Ydinvakoilu: määritelmä, historia ja tunnetut tapaukset

Manhattan-projektin aikana, jolloin Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Kanada tekivät toisen maailmansodan aikana yhteistyötä ensimmäisten ydinaseiden valmistamiseksi, tapahtui paljon ydinvakoilua, jossa projektissa työskentelevät tiedemiehet ja teknikot lähettivät Neuvostoliitolle tietoja pommien kehittämisestä ja suunnittelusta. Näitä henkilöitä kutsutaan usein atomivakoilijoiksi, ja heidän työnsä jatkui kylmän sodan alkuvaiheessa. Näiden tapausten tarkoista yksityiskohdista on ollut paljon erimielisyyksiä, vaikka osa niistä saatiinkin ratkaistua, kun VENONA-hankkeen pöytäkirjat julkistettiin. Nämä olivat neuvostoagenttien ja neuvostohallituksen välisiä salaisia viestejä, jotka löydettiin ja purettiin. Jotkin asiat ovat kuitenkin edelleen ratkaisematta.

Tunnetuimpia näistä olivat :

• Klaus Fuchs - Saksasta paennut fyysikko, joka työskenteli brittien kanssa Los Alamosissa Manhattan-projektin aikana. Hänet löydettiin lopulta. Hän tunnusti, ja hänet tuomittiin vankilaan Britanniassa. Myöhemmin hänet vapautettiin, ja hän muutti Itä-Saksaan. Koska hänellä oli läheiset yhteydet moniin projektin osiin ja hänellä oli syvälliset tekniset tiedot, häntä pidetään "atomivakoilijoista" arvokkaimpana sen tiedon osalta, jonka hän antoi Neuvostoliitolle amerikkalaisesta fissiopommiohjelmasta. Hän antoi myös varhaista tietoa amerikkalaisesta vetypommiohjelmasta, mutta koska hän ei ollut paikalla silloin, kun onnistunut Teller-Ulam-suunnitelma löydettiin, hänen tietojaan tästä ei pidetä kovin arvokkaina.
• Theodore Hall - nuori amerikkalainen fyysikko Los Alamosissa, jonka vakoilu paljastui vasta hyvin myöhään 1900-luvulla. Häntä ei koskaan pidätetty vakoilun vuoksi eikä hän koskaan täysin myöntänyt sitä.
• David Greenglass - amerikkalainen konetyöntekijä Los Alamosin kansallisessa laboratoriossa Manhattan-projektin aikana. Greenglass tunnusti, että hän antoi toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitolle laboratoriokokeiden karkeat kaaviot. Joitakin osia hänen siskoaan ja lankoaan (Rosenbergit, ks. jäljempänä) vastaan antamistaan todistajanlausunnoista uskotaan nyt keksityiksi, jotta hänen oma vaimonsa ei joutuisi vaikeuksiin. Greenglass myönsi vakoilun ja sai pitkän vankeusrangaistuksen.
• George Koval - Valko-Venäjältä kotoisin olevan perheen amerikkalaissyntyinen poika. Hän muutti Neuvostoliittoon, jossa hän liittyi puna-armeijaan ja GRU:n tiedustelupalveluun. Hän löysi tiensä Yhdysvaltain armeijaan, ja hänestä tuli säteilyterveysupseeri. Hän sai tietoa Urchin-sytyttimestä, jota käytettiin Japanin Nagasakiin pudotetussa plutoniumpommissa. Hänen työnsä tuli Yhdysvalloissa tunnetuksi vasta vuonna 2007, jolloin Vladimir Putin tunnusti hänet kuolemansa jälkeen Venäjän federaation sankariksi.
• Ethel ja Julius Rosenberg - amerikkalaiset, joiden oletetaan olleen mukana koordinoimassa ja rekrytoimassa episonage-verkostoa, johon kuului myös David Greenglass. Useimmat tutkijat uskovat, että Julius oli todennäköisesti mukana jonkinlaisessa verkostossa, mutta siitä, oliko Ethel mukana tai oliko hän tietoinen toiminnasta, kiistellään edelleen. Julius ja Ethel kieltäytyivät tunnustamasta syytteitä, ja heidät tuomittiin ja teloitettiin Sing-Singin vankilassa.
• Harry Gold - amerikkalainen, myönsi työskentelevänsä Greenglassin ja Fuchsin palveluksessa.

Neuvostoliitto testasi ensimmäisen atomipomminsa vuonna 1949. On erimielisyyttä siitä, auttoiko vakoilu Neuvostoliittoa tekemään atomipommin nopeammin. Vaikka jotkut annetuista tiedoista, kuten Klaus Fuchsin antamat tiedot, olisivat todennäköisesti voineet olla hyvin hyödyllisiä, tapa, jolla Neuvostoliiton pommihankkeesta vastaavat henkilöt tosiasiassa käyttivät tietoja, on saanut myöhemmät tutkijat ajattelemaan, että se ei oikeastaan nopeuttanut Neuvostoliiton pomminvalmistusprosessia paljon. Tämän kertomuksen mukaan tietoja käytettiin lähinnä "tarkistuksena" Neuvostoliiton omien tiedemiesten työtä vastaan, ja vain vähän niistä jaettiin itse asiassa neuvostotiedemiesten kanssa, koska heidän tiedemiehiinsä tai vakoojiinsa ei juurikaan luotettu. Myöhemmät tutkijat ovat myös osoittaneet, että Neuvostoliiton varhaisen kehityksen suurin ongelma ei ollut aseiden suunnitteluun liittyvät ongelmat vaan pikemminkin materiaalien hankintaan liittyvät ongelmat.

Vuonna 1986 Mordechai Vanunu, joka oli työskennellyt ydinlaitoksessa Israelissa, antoi tietoja Israelin ydinaseohjelmasta brittiläiselle lehdistölle. Ihmiset olivat jo aiemmin luulleet, että Israelilla oli pitkälle kehitetty ja salainen ydinaseohjelma ja -kokoelma, mutta nyt he tiesivät sen varmasti. Israel ei ole koskaan sanonut, että sillä on tai ei ole ydinaseohjelmaa, ja Vanunu siepattiin ja salakuljetettiin Israeliin, jossa hänet tuomittiin maanpetoksesta ja vakoilusta.

On kiistanalaista, oliko Vanunu teknisesti mukana vakoilussa: Vanunu ja hänen kannattajansa sanovat, että häntä pitäisi kutsua ilmiantajaksi (joku, joka paljasti jotain salaista ja laitonta), kun taas hänen vastustajansa ovat sitä mieltä, että hän on petturi ja että hänen tekonsa auttoivat Israelin vihollisia. Kun Vanunu lähti Israelista, hän ei antanut tietojaan heti eteenpäin. Hän matkusti noin vuoden ajan ennen kuin teki niin.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen edustaja Christopher Coxin johtaman, Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta ja sotilaallisia/kaupallisia kysymyksiä Kiinan kansantasavallan kanssa käsittelevän komitean vuonna 1999 laatimassa raportissa (ns. Coxin raportti) paljastui, että Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset uskoivat Kiinan kansantasavallan harjoittaman ydinvakoilun olevan käynnissä amerikkalaisissa ydinaseiden suunnittelulaboratorioissa. Raportissa sanottiin, että Kiina oli 1970-luvulta lähtien "varastanut salaista tietoa kaikista Yhdysvaltojen kehittyneimmistä lämpöydinkärjistä", mukaan lukien kehittyneiden ydinkärkien suunnittelu, neutronipommi ja "asekoodit", jotka mahdollistavat ydinkokeiden tietokonesimulaatiot (ja joiden avulla Kiina voi edistää asekehitystään tekemättä omia kokeita). Yhdysvallat ei ilmeisesti tiennyt tästä ennen vuotta 1995.

Raportissa kuvatut tutkimukset johtivat lopulta Los Alamosin tiedemiehen Wen Ho Leen pidätykseen, ja häntä syytettiin aluksi aseita koskevien tietojen antamisesta Kiinalle. Juttu Leetä vastaan kuitenkin lopulta raukesi, ja häntä syytettiin lopulta vain tietojen virheellisestä käsittelystä. Muita pidätettyjä tai sakotettuja henkilöitä ja ryhmiä olivat tutkija Peter Lee (ei sukua Wen Ho Leelle), joka pidätettiin, koska hänen väitettiin luovuttaneen sukellusveneiden tutkasalaisuuksia Kiinalle, sekä Loral Space & Communications ja Hughes Electronics, jotka luovuttivat Kiinalle ohjussalaisuuksia. Muita pidätyksiä ei ole tehty ydinmallien varkaudesta.

Tammikuussa 2004 pakistanilainen ydintutkija Abdul Qadeer Khan myönsi myyneensä rajoitettua ydinaseteknologiaa Libyaan, Iraniin ja Pohjois-Koreaan. Hänen todistuksensa ja tiedustelupalvelujen raporttien mukaan Khan myi näille kolmelle maalle uraanin rikastamiseen käytettävien sentrifugien malleja ja kiinalaisia ydinkärjen malleja sekä itse sentrifugeja. Khanin on aiemmin sanottu ottaneen Alankomaissa sijaitsevalta uraaninrikastusyhtiöltä (URENCO) kaasusentrifugien malleja, joita hän käytti Pakistanin oman ydinaseohjelman käynnistämiseen. Pakistanin presidentti, kenraali Pervez Musharraf ilmoitti 5. helmikuuta 2004 armahtaneensa Khanin. Pakistanin hallitus sanoo, ettei se ollut osallisena vakoilussa, mutta kieltäytyy luovuttamasta Khania Kansainvälisen atomienergiajärjestön kuulusteltavaksi.