Haarniskaiset
Loricifera on hiljattain löydetty merieläinten ekdysozoanheimo. Siihen kuuluvat ensimmäiset eläimet, joiden tiedetään elävän täysin hapettomassa ympäristössä (ei lainkaan happea). Reinhardt Kristensen kuvasi suvun vuonna 1983.
Ne ovat hyvin pienten, sedimentissä elävien eläinten heimoa. Niitä on nyt kuvattu kaksikymmentäkaksi lajia, jotka kuuluvat kahdeksaan sukuun. Lisäksi on noin 100 lajia, jotka on kerätty, mutta joita ei ole vielä kuvattu. Niiden koko vaihtelee 100 µm:stä noin 1 mm:iin.
Niiden elinympäristö on meren soran välissä, johon ne kiinnittyvät. Ne kuuluvat viimeisimpiin metazoalaisten ryhmiin, jotka on löydetty hiljattain. Ne kiinnittyvät melko lujasti soraan, ja tämä selittää, miksi ne ovat pysyneet niin pitkään löytämättä. Ensimmäinen yksilö kerättiin 1970-luvulla, ja se kuvattiin myöhemmin vuonna 1983. Niitä esiintyy kaikissa vesisyvyyksissä, eri sedimenttityypeissä ja kaikilla leveysasteilla. Niitä ei ole vielä löydetty fossiileista.
Anatomia
Näillä eläimillä on suojaava ulkokuori, jota kutsutaan loricaksi. Lorican suojassa eläimillä on pää, suu ja ruoansulatuselimistö. Kehitys on yleensä suoraa, vaikka joissakin lajeissa on toukkia. Aikuisina eläimillä on kaksi sukupuolta. Elämänkierto on monimutkainen ja joustava, ja eläimillä on erilaisia parthenogeneettisen lisääntymisen muotoja.
Niiden lähimpien sukulaisten uskotaan olevan Kinorhyncha ja Priapulida, joiden kanssa niillä on joitakin yhteisiä piirteitä. Yhdessä ne muodostavat Scalidophora-klaanin.
Anoksisissa ympäristöissä
Kolme Loricifera-lajia on löydetty Välimeren L'Atalante-altaan pohjasedimentistä. Tämän altaan "pinta" on 3 500 metrin syvyydessä. Ne ovat ensimmäiset monisoluiset organismit, joiden tiedetään viettävän koko elämänsä hapettomassa ympäristössä. Niiden uskotaan pystyvän tähän, koska ne luottavat organelleihin, jotka eivät käytä happea energiakiertoonsa, toisin kuin tavalliset mitokondriot. Ne pystyvät tähän, koska ne käyttävät energiansa hankkimiseen mitokondrioiden sijasta hydrogenosomeja.
Äskettäin raportoidut eläimet suorittavat elinkaarensa täysin ilman valoa ja happea, ja ne ovat kooltaan alle millimetrin kokoisia. Ne kerättiin syvältä altaasta, jossa ne elävät lähes suolalla kyllästetyssä suolavedessä. Tämä suolavesi ei tiheytensä vuoksi sekoitu yläpuolella oleviin vesiin. Tämän vuoksi suolavesi on täysin hapetonta ja sisältää runsaasti ammoniakkia. Lisäksi se sisältää sulfaattipelkistimien vaikutuksesta runsaasti sulfidia. Solujen määrä suolavedessä ei ole suuri. Enemmistönä ovat extremofiilit, joihin kuuluu syvänmeren hydrotermisiin aukkoihin kuuluvia arkeia- ja bakteeriyhteisön jäseniä. L'Atalantessa esiintyy myös eukaryootteja, kuten sädesieniä (45 %), dinoflagellaatteja (21 %) ja choanoflagellaatteja (10 %). p360–381
Valomikroskooppikuva Spinoloricus-suvun tuntemattomasta lajista, joka elää anoksisissa ympäristöissä (värjätty Rose Bengalilla). Mittakaavapalkki on 50 μm.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Loricifera?
V: Loricifera on hiljattain löydetty merieläinten suku.
K: Kuka on kuvannut Loricifera-suvun?
V: Loriciferan kuvasi Reinhardt Kristensen.
K: Mikä tekee Loriciferasta ainutlaatuisen?
V: Loricifera on ainutlaatuinen, koska siihen kuuluvat ensimmäiset eläimet, joiden tiedetään elävän täysin hapettomassa ympäristössä.
K: Missä Loricifera elää?
V: Loricifera elää sedimentissä meren soran välissä, johon ne kiinnittyvät.
K: Kuinka pieniä Loricifera-eläimet ovat?
V: Loriciferan koko vaihtelee 100 µm:stä noin 1 mm:iin.
K: Miksi Loricifera on pysynyt niin kauan löytymättä?
V: Loricifera kiinnittyy melko lujasti soraan, mikä selittää sen, miksi ne ovat pysyneet niin pitkään löytämättä.
K: Onko Loricifera-lajia löydetty fossiileista?
V: Ei, Loriciferoja ei ole vielä löydetty fossiileista.
