Alfred Wegener – mannerten ajautumisen kehittäjä ja elämäkerta
Alfred Lothar Wegener (1. marraskuuta 1880 - 13. marraskuuta 1930) oli saksalainen tiedemies ja meteorologi. Hänet tunnetaan ennen kaikkea teoriastaan mannerten ajautumisesta, jonka hän esitti joulukuussa 1912. Kyseessä oli ajatus siitä, että mantereet ajelehtivat hitaasti maapallon ympäri. Hänellä oli myös ajatuksia siitä, miksi mantereet ajelehtivat, joita muut tutkijat pitivät mahdottomina. Hänen hypoteesinsa hyväksyttiin vasta 1950-luvulla. Sitten useat löydöt antoivat todisteita mannerten ajautumisesta ja sen todellisista syistä.
Wegener syntyi Berliinissä, ja vuonna 1904 hän väitteli tohtoriksi tähtitieteestä Berliinin yliopistossa. Saksan armeijan reserviupseerina hänet kutsuttiin vuonna 1914 taistelemaan ensimmäiseen maailmansotaan. Hän haavoittui vakavasti Belgiassa ja siirtyi armeijan sääpalveluun. Sodan jälkeen hän teki pääasiassa säätyötä.
Mannerten ajautumisteoria ja sen perusteet
Wegener popularisoi ajatuksen, että nykyiset mantereet olivat alun perin muodostaneet yhden suuren yhtenäisen mantereen, jonka hän nimesi Pangeaksi. Hän kokosi hypoteesinsa tueksi monipuolaisia todisteita, kuten:
- mantereiden rannikkojen muodon yhteensopivuus (erityisesti Etelä-Amerikan ja Afrikan välillä),
- samankaltaisten fossiilien esiintyminen etäällä toisistaan olevilla mantereilla,
- vastaavat kivilajit ja vuorijonojen jatkuvuudet eri mantereilla,
- paleoklimatologiset havainnot, esimerkiksi samankaltaiset jäätikönjäännökset ja lämpimän ilmaston merkit alueilla, jotka nykyisin sijaitsevat toisistaan kaukana.
Wegener julkaisi ajatuksensa laajasti teoksessa Die Entstehung der Kontinente und Ozeane (Mannerten ja valtamerien synty, 1915), jossa hän kuvaili sekä havaintojaan että mahdollisia ajautusmekanismeja. Hän ehdotti mantereiden liikettä selittäviksi voimiksi muun muassa maanpyörimisvoiman ja vuorovesivoimien vaikutuksia, mutta nämä mekanismit eivät hänen aikalaisilleen vaikuttaneet riittäviltä.
Vastaanotto ja myöhempi hyväksyntä
Wegenerin teoria kohtasi pitkään vastustusta erityisesti geologien keskuudessa, koska puuttui uskottava, riittävä mekanismi mantereiden liikkeelle. 1950- ja 1960-luvuilla uusi tutkimus — erityisesti merenpohjan levittäytymisen havaitseminen, paleomagnettiset tutkimukset ja syvemmät ymmärrykset litosfäärin rakenteesta — tarjosi mekanismin ja todisteita, jotka johtivat nykyiseen laattatektoniikan käsitykseen. Näin Wegenerin ideat saivat lopulta vahvan tieteellisen aseman osana nykyistä käsitystä maapallon dynaamisesta kehityksestä.
Tutkimusretket, elämä ja kuolema
Wegener työskenteli meteorologina ja osallistui myös arktisiin tutkimuksiin. Hän johti ja osallistui useille Grönlannin-retkille, joissa tutkittiin muun muassa ilmastoa ja jäätiköitä. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli naimisissa Else Köppenin kanssa; hänen appensa oli tunnettu meteorologi Wladimir Köppen.
Wegener kuoli 13. marraskuuta 1930 Grönlannissa retkellä. Hän menehtyi ankarissa oloissa tutkimusmatkalla jään ja kylmyyden vallitessa. Kuolema liittyi retken raskaisiin olosuhteisiin ja aliravitsemukseen sekä hypotermiaan ja uupumukseen, jotka olivat arktisten tutkimusten vakavia riskejä.
Perintö ja merkitys
Alfred Wegenerin suurin ansio on se, että hän kykeni kokoamaan laajan joukon eri tieteenalojen havaintoja yhden laajemman teorian tueksi. Vaikka hän ei tarjonnut lopullista mekanismia mantereiden liikkeelle, hänen työnsä käynnisti keskustelun ja tutkimuksen, joka myöhemmin johti nykyiseen laattatektoniikan ymmärrykseen. Wegeneria pidetään nykyaikaisen paleogeografian ja paleoklimatologian varhaisena vaikuttajana sekä tärkeänä esikuvana tieteelliselle rohkeudelle ja monitieteisyydelle.
Wegenerin entisen koulun muistolaatta Wallstrassella.
