Lehtikaali on vihannes, jonka lehdet ovat vihreitä tai violetteja ja usein voimakkaasti kiharat tai ryppyiset. Sitä kutsutaan myös nimellä borecole. Lehtikaali kuuluu Brassica oleracea -ryhmään (villikaali), ja sen tieteellinen nimi esiintyy yleensä muodossa Brassica oleracea var. acephala. Kasvi kuuluu ristikukkaisiin (Brassicaceae), mikä näkyy myös kukkien rakenteessa.

Kuvaus

Lehtikaali on vihreä- tai purppuranlehtinen laji, jonka lehdet kasvavat pitkien, kuitumaisten varren päähän. Lehdet voivat olla väriltään vaaleanvihreitä, tummanvihreitä tai sinertävän violetteja; osa lajikkeista on lähes koristeellisia väritykseltään. Latinalainen lajikenimi acephala tarkoittaa "ilman päätä", mikä viittaa siihen, ettei kasvi muodosta tiivistä keräävää päätä kuten tavanomainen valkokaali.

Lehtien muoto vaihtelee lajikkeittain: osa on suurempia ja voimakkaasti kiharoituneita, osa litteämpiä ja pehmeämpiä. Kasvin korkeus vaihtelee, ja varret voivat olla 30–40 cm tai jopa korkeampia. Lehtikaali on kylmänkestävä ja voi säilyä pellossa pitkään, jopa kovien yöpakkasten jälkeen.

Historia

Lehtikaali on jalostettu alun perin Välimeren alueella, missä erilaisia kaalikasveja viljeltiin jo antiikin aikaan. Eri kaalimuodot tunnettiin ja viljeltiin jo Rooman valtakunnan aikana, ja lehtikaali oli yksi niistä. Se vakiintui erityisesti talonpoikien ruokavalioon keskiajalla, koska se kasvoi helposti ja säilytti ravintoa kylminä vuodenaikoina. Englannista lehtikaali levisi Uuteen maailmaan 1600-luvulla (XVII vuosisata), missä siitä kehittyi suosittu kotitarve- ja kaupallinen kasvi.

Viljely

Lehtikaali on yksi kaalikasvien kestävimpiä lajeja: se sietää hyvin kylmää (usein jopa noin -15 °C asti) mutta ei pidä korkeista lämpötiloista. Se kasvattaa makuaan usein pakkasten jälkeen, jolloin lehdet muuttuvat makeammiksi.

Perusohjeita viljelyyn:

  • Sijainti: kasvupaikka aurinkoinen tai puolivarjoinen; multava, hyvin läpäisevä maa sopii parhaiten.
  • Istutus: esikasvata siemenestä keväällä tai kylvö suoraan syys- tai kevätkaudelle lajikkeesta riippuen. Riviväli yleensä 45–60 cm, taimiväli 30–45 cm.
  • Multa ja lannoitus: runsas komposti tai hyvin maatunut lanta antaa hyvän kasvualustan; lehtikaali on voimakas ravinteiden käyttäjä, erityisesti typen suhteen.
  • Kastelu: säännöllinen kastelu tasaisella kosteudella parantaa lehtien laatua; kuivuus voi tehdä lehdistä sitkeitä ja karvaita.
  • Sato: lehtiä voidaan poimia yksitellen koko kasvukauden ajan, tai kerätä suurempia määriä kerrallaan. Monet viljelijät hyödyntävät lehtikaalia myös myöhään syksyllä ja talvella, kun pakkaset ovat hieman pehmentäneet makua.
  • Viljelykierto: kierrätä kasvupaikkaa muiden ristikukkaisten kanssa välttääksesi maassa kertyviä tauteja.

Käyttö ja ravintoarvot

Lehtikaali on ravintorikas vihannes: se sisältää runsaasti C- ja K-vitamiinia, A-vitamiinin esiastetta (karoteeneja), kuitua sekä antioksidantteja (esim. flavonoideja ja polyfenoleja). Lisäksi se on vähäenerginen ja sopii monenlaiseen ruokavalioon.

Ruokakäyttöä:

  • Raakana: silputtuna salaateihin tai smoothieihin.
  • Kypsennettynä: haudutettuna, paistettuna tai keitettynä osana pato- ja vihannesruokia.
  • Lehtikaalichipsit: paahdetuista tai uunissa rapeiksi valmistetuista lehdistä saa terveellisemmän naposteltavan.
  • Lisuke tai pääruoka: sopii hyvin liha- ja kasvisruokien accompagnementiksi sekä keittoihin.

Sairaudet ja tuholaiset

Lehtikaaliin voi vaikuttaa useita tauteja ja tuholaisia. Yleisimmät ovat:

  • Etanat ja kaaliperhoset (kapseliperhoset): syövät lehtiä; verkostoitu suojelu, peitteet ja pyydykset auttavat.
  • Ristikukkien tuholaiset: kaalikirvat, kaalikoit ja kirvat voivat lisätä stressiä kasville.
  • Sairaudet: clubroot (lohkojuuri), home- ja lehtilaikkutaudit sekä mahdollinen hometauteihin liittyvä kasvun hidastuminen.

Hyvä viljelykierto, riittävä kasvu-ympäristön hoito ja luonnolliset suojautumismenetelmät vähentävät torjunnan tarvetta. Tarvittaessa käytetään hyväksyttyjä torjuntakeinoja ja biologisia vaihtoehtoja.

Säilytys ja sadonkorjuu

Lehtikaalia voi korjata yksittäisiä lehtiä tai kokonaisia kasveja myöhemmin syksyllä ja talvella. Monet lajikkeet paranevat maun puolesta pakkasen jälkeen, koska kylmä muuttaa lehtien sokeriprofiilia ja vähentää kitkeryyttä. Sadon voi säilyttää jääkaapissa muovipussissa useita päiviä tai edukseen viileässä ja kosteassa juureskellarissa pidempään. Esimerkiksi lehtien blanchointi ja pakastus on yleinen tapa säilyttää satoa pitkään.

Lajikkeet ja koriste

Lehtikaalista on kehitetty sekä ruokaväri- että koristekantoja. Ruokakäyttöön tarkoitetut lajikkeet tuottavat meheviä, maukkaita lehtiä, kun taas koristekaalit (ornamentaalinen lehtikaali) on valittu näyttävän värisiksi ja lehtimuodoiltaan koristeellisiksi pihakasveiksi. Purppurat ja hopeanhohtoiset lajikkeet ovat suosittuja sekä koriste- että ruoanlaittokäytössä.

Yhteenvetona: lehtikaali on kestävä, ravinteikas ja monipuolinen vihannes, joka sopii niin kotipuutarhaan kuin ammattiviljelyynkin. Sen hyvä kylmänkestävyys ja monipuoliset käyttötavat tekevät siitä arvostetun kasvin erityisesti viileämmissä ilmastoissa.