Wehrmacht

Termien alkuperä ja käyttö

Ennen NSDAP:n nousua termiä Wehrmacht käytettiin yleisellä tasolla kuvaamaan minkä tahansa kansakunnan asevoimia, ja sitä käytettiin yleisemmän Streitmachtin "kotipuolustus"-versiona. Esimerkiksi termi Britische Wehrmacht tarkoitti Ison-Britannian asevoimia. Weimarin vuoden 1919 perustuslain 47 §:ssä julistettiin: "Der Reichspräsident hat den Oberbefehl über die gesamte Wehrmacht des Reiches" (merkityksessä: "Reichspräsidentilla on valtakunnan kaikkien asevoimien ylipäällikkyys"). Erottelun vuoksi Saksan asevoimista käytettiin yleisesti termiä Reichswehr.

Vuonna 1935 Reichswehr nimettiin uudelleen Wehrmachtiksi. Toisen maailmansodan jälkeen ja liittoutuneiden miehittäessä Saksaa Wehrmacht lakkautettiin.

Nykyään termi Wehrmacht viittaa Saksan asevoimiin natsi-Saksan aikana ja toisessa maailmansodassa sekä saksaksi että englanniksi. Huomautus: Wehrmacht ei ollut vain armeija (Wehrmacht Heer). Heerin, Luftwaffen tai Kriegsmarinen käyttämissä Wehrmachtin ajoneuvoissa oli rekisterikilvet, joissa oli WH, WL tai WM.

Historia

Ensimmäinen maailmansota päättyi 11. marraskuuta 1918 solmittuun aselepoon (tulitaukoon). Tammikuussa 1919 asevoimia kutsuttiin rauhanarmeijaksi (Friedensheer). Maaliskuussa 1919 kansalliskokous hyväksyi lain 420 000 miehen vahvuisen esiarmeijan perustamisesta Vorläufige Reichswehriksi. Versaillesin sopimuksen ehdot julkistettiin toukokuussa, ja kesäkuussa Saksa joutui allekirjoittamaan sopimuksen. Muiden ehtojen joukossa armeijaa rajoitettiin satatuhatta miestä ja merivoimia viisitoista tuhatta lisää. Panssarivaunut ja raskas tykistö kiellettiin ja ilmavoimat lakkautettiin. Uusi sodanjälkeinen armeija (Reichswehr) perustettiin 23. maaliskuuta 1921.

Saksa keksi heti keinoja olla noudattamatta näitä ehtoja. Rapallon sopimuksen jälkeen alkoi salainen yhteistyö Neuvostoliiton kanssa. Saksa auttoi Neuvostoliittoa teollistamisessa, ja neuvostoupseereita oli määrä kouluttaa Saksassa. Saksan panssari- ja ilmavoimien asiantuntijat saivat harjoitella Neuvostoliitossa. Saksalaisten kemiallisten aseiden tutkimusta ja valmistusta tehtäisiin siellä, sekä muita hankkeita. Noin kolmesataa saksalaista lentäjää sai koulutusta Lipetskissä, Kazanin lähellä järjestettiin panssarikoulutusta ja Saratovissa kehitettiin myrkkykaasua Saksan armeijaa varten.

Presidentti Paul von Hindenburgin kuoltua 2. elokuuta 1934 Hitler otti vastaan valtakunnan presidentin viran, ja hänestä tuli siten ylipäällikkö. Kaikkien Saksan asevoimien upseerien ja sotilaiden oli vannottava henkilökohtainen uskollisuudenvala Führerille, kuten Adolf Hitleriä nyt kutsuttiin. Vuoteen 1935 mennessä Saksa rikkoi avoimesti Versaillesin sopimuksen sotilaallisia rajoituksia, ja asevelvollisuus otettiin uudelleen käyttöön 16. maaliskuuta 1935.

Pysyvän armeijan koko pysyi noin 100 000 miehen suuruisena, mutta vuosittain koulutettaisiin uusi, tätä kokoa vastaava joukko asevelvollisia. Asevelvollisuuslaki virallisti nimen Wehrmacht. Wehrmachtin olemassaolosta ilmoitettiin virallisesti 15. lokakuuta 1935 natsien alaisuudessa. Tunnusmerkki oli yksinkertaisempi versio rautarististä (suorakätinen niin sanottu Balkenkreuz eli palkkiristi). Tätä oli käytetty lentokoneiden ja panssarivaunujen merkkinä ensimmäisen maailmansodan lopulla.

Sotavuodet

Armeija

Wehrmacht aloitti sodan siten, että vain pieni osa sen kokoonpanoista oli moottoroituja; jalkaväki pysyi koko sodan ajan noin 90-prosenttisesti jalkautuneena ja tykistö pääosin hevosvetoisena. Moottoroidut kokoonpanot saivat paljon huomiota maailman lehdistössä sodan alkuvuosina, ja niitä pidettiin syynä Saksan menestykseen Puolan (syyskuu 1939), Norjan (huhtikuu 1940), Tanskan, Belgian, Ranskan ja Alankomaiden (toukokuu 1940), Jugoslavian (huhtikuu 1941) ja Neuvostoliiton (kesäkuu 1941) alkuvaiheen maihinnousuissa.

Yhdysvaltojen astuttua sotilaiden joukkoon joulukuussa 1941 Wehrmacht joutui sotatoimiin kahta suurta teollisuusvaltaa vastaan. Tässä kriittisessä vaiheessa Hitler otti henkilökohtaisesti vastuulleen Wehrmachtin ylijohdon, ja hänen henkilökohtaiset puutteensa sotilaskomentajana vaikuttivat kiistatta suuriin tappioihin keväällä 1943 Stalingradissa ja Tunisissa Pohjois-Afrikassa.

Ilmavoimat

Hermann Göringin johtamat Saksan ilmavoimat osallistuivat monilla maavoimien yksiköillä sotaan Venäjällä ja Normandian rintamalla. Vuonna 1940 Fallschirmjägerin laskuvarjojoukot valloittivat belgialaisen Eben-Emaelin linnakkeen ja osallistuivat Norjan ilmahyökkäykseen, mutta kärsittyään raskaita tappioita Kreetan taistelussa laajamittaiset ilmahyppyoperaatiot lopetettiin. Tavallisena jalkaväkenä toimiva 1. Fallschirmjäger-divisioona osallistui Monte Cassinon taisteluun.

Laivasto

Saksan sotalaivastolla (Kriegsmarine) oli merkittävä rooli toisessa maailmansodassa, sillä Atlantin kauppateiden hallinta oli ratkaisevan tärkeää Saksalle, Britannialle ja myöhemmin Neuvostoliitolle. Atlantin taistelussa Saksan aluksi menestyksekäs sukellusvenelaivasto kukistui lopulta liittoutuneiden teknisten saavutusten, kuten kaikuluotauksen, tutkien ja Enigma-koodin murtamisen, ansiosta. Suurten pinta-alusten määrä oli vähäinen ennen vuotta 1935 tehtyjen kansainvälisten sopimusten asettamien rakentamisrajoitusten vuoksi. "Taskutaistelulaivat" Admiral Graf Spee ja Admiral Scheer olivat tärkeitä kauppalaivoja vain sodan alkuvuonna. Yksikään lentotukialus ei ollut toiminnassa, koska Saksan johto menetti kiinnostuksensa vuonna 1938 vesille laskettuun Graf Zeppeliniin. Bismarckin menetyksen jälkeen vuonna 1941, kun liittoutuneiden ilmaylivoima uhkasi Ranskan Atlantin satamissa jäljellä olevia taisteluristeilijöitä, alukset määrättiin palaamaan Saksan satamiin.

Waffen-SS

Vaikka Waffen-SS ei ollut teknisesti osa Wehrmachtia, se oli toisen maailmansodan aikana Wehrmachtin ylijohdon alaisuudessa. Niitä pidettiin eliittijoukkoina, ja ne kärsivät raskaita tappioita (enemmän kuin tavallinen armeija).

Sotarikokset

Toisessa maailmansodassa Wehrmachtia käytettiin valtionpolitiikan välineenä sekä sotilaallisiin että poliittisiin tarkoituksiin. Väitteistä, joiden mukaan Wehrmachtin on todettu olleen merkittävästi eikä vain satunnaisesti osallisena holokaustissa, on paljon kiistaa, erityisesti siksi, että holokaustiin osallistuneet SS:n osat eivät olleet Waffen-SS:ää eivätkä OKW:n tai kenttäkomentajien valvonnassa. Wehrmacht määräsi ja osallistui siviilien joukkomurhiin kostotoimien vuoksi, sotavankien teloituksiin, neuvostoliittolaisten poliittisten upseerien summittaisiin teloituksiin sekä sotilas- ja siviilivankien teloituksiin rangaistuksena partisaanien toiminnasta miehitetyillä alueilla.Usein toistettu väite Geneven sopimuksen rikkomisesta venäläisten sotavankien kohtelun vuoksi ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Geneven yleissopimuksen yhteisessä lausekkeessa 2 todetaan, että kohtelua koskevia vaatimuksia sovelletaan silloin, kun molemmat osapuolet ovat allekirjoittaneet yleissopimukset. Saksalaiset olivat allekirjoittaneet sopimuksen, venäläiset kieltäytyivät allekirjoittamasta sitä.

Wehrmachtin ampumat puolalaiset sotavangit vuonna 1939

Aiheeseen liittyvät sivut

• Waffen-SS
• Toinen maailmansota