Kansalaisoikeustapaukset
The Civil Rights Cases 109 U.S. 3 (1883) oli viiden samankaltaisen tapauksen ryhmä, joka yhdistettiin yhdeksi asiaksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Tuomioistuin katsoi, että kongressilla ei ollut perustuslain neljänteentoista lisäyksen mukaista toimivaltaa kieltää rotusyrjintää yksityishenkilöiltä ja järjestöiltä osavaltioiden ja paikallisviranomaisten sijaan.
Tuomioistuin katsoi, että vuoden 1875 kansalaisoikeuslaki, jossa säädettiin, että "kaikilla Yhdysvaltojen lainkäyttövaltaan kuuluvilla henkilöillä on oikeus nauttia täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti majatalojen, julkisten maa- ja vesiliikennevälineiden, teattereiden ja muiden julkisten huvittelupaikkojen majoitustiloista, eduista, helpotuksista ja etuoikeuksista, ainoastaan laissa säädetyin edellytyksin ja rajoituksin, ja että niitä sovelletaan yhtä lailla kaikkiin rotuun ja ihonväriin kuuluviin kansalaisiin riippumatta aikaisemmasta orjuuden ehdosta", oli perustuslain vastainen.
Faktat
Itse päätös koski viittä yhdistettyä asiaa (Yhdysvallat v. Stanley, Yhdysvallat v. Ryan, Yhdysvallat v. Nichols, Yhdysvallat v. Singleton ja Robinson v. Memphis & Charleston Railroad 109 U.S. 3, 3 S. Ct. 18, 27 L. Ed. 835.), jotka olivat peräisin eri alemmista tuomioistuimista ja joissa mustat amerikkalaiset olivat haastaneet oikeuteen teattereita, hotelleja ja kuljetusyhtiöitä, jotka olivat kieltäytyneet palvelemasta heitä tai sulkeneet heidät pois "vain valkoisille tarkoitetuista" tiloista.
Tuomioistuimen päätös
Tuomari Joseph P. Bradleyn 8-1-päätöksessä tuomioistuin katsoi, että 14. lisäyksen sanamuoto, jossa kiellettiin yhdenvertaisen suojelun epääminen osavaltiolta, ei antanut kongressille valtuuksia säännellä näitä yksityisiä toimia. Tämä johtui siitä, että mustien kärsimykset johtuivat yksityishenkilöiden toiminnasta, eivät osavaltion laista tai toimista. Viidennessä pykälässä annetaan kongressille valtuudet ainoastaan valvoa osavaltioiden toimintaa koskevan kiellon noudattamista. 14. lisäys ei valtuuta kongressin lainsäädäntöä asioista, jotka kuuluvat osavaltion toimivaltaan. Yksityiset rotusyrjintätoimet olivat yksinkertaisesti yksityisiä vääryyksiä, joita kansallinen hallitus ei voinut korjata. Bradley huomautti, että "yksittäisten henkilöiden oikeuksien loukkaaminen ei ole [14.] lisäyksen aiheena. Sen soveltamisala on syvempi ja laajempi. Se mitätöi ja tekee mitättömäksi kaikenlaisen osavaltion lainsäädännön ja kaikenlaiset osavaltion toimet, jotka heikentävät Yhdysvaltojen kansalaisten erioikeuksia ja vapauksia tai jotka loukkaavat heidän henkeään, vapauttaan tai omaisuuttaan ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä tai jotka kieltävät keneltäkään heistä yhtäläisen lainsuojan."
Tuomioistuin myönsi myös, että 13. lisäystä sovelletaan yksityisiin toimijoihin, mutta vain siltä osin kuin se kieltää ihmisiä omistamasta orjia, ei harjoittamasta syrjivää käyttäytymistä. Tuomioistuin totesi, että "orjuusargumentti menisi päin helvettiä, jos sitä sovellettaisiin kaikkiin syrjintätoimiin, joita henkilö voi katsoa aiheelliseksi tehdä vieraiden suhteen, joita hän viihdyttää, tai niiden ihmisten suhteen, jotka hän ottaa vaunuihinsa, takseihinsa tai autoihinsa, tai jotka hän ottaa konsertteihinsa tai teatteriinsa, tai joiden kanssa hän on tekemisissä muussa kanssakäymisessä tai liiketoiminnassa".
Tuomari Joseph P. Bradley
Reaktiot
Monet afroamerikkalaiset johtajat olivat raivoissaan ja pettyneitä siihen, että korkein oikeus julisti vuoden 1875 kansalaisoikeuslain kaksi ensimmäistä pykälää perustuslain vastaisiksi. Lokakuun 20. päivänä 1883 New York Globe -lehden päätoimittaja T. Thomas Fortune kirjoitti: "Yhdysvaltojen värilliset ihmiset tuntevat tänään olonsa kuin heidät olisi kastettu jäävedessä". Monien mielestä tämä oli sen aikakauden loppu, jolloin liittovaltion hallitus suojelisi afroamerikkalaisten oikeuksia.
Korkeimman oikeuden päätös rajoitti voimakkaasti liittovaltion valtuuksia taata mustille yhtäläinen asema lain edessä. Etelän osavaltioiden virkamiehet käyttivät päätöstä hyväkseen ja alkoivat säätää lakeja, jotka laillistivat mustien kohtelun toisen luokan kansalaisina vielä seitsemänkymmenen vuoden ajan. Tuomioistuimen päätös johti siis lopulta osavaltioiden lakien, kuten Jim Crow -lakien, säätämiseen, jotka tekivät rotuerottelusta lain.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä olivat kansalaisoikeustapaukset?
V: Kansalaisoikeustapaukset olivat viiden samankaltaisen tapauksen ryhmä, jotka yhdistettiin yhdeksi asiaksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.
K: Mitä tuomioistuin päätti vuoden 1875 kansalaisoikeuslain osalta?
V: Tuomioistuin katsoi, että kongressilla ei ollut perustuslain neljännentoista lisäyksen mukaista toimivaltaa kieltää rotusyrjintää yksityishenkilöiltä ja järjestöiltä osavaltioiden ja paikallisviranomaisten sijaan. Tuomioistuin katsoi myös, että vuoden 1875 kansalaisoikeuslaki oli perustuslain vastainen.
Kysymys: Mitä vuoden 1875 kansalaisoikeuslaissa säädettiin?
A: Vuoden 1875 kansalaisoikeuslaissa säädettiin, että "kaikilla Yhdysvaltojen lainkäyttövaltaan kuuluvilla henkilöillä on oikeus nauttia täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti majatalojen, julkisten maa- ja vesiliikennevälineiden, teattereiden ja muiden julkisten huvittelupaikkojen majoituksista, eduista, helpotuksista ja etuoikeuksista; tämä edellyttää vain laissa vahvistettuja ehtoja ja rajoituksia, ja sitä sovelletaan yhtä lailla kaikkiin rotuun ja ihonväriin kuuluviin kansalaisiin riippumatta aikaisemmasta orjuudesta".
Kysymys: Miten kongressi yritti käyttää neljännentoista lisäyksen mukaista toimivaltaansa?
V: Kongressi yritti käyttää neljännentoista lisäyksen mukaista toimivaltaansa kieltääkseen yksityishenkilöiden ja järjestöjen harjoittaman rotusyrjinnän.
K: Miksi tämä yritys epäonnistui?
V: Tämä yritys epäonnistui, koska Yhdysvaltain korkein oikeus totesi sen perustuslain vastaiseksi.
Kysymys: Mitä sovellettiin lain mukaan rodun tai ihonvärin suhteen The Civil Right Acts -lakien mukaan?
V: Kansalaisoikeussäädösten mukaan kaikkia henkilöitä olisi rodusta tai ihonväristä riippumatta kohdeltava tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti lain asettamien ehtojen mukaisesti.
Kysymys: Minkälaista toimintaa kansalaisoikeuslaki kattaa?
V: Siviilioikeuslaki kattaa esimerkiksi majoituksesta, eduista, palveluista ja etuoikeuksista nauttimisen majataloissa, julkisissa kulkuneuvoissa maalla tai vesillä, teattereissa jne.
