Lepidodendron
Lepidodendron on sukupuuttoon kuollut alkukantainen (puun kaltainen) kasvisuku. Ne olivat ensimmäisiä suuria maakasveja ja merkittävä osa hiilimetsän trooppista kasvistoa.
Ne olivat valtavia, yli 30-metrisiä, ja runkojen halkaisija oli usein yli metrin.
Joskus niitä kutsutaan "jättiläislehtisammaliksi", mutta ne ovat itse asiassa lähempänä Isoetes-sammalia kuin leikkisammalia.
Hollantilaisen tiedemiehen Eli Heimansin rekonstruktio Lepidodendronista (1911).
Ekologia
Ne menestyivät hiilikauden pennsylvanialaisella osakaudella 315-300 miljoonaa vuotta sitten.
Olosuhteet olivat trooppisia soita ja sademetsiä, jotka sijaitsivat valtavassa jokijärjestelmässä, joka oli paljon suurempi kuin Amazonin allas.
Kosteikon sydämenä ollut jokitasanko ulottui Pangaian poikki 5000 kilometriä itäisestä Kanadasta Ukrainaan ja oli 700 kilometriä leveä.p6 Näin ollen Pennsylvanian-ajan allas oli suurempi kuin mikään nykyisin maapallolla oleva kosteikko.
Ilmaston muutos
Sademetsäjärjestelmä romahti noin Pennsylvanian-kauden puolivälissä, ja sen tilalle tuli viileämpi ja kuivempi ilmasto.
Kosteikkometsät loppuivat, kun Gondwanan mantereen ja Laurusian välinen paine nosti maanpintaa, jolloin kosketusvyöhyke kohosi. Hiilikauden päättyminen merkitsee hiilikauden päättymistä. Kiina oli liian kaukana, jotta se olisi voinut vaikuttaa siihen, ja siellä kosteikkometsät jatkuivat vielä 50 miljoonaa vuotta, permikauden alkuun asti. . p30
Rakenne
Lepidodendronilla oli korkeat, paksut rungot, jotka harvoin haarautuivat ja joiden latvassa oli kruunu, joka muodostui haarautuvista oksista, joissa oli lehtiryhmiä. Nämä lehdet olivat pitkiä ja kapeita, suuria ruohonlehtiä muistuttavia, ja ne olivat kierteisesti järjestäytyneitä.
Runkoon ja varsiin kasvin kasvaessa jääneet tiiviisti pakatut timantinmuotoiset lehtiarvet ovat mielenkiintoisimpia ja yleisimpiä fossiileja hiilikauden liuskeissa ja niihin liittyvissä hiiliesiintymissä. Nämä fossiilit muistuttavat suuresti renkaanjälkiä tai alligaattorin nahkaa.
Arvet eli lehtien pehmusteet koostuivat vihreästä fotosynteettisestä kudoksesta, josta osoituksena oli kynsinauhan peittämä ja täplittämä stomata, mikroskooppiset huokoset, joiden kautta ilmasta peräisin oleva hiilidioksidi diffundoituu kasveihin. Samoin Lepidodendronin rungot olisivat olleet vihreitä, toisin kuin nykyisten puiden, joiden kuori on hilseilevää, ei-fotosynteettistä ruskeaa tai harmaata.
Lepidodendronia on verrattu jättimäiseen yrttiin. Rungot tuottivat hyvin vähän puuta, jos ollenkaan. Suurin osa rakenteellisesta tuesta tuli paksusta, kuorimaisesta alueesta. Tämä alue säilyi rungon ympärillä jäykkänä kerroksena, joka ei hilseillyt pois kuten useimmilla nykypuilla. Puun kasvaessa lehtityynyt laajenivat rungon leveyden kasvaessa.
Tämän kasvin oksat päättyivät kartiomaisiin rakenteisiin. Lepidodendron ei tuottanut siemeniä kuten monet nykyiset kasvit. Sen sijaan se lisääntyi itiöiden avulla.
Lepidodendronin strobilus (sporangioita kantava osa).
Stigmaria
Stigmaria on eräänlainen haarautuva puun juurifossiili, jota on löydetty hiilikivistä. Ne olivat hiilimetsän lykopsidipuiden, kuten Sigillarian ja Lepidodendronin, juuria. Kussakin rungossa oli neljä tällaista juurta. Stigmaria on "muototaksoni", sillä juurta kantavan kasvin sukua ja lajia ei voida tunnistaa.
Stigmaria , fossiilinen lykopsidien juurakko
