Marie Antoinette (2. marraskuuta 1755 - 16. lokakuuta 1793) oli kuningas Ludvig XVI:n vaimona Ranskan viimeinen kuningatar ennen kuin monarkia lakkautettiin Ranskan vallankumouksessa. Hän syntyi nimellä Maria Antonia Itävallan arkkiherttuattarena.

Itävallan keisarinna Maria Teresian ja keisari Frans I:n tyttärenä Marie Antoinette kasvoi Wienissä. Hänen kasvatuksensa painottui etikettiin, musiikkiin ja ranskankieleen, jota hän puhui nuorena kömpelösti mutta omaksui myöhemmin hovikielensä tasolle. Hän oli tunnetun säveltäjä Christoph Willibald Gluckin suojatti ja harrasti musiikkia, teatteria ja tanssia.

Avioliitto ja hovielämä Versailles’ssa

Hän avioitui Ludvigin kanssa vuonna 1770, jolloin hän oli 14-vuotias ja neljä vuotta ennen kuin Ludvigista tuli kuningas. He eivät aluksi olleet läheisiä, ja aluksi heidän oli vaikea saada lapsia. Seitsemän avioliittovuoden jälkeen hän synnytti tyttären ja myöhemmin vielä kolme lasta. Hän oli Ranskan Ludvig XVII:n äiti, josta ei kuitenkaan koskaan tullut kuningasta.

Liitto osoitti Ranskan ja Itävallan uutta lähentymistä, mutta se herätti epäluuloa sekä Pariisin kaduilla että Versailles’n sisäpiireissä. Avioliiton täysimittaista toteutumista viivästytti nuorenparin kokemattomuus, ja vasta keisari Joosef II:n vierailu vuonna 1777 edisti asian ratkeamista. Kun Ludvig XV kuoli 1774, Louis-Augustesta tuli Ludvig XVI ja Marie Antoinettesta kuningatar.

Versailles’ssa hän pyrki luomaan omaa tilaa muodikkaassa Petit Trianon -paviljongissaan ja rakensi sinne maalaisidyllin, Hameau de la Reine -kylän. Hänen makunsa muotiin – korkeat kampaukset, hatut ja chemise à la reine -mekko – loi valtavia trendejä, mutta teki hänestä myös helpon maalin satiireille. Hänen läheinen yhteistyönsä muotitaiteilija Rose Bertinin ja kampaaja Léonardin kanssa lisäsi mainettaan tyylin suunnannäyttäjänä.

Maine, muoti ja skandaalit

Vaikka hän ei ollut aluksi epäsuosittu, monet ranskalaiset eivät halunneet maalle itävaltalaista kuningatarta. Ranskan liitto Itävallan kanssa oli epäsuosittu; nämä kaksi maata olivat olleet vihollisia vuoteen 1756 asti, ja niiden liitto oli johtanut Ranskan tappioon seitsenvuotisessa sodassa. Vasta Ranskan vallankumouksen aikana hänestä tuli Ranskan vanhan monarkian (Ancien Régime) epäsuosittu symboli. Huhujen mukaan hän tuhlasi liikaa rahaa, hänellä oli rakastajia ja hän tuki Ranskan vihollisia. Huhun mukaan hän olisi sanonut: "Syökööt he kakkua", kun hän kuuli talonpoikien näkevän nälkää, mutta siitä ei ole todisteita. Monet näistä huhuista olivat muiden hovissa työskentelevien ihmisten aloittamia, sillä Marie Antoinettella oli vain vähän ystäviä. Ei ole selvää, mikä aiheutti Ranskan vallankumouksen, mutta siihen oli paljon suurempia syitä kuin hänen menonsa.

Vuosien 1780–1789 aikana pamflettikirjoittajat levittivät kuningatarta halventavia libellejä, joissa häntä syytettiin moraalittomuudesta ja tuhlaavaisuudesta. Näiden kertomusten vaikutusta voimistivat kaksi tekijää: valtakunnan talouskriisi (osittain sodankäynnin kustannusten, kuten Amerikan vapaussodan tukemisen, takia) ja vuoden 1785 Timanttikaulakorun tapaus, johon kuningatar ei ollut osallinen mutta joka vahingoitti hänen mainettaan peruuttamattomasti. Häntä alettiin kutsua pilkkanimellä ”Madame Déficit”.

Vallankumous ja yritys paeta

Vuonna 1789 syksyn nälkäkapinat huipentuivat lokakuun naisten marssiin Versailles’hin. Kuningatar joutui kohtaamaan joukon, joka vaati leipää ja poliittisia myönnytyksiä. Kuningas ja kuningatar siirrettiin tämän jälkeen Tuileries’n palatsiin Pariisiin, missä he elivät valvonnan alaisina.

Hän oli mukana suunnittelemassa kuninkaallisen perheen epäonnistunutta pakoyritystä Pariisista vuonna 1791. Tämä sai monet ihmiset luulemaan, että kuninkaallinen perhe, erityisesti Marie Antoinette, juonitteli ulkomaisten hallitusten kanssa valittujen hallitusten syrjäyttämiseksi. Kesäkuun 1791 Varennesiin päättynyt pako vahvisti epäluuloja ”itävaltalaisesta vaikutuksesta” ja lisäsi jännitteitä Ranskan ja Itävallan välillä. Kuninkaallinen perhe pidätettiin vuonna 1792, ja monarkia lakkautettiin.

10. elokuuta 1792 Tuileries’n palatsi vallattiin, ja perhe vietiin Vankitorniin, Templeen. Kuningas teloitettiin tammikuussa 1793, minkä jälkeen Marie Antoinettea alettiin kutsua vallankumouksellisten keskuudessa nimellä ”les veuve Capet”, Capetin leski.

Vankeus, oikeudenkäynti ja teloitus

Marie Antoinette siirrettiin elokuussa 1793 Conciergerien vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä Vallankumouksellisessa tuomioistuimessa. Häntä syytettiin maanpetoksesta, valtion varojen väärinkäytöstä ja salaliitosta ulkovaltojen kanssa. Syytteisiin lisättiin myös järkyttävä insestiväite, jonka hän torjui sanoin, jotka hiljensivät salin ja herättivät sympatiaa etenkin naisyleisössä. Häntä puolusti asianajaja Claude François Chauveau-Lagarde, mutta tuomio oli käytännössä ennalta määrätty. Marie Antoinette teloitettiin giljotiinilla vuonna 1793, yhdeksän kuukautta miehensä teloituksen jälkeen.

Teloitus tapahtui 16. lokakuuta 1793 Place de la Révolutionilla. Hän pukeutui valkoiseen, pyysi anteeksi, kun astui vahingossa pyövelin jalalle, ja säilytti loppuun asti arvokkuutensa. Hänen ruumiinsa haudattiin Madeleine-kirkon hautausmaalle tunnuksettomasti; Bourbonien restauraation jälkeen vuonna 1815 jäännökset siirrettiin Saint-Denis’n basilikan kuninkaalliseen nekropoliin.

Perhe

  • Marie-Thérèse Charlotte (1778–1851), ”Madame Royale”; selviytyi vallankumouksesta ja vapautui vankeudesta myöhemmin.
  • Louis Joseph (1781–1789), kruununperijä, kuoli lapsena sairauteen.
  • Ranskan Ludvig XVII: Louis-Charles (1785–1795), kuoli vankeudessa eikä koskaan hallinnut.
  • Sophie-Béatrice (1786–1787), kuoli imeväisenä.

Perintö ja arvioita

Marie Antoinettesta tuli sekä vanhan järjestyksen liiallisuuksien symboli että syntipukki kriiseille, joihin hänellä oli rajallinen vaikutus. Historiantutkimus on sittemmin korostanut hänen poliittisen vaikutusvaltansa olleen pienempi 1770-luvulla ja kasvaneen lähinnä 1789 jälkeen, kun hän yritti suojella monarkiaa kirjeenvaihdolla sukulaishoveihin ja maltillisiin liittolaisiin. Hänen lausumakseen väitettyä ”Syökööt he kakkua” -sanontaa ei voida todentaa; lause tunnetaan jo aiemmista lähteistä.

Kulttuurihistoriassa hänet muistetaan ennen kaikkea muodin ikonina ja ristiriitoja herättäneenä kuningattarena. Hänen elämäänsä ovat kuvanneet lukuisat elämäkerrat, elokuvat ja näyttämöteokset, ja hänen hahmonsa toimii yhä peilinä pohdittaessa vallan, maineen ja julkisen mielipiteen vaikutuksia yksilöön.