Valkoemigraatio: venäläiset pakolaiset 1917–1920
Valkoemigraatio 1917–1920: syventävä katsaus venäläisiin pakolaisiin, pakoon lähteneisiin luokkiin, määrään ja vaikutuksiin Euroopassa.
Valkoinen emigrantti (Белоэмигрант) on poliittinen termi, jota käytetään kuvaamaan venäläisiä ihmisiä, jotka poistuivat Venäjältä Venäjän vallankumouksen ja sitä seuranneen sisällissodan seurauksena. Termi on yleisessä käytössä muun muassa Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja sitä on käytetty myös laajemmin kuvaamaan kaikkia, jotka joutuivat jättämään maansa osittain tai kokonaan hallituksen vaihtumisen vuoksi.
Sanaa valkoinen emigrantti käytettiin Neuvostoliitossa pitkään selvästi kielteisessä merkityksessä, erityisesti vuosina 1920–1980. Myöhemmin, erityisesti 1980-luvun jälkeen, tuona aikana lähteneitä on ryhmitelty usein termillä ensimmäisen aallon emigrantit.
Tausta ja syyt
Valkoemigraatio liittyi Venäjän vuoden 1917 vallankumouksiin ja sitä seuranneeseen sisällissotaan, jossa vastakkain olivat bolševikit ja eri vastarintaryhmät, usein kutsuttuna valkoiseksi liikkeeksi. Monet lähtivät peläten poliittista vainoa, pakkoluokituksia, sotilaallista tappioita tai taloudellista romahtamista. Lisäksi valkoiset hallinnon edustajat, virkamiehet ja sotilashenkilöt kokivat, etteivät he enää kyenneet elämään uudessa bolševikkivallan oloissa.
Määrät, taustat ja sosiaalinen koostumus
Suurin osa valkoisista siirtolaisista lähti vuosien 1917 ja 1920 välillä; arvioissa mainitaan 900 000–2 000 000 ihmistä riippuen laskentatavasta ja lähteestä. Lähteneiden joukko oli sosiaalisesti ja ammatillisesti hyvin heterogeeninen. Erityisesti mukana olivat:
- sotilaat ja upseerit, jotka palvelivat valkoisissa joukkoissa;
- kasakat, joiden elämäntapa ja asema olivat vaakalaudalla bolševikkivallan aikana;
- älymystö, mukaan lukien kirjailijat, tutkijat ja opettajat;
- liikemiehet ja maanomistajat, joiden omaisuus oli vaarassa tulla takavarikoiduksi;
- Venäjän keisarillisen hallinnon sekä sisällissodan bolševikkivastaisen hallinnon virkamiehet ja muut julkisen elämän toimijat.
Mihin maihin ja millä reiteillä
Valkoemigranttien tärkeimpiä vastaanottajamaita olivat muun muassa Ranska (erityisesti Pariisi), Ranska ja Yhdysvallat, mutta huomattavia yhteisöjä syntyi myös Turkkiin (Konstantinopoli/Istanbul), Balkanille (esimerkiksi Jugoslavia), Kiinaan (Harbin, Shanghai), Pohjoismaihin, Suomeen sekä Baltian maihin. Monet kiersivät ensin lähellä olevien satamakaupunkien kautta ennen lopullista asuinmaata. Matkat saattoivat kulkea maitse, laivoilla tai junilla vaikeiden ja vaarallisten olosuhteiden vallitessa.
Elämä ulkomailla ja yhteisöjen organisoituminen
Monet emigrantit perustivat oman järjestöelämän, kirkollisia seurakuntia ja sosiaalitukiverkostoja. Useissa suurissa kaupungeissa ilmestyivät venäjänkielisiä sanomalehtiä ja kirjallisia lehtiä, jotka ylläpitivät kielellistä ja kulttuurista elämää. Tunnettuja esimerkiksi Pariisin venäläisestä kulttuurielämästä ovat aikakauslehdet ja kirjalliset seurat. Monet emigrantit toimivat myös ammateissaan: opettajina, käsityöläisinä, kauppiaina, taiteilijoina ja asiantuntijoina.
Valkoemigrantit järjestäytyivät myös poliittisesti. Perustettiin niin humanitaarisia avustusjärjestöjä kuin sotilaallisia ja ohjesääntöisiä organisaatioita, joiden tavoitteena oli ylläpitää sotilaallista kuria ja valmistautua mahdolliseen paluuseen. Yksi tunnettu esimerkki on vuonna 1920-luvulla syntynyt entisten upseerien verkosto, joka pyrki ylläpitämään yhteyttä entisiin aseveljiin ja säilyttämään armeijan perinteitä.
Ulkopuoliset haasteet ja selviytyminen
Monille emigranteille elämä uudessa maassa oli vaikeaa: kieliongelmat, työllistymisvaikeudet, virallinen statuksettomuus ja taloudellinen köyhyys olivat yleisiä. Monet menettivät omaisuutensa ja sosiaalisen asemansa. Samalla kuitenkin syntyi myös menestystarinoita; osa emigranteista sopeutui, vaikutti paikalliseen kulttuuriin ja sai kansainvälistä tunnustusta taiteen, kirjallisuuden ja musiikin aloilla.
Poliittinen rooli, vastarinta ja maine Neuvostoliitossa
Osa valkoisista emigranteista jatkoi aktiivista toimintaa bolševikkivallan vastaisessa työssä: he järjestivät propagandaa, uutistoimintaa, tiedustelua ja joissain tapauksissa aseellista toimintaa. Toisaalta monet halusivat vain päästä elämään rauhallista siviilielämää. Neuvostohallinnon näkökulmasta emigrantit usein merkittiin pettureiksi tai vihollisiksi, ja heidän maineensa pysyi kielteisenä vuosikymmenien ajan.
Kulttuurinen perintö
Valkoemigraatio vaikutti huomattavasti venäläisen kulttuurin ja tieteen kansainvälistymiseen. Monet kirjailijat, muusikot ja tiedemiehet jatkoivat työtään ulkomailla ja loivat uusia yhteyksiä. Tunnettuja esimerkkejä ovat kirjailijat ja taiteilijat, jotka saavuttivat tunnustusta myös kotimaansa ulkopuolella. Ulkomailla julkaistut lehdet ja painokset säilyttivät venäläisen kulttuuriperinteen ja palvelivat sekä paikallisia että kotimaassa olevia lukijoita.
Myöhemmät vaiheet ja vaikutus
Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen valtaosa emigranteista pysyi ulkomailla, mutta tilanteet vaihtelivat. Joissain tapauksissa valkoiset emigrantit kohtasivat vaikeita valintoja, ja jotkut osallistuvat eri tavoin toisen maailmansodan tapahtumiin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen historioitsuus ja julkinen keskustelu alkoivat tarkastella valkoemigraation tarinoita uudelleen ja monipuolisemmin.
Valkoemigraation historia on monisyinen: se sisältää pakolaisuutta, poliittista toimintaa, kulttuurista luovuutta ja yksilöllisiä selviytymistarinoita. Se on olennainen osa 1900-luvun venäläistä ja kansainvälistä historiaa, ja sen vaikutukset näkyvät edelleen kirjallisuudessa, musiikissa, kirkollisessa elämässä ja yhteiskunnallisessa muistitiedossa.
Sainte-Geneviève-des-Bois'n venäläinen hautausmaa Pariisin lähellä, valkovenäläisten hautausmaa.
Jakelu
Suurin osa siirtolaisista lähti Etelä-Venäjältä ja Ukrainasta Turkkiin. Sen jälkeen he muuttivat Itä-Euroopan slaavimaihin, esimerkiksi Jugoslavian kuningaskuntaan, Bulgariaan, Tšekkoslovakiaan ja Puolaan. Suuri osa lähti myös Viroon, Latviaan, Liettuaan, Suomeen, Saksaan ja Ranskaan. Berliinissä ja Pariisissa oli suuria siirtolaisyhteisöjä.
