Meloni: määritelmä, lajikkeet ja kasvitieteelliset tiedot
Meloni on yleisnimitys mille tahansa syötävälle, lihaisa hedelmälle, joka kuuluu kurkkikasvien (Cucurbitaceae) heimoon. Monet tunnetut kaupalliset melonit ovat peräisin muskelimelonista tai sen risteymistä, ja niistä on jalostettu runsaasti erilaisia lajikkeita. Kasvitieteellisesti meloni on ns. pepo‑hedelmä (monisoluinen, lihaisa hedelmä), mutta käytännössä jotkut lajikkeet luokitellaan ja käytetään ruoanlaitossa vihanneksina. Useimmat tavalliset ruokamelonit kuuluvat Cucumis-sukuun, mutta joukossa on myös lajeja, jotka kuuluvat Benincasa-, Citrullus- ja Momordica-sukuihin. Esimerkiksi hehkumeloni kuuluu Cucumis-sukuun, kun taas vesimeloni kuuluu Citrullus-sukuun.
Sana meloni tulee latinankielisestä sanasta melopepo, joka puolestaan tulee kreikan kielen sanasta μηλοπέπων (mēlopepon) — kirjaimellisesti »omena‑pepo», viitaten pyöreään, lihaiseen muotoon.
Kasvitieteelliset tiedot
Melonit kuuluvat kurkkikasvien heimoon (Cucurbitaceae). Hedelmän rakenne on yleensä pepo‑tyyppinen: paksu ulkokehän kuori ja sisällä mehukas hedelmäliha, jossa on siemeniä. Melonien geneettinen ja taksonominen kirjo on laaja; kotimaisten ja kaupallisten lajikkeiden välillä on merkittäviä eroja koossa, muodossa, kuoren ja hedelmälihan värissä sekä makuprofiilissa.
Tärkeitä lajikkeita ja ryhmiä
- Cucumis melo -ryhmä: sisältää useita meloneita kuten cantaloupe‑ ja honeydew‑tyyppiset melonit sekä monet kotimaiset herkulliset lajikkeet. Näitä pidetään usein »makeina» ruokameloneina.
- Citrullus lanatus (vesimeloni): suuri, veden sisältävä hedelmä, joka eroaa maku‑ ja rakennepiirteiltään Cucumis‑ryhmän meloneista. Katso myös vesimeloni.
- Benincasa hispida (talomeloni, winter melon): joissakin kulttuureissa käytetty myös vihanneksena keitoissa ja haudutuksissa.
- Momordica charantia (karvainen meloni/bitter melon): voimakkaan katkera maku, käytetään erityisesti Aasian keittiöissä ja perinteisessä lääketieteessä.
Maku, käyttö ja ravinto
Melonit vaihtelevat makeudeltaan, koostumukseltaan ja aromiltaan. Makeimmat lajikkeet tarjotaan tuoreina jälkiruokana, salaateissa tai smoothieissa, kun taas vähemmän makeat tai kitkerät lajikkeet käytetään ruoanlaitossa. Melonit ovat hyvä A‑ ja C‑vitamiinin, kaliumin ja veden lähde; niissä on vähän rasvaa ja energiaa suhteessa vesipitoisuuteen.
Viljely ja olosuhteet
Melonit viihtyvät lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa, mieluiten hyvin ojitetussa ja ravinteikkaassa maassa. Ne vaativat yleensä lämpimän kasvukauden, säännöllisen kastelun varsinkin hedelmien kypsyessä, sekä riittävästi tilaa köynnöstää tai levitä. Monet lajit ovat herkkiä pakkaselle, joten Suomessa ne viljellään usein kasvihuoneissa, lämpimillä paikoilla tai kasvatetaan lyhyempään kasvuajankohtaan soveltuvia varhaislajikkeita.
Säilytys ja kypsyttäminen
Kypsän melonin tunnistaa usein tuoksusta ja kevyestä painumisesta hedelmälihalla koskettaessa. Kokonainen, kypsä meloni säilyy huoneenlämmössä muutaman päivän, mutta viileässä (noin 7–10 °C) se säilyy pidempään. Leikattuna melonit kannattaa säilyttää ilmatiiviisti jääkaapissa ja käyttää muutaman päivän kuluessa.
Huomioitavaa
- Melonien makeus riippuu lajikkeesta ja kypsymisestä; säilytysolosuhteet voivat vaikuttaa makuun.
- Hedelmien pinnalla ja siemenissä voi esiintyä bakteereja, joten leikkauspinta kannattaa pestä ja säilyttää asianmukaisesti.
- Jotkin meloni‑lajit ovat perinteisesti lääkinnällisessä käytössä eri kulttuureissa (esim. verdytettyjen lajikkeiden vaikutukset).
Yhteenvetona meloni on monimuotoinen hedelmäryhmä, johon kuuluu sekä makeita jälkiruokameloneita että suolaisempia tai lääkinnällisiä lajikkeita. Kasvitieteellisesti ne ovat pepoja ja kuuluvat useisiin eri suku‑ryhmiin, mikä selittää laajan muoto‑, maku‑ ja käyttötarkoitusvaihtelun.
Kantaloupit ja kanarialaiset melonit.
Vesimelonilajikkeet Intiassa.
Historia
Melonit ovat kotoisin Afrikasta ja Lounais-Aasiasta. Ne alkoivat vähitellen levitä Eurooppaan Rooman valtakunnan loppupuolella. Amerikkaan melonit toivat varhaiset siirtolaiset, jotka viljelivät mesimelonia ja casaba-melonia jo 1600-luvulla. Useilla Uuden Meksikon intiaaniryhmillä on perinne kasvattaa omia melonilajikkeitaan, jotka ovat peräisin espanjalaisten alun perin tuomista melonilajikkeista.
Ravitsemus
Melonit ovat ravitsevaa ruokaa. Melonin siemeniä käytettiin Kiinassa kuumeen ja ruoansulatuskanavan hillitsemiseen. Muualla siemeniä jauhettiin jauheeksi ja käytettiin tuberkuloosin hoitoon. Meloneista on hyötyä erityisesti sydänsairauksista kärsiville, sillä niissä on suuria määriä adenosiiniksi kutsuttua veren hyytymistä estävää ainetta. Niissä on myös runsaasti kaliumia, josta on hyötyä niille, joilla on korkea verenpaine. Korkean vesipitoisuutensa vuoksi kaikkia meloneita pidetään diureetteina.
On myös näyttöä siitä, että melonien syöminen voi vähentää syöpäriskiä. Yhdysvaltain maatalousministeriön tutkijat havaitsivat, että melonit sisältävät lykopeenia, antioksidanttia, jota esiintyy valikoidussa ryhmässä hedelmiä ja vihanneksia. Lykopeeni hoitaa ja ehkäisee syöpää vangitsemalla vapaita radikaaleja soluihin.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on meloni?
A: Meloni on mikä tahansa syötävä, lihaisa hedelmä, joka kuuluu Cucurbitaceae-heimoon.
K: Onko meloneja monenlaisia?
V: Kyllä, meloneita, erityisesti muskelimeloneita, on monia eri lajikkeita.
K: Ovatko kaikki melonit hedelmiä?
V: Kyllä, kasvitieteellisesti kaikki melonit ovat hedelmiä.
K: Onko olemassa meloneita, joita pidetään vihanneksina?
V: Kyllä, joitakin melonilajikkeita pidetään usein vihanneksina.
K: Mihin sukuun useimmat melonit kuuluvat?
V: Useimmat melonit kuuluvat Cucumis-sukuun.
K: Onko olemassa muita sukuja, joihin melonit kuuluvat?
V: Kyllä, on myös meloneita, jotka kuuluvat Benincasa-, Citrullus- ja Momordica-sukuihin.
K: Mistä sana "meloni" tulee?
V: Sana "meloni" tulee latinankielisestä sanasta melopepo, joka puolestaan tulee kreikankielisestä sanasta μηλοπέπων (mēlopepon).
