Heprean kieli, joka on seemiläinen kieli, on juutalaisten kieli. Heprean kielen akatemia on heprean kielen tärkein instituutio.
Historia
Israelilaiset puhuivat sitä kauan sitten, Raamatun aikana. Kun Babylonia oli valloittanut Juudan, juutalaiset vietiin Babyloniaan vangeiksi ja he alkoivat puhua arameaa. Hepreaa ei enää juurikaan käytetty arjessa, mutta uskonnollisia kirjoja tutkineet juutalaiset tunsivat sitä edelleen.
Tämän jälkeen heprea säilyi pääasiassa uskonnollisen, liturgisen ja kirjallisen kielen roolissa. Raamatullisen heprean lisäksi juutalaisyhteisöissä käytettiin erilaisia kansan- ja diasporamuotoja, mutta arkipuheessa monilla yhteisöillä muodostui omat kielensä, kuten jiddiš tai ladino.
Uudelleen elvytys
1900-luvulla monet juutalaiset päättivät tehdä hepreasta jälleen puhutun kielen. Siitä tuli uuden Israelin kielenä vuonna 1948. Israelin asukkaat tulivat monista eri paikoista ja päättivät opetella hepreaa, yhteisten esi-isiensä kieltä, jotta he kaikki voisivat puhua yhtä kieltä. Nykyheprea eroaa kuitenkin huomattavasti raamatullisesta hepreasta, sillä sen kielioppi on yksinkertaisempi ja siinä on paljon lainasanoja muista kielistä, erityisesti englannista.
Uudelleen elvytystyössä keskeisen roolin sai muun muassa kieliasiantuntijoiden ja aktivistien verkosto (esim. Eliezer Ben‑Yehuda oli tunnettu yksityishenkilö tässä liikkeessä), opetusjärjestelmä, maahanmuuttajien tarve yhteiselle kielelle sekä sanastotyö ja standardisointi. Academy of the Hebrew Language (suomeksi usein heprean kielen akatemia) on modernin standardin kehittäjä ja sanaston virallistaja; instituutio työsti uussanastoa nopeasti erityisesti teknologiaan ja yhteiskunnan eri aloihin.
Kirjoitus ja ääntäminen
Heprea kirjoitetaan heprean aakkosilla, jotka luetaan oikealta vasemmalle. Kirjoitus perustuu konsonanttirunkoon; vokaaleja merkitään pääasiassa niqqud-merkeillä, jotka esiintyvät lähinnä Raamatun painoksissa, lasten kirjoissa ja sanakirjoissa, mutta eivät tavallisessa aikuislukemassa. Modernissa kirjoituksessa vokaalit jätetään usein merkitsemättä ja lukija tunnistaa sanan kontekstin avulla.
Ääntäminen vaihtelee yhteisöittäin ja historiallisesti (esimerkiksi ashkenaziset ja sefaradiset äänteet erosivat), ja nykyhepreassa vallitsee suhteellisen yhtenäinen moderni standardi. Joitakin raamatullisen heprean äänteitä ei enää eroteta modernissa puheessa samalla tavalla.
Nykytilanne ja merkitys
Tähän päivään mennessä heprea on ollut ainoa kuollut kieli, josta on tehty jälleen elävä kieli.
Tätä yleisesti toistettua väitettä kannattaa kuitenkin tulkita varauksella: useita muita kieliä on myös elvytetty tai elvytetään (esimerkiksi kornin kieli), mutta heprean elpyminen 1900-luvulla on yksi laajamittaisten ja menestyksekkäiden kielielvytysten tunnetuimmista esimerkeistä. Moderni hepreaksi (ivrit) arvioidaan puhuvan arviolta miljoonia ihmisiä, suurin osa Israelissa, jossa se on valtion ensisijainen kieli ja keskeinen julkisessa elämässä, koulutuksessa, mediassa ja hallinnossa. Vuoden 2018 perustuslainsäädännöllisten muutosten myötä heprean asema valtion kielenä vahvistettiin; arabian kieli sai erityisaseman.
Eroja raamatulliseen hepreaan
Raamattu on alun perin kirjoitettu raamatullisella heprealla, aramealla ja kreikan kielellä.
Raamatullinen heprea eroaa modernista monin tavoin: sanasto, syntaksi ja osittain kielioppi ovat vanhempaa kerrostumaa. Moderni heprea on omaksunut uuden sanaston teollisuudesta, tieteestä, hallinnosta ja arkielämästä, ja sen rakenne on yksinkertaistunut monin paikoin. Silti raamatullinen kirjallisuus on yhä keskeinen osa uskonnollista ja kulttuurista elämäntapaa, ja sen lukeminen vaatii usein erikoisosaamista.
Lainasanat ja vaikutteet
Nykyhepreaan on tullut runsaasti lainasanoja eri kielistä: englannista teknologia- ja populaarikulttuurisanastoa, venäjästä, arabiasta, jiddišistä ja muista maahanmuuttajakielistä sekä vanhoista latinalaisista ja kreikkalaisista lainoista. Kielen kehitystä ohjaa sekä virallinen politiikka (kielen akatemian suositukset) että luonnollinen kieltenvälinen vuorovaikutus.
Yhteenveto
Heprea on ainutlaatuinen tapaus kielihistoriassa: se on uskonnollisesta ja kirjallisesta perinnöstä lähtenyt kansakunnan ja arkipäivän kieleksi. Sen uudelleenelvytys, modernisointi ja asema Israelin kansallisena kielenä tekevät siitä kiinnostavan esimerkin siitä, miten kieli voi muuttua, sopeutua ja palvella muuttuvaa yhteisöä.