Ensimmäinen tunnettu kuva Atlantin valtameren avautumisesta, Antonio Snider-Pellegrini, 1858.
Fossiiliset löydökset viittaavat siihen, että nykyisin erillään olevat mantereet olivat aikoinaan yhdessä: ks. Pangaea
Laattatektoniikan teoria
Teoriaa oli ehdotettu ennenkin, useammin kuin kerran. Ensimmäisen kerran sen esitti kartantekijä Abraham Ortelius 1500-luvulla.
Wegenerin teoria
Wegener käytti geologisia, fossiilisia ja jääkauden aikaisia todisteita Atlantin valtameren vastakkaisilta puolilta tukeakseen teoriaansa mannerten ajelehtimisesta. Hän esimerkiksi sanoi, että Pohjois-Amerikan Appalakkien ja Skotlannin ylängön välillä oli geologisia yhtäläisyyksiä. Hän sanoi myös, että Etelä-Afrikan ja Brasilian kivikerrostumat olivat samankaltaisia.
Hän uskoi, että nämä samankaltaisuudet voidaan selittää vain, jos nämä geologiset piirteet olivat aikoinaan osa samaa maanosaa. Wegener sanoi, että koska mantereet ovat vähemmän tiiviitä, ne kelluvat merenpohjan tiheämmän kallion päällä ja liikkuvat merenpohjan kallion päällä. Vaikka mannerten ajelehtiminen selitti monet Wegenerin havainnoista, hän ei löytänyt tieteellisiä todisteita, joiden avulla hän olisi voinut antaa täydellisen selityksen siitä, miten mantereet liikkuvat.
Kritiikki
Brittiläinen geologi Arthur Holmes puolusti mannerten ajautumisen teoriaa aikana, jolloin se ei ollut muodissa. Hän esitti vuonna 1931, että maan vaipassa oli konvektiosoluja, jotka haihduttivat radioaktiivista lämpöä ja liikuttivat maankuorta pinnalla. Hänen teoksensa Principles of Physical Geology, jonka lopussa on luku mannerlaattojen ajautumisesta, julkaistiin vuonna 1944.
Suurin osa maantieteilijöistä ja paleontologeista ei kuitenkaan uskonut Wegenerin teoriaan, vaan piti sitä typeränä. Jotkut kriitikot ajattelivat, että jättimäiset maasillat voisivat selittää Etelä-Amerikan ja Afrikan fossiilien samankaltaisuudet. Toiset taas väittivät, että Wegenerin teoria ei selittänyt voimia, joita olisi tarvittu mantereiden siirtämiseen niin suurille etäisyyksille. Wegener arveli, että maanosia liikuttaneet voimat voisivat johtua Maan pyörimisestä ja tähtien prekessiosta ja että samat voimat aiheuttivat maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia.
Todisteet
1950-luvulla Atlantin keskiharjanteella tehdyt löydöt merenpohjan leviämisestä ja magneettisesta kääntymisestä osoittivat, että Wegenerin teoria oli totta, ja johtivat laattatektoniikan teoriaan, vaikka hänen ehdottamansa syyt olivatkin virheellisiä. Nykyään geologit sanovat, että mantereet ovat itse asiassa liikkuvien tektonisten levyjen osia, jotka kelluvat astenosfäärin eli osittain sulan kiven päällä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Kuka oli Alfred Lothar Wegener?
A: Alfred Lothar Wegener oli saksalainen tiedemies, geofyysikko ja meteorologi.
K: Mikä oli Wegenerin merkittävin panos tieteelle?
V: Wegenerin merkittävin panos tieteelle oli hänen teoriansa mannerten ajautumisesta, jonka hän esitti joulukuussa 1912.
K: Miten muut tiedemiehet suhtautuivat aluksi Wegenerin ajatuksiin mannerten ajautumisen syistä?
V: Muut tiedemiehet pitivät aluksi Wegenerin ajatuksia mantereiden ajautumisen syistä mahdottomina.
K: Milloin Wegenerin hypoteesi mannerten ajautumisesta lopulta hyväksyttiin?
V: Wegenerin hypoteesi mantereiden ajautumisesta hyväksyttiin vasta 1950-luvulla, kun useat löydöt antoivat todisteita mantereiden ajautumisesta ja sen todellisista syistä.
K: Missä Wegener syntyi ja missä hän väitteli tohtoriksi?
V: Wegener syntyi Berliinissä, ja hän väitteli tohtoriksi tähtitieteestä Berliinin yliopistossa vuonna 1904.
K: Mitä Wegenerille tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana?
V: Ensimmäisen maailmansodan aikana Wegener kutsuttiin reserviupseeriksi Saksan armeijaan, ja hän haavoittui vakavasti Belgiassa. Sen jälkeen hänet siirrettiin armeijan sääpalveluun.
K: Mitä Wegener teki pääasiassa sodan jälkeen?
V: Sodan jälkeen Wegener teki pääasiassa säätyötä.
