Yhdysvaltain perustuslain kahdeskymmenes lisäys{³"a}{³"a}
Yhdysvaltojen perustuslain 23. tammikuuta 1933 ratifioitu kahdeskymmenes lisäys (lisäys XX) siirsi presidentin ja varapresidentin toimikauden alkamisen ja päättymisen maaliskuun 4. päivästä tammikuun 20. päivään. Se siirsi kongressin jäsenten toimikausien alkamis- ja päättymispäivämäärät maaliskuun 1. päivästä tammikuun 21. päivään. Molemmissa tapauksissa alkamis- ja päättymisaika on keskipäivä. Lisäksi siinä säädetään menettelystä, jota on noudatettava, jos valittua presidenttiä ei jostain syystä ole.
Teksti
1 jakso.
Presidentin ja varapresidentin toimikausi päättyy keskipäivällä tammikuun 20. päivänä ja senaattoreiden ja edustajien toimikausi keskipäivällä tammikuun 3. päivänä niiden vuosien tammikuun 3. päivänä, jolloin nämä toimikaudet olisivat päättyneet, jos tätä artiklaa ei olisi ratifioitu; tällöin alkaa heidän seuraajiensa toimikausi.2 jakso.
Kongressi kokoontuu vähintään kerran vuodessa, ja kokous alkaa keskipäivällä tammikuun kolmantena päivänä, jolleivät he lailla määrää toista päivää.3 jakso.
Jos puheenjohtajaksi valittu presidentti on kuollut puheenjohtajan toimikauden alkamisajankohtana, puheenjohtajaksi valitaan varapresidentti. Jos
presidenttiä ei ole valittu ennen hänen toimikautensa alkamisajankohtaa tai jos valittu presidentti ei ole täyttänyt kelpoisuusehtoja, valittu varapresidentti toimii presidenttinä, kunnes presidentti on valittu; ja kongressi voi lailla säätää tapauksesta, jossa valittu presidentti tai valittu varapresidentti ei ole täyttänyt kelpoisuusehtoja, ja ilmoittaa, kuka tällöin toimii presidenttinä, tai millä tavoin valitaan presidentti, joka toimii, ja tämä henkilö toimii sen mukaisesti, kunnes presidentti tai varapresidentti on valittu.4 jakso. Kongressi voi lailla säätää niiden henkilöiden kuoleman varalta, joista edustajainhuone voi valita presidentin, kun valintaoikeus on siirtynyt heille, ja niiden henkilöiden kuoleman varalta, joista senaatti voi valita varapresidentin, kun valintaoikeus on siirtynyt heille.
5 jakso.
Tämän artiklan 1 ja 2 kohta tulevat voimaan tämän artiklan ratifiointia seuraavan lokakuun 15. päivänä.6 jakso.
Tämä artikla ei ole voimassa, ellei kolme neljäsosaa useiden osavaltioiden lainsäätäjistä ole ratifioinut sitä perustuslain muutoksena seitsemän vuoden kuluessa sen esittämispäivästä.
Tausta
Kun perustuslaki kirjoitettiin 1700-luvun loppupuolella, matkustaminen ja viestintä olivat nykyajan mittapuulla hyvin hitaita. Atlantin valtameren ylittäminen saattoi kestää useita viikkoja. Matkustaminen hevosen selässä tai vaunuilla Yhdysvaltojen raakoja teitä pitkin saattoi kestää vielä kauemmin. Viestintä tapahtui pääasiassa kirjeitse tai lähettien välityksellä. Näistä syistä perustuslain laatijat sallivat viestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen kuluvan pidemmän ajan. Neljä kuukautta, aika marraskuun vaaleista maaliskuun virkavalan vannomiseen, oli tuolloin tarpeen.
1930-luvulla rautatiematkustaja saattoi kulkea maan halki kolmessa päivässä. Posti oli käyttänyt lentopostia vuodesta 1918 lähtien. Matka-aikojen ja viestintäyhteyksien huomattava paraneminen ei kuitenkaan ollut ainoa syy 20. lakimuutoksen taustalla. Muutosta vaativan yhteisen päätöslauselman takana oli republikaanisenaattori George W. Norris Nebraskasta. Norris halusi poistaa kongressin ontuvat istunnot, joissa erovuorossa olevat jäsenet olivat edelleen virassaan ja äänestivät lakiehdotuksista useita kuukausia ennen kuin uudet jäsenet voitiin vihkiä virkaansa. Hänen laatimansa lakiehdotus koski kongressin molempia kamareita sekä presidentin ja varapresidentin virkoja.
Toinen muutosehdotuksessa käsitelty asia koski presidentin seuraamista, jos valittu presidentti kuolisi ennen virkaanastumista. Siinä säädetään, että valitusta varapresidentistä tulee valittu presidentti ja hän astuu virkaansa 20. tammikuuta. Muutos antaa kongressille myös valtuudet säätää lakeja muista presidentin seuraamista koskevista kysymyksistä.
Kahdennenkymmenennen muutoksen vaikutukset
Vaalien ja uuden vaalikauden alun välisiä kongressin istuntoja kutsutaan "lame duck" -istunnoiksi, koska erovuorossa olevat kongressin jäsenet ovat edelleen läsnä ja voivat edelleen äänestää. Alun perin termi "lame duck" oli taloudellinen termi, joka tarkoitti niitä, jotka eivät pystyneet maksamaan lainaa takaisin. Politiikassa se tarkoitti sitä, että vaalit hävinnyt edustaja ei ollut enää vastuussa äänestäjille. Kahdennenkymmenennen lisäyksen laatijat näkivät asian niin, että lame duck -edustajien ei pitäisi voida äänestää, koska äänestäjät olivat jo hylänneet heidän näkemyksensä. Kahdennenkymmenennen lisäyksen myötä lame duck -aikaa lyhennettiin vain kuudella viikolla. Vuosina 1933-2012 kongressin 18 lame-duck-istuntoa on hyväksynyt lakeja.
