Samuel Coleridge-Taylor (1875–1912) – englantilainen Hiawatha-kantaatin säveltäjä

Samuel Coleridge-Taylor (1875–1912) — englantilainen säveltäjä, Hiawatha-kantaatin tekijä, joka yhdisti afrikkalaisen perinnön ja klassisen musiikin; vaikuttava elämä ja kestävä perintö.

Samuel Coleridge-Taylor (s. Lontoo 15. elokuuta 1875; k. Croydon 1. syyskuuta 1912) oli englantilainen säveltäjä. Hänet tunnetaan parhaiten suurimuotoisista kuoro- ja orkesteriteoksistaan sekä erityisesti sävellyksistään, jotka ammentavat vaikutteita niin eurooppalaisesta klassisesta perinteestä kuin afrikkalaisesta ja afrikkalaisesta diasporan musiikista. Coleridge-Taylor oli myös arvostettu kapellimestari, konserttien johtaja ja musiikkikasvattaja.

Coleridge-Taylor syntyi Holbornissa, Lontoossa. Hänen mustaihoinen isänsä oli Sierra Leonesta kotoisin oleva lääkäri, hänen äitinsä oli englantilainen. Hänen vanhempansa eivät olleet naimisissa. Isä palasi Afrikkaan helmikuussa 1875. Hän toimi 1890-luvun lopulla Gambiassa brittiläisen imperiumin kuolinsyyntutkijana. Hän ei tiennyt mitään poikansa olemassaolosta. Coleridge-Taylorin sekarotuinen tausta vaikutti myöhemmin sekä hänen henkilökohtaiseen elämäänsä että säveltaiteelliseen kiinnostukseensa etsiä ja korostaa afrikkalaista musiikillista perintöä.

Opiskelu ja perhe

Coleridge-Taylor kasvoi Croydonissa. Hän opiskeli viulunsoittoa Royal College of Musicissa ja sävellystä Charles Villiers Stanfordin johdolla. Kouluttautuminen RCM:ssä antoi hänelle vankan teknisen pohjan ja yhteyksiä aikansa merkittäviin muusikoihin. Vuonna 1899 hän meni naimisiin Jessie Walmisleyn kanssa, joka oli opiskellut hänen kanssaan RCM:ssä. Hänen vanhempansa eivät halunneet hänen menevän naimisiin sekarotuisen kanssa. Pariskunnalla oli poika Hiawatha (1900-1980) ja tytär Avril, syntyjään Gwendolyn (1903-1998). Perhe-elämän ohella Coleridge-Taylor yhdisti urallaan aktiivisesti sävellystyötä, kapellimestarin tehtäviä ja opettamista.

Sävellystuotanto ja vaikutteet

Pian Coleridge-Taylor tuli tunnetuksi säveltäjänä. Edward Elgar auttoi häntä saamaan yhden teoksensa esitettäväksi Three Choirs Festivalissa. Kaksi kuukautta myöhemmin Stanford johti kantaatin Hiawatha's Wedding Feast, teoksen, josta hänet muistetaan parhaiten. Tämä kantaatin aikaan saama suuri suosio teki hänestä yhden aikansa kuunnelluimmista nuorista säveltäjistä Englannissa. Coleridge-Taylor sävelsi Hiawathan runojen innoittamana laajemman kokonaisuuden, johon kuuluivat muun muassa trilogian osat Hiawatha's Wedding Feast, The Death of Minnehaha ja Hiawatha's Departure, jotka perustuvat Henry Wadsworth Longfellow'n kertomukseen.

Hän kiersi Yhdysvalloissa vuonna 1904. Tämä sai hänet entistä kiinnostuneemmaksi ottamaan selvää rotuperinnöstään. Hän halusi tehdä afrikkalaiselle musiikille sen, minkä Johannes Brahms oli tehnyt unkarilaiselle musiikille ja Antonín Dvořák böömiläiselle musiikille. Hän oli tavannut Lontoossa amerikkalaisen runoilijan Paul Laurence Dunbarin ja sävelsi joitakin tämän runoja. Useat ihmiset rohkaisivat häntä oppimaan lisää perinnöstään. Matkoilla ja kirjeenvaihdossa hän sai yhteyksiä afrikkalaiseen ja afroamerikkalaiseen kulttuuriin, ja hän pyrki tuomaan vaikutteita eurooppalaiseen kuorokirjallisuuteen ja lied-tyyppisiin lauluihin.

Coleridge-Taylor sävelsi laaja-alaisesti: teoksia kuorolle, orkesterille, kamarimusiikkia, lauluja ja teatterimusiikkia. Hänen tyylissään yhdistyivät melodinen herkkyys, vahva orkestroinnin taito ja halu sovittaa kansanmusiikkimaisia aineksia klassisiin muotoihin. Hänen työnsä teki hänestä tärkeän esikuvan monille mustille ja sekarotuisille muusikoille sekä Englannissa että Yhdysvalloissa.

Kapellimestariura ja maine

Coleridge-Taylor oli ujo mies, mutta hän oli erittäin hyvä kapellimestari. Häntä pyydettiin usein tuomariksi musiikkifestivaaleille. Hänen johtamistapansa ja näkemyksensä kuoron- ja orkesterityöstä saivat arvostusta, ja hänen teoksiaan esitettiin laajalti konserttiohjelmissa eri puolilla Britanniaa ja ulkomailla. Hänestä tuli myös merkittävä yhteiskunnallinen hahmo, joka edusti kolonialistisen ajan monikulttuurisuutta ja taiteellista saavutettavuutta.

Kuolema ja perintö

Coleridge-Taylor oli 37-vuotias kuollessaan keuhkokuumeeseen. Hänen leskellään ei ollut juuri lainkaan rahaa, mutta kuningas Yrjö V antoi hänelle 100 Englannin punnan eläkkeen, mikä osoittaa, kuinka suosittu Coleridge-Taylor oli ollut säveltäjänä. Myöhemmin vuonna 1912 järjestettiin Royal Albert Hallissa muistokonsertti, joka keräsi 300 puntaa. Tällaiset eleet kuvastivat hänen laajaa arvostustaan sekä yleisön että konserttipiirien keskuudessa.

Coleridge-Taylorin teoksia esitti usein Sir Malcolm Sargent, joka johti Royal Albert Hallissa vuosina 1928-1939 kymmenen kauden ajan puvustetun balettiversion Hiawathasta Royal Choral Societyn (600-800 laulajaa) ja 200 tanssijan kanssa. Tällaiset suuressa mittakaavassa toteutetut esitykset auttoivat pitämään hänen musiikkiaan elossa pitkään hänen kuolemansa jälkeen.

Coleridge-Taylorin perintö näkyy siinä, että hän avasi tietä monille myöhemmille säveltäjille, erityisesti mustille ja sekarotuisille muusikoille, ja hänen yhdistelmänsä eurooppalaista muotorakennetta ja afrikkalaista melodista lähtökohtaa on tunnustettu tärkeäksi osaksi 1900-luvun alun brittiläistä musiikkia. Hänen teoksensa esitetään edelleen satunnaisesti, ja tutkijat sekä esittäjät ovat viime vuosikymmeninä kiinnostuneet uudelleen arvioimaan hänen merkitystään musiikin historiassa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Kuka oli Samuel Coleridge-Taylor?

K: Milloin ja missä hän syntyi?

Q: Missä hän kuoli?

K: Mitä kansallisuuksia hänen vanhempansa olivat?

K: Olivatko hänen vanhempansa naimisissa?

Hae kirjaimella