Älykkyys – määritelmä, mittaaminen ja IQ (perimä vs. ympäristö)

Tutustu älykkyyden määritelmiin, mittaamiseen ja IQ:hen — perimän ja ympäristön vaikutukset selkeästi, tutkimustulokset ja käytännön esimerkit.

Älykkyys viittaa tiettyihin henkisiin kykyihin. Ei ole yleistä yksimielisyyttä siitä, mitkä henkiset voimat ovat älykkäitä tai osa älykkyyttä. Ajatus tulee latinankielisestä sanasta intelligo, joka tarkoittaa valintaa eri vaihtoehtojen välillä. Osa älykkyydestä antaa ihmisille mahdollisuuden ratkaista ongelmia. Nämä ongelmat voivat olla helppoja ratkaista. Ne voivat olla myös vaikeita ