Gastornis

Kuvaus

Gastornis parisiensis oli keskimäärin 1,75 metriä pitkä, mutta suuret yksilöt kasvoivat jopa 2 metriä korkeiksi. Gastorniksella oli valtava nokka, jonka kärki oli hieman koukussa, mikä viittaa mahdollisesti siihen, että se oli lihansyöjä. Gastorniksella oli suuret ja voimakkaat jalat. Sillä oli suuret jalat, joissa oli pienet kynnet. Fossiiliset jalanjäljet viittaavat siihen, että se oli kasvissyöjä.

Paleobiologia

Jakelu

Vaikka Pohjois-Amerikka ja Eurooppa erosivat toisistaan liitukauden lopulla, jossain on täytynyt olla vielä maabrigi. Tämä johtuu siitä, että Euroopan ja Pohjois-Amerikan diatrymit olivat niin samankaltaisia. Myös muita lintu- ja nisäkässukuja esiintyy paleoseeni- ja eoseenikaudella (nykyisen) Pohjois-Atlantin molemmin puolin. Tämä on todiste siitä, että Eurooppa ja Pohjois-Amerikka olivat aikoinaan kuivalla maalla yhteydessä toisiinsa osittain kainotsooisen kauden alkupuolella.

Paleoekologia

Gastorniksen elinympäristössä oli aikanaan tiheää metsää ja kosteasta kuivaan vaihteleva subtrooppinen tai jopa trooppinen ilmasto. Pohjois-Amerikka ja Eurooppa olivat vielä melko lähellä toisiaan, ja Grönlanti oli luultavasti rehevän metsän ja ruohon peitossa. Vain kapeat, korkeintaan muutaman 100 kilometrin pituiset salmet olisivat estäneet Gastorniksen esi-isien leviämisen maitse. Pohjois-Amerikan maa-alueet olivat yhteydessä toisiinsa. Niiden eurooppalainen levinneisyysalue oli saaristo, jossa Alpit olivat rakentuneet ja merenpinta oli korkealla paleoseenin ja eoseenin aikana. Maantieteellisesti se vastasi suunnilleen nykyistä Indonesiaa.

Gastornis on kuvattu petoeläimeksi. Jotkut kuitenkin epäilevät, että lintu ei ollut tarpeeksi ketterä saadakseen kiinni nopeasti liikkuvaa saalista, ja epäilevät, että nokka olisi sopiva lihansyöntiin. Saattaa olla, että Gastornis oli väijytysmetsästäjä tai käytti laumametsästystekniikkaa saaliin jahtaamiseen tai väijytykseen. Jos Gastornis oli petoeläin, se olisi tarvinnut jonkin keinon saaliin metsästämiseen tiheän metsän läpi.

Vaihtoehtoisesti ne ovat voineet olla pääasiassa haaskalintuja, kaikkiruokaisia tai jopa kasvissyöjiä. Gastorniksen suuri nokka olisi soveltunut siementen murskaamiseen ja kasvillisuuden repimiseen. Se vaikuttaa kuitenkin liian voimakkaalta puhtaasti kasvisruokavalioon. Riippumatta siitä, mitä nämä linnut söivät, nokkaa on voitu käyttää myös sosiaaliseen esiintymiseen - sen esiintyminen kaikissa tunnetuissa fossiileissa puhuu sen puolesta, ettei sillä olisi ollut seksuaalista merkitystä. Nämä ristiriitaiset hypoteesit, joita ei voida erottaa toisistaan todistusaineiston perusteella, tekevät Gastorniksen paleobiologiasta epäselvää.

Samankaltaisia kainozooisen kauden jättiläislintuja olivat Etelä-Amerikan hirmulinnut (phorusrhacidit) ja Australian mihirungit (Dromornis). Edelliset olivat varmasti lihansyöjiä, ja myös jälkimmäisten epäillään olleen petoeläimiä. Toisaalta rotitit, aikamme lentokyvyttömät jättiläislinnut, syövät kasveja, pieniä selkärankaisia ja selkärangattomia.

Gastornis oli yksi suurimmista, ellei jopa suurin paleogeenin aikana eläneistä linnuista. Niillä oli vain vähän luonnollisia vihollisia ja vakavia kilpailijoita. Jos nämä valtavat linnut olivat aktiivisia metsästäjiä, niiden on täytynyt olla tärkeitä huippupetoja, jotka hallitsivat Pohjois-Amerikan ja Euroopan metsäekosysteemejä eoseenin keskivaiheille saakka.

Eoseenin puolivälissä Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa nousivat esiin suuret kreodontti- ja mesonyhidi-pedot. Näiden uusien petoeläinten ilmaantuminen osuu samaan aikaan Gastorniksen ja sen sukulaisten taantumisen kanssa. Tämä johtui mahdollisesti siitä, että nisäkkäiden petoeläimillä oli lisääntynyt taipumus metsästää yhdessä laumoissa (erityisesti hyaeenan kaltaisilla kreodonttieläimillä). Tiedossamme ei ole yhtään lintua, joka olisi painanut yli puoli tonnia. Ehkä ne eivät voineet kehittyä suurempiin kokoihin. Jos näin on, ne eivät pystyisi kilpailemaan pelkällä massalla, kuten nisäkkäät usein pystyvät tekemään.

Gastornis-kallo.


Gastorniksen luuranko

Jälki fossiilit

Espanjan myöhäispaleoseenikerrostumista ja Ranskan varhaiseoseenikerrostumista on Provencen alueella löydetty valtavien munien kuorenpalasia. Nämä ovat oletettavasti Gastorniksen munia.

Jotkin näistä fragmenteista olivat niin täydellisiä, että niistä voitiin rekonstruoida 24 x 10 cm (noin 9,5 x 4 tuumaa) koko ja 2,3-2,5 mm (0,09-0,1 tuumaa) paksut kuoret. Tämä on noin puolet suurempi kuin strutsin muna ja muodoltaan hyvin erilainen kuin pyöreämmät sileälastaisten lintujen munat.

Suuret linnut

• Kasvaari
• Norsulinnut
• Aepyornis
• Moa
• Dinornis
• Kauhulinnut
• Phorusrhacos
• Brontornis
• Dromornis