Inuiitit: arktinen alkuperäiskansa Pohjois-Kanadasta, Grönlannista ja Alaskasta

Inuiitit söivät sekä raakaa että kypsennettyä lihaa ja kalaa sekä kantavien eläinten sikiöitä. Valaan rasvaa poltettiin polttoaineena ruoanlaitossa ja lampuissa.

Inuiitit olivat myös nomadikansaa, mutta he eivät kesyttäneet eläimiä lukuun ottamatta koiria, joita he käyttivät vetämään reittejä ja auttamaan metsästyksessä. He olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka elivät maasta. He olivat hyvin tarkkoja siitä, että he käyttivät kaikki tappamiensa eläinten osat hyväkseen. Kunnioitus maata ja heidän keräämiään eläimiä kohtaan oli ja on keskeinen osa heidän kulttuuriaan.

Inuitit asuivat kesäisin eläinten nahoista tehdyissä teltoissa. Talvella he asuivat nurmitaloissa ja igluissa. He pystyivät rakentamaan iglun lumitiilistä vain muutamassa tunnissa. Lumi on täynnä ilmatiloja, mikä auttaa sitä pitämään lämpöä. Pelkän rakkulalampun avulla iglu saattoi olla lämpimämpi kuin ulkoilma. Inuiitit tekivät erittäin nokkelia asioita luista, sarvista ja puusta, joita heillä oli. He keksivät harppuunan, jolla metsästettiin hylkeitä ja valaita. He rakensivat veneitä puusta tai luusta, jotka oli päällystetty eläinten nahoilla. He keksivät kajakin, jota yksi mies saattoi käyttää metsästykseen merellä ja pakkausjään keskellä.

Inuiittien kelkat voitiin rakentaa puusta, luusta tai jopa eläinten nahoista, jotka oli kääritty pakastetun kalan ympärille. Astioita valmistettiin veistämällä saippuakiveä, luita tai myskihärän sarvia. Lämpimänä pysyäkseen he käyttivät kahta nahkakerrosta, joista toinen oli turkista sisäänpäin ja toinen ulospäin.

Inuiittien oli oltava hyviä metsästäjiä selviytyäkseen. Kun eläin tapettiin metsästyksessä, sitä kiitettiin kunnioittavasti siitä, että se oli tarjoutunut metsästäjälle. He uskoivat, että se aikoi antaa itsensä lahjaksi metsästäjän ja hänen lastensa selviytymiselle. Heidän kiitollisuutensa oli syvästi vilpitöntä, ja se on tärkeä osa heidän uskomusjärjestelmäänsä. Talvella hylkeet eivät tulleet jäälle. Ne nousivat vain haukkaamaan ilmaa jäähän pureskelemistaan rei'istä. Inuiitit etsivät koiriensa avulla ilmareiät, odottivat kärsivällisesti, kunnes hylje palasi hengittämään, ja tappoivat sen harppuunalla. Kesällä hylkeet makasivat jäällä nauttien auringosta. Metsästäjän täytyi hiljalleen hiipiä hylkeen luo tappaakseen sen. Inuitit metsästivät jääkarhuja, myskihärkää ja karibuja koirien ja keihäiden avulla. Joskus he tappoivat karibuja veneistään, kun eläimet ylittivät jokia vaelluksellaan.

Inuitit jopa metsästivät valaita. He heittivät veneestä harppuunoita, jotka oli kiinnitetty täytetyistä hylkeennahoista valmistettuihin kellukkeisiin. Valas väsyi vetäessään kellukkeita veden alla. Kun valas hidastui ja nousi pintaan, inuiitit saattoivat lyödä sitä lisää harppuunoilla tai keihäillä, kunnes se kuoli. Valaanrasva tarjosi D-vitamiinia ja omega-rasvahappoja inuiittien kulttuuriruokavalioon ja esti riisitautia. Maailmanlaajuinen valaanpyyntiteollisuus on vähentänyt valaskantaa, ja nykyään perinteinen valaanpyynti toimeentulotarkoituksessa on harvinaista kaikkialla maailmassa. Inuiitit ovat lisänneet nykyaikaiseen pohjoiseen ruokavalioonsa päivittäistavaroita, jotka ovat yleensä hyvin kalliita pohjoisessa.

Kesäkuukausina inuiitit pystyivät keräämään marjoja ja juuria syötäväksi. He keräsivät myös ruohoa saappaidensa vuoriksi tai korien tekoon. Usein kesän aikana löydetyt tai tapetut elintarvikkeet laitettiin kätköihin käytettäväksi pitkän talven aikana. Kätkö luotiin kaivamalla se ikiroudan alle ja rakentamalla sinne kivivuorattu kuoppa. Kätkön yläosa peitettiin kivikasalla, jotta eläimet eivät pääsisi sinne. Se oli yhtä hyvä kuin pakastin, koska ruoka pysyi siellä jäädytettynä, kunnes perhe tarvitsi sitä. Inuiittien kulttuuriperinteet ja perinteiset tarinat antoivat kullekin uudelle sukupolvelle elämäntaitoja ja tietoja, joiden avulla he pystyivät selviytymään ympäristössään ja toimimaan yhdessä. He liikkuivat yleensä pienissä ryhmissä etsien ruokaa, ja joskus he kokoontuivat muiden ryhmien kanssa metsästämään suurempia eläimiä, kuten valaita. Miehet hoitivat metsästyksen ja kodin rakentamisen ja tekivät myös aseita, rekiä ja veneitä. Naiset valmistivat ruokaa, tekivät vaatteita ja hoitivat lapsia. Alle viisivuotiaat lapset ja pikkulapset joutuivat helposti hypotermian uhreiksi, ja jos he kuolivat, heidän äitinsä painoivat lasten ruumiit kivillä ja käärivät ne kalaverkkoihin ennen kuin laittoivat ruumiit jäässä olevien reikien läpi. Äidit uskoivat, että lasten sielut uhrattiin Phallus-jumalalle, joka synnyttäisi heidät uudelleen valaiksi. Tässä on jotain vikaa Phallus ei esiinny Pohjois-Amerikassa.

Nykyään suurin osa inuiiteista asuu nykyaikaisissa taloissa. Monet metsästävät tai kalastavat edelleen suurimman osan ravinnostaan ja joskus myös osan tuloistaan. Hylkeenturkkeja käytetään arktisen alueen äärimmäiseltä kylmyydeltä suojautumiseen, ja ne ovat paljon tehokkaampia kuin keinotekoiset kankaat. Tekniikka on toiminut hyvin tuhansia vuosia. Sitä paitsi kaupalliset talvivaatteet ovat kalliita. Nykyään metsästyksessä käytetään kivääreitä ja moottorikelkkoja, mutta perinteiset arvot, joissa kunnioitetaan metsästettäviä eläimiä, ovat edelleen hyvin voimassa. Alaskassa monet ihmiset ovat saaneet rahaa osavaltiosta löydetystä öljystä, joka on löydetty heidän perinteisiltä mailtaan.

Arktinen alue on hyvin erilainen kuin muu maailma. Etelän elämäntapa ei toimi hyvin pohjoisessa. Kanada arvostaa inuiittikansojen läsnäoloa Kanadan pohjoisimmilla mailla todisteena suvereniteetista Kanadan osuuteen napapiiristä. Arktisessa ympäristössä eläminen on hyvin haastavaa. Käytäntö, jossa hypotermian uhreiksi joutuneiden lasten ruumiit upotetaan jään alle, herättää jonkin verran kiistoja, sillä ruumiiden tiedetään ajautuneen virtausten mukana ja huuhtoutuneen Kanadan itärannikolle ja toisinaan myös Yhdysvaltojen koillisosiin.