Wende

Beginnings

Wenden tapahtumat olivat osa kommunismin kaatumista kaikkialla Itä-Euroopassa, esimerkiksi Puolassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa. Pian näissä maissa toteutettiin uudistuksia. Elokuussa 1989 Unkari avasi rajansa Itävaltaan, ja monet itäsaksalaiset turistit ylittivät rajan ja pakenivat länsimaihin.

Syyskuussa itäsaksalaiset eivät enää saaneet mennä Unkariin. Pian yhä useammat itäsaksalaiset menivät Länsi-Saksan lähetystöihin Varsovassa ja erityisesti Prahassa. Pian Prahan suurlähetystössä oli yli 4 000 ihmistä. Länsi-Saksa pystyi saavuttamaan sen, että Itä-Saksa päästi väkensä lähtemään. Syyskuun 30. päivänä 1989 Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher tuli Prahaan ja kertoi lähetystön puutarhassa oleville itäsaksalaisille, että he voivat lähteä. He matkustivat Länsi-Saksaan junilla, jotka kulkivat DDR:n kautta. Lokakuun ensimmäisinä päivinä vielä useampi itäsaksalainen lähti Prahasta Länsi-Saksaan.

Maanantai mielenosoitukset

Itse DDR:ssä perustettiin joitakin oppositioryhmiä, esimerkiksi Neues Forum ("Uusi foorumi"), Demokratischer Aufbruch ("Demokraattinen herääminen") tai Demokratie Jetzt ("Demokratia nyt").

Lokakuusta 1989 lähtien on järjestetty paljon mielenosoituksia SED:tä vastaan sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Leipzigin kaupungissa ihmiset kokoontuivat joka maanantai Nikolaikirche-nimisessä kirkossa. He rukoilivat rauhan ja vapauden puolesta, ja sen jälkeen he lähtivät ulos osoittamaan mieltään. Näitä mielenosoituksia kutsutaan nimellä Montagsdemonstrationen ("maanantaimielenosoitukset").

Lokakuun 7. päivänä 1989 oli DDR:n 40. "syntymäpäivä". SED järjesti suuria juhlia ja festivaaleja Itä-Berliinissä ja muissa kaupungeissa. Samaan aikaan monet ihmiset osoittivat mieltään kaduilla, ja yli 1 000 heistä pidätettiin. Plauenissa, Itä-Saksan eteläosassa, monet ihmiset kokoontuivat mielenosoitukseen. Kaksi päivää myöhemmin, 9. lokakuuta, Leipzigissa järjestettiin seuraava maanantaimielenosoitus. Noin 70 000 ihmistä kulki rauhanomaisesti kaupungin keskustan läpi, eivätkä poliisi tai valtion turvallisuus (Stasi) tehneet mitään estääkseen heitä.

Lokakuun 18. päivänä SED:n pääjohtajat päättivät, että heidän puheenjohtajansa Erich Honeckerin oli erottava. Egon Krenzistä tuli SED:n uusi johtaja (Generalsekretär des Zentralkomitees der SED, "SED:n keskuskomitean pääsihteeri") ja valtionpäämies (Staatsratsvorsitzender, "valtioneuvoston puheenjohtaja"). Hän sanoi haluavansa aloittaa "Wenden", mutta mielenosoittajat halusivat edelleen, että SED luopuisi kaikesta vallasta.

Mielenosoitus Plauenissa 30. lokakuuta 1989

Muurin kaatuminen

Itä-Berliinin Alexanderplatzilla järjestettiin 4. marraskuuta erittäin suuri mielenosoitus. Siihen osallistui yli 400 000 ihmistä, ja mielenosoitus näytettiin suorana Itä-Saksan televisiossa.

DDR:n hallitus keskusteli uudesta laista, joka koski matkoja Länsi-Saksaan ja muihin maihin. Illalla 9. marraskuuta 1989 pidettiin lehdistötilaisuus, johon osallistui SED:n keskuskomitean lehdistösihteeri Günter Schabowski. Juuri ennen lehdistötilaisuutta Egon Krenz oli antanut Schabowskille paperin uudesta matkustuslaista. Ennen lehdistötilaisuuden päättymistä eräs italialainen toimittaja esitti Schabowskille kysymyksen matkustusvapaudesta. Schabowski luki paperin, jossa sanottiin, että jokaisen pitäisi saada poistua maasta ja palata takaisin milloin haluaa. Kun häneltä kysyttiin, milloin tämän säännön pitäisi tulla voimaan, Schabowski vastasi "heti" ja "välittömästi".

Monet ihmiset seurasivat lehdistötilaisuutta televisiosta, ja Länsi-Saksan joukkotiedotusvälineet kertoivat, että DDR halusi avata rajat "välittömästi". Niinpä yhä useammat itäsaksalaiset menivät muurin luo katsomaan, oliko tämä totta. Kun he näkivät, että muuri oli edelleen kiinni, he suuttuivat yhä enemmän. Kello 23:00 jälkeen raja avattiin yhdellä rajanylityspaikalla, Bornholmer Straße -nimisellä rajanylityspaikalla, ja pian muutkin rajanylityspaikat seurasivat. Sinä yönä monet ihmiset menivät Länsi-Berliiniin ja takaisin. Seuraavien päivien ja viikkojen aikana tuhannet ihmiset vierailivat Länsi-Saksassa.

Schabowskin lehdistötilaisuus 9. marraskuuta 1989


Itä-Saksan matkustajia matkalla Länsi-Saksaan, 12. marraskuuta 1989.

"Pyöreät pöydät" ja Stasin loppu

Hans Modrowista tuli 13. marraskuuta 1989 Itä-Saksan uusi ministeri-puheenjohtaja. Hän perusti pyöreän pöydän poliittisia päätöksiä varten. Pyöreässä pöydässä oli SED:n ja sen massajärjestöjen, oppositioryhmien ja kirkkojen jäseniä. Kaupunkeihin, taajamiin ja kyliin perustettiin myös monia muita pyöreitä pöytiä.

Monet DDR:n asukkaat pelkäsivät edelleen valtion turvallisuusministeriötä, joka tunnettiin nimellä "Stasi". Modrow nimesi ministeriön uudelleen Amt für Nationale Sicherheitiksi ("Kansallisen turvallisuuden virasto"; AfN). AfN alkoi tuhota asiakirjoja, joita se oli vuosien varrella kerännyt. Oppositiovoimat halusivat, että asiakirjat säilytetään, ja niinpä ne valtasivat kaikki maan Stasin toimistot joulukuussa 1989 ja tammikuussa 1990. Viimeinen oli Stasin päämaja Itä-Berliinissä 15. tammikuuta 1990.

Vapaat vaalit

18. maaliskuuta 1990 järjestettiin vapaat vaalit Itä-Saksan parlamenttiin, Volkskammeriin ("kansankamari"). Vaalit voitti Allianz für Deutschland ("Allianssi Saksan puolesta"), joka oli ryhmä puolueita, jotka halusivat DDR:n liittämistä Länsi-Saksaan. Allianssin tärkein puolue oli CDU, ja sen puheenjohtajasta Lothar de Maizièresta tuli DDR:n uusi ministeri-puheenjohtaja. Uusi hallitus aloitti yhdistymisprosessin, joka lopulta päättyi 3. lokakuuta 1990.