Monet Siperiassa ja Kaukoidässä asuneet siviilit ja upseerit muuttivat Shanghaihin ja muille Kiinan, Keski-Aasian ja Itä-Turkestanin lähialueille. Jotkut muuttivat Japaniin.
Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen monet venäläiset siirtolaiset muuttivat Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Peruun, Brasiliaan, Argentiinaan ja Australiaan.
Mitä ihmiset uskoivat
Valkoiset emigrantit eivät useinkaan pitäneet kommunismista. Heidän mielestään Neuvostoliitto ei ollut oikein venäläinen. He uskoivat, että ajanjakso vuodesta 1917 vuoteen 1991 oli internationalistisen ja kristinuskon vastaisen neuvostohallituksen miehityksen aikaa.
Monet valkoiset emigrantit uskoivat, että Venäjää tulisi hallita monarkki. Toiset taas olivat sitä mieltä, että hallitus olisi valittava kansanäänestyksellä.
Monet valkoiset siirtolaiset uskoivat, että heidän tehtävänsä oli säilyttää vallankumousta edeltävän ajan kulttuuri ja elämäntapa asuessaan muissa maissa. He uskoivat, että näin he voisivat palauttaa Venäjälle tämän kulttuurin, kun Neuvostoliitto ei enää hallitsisi maata.
Uskonnollinen lähetys ulkomaailmaan oli toinen siirtolaisten käyttämä ajatus. Shanghain ja San Franciscon piispa Johannes (joka on kanonisoitu Venäjän ortodoksisen kirkon pyhimykseksi ulkomailla) sanoi vuoden 1938 koko diasporan neuvostossa:
"Ulkomailla oleville venäläisille on suotu loistaa koko maailmassa ortodoksisuuden valolla, jotta muut kansat, nähdessään heidän hyvät tekonsa, kirkastaisivat Isäämme, joka on taivaassa, ja saisivat näin pelastuksen itselleen."
(yksinkertaistettuna) "Muissa maissa asuville venäläisille, levittäkää ortodoksisuutta koko maailmaan". Näyttäkää muiden maiden ihmisille hyviä tekoja tekemällä, että Jumala on hyvä ja tuo heille pelastuksen."
Monet valkoiset emigrantit uskoivat myös, että heidän pitäisi edelleen taistella Neuvostoliiton diktatuuria vastaan. He toivoivat, että tämä auttaisi vapauttamaan Venäjän. Tämä ajatus oli pitkälti kenraali Pjotr Wrangelin innoittama. Kun valkoisten armeija oli lyöty, hän sanoi: "Taistelu Venäjän puolesta ei ole loppunut, se on vain saanut uusia muotoja". ("Emme ole lopettaneet Venäjän vapauttamista. Meidän on vain käytettävä eri tapoja tehdä se.").
Valkoisen armeijan veteraani kapteeni Vasili Orekhov, "Sentry"-lehden julkaisija, kirjoitti tästä vastuun ajatuksesta seuraavin sanoin:
"Tulee hetki - uskokaa pois - tulee hetki, jolloin vapautettu Venäjä kysyy meiltä jokaiselta: "Mitä olette tehneet nopeuttaaksenne uudelleensyntymääni?"." Ansaitkaamme oikeus olla punastumatta, vaan olla ylpeitä olemassaolostamme ulkomailla. Isänmaastamme tilapäisesti riistettyinä säästäkäämme riveissämme paitsi uskoa häneen, myös taipumatonta halua kohti urotekoja, uhrautumista ja yhtenäisen ystävällismielisen perheen perustamista niistä, jotka eivät laskeneet kättään taistelussa hänen vapauttamisensa puolesta."[]
(yksinkertaistettuna) "Tulevaisuudessa, kun Venäjä on vapaa, meiltä jokaiselta kysytään: "Mitä sinä teit auttaaksesi vapauttamaan Venäjän?"." Voimme olla ylpeitä siitä, mitä teimme Venäjän vapauttamiseksi asuessamme muissa maissa. Sinä aikana, kun emme voi asua Venäjällä, meidän on uskottava Venäjään ja liityttävä yhteen niiden ihmisten kanssa, jotka aina taistelevat Venäjän vapauden puolesta."
Järjestöt ja toiminta
Emigrantit muodostivat erilaisia järjestöjä, joiden tarkoituksena oli taistella neuvostohallintoa vastaan. Esimerkkejä tällaisista järjestöistä ovat Venäjän yleissotilaallinen liitto, Venäjän totuuden veljeskunta ja NTS. Tämä teki valkoisista emigranteista Neuvostoliiton salaisen poliisin soluttautumisen kohteen (esim. operaatio TREST ja sisäinen linja). Seitsemänkymmentäviisi valkoisen armeijan veteraania palveli vapaaehtoisina Francisco Francon tukena Espanjan sisällissodan aikana.
Jotkut valkoiset emigrantit omaksuivat neuvostomyönteisiä asenteita, minkä vuoksi heidät leimattiin "neuvostopatriooteiksi". Nämä ihmiset muodostivat järjestöjä, kuten Mladorossi, Evraziitsi ja Smenovekhovtsi.
Toisen maailmansodan aikana monet valkoiset siirtolaiset osallistuivat Venäjän vapautusliikkeeseen. Toisaalta huomattava määrä osallistui natsien vastaisiin liikkeisiin, kuten Ranskan vastarintaliikkeeseen. Sodan aikana valkoiset siirtolaiset joutuivat tekemisiin Saksan miehittämien alueiden entisten neuvostokansalaisten kanssa, jotka käyttivät Saksan vetäytymistä tilaisuutena paeta Neuvostoliitosta tai jotka olivat Saksassa ja Itävallassa sotavangeina ja pakkotyöläisinä ja halusivat mieluummin jäädä länsimaihin, joita kutsutaan usein siirtolaisten toiseksi aalloksi (usein myös DP:ksi - displaced persons, ks. displaced persons camp). Tämä pienempi toinen aalto alkoi melko nopeasti sulautua valkoisten siirtolaisten yhteisöön.
Sodan jälkeen aktiivista neuvostovastaista taistelua jatkoi lähes yksinomaan NTS: muut järjestöt joko hajosivat tai alkoivat keskittyä yksinomaan itsesuojeluun ja/tai nuorten kouluttamiseen. Erilaiset nuorisojärjestöt, kuten venäläiset maanpaossa olevat partiolaiset, alkoivat toimia kasvattaakseen lapsia, joilla oli taustaa neuvostoa edeltävästä venäläisestä kulttuurista ja perinnöstä.
Valkoiset emigrantit, jotka halusivat suojella kirkkoaan Neuvostoliiton vaikutukselta, perustivat vuonna 1924 Venäjän ortodoksisen kirkon ulkomailla. Kirkko jatkaa olemassaoloaan tähän päivään asti ja toimii sekä ulkomailla asuvan venäläisen ortodoksisen yhteisön hengellisenä että kulttuurisena keskuksena. Toukokuun 17. päivänä 2007 Moskovan patriarkaatin kanonista yhteyttä koskeva laki palautti kanoniset siteet Venäjän ortodoksisen ulkomaankirkon ja Moskovan patriarkaatin Venäjän kirkon välille yli kahdeksankymmentä vuotta kestäneen eron jälkeen.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on valkoinen kääpiö?
A: Valkoinen emigrantti on poliittinen termi, jota käytetään kuvaamaan venäläisiä ihmisiä, jotka ovat lähteneet Venäjältä Venäjän vallankumouksen tai sisällissodan vuoksi.
K: Missä maissa termiä käytetään?
V: Termiä käytetään Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
K: Viittaako termi vain niihin, jotka lähtivät pois hallituksen vaihtumisen vuoksi?
V: Ei, joskus sitä voidaan käyttää myös kuvaamaan kaikkia, jotka lähtivät Venäjältä mistä tahansa syystä.
Etsiä