Gastornis, joka tunnettiin aiemmin nimellä Diatryma, on sukupuuttoon kuollut suurten lentokyvyttömien lintujen suku. Ne elivät paleoseenin loppupuolella ja eoseenin alkupuolella kainotsooisella kaudella. Ensimmäiset jäännökset löydettiin 1800-luvun puolivälissä.
Kuuluisa amerikkalainen paleontologi Edward Drinker Cope löysi 1870-luvulla Pohjois-Amerikasta toisen, täydellisemmän fossiilien joukon ja nimesi ne Diatrymaksi. Sittemmin eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset löydöt ovat aiheuttaneet taksonomista keskustelua: eurooppalaiset fossiilit on perinteisesti nimetty Gastornis-suvuksi, pohjoisamerikkalaisia usein Diatrymaksi, ja tutkijat ovat eri aikoina yhdistäneet ja erotelleet näitä nimiä eri lajeja kuvaamaan.
Näiden lintujen fossiilisia jäännöksiä on löydetty Länsi- ja Keski-Euroopasta (Englannista, Belgiasta, Ranskasta ja Saksasta) sekä Pohjois-Amerikasta. Niiden elintavoista kiistellään, ja tutkimukset ovat jatkuvasti tarkentaneet kuvaa niiden biologiasta.
Ulkonäkö ja koko
Gastornis oli voimakasrakenteinen, suurikokoinen lentokyvyttömäksi kehittynyt lintu. Aikuinen yksilö saattoi olla noin 1,5–2 metriä korkea, ja painoarviot vaihtelevat — arviolta kymmeniä kiloja pienimmillä arvioilla ja yli sadan kilon joissakin suuremmissa laskelmissa. Ruumiinrakenteesta erottuvat paksu, massiivinen pää ja leveä, vahva nokka sekä paksut, jykevät jalat. Siipien luut olivat lyhyet ja heikosti kehittyneet, mikä viittaa pysyvään lentokyvyn menetykseen.
Elintavat ja ravinto
Perinteisesti Gastornista on pidetty suurena petolintuna tai saalistajana, mutta viime vuosikymmeninä esitetyt todisteet ovat muuttaneet tätä näkökulmaa. Anatomia — erityisesti leveä, voimakas nokka ilman selvää hakua — sekä isotooppitutkimukset ja hampaiden puuttuminen viittaavat siihen, että monet lajit saattoivat olla pääosin kasvinsyöjiä tai sekasyöjiä, jotka rikkoivat ja pureskelivat kovat kasvimateriaalit. Toisaalta on myös esitetty, että ne olisivat voineet käyttää voimakasta nokkaansa puolustukseen tai kuoren repimiseen ja satunnaiseen lihansyöntiin. Jaloista päätelty hitaampi liikkumistyyli ja massiivinen ruumiinrakenne viittaavat siihen, etteivät ne olleet ketteriä juoksijoita vaan ennemmin vakaita, maassa eläviä eläimiä.
Taksonomia ja fossiilit
Gastornis–Diatryma-taksonomia on monimutkainen. Useita lajeja on kuvattu eri alueiden fossiilien perusteella, ja eri tutkimukset ovat vuoroin yhdistäneet ja erottaneet eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset näytteet. Fossiilit koostuvat pääasiassa kallon, kaularangan, luita ja raajojen jäänteistä; täydellisiä yksilöitä tunnetaan vain harvoin, mutta riittävästi, jotta lintujen koosta ja rakenteesta on saatu varsin selkeä yleiskuva.
Elinympäristö ja sukupuuttoon kuoleminen
Gastornis eli vaihtelevissa kasvillisuustyypeissä, kuten rehevissä metsissä ja kosteikoilla, jotka olivat yleisiä varhaisella kainotsooisella ajalla. Ne ilmestyivät fossiilikirjaan ajanjaksoon, jolloin nisäkkäät ja muut nykyaikaiset eläinryhmät alkoivat monimuotoistua K-Pg-rajatapahtuman jälkeen. Gastornis-lajien sukupuuttoon kuoleminen ajoittuu eoseenin aikana tapahtuneisiin ilmasto- ja ekosysteemimuutoksiin sekä kilpailuun toisten eläinryhmien kanssa; yksityiskohtaiset syyt vaihtelevat ja ovat edelleen tutkijoiden tarkastelun kohteena.
Tutkimuksen merkitys
Gastornis on tärkeä esimerkki siitä, miten fossiiliaineisto ja uudet tutkimusmenetelmät voivat muuttaa käsityksiä vanhoista eläimistä: mitä aiemmin pidettiin selkeänä petona, saatetaan uusien todisteiden valossa ymmärtää kasvinsyöjäksi tai monipuoliseksi sekasyöjäksi. Lajiryhmän fossiilit kertovat myös Etelä- ja Pohjois-Atlantin varhaisen kainotsooisesta yhteyksistä ja siitä, miten eläinlajit levisivät laajoille alueille maanosien välillä.
Yhteenveto: Gastornis (Diatryma) oli kookas, lentokyvytön lintu, joka eli paleoseenin loppupuolelta eoseenille. Sen jäännökset löytyvät Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Vaikka sen tarkka ravintotapa on edelleen keskustelun aihe, nykyinen tutkimus korostaa mahdollisuutta, että osa lajeista oli kasvinsyöjiä tai sekasyöjiä eikä ainoastaan huippupetoja.
