Wehrmacht oli natsi-Saksan yhdistyneiden asevoimien nimi vuosina 1935-1945. Wehrmacht muodostui armeijasta (Heer), sotalaivastosta (Kriegsmarine) ja ilmavoimista (Luftwaffe).

Waffen-SS, Heinrich Himmlerin Allgemeine SS:n alun perin pieni aseistettu osasto, joka kasvoi toisen maailmansodan aikana lähes miljoonaan sotilaaseen, ei kuulunut Wehrmachtin alaisuuteen, mutta oli sen ylimmän johdon alainen.

Perustaminen ja tausta

Wehrmachtin synty liittyi Saksan välillä 1919–1935 toimineen Reichswehrin seuraajaan ja natsisaksan avokätiseen uudelleenasemointiin ja aseistautumiseen 1930-luvulla. Virallisesti asevoimien laajentaminen ja yleinen asevelvollisuuden palauttaminen julkistettiin vuonna 1935, jolloin Reichswehrin asema korvautui laajemmalla, modernisoidulla organisaatiolla nimeltä Wehrmacht. Adolf Hitler toimi valtion johdossa ja oli asevoimien ylin käskynantaja sotakaudella.

Organisaatio ja johto

Wehrmachtin korkein sotilasjohto muodostui erillisistä pääesikunnista, joiden tehtävät erosivat:

  • Oberkommando der Wehrmacht (OKW) — yleinen ylipäällikön ja hallinnon linkki Hitlerille, vastuussa kokonaisstrategiasta ja liittoutuneiden suhteista;
  • Oberkommando des Heeres (OKH) — armeijan (Heer) operatiivinen johto (erityisesti itärintamalla);
  • vastaavat esikunnat laivastolle (Kriegsmarine) ja ilmavoimille (Luftwaffe), joilla oli omat komentajansa ja toimintavapaus tietyissä kysymyksissä.

OKW:n ja yksittäisten armeijan osa-alueiden väliset vastuukysymykset muuttuivat sodan edetessä, ja käytännössä Adolf Hitlerin henkilökohtainen vaikutus kasvoi. Keskeisiä korkeita komentajia olivat muun muassa Wilhelm Keitel (OKW) ja Alfred Jodl, jotka saivat myöhemmin merkittävää vastuuta sodanjohdosta.

Toiminta, mitat ja varustus

Wehrmacht oli sodan aikana Saksan pääasiallinen asevoima ja se toteutti laajoja sotilasoperaatioita vuosina 1939–1945: hyökkäykset Puolaan (1939), länteen Ranskaan (1940), Pohjois-Afrikkaan ja lopulta hyökkäys Neuvostoliittoon 1941 saakka. Wehrmachtissa palveli sodan aikana useita miljoonia sotilaita; eri lähteiden mukaan kokonaisvahvuus vuosien 1939–1945 aikana oli useita miljoonia miehiä. Organisaatio käsitti mm. panssaridivisioonat (Panzer), jalkaväen ja kenttätykistön, miehistön alukset ja sukellusveneet (U-bootit) sekä monenlaiset hävittäjä- ja pommikoneet Luftwaffen kalustosta.

Suhde SS:ään ja rikokset

Vaikka Waffen-SS oli muodollisesti erillinen organisaatio Himmlerin SS-rakenteen alaisuudessa, sen yksiköt taistelivat usein rinnakkain Wehrmacht-yksiköiden kanssa. Wehrmachtin rooli sotarikoksissa on historiallisesti ollut laajasti tutkittu aihe: perinteinen kuva "puhtaasta" armeijasta kyseenalaistettiin, kun on käynyt ilmi, että useat Wehrmachtin joukot osallistuivat siviilien massamurhiin, sotavankien surmaamiseen ja muihin joukkomurhiin erityisesti itärintamalla. Sodan jälkeen väitteitä sotilaallisesta vastuusta käsiteltiin Nurnbergin oikeudenkäynneissä ja myöhemmissä tutkimuksissa, jotka näyttivät, että sotarikoksiin osallistuminen oli laajempaa kuin sodanjälkeinen propaganda antoi ymmärtää.

Lopetus ja seuraukset

Saksan tappio toukokuussa 1945 johti Wehrmachtin käytännön lakkauttamiseen. Liittoutuneet purkivat natsi-Saksan sotilaalliset rakenteet ja monia sen johtajia vietiin oikeuteen sotarikoksista. Myöhemmin vaatimus länsi-saksalaisen puolustuksen uudelleenjärjestämisestä johti Länsi-Saksan Bundeswehrin perustamiseen vuonna 1955, mutta Wehrmachtin nimi jäi historiaan ja sitä käytetään nykyisin ainoastaan historiallisessa yhteydessä.

Wehrmachtin perintö on monivivahteinen: se tarkoittaa sotilaallista tehokkuutta ja modernisointia 1930-luvulla, mutta myös osallisuutta natsi-Saksan hyökkäyksiin ja sotarikoksiin. Viime vuosikymmenien historiantutkimus on pyrkinyt tuomaan esiin sekä sotilaalliset että moraaliset realiteetit, ja tämä on muuttanut aiempaa julkikuvaa merkittävästi.