The Civil Rights Cases 109 U.S. 3 (1883) oli viiden samankaltaisen tapauksen ryhmä, joka yhdistettiin yhdeksi asiaksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Tuomioistuin katsoi, että kongressilla ei ollut perustuslain neljänteentoista lisäyksen mukaista toimivaltaa kieltää rotusyrjintää yksityishenkilöiltä ja järjestöiltä osavaltioiden ja paikallisviranomaisten sijaan.

Tuomioistuin katsoi, että vuoden 1875 kansalaisoikeuslaki, jossa säädettiin, että "kaikilla Yhdysvaltojen lainkäyttövaltaan kuuluvilla henkilöillä on oikeus nauttia täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti majatalojen, julkisten maa- ja vesiliikennevälineiden, teattereiden ja muiden julkisten huvittelupaikkojen majoitustiloista, eduista, helpotuksista ja etuoikeuksista, ainoastaan laissa säädetyin edellytyksin ja rajoituksin, ja että niitä sovelletaan yhtä lailla kaikkiin rotuun ja ihonväriin kuuluviin kansalaisiin riippumatta aikaisemmasta orjuuden ehdosta", oli perustuslain vastainen.

Lisätietoa päätöksen sisällöstä ja tulkinnoista

Tapaukset koskivat pääosin yksityisten henkilöiden tai yritysten harjoittamaa syrjintää julkisissa tiloissa. Korkein oikeus yhdisti nämä tapaukset samaan käsittelyyn ja antoi kirjallisen enemmistön kannanoton, jonka pääasianmuodosti kirjoitti tuomari Joseph P. Bradley. Enemmistö sovelsi niin kutsuttua state action -periaatetta: perustuslain neljäs lisäys rajoittaa valtiollista toimintaa ja sen takia kongressin valtuus puuttua yksityisten henkilöiden väliseen käytökseen neljännen lisäyksen nojalla on rajallinen.

Oikeus totesi myös, että vaikka kolmannentoista lisäyksen (orjuuden lakkauttaminen) tarkoituksena oli poistaa orjuuden jäänteitä ja "orjuuden tunnusmerkkejä", tuon muutoksen nojalla ei voitu laajaan tulkintaan katsoa perustelluksi laki, joka kieltäisi kaikenlaiset yksityiset erottelutoimet julkisissa huvimajoissa. Näin ollen vuoden 1875 laki katsottiin menevän liiallisuuksiin kongressin perustuslaillisessa toimivallassa.

Vastaväitteet ja erimielisyydet

Päätöksessä esiintyi myös voimakas eriävämielinen mielipide. Tuomari John Marshall Harlan oli yksi kuuluisimmista eriävää kantaa ottaneista: hän katsoi, että kongressilla oli laaja toimivalta panna täytäntöön kansalaisoikeuksia koskevia määräyksiä, ja että perustuslain muutokset antoivat valtiovallalle keinot torjua myös yksityistä rotusyrjintää. Harlanin näkemys korosti perustuslain yhdenvertaisuus- ja kansalaisoikeustavoitteita ja liikkui lähempänä sittemmin kehittynyttä kansalaisoikeuspolitiikkaa.

Päätöksen merkitys ja seuraukset

Tämä ratkaisu kavensi merkittävästi liittovaltion mahdollisuutta puuttua yksityiseen rotuerotteluun ja käytännössä jätti monia amerikkalaisia afroamerikkalaisia suojattaiksi etnistä syrjintää vastaan osavaltioiden ja yksityisten tahojen toimesta. Päätös vaikutti siihen, että seuraavina vuosikymmeninä monissa etelän osavaltioissa voimaan tulivat segregaatio- ja Jim Crow -käytännöt, joita liittovaltion viranomaisten oli vaikea purkaa pelkästään neljännen lisäyksen perusteella.

Vuosikymmenten mittaan kongressi ja liittovaltion tuomioistuimet kehittivät muita oikeudellisia perusteita ja lainsäädäntökeinoja (esimerkiksi liikennerajoja koskeva sääntely ja vuoden 1964 kansalaisoikeuslainsäädäntö, joka nojautui osin Commerce Clause -valtaan) suojellakseen kansalaisoikeuksia tehokkaammin kuin mitä Civil Rights Cases sallivat. Kuitenkin vuoden 1883 ratkaisu on edelleen merkittävä oikeushistoriallinen esimerkki siitä, miten perustuslain tulkinta voi vaikuttaa kansalaisoikeuksien suojaan ja poliittiseen kehitykseen.

Nykyinen oikeuskäytäntö ja historiallisen tapauksen asema

Vaikka Civil Rights Cases jätti pitkän aikavälin vaikutuksen ja osoitti rajoituksia kongressin neljännen lisäyksen nojalla tapahtuville sääntelytoimille, myöhemmät tuomioistuinten ratkaisut ja lakiuudistukset ovat muuttaneet oikeudellista kenttää. Nykyään liittovaltion toimivalta kansalaisoikeuksien suojelemiseksi perustuu laajemmin eri perustuslaillisiin valtuuksiin ja uudempiin lakipäätöksiin. Historiallisesti tapaus kuitenkin merkitsee käännekohtaa, joka auttoi muotoilemaan sekä oikeudellista argumentaatiota että poliittista keskustelua rotu- ja tasa-arvokysymyksistä Yhdysvalloissa.