Dromornis on fossiilisten lentokykyttömien lintujen suku, joka tunnetaan erityisesti suurikokoisista, voimakkaista nokista ja lyhyistä siivistä. Se eli Australiassa myöhäisestä mioenista aina varhaisplioseeniin saakka, joten juuri tämä suku ei ole elänyt samaan aikaan ihmisten kanssa. Fossiililöydöt kertovat kuitenkin, että samaan heimoon kuuluneet läheiset sukulaiset saattoivat selviytyä paljon myöhempään, jopa pleistoseeniin saakka.
Ulkonäkö ja koko
Dromorniksella oli massiivinen, leveä nokka ja vahva leuka, jotka antoivat sen päänrakenteelle järeän ilmeen. Sen siivet olivat pienet ja tynkämaiset, joten lintu oli ehdottomasti lentokyvytön. Runko oli lihaksikas ja jalat pystyvät kantamaan suurta painoa, mutta rakenne ei viittaa erityisen nopeaan juoksijaan.
Dromornis stirtoni on tunnetuimpia lajeja: se on arvioitu noin kolmen metrin korkeudeksi ja painaneen jopa puoli tonnia (noin 500 kg). Tällainen koko teki siitä painavimman tunnetun dromornithidin ja yhden suurimmista koskaan eläneistä lentokyvyttömistä linnuista — painavampi kuin monet moa-lajit ja korkeampi kuin esimerkiksi Aepyornis.
Ruokavalio ja elintavat
Linnun suuri nokka ja voimakas leukaperä näyttävät sopivan vahvaan purentaan. Alkuperäiset tutkijat arvelivat, että nokkaa käytettiin sitkeiden kasvien varsien tai oksien leikkaamiseen, mikä viittaisi kasvinsyöntiin. Toisaalta nokan koko ja voimakas purentakyky ovat saaneet jotkut ehdottamaan osittaista lihansyöntiä tai ainakin oportunistista kaikkiruokaisuutta. Koska dromorniseilla ei ollut petolinnuilla tyypillisiä kynsiä tai kierteisiä nokkia, varma päätelmä ruokavaliosta on edelleen vaikea — nykykäsityksissä herbivoria tai omnivoria-elinympäristöä pidetään todennäköisimpänä.
Elinympäristö ja levinneisyys
D. stirtonilla ja muilla dromornithideilla oli tapana asua avoimilla, usein subtrooppisilla metsä- ja pensaikkoalueilla, joissa oli pysyviä vesivarastoja. Fossiilit viittaavat siihen, että ne suosivat alueita, joissa kasvipeite tarjosi runsaasti ravintoa ja suojaa. Vaikka ilmasto oli usein arvaamaton—kuivuus- ja sateisuusvaihtelut vaihtuivat pitkin mioksen ja pliosen jaksoa—dromornithidit sopeutuivat erilaisiin kasvillisuustyyppeihin.
Sukulaisuus ja taksonomia
Dromornis kuuluu jättiläislintujen heimoon Dromornithidae. Heimon edustajia esiintyi Australiassa useiden miljoonien vuosien ajan; perhepiirin fossiilit ajoittuvat laajalle ajanjaksolle, noin 15 miljoonaa vuotta sitten aina alle 30 000 vuotta sitten saakka. Vaikka dromornisit muistuttivat ulkonäöltään joitakin nykyisiä suuria lentokyvyttömiä lintuja, kuten emuilta näyttäviä lajeja, niiden lähin elävä verrokkiryhmä on todennäköisesti enemmän hanhille läheistä sukua oleva ryhmä — viimeaikaiset morfologiset ja joukko-omisteiset analyysit viittaavat tähän yhteyteen.
Sukupuutto ja paleogeografinen tausta
Vaikka jotkin dromornithidit selvisivät hyvin myöhäiseen pleistoseeniin asti, Dromornis-suku itsessään edusti pääosin mioksen ja pliosen lajeja, jotka eivät kohdanneet ihmisiä. Heimon viimeiset edustajat kuolivat kuitenkin sukupuuttoon mahdollisesti yhdistelmänä ilmastonmuutoksesta, habitatin muutoksista ja ihmisen aiheuttamasta paineesta alueilla, missä aikaisemmat ihmisyhteisöt jo elivät. Tarkat syyt vaihtelevat lajikohtaisesti ja ovat yhä tutkijoiden keskustelun kohteena.
Australaasia oli alkanut erkaantua muista maanosista, kun Gondwana alkoi hajota mesotsooisella kaudella. Australian viimeinen maayhteys Etelämantereeseen katkesi noin 40 miljoonaa vuotta sitten, minkä jälkeen alueen eläimistö on kehittynyt pitkään eristyksissä. Tämän vuoksi Australian ja Uusi-Guinea) lajisto poikkeaa monin paikoin muista mannereista; yhteyksiä muihin alueisiin on syntynyt pääosin satunnaisten Aasiasta tapahtuneiden siirtolaislajien kautta.
Yhteenveto: Dromornis edustaa Australian muinaista jättiläislintuperhettä, jolla oli massiivinen rakenne ja erikoistunut nokka. Vaikka sen tarkka ekologia jää osin epävarmaksi, sen fossiilit valaisevat Australian ainutlaatuista evoluutiohistoriaa ja palaavat aikaan, jolloin saaren eläimistö kehittyi pitkään eristyksissä.
