatti vuonna 1835 kaksi vihkoa lapsille kerrottuja satuja. Ensimmäinen vihko painettiin toukokuussa ja toinen joulukuussa. "Peukaloinen painettiin ensimmäisen kerran joulukuun vihkoon, jonka C. A. Reitzel painoi Kööpenhaminassa 16. joulukuuta 1835. "Peukaloinen oli vihkon ensimmäinen satu. Vihko sisälsi kaksi muuta satua: "Tuhma poika" ja "Matkakumppani". "Peukaloinen painettiin uudelleen Andersenin teoskokoelmissa vuosina 1850 ja 1862.

Lapsille kerrottujen satujen toisessa vihkosessa esiteltiin "Sytytyslaatikko", "Suuri pukki ja pikku pukki", "Prinsessa ja herne" ja "Pikku Idan kukat". Kolmas, vuonna 1837 painettu vihkonen sisälsi "Pikku merenneito" ja "Keisarin uudet vaatteet".

Ensimmäiset arvostelut vuoden 1835 seitsemästä tarinasta ilmestyivät vasta vuonna 1836. Tanskalaiset kriitikot eivät pitäneet niistä. Heidän mielestään tarinoiden epämuodollinen, rupatteleva tyyli ja moraalin puute eivät sopineet lastentarinoihin. Erään kriitikon mielestä Peukaloinen oli kuitenkin "ihanin satu, mitä voi toivoa".

Kriitikot eivät uskoneet, että Andersenin pitäisi kirjoittaa muita satuja. Eräässä lehdessä ei mainittu seitsemää ensimmäistä satua lainkaan. Toinen neuvoi Andersenia olemaan tuhlaamatta aikaansa satujen kirjoittamiseen. Eräs kriitikko totesi, että Andersenilta "puuttui tuonlaisen runouden tavanomainen muoto [...] eikä hän opiskelisi malleja". Andersen koki työskentelevänsä vastoin heidän käsityksiään siitä, millainen sadun pitäisi olla. Hän palasi kirjoittamaan romaaneja uskoen, että se oli hänen todellinen kutsumuksensa. Kriitikot suhtautuivat vuoden 1835 satuihin niin tylysti, että Andersen odotti vuoden ennen kuin hän painatti "Pienen merenneiton" ja "Keisarin uudet vaatteet". Nämä kaksi tarinaa ilmestyivät vuonna 1837 ilmestyneessä Lasten satujen kolmannessa ja viimeisessä vihkosessa (Fairy Tales Told for Children).

Englanninkieliset käännökset

Mary Howitt käänsi "Tommelisen" ensimmäisenä englanniksi. Hän painatti sen vuonna 1846 nimellä "Thumbelina" teoksessa Wonderful Stories for Children. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt alkukohtausta, jossa on noita. Sen sijaan hän laittoi lapsettoman naisen tarjoamaan leipää ja maitoa nälkäiselle kerjäläisnaiselle. Tämän jälkeen lapseton nainen palkittiin ohrasadolla.

Charles Boner käänsi tarinan vuonna 1846 myös nimellä "Little Ellie". Madame de Chatelain kutsui pientä lasta "Little Tottyksi" vuoden 1852 käännöksessään. The Child's Own Book -kirjan (1853) toimittaja kutsui lasta kauttaaltaan nimellä "Little Maja". H. W. Dulckenin laajalti painetut niteet Andersenin saduista ilmestyivät vuosina 1864 ja 1866. Rouva H. B. Paulli käänsi 1800-luvun lopulla nimen "Pikku-Tiny".

Kahdellakymmenennellä vuosisadalla Erik Christian Haugaard käänsi nimen "Inchelina" vuonna 1974. Jeffrey ja Diane Crone Frank käänsivät nimen nimellä "Thumbelisa" vuonna 2005. Nykyaikaiset englanninkieliset käännökset "Thumbelinasta" löytyvät Jean Hersholtin 1940-luvulla ilmestyneestä kuusiteisestä Andersenin satujen kokonaispainoksesta. Erik Christian Haugaardin käännös kaikista saduista julkaistiin vuonna 1974.

Mary Howitt, n. 1888

Kommentit

Satujen ja kansanperinteen tutkijat Iona ja Peter Opie ovat kirjoittaneet, että Peukaloinen on seikkailutarina naisten näkökulmasta. He uskovat, että tarina opettaa lukijalle, että ihmiset ovat onnellisimpia omanlaistensa kanssa. Peukaloinen on passiivinen hahmo ja olosuhteiden uhri, he huomauttavat. Hänen miespuolinen vastineensa Tom Thumb (yksi sadun innoittajista) on aktiivinen hahmo. Hän tekee itsensä tunnetuksi ja ponnistelee.

Folkloristi Maria Tatar pitää Peukaloisen tarinaa karkurimorsiamena. Hän toteaa, että sitä on pidetty allegoriana järjestetyistä avioliitoista. Hän huomauttaa, että Peukaloinen on taru sydämelle uskollisuudesta. "Peukaloinen tukee käsitystä, jonka mukaan prinssin rakkautta on arvostettava yli kaiken muun.

Tatar huomauttaa, että hindulaisessa uskossa kaikkien olentojen, niin ihmisten kuin eläintenkin, sydämessä asuu peukalon kokoinen olento, joka tunnetaan sisimpänä minänä tai sieluna. Tämä käsite on saattanut imeytyä eurooppalaiseen kansanperinteeseen, ja se on sitten saanut muodon Peukalo Tom Thumb ja Thumbelina. Molemmat hahmot etsivät kirkastumista ja lunastusta. Hän näkee Andersenin sadun ja kreikkalaisen myytin Demeteristä ja hänen tyttärestään Persefonesta olevan rinnakkaisia. Huolimatta tarinan pakanallisista viittauksista hän toteaa, että Peukaloisen tyttö viittaa Kristuksen kärsimykseen ja ylösnousemukseen sekä kristilliseen pelastuksen käsitteeseen.

Andersenin elämäkerran kirjoittaja Jackie Wullschlager kirjoittaa, että Peukaloinen oli ensimmäinen Andersenin saduista, joka dramatisoi erilaisen ihmisen kärsimyksiä ja vaikeuksia. Koska Peukaloinen on erilainen, hän joutuu pilkan kohteeksi. Se oli myös ensimmäinen Andersenin saduista, jossa pääsky käytettiin runollisen sielun symbolina. Andersen samaistui pääskyyn muuttolintuna, jonka elämänmallia hänen omat matkapäivänsä alkoivat muistuttaa.

Roger Sale uskoo, että Andersenin sosiaalista ja seksuaalista alemmuudentunnetta ilmaistiin sadussa luomalla hahmoja, jotka ovat rakastettuihinsa nähden alempiarvoisia. Esimerkiksi Pienellä merenneitolla ei ole sielua, kun taas hänen ihmisrakastetullaan on sielu syntymäoikeutena. Peukaloisen tarinassa Andersen antaa ymmärtää, että rupikonna, kuoriainen ja myyrä ovat Peukaloisen alempiarvoisia. Heidän tulisi pysyä paikoillaan eikä haluta ylempiarvoisuuttaan. Sale osoittaa, etteivät ne ole huonompia kuin Peukaloinen vaan yksinkertaisesti erilaisia. Hän esittää, että Andersen on saattanut tehdä vahinkoa eläinmaailmalle, kun hän väritti eläinhahmojaan omilla alemmuudentunteillaan.

Jacqueline Banerjee pitää tarinaa epäonnistumisesta. "Ei ole yllättävää", hän kirjoittaa, "että Peukaloinen luetaan nykyään usein tarinana nimenomaan naisten voimaantumisesta." Susie Stephensin mielestä Peukaloinen itse on groteski. Hän huomauttaa, että "groteski lastenkirjallisuudessa on [...] välttämätön ja hyödyllinen osa, joka lisää nuoren lukijan psykologista hyvinvointia". Hänen mukaansa lapsia viehättävät groteskin katarttiset ominaisuudet.

Sidney Rosenblatt uskoo esseessään "Thumbelina and the Development of Female Sexuality" (Peukalo ja naisen seksuaalisuuden kehitys), että tarinaa voidaan analysoida freudilaisen psykoseksuaalisen kehityksen näkökulmasta. Hän uskoo, että tarina kertoo naisen masturbaatiosta. Hänen mukaansa Peukalo itse voisi symboloida klitorista, hänen ruusun terälehtipeitteensä häpyhuulia, valkoinen perhonen "orastavia sukupuolielimiä" ja luomi peräaukon ja prinssi emättimen aukkoja.

Mukautukset

Peukaloinen on sovitettu eri medioihin. Varhaisin animaatioversio sadusta on ohjaaja Herbert M. Dawleyn mykkä mustavalkoinen versio vuodelta 1924. Lotte Reiniger julkaisi vuonna 1954 10-minuuttisen elokuvasovituksen, jossa hän käytti siluettinukkejaan.

Don Bluthin täyspitkä animaatioelokuva Thumblina on ehkä yksi tunnetuimmista versioista. Tarina on myös sovitettu Faerie Tale Theatre -elokuvaan. Tämän tuotannon pääosassa oli Carrie Fisher. Suoraan DVD:lle tehty animaatioelokuva Barbie Presents Thumbelina julkaistiin vuonna 2009. Myös Venäjä ja Japani ovat julkaisseet animaatiotuotantoja.