Mioseeni on neogeenikauden ensimmäinen ja kainotsooisen kauden neljäs aikakausi. Se alkoi noin 23 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi noin 5,33 miljoonaa vuotta sitten. Kauden alku ja loppu on määritelty geologisilla rajakerroksilla, joten niiden yleiset iät tunnetaan hyvin, vaikka tarkat kalibrointipäivät ovat epävarmoja. Mioseenin nimesi Charles Lyell. Nimi tulee kreikan sanoista μείων (meiōn, "vähemmän") jaνός (kainos, "uusi") ja tarkoittaa "vähemmän uutta", koska siinä on noin 18 prosenttia vähemmän nykyaikaisia meren selkärangattomia kuin plioseenissa.

Ilmasto ja ympäristö

Mioseenille on tyypillistä suuri ilmaston vaihtelu koko kauden ajan. Varhais- ja keskimmäisessä mioseenissa esiintyi lämpimämpi vaihe, jota kutsutaan Miocene Climatic Optimumiksi (n. 17–15 Ma). Tämän jälkeen alkoi pitkäaikainen jäähdytys ja kuivuuntuminen, joka kiihtyi keskellä ja myöhäisessä mioseenissa. Lämpötilan laskuun vaikuttivat useat tekijät: polaaristen jäätiköiden laajeneminen, tektoniset muutokset (esim. vuorijonojen kohoaminen ja merivirtojen muuttuminen) sekä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden pitkän aikavälin lasku. Tarkkaa yhtä yksittäistä syytä ilmastonmuutokselle ei kuitenkaan ole varmuudella määritetty.

Kasvillisuus

Mioseenin aikana tapahtui merkittävä muutos maankäytössä ja kasvillisuudessa. Laajat lehtipuu- ja sekametsät yleistyivät lämpimämmillä alueilla, mutta kuivemmiksi muuttuvilla alueilla levisi avointa ruohomaata ja savannimaisia ekosysteemejä. Ruohomaiden yleistyminen oli tärkeä evolutiivinen ajuri: sitä seurasivat lajeissa sopeutumat suhteessa laidunnukseen ja nopeaan liikkumiseen. Myöhemmin myöhäisessä mioseenissa alkoivat levitä myös C4-tyypin ruohot, jotka hyötyivät kuivemmasta ja kuumemmasta ilmastosta sekä matalammasta CO2-pitoisuudesta.

Eläimistö ja evoluutio

Mioseenin eliöstöstä tuli asteittain "modernimpi" kuin aiemmilla tertiäärikausilla, mutta monet nykyisten lajien edeltäjistä olivat edelleen kehitysvaiheessa. Esimerkiksi nisäkkäistä ja linnuista esiintyi jo monia nykyisiä heimoja ja suvutason esiasteita, mutta lajit itsessään olivat usein erilaisia kuin nykyiset.

  • Nisäkkäät: Laiduntavat lajit lisääntyivät ja nisäkäslajistoon syntyi uusia ryhmiä. Hevoset kehittyivät kohti nykyisiä grazeereja, ja monien suurten kasvinsyöjien, kuten bovideihin ja peuramaisiin kuuluvien ryhmien, leviäminen kiihtyi. Yleisesti selaavan tai lehtiä syövän faunan osuus väheni suhteessa laiduntajiin.
  • Etelä- ja pohjoisalueiden muutokset: Afrikassa, Aasiassa ja Euroopassa elänyt apinasto (noin 100 apinalajia mainittu ajanjaksolla) osoitti suurta monimuotoisuutta; joukossa oli sekä maalla että puissa eläviä muotoja. Useat nykyihmisen sukujuurien varhaisista vaiheista sijoittuvat juuri mioseenikauteen.
  • Meren eliöstö: Valaat monipuolistuivat ja määrällisesti olivat merkittävä osa meriekosysteemejä; myös hylkeet ja muut merinisäkkäät levittäytyivät. Merikasvillisuus, kuten merilevä, laajeni ravinne- ja lämpötilamuutosten myötä.
  • Petokalasto: Merissä eli suuria petokaloja ja haita; kuuluisin esimerkki on jättimäinen hai Carcharodon megalodon, joka saattoi saalistaa myös suuria valaaita.

Paleogeografia ja tektoniikka

Mioseenissa mantereet olivat jo lähellä nykyisiä sijaintejaan, mutta merkittäviä tektonisia tapahtumia muokkasivat maastoa ja merivirtoja. Vuorijonojen kohoaminen (esim. Himalaja, Alpit) vaikutti ilmastoon hajottamalla ilman virtauksia ja muuttamalla sadealueita. Tethys-meren kaventuminen ja muiden merialueiden muuttuminen vaikuttivat merivirtoihin ja lämpötilojen jakautumiseen, mikä edelleen vaikutti evoluutioon ja lajiutumisprosessiin.

Miocenista plioseeniin: raja ja seuraukset

Mioseenin raja plioseenikauteen liittyy globaaleihin ja alueellisiin muutoksiin. Erityisesti myöhäisen mioseenin tapahtuma, Messinianin suolastokriisi (noin 5,96–5,33 Ma), vaikutti Välimeren alueeseen siten, että Välimeri kuivui osittain tai lähes kokonaan ja sen biologinen yhteisö koki suuria muutoksia. Messinianin loppu ja Zancleanin tulva merkitsevät plioseenin alkua (n. 5,33 Ma) ja olivat käännekohta monien merieläinten ja rannikkoyhteisöjen kehityksessä.

Yhteenveto

Mioseen (noin 23–5,33 Ma) oli siirtymäkausi kohti nykyistä ilmastoa ja eliöyhteisöjen rakennetta. Kasvillisuus muuttui kohti avoimempia ruohomaastoja, monia nykyisiin heimoihin kuuluvia nisäkäksiä ja lintuja ilmestyi, ja merieläimistö monipuolistui. Ilmaston jäähdytys ja kuivuminen sekä tektoniset muutokset toimivat tärkeimpinä taustatekijöinä, vaikka eri tekijöiden tarkka rooli ja ajoitus ovat edelleen tutkijoiden tutkimuksen kohteena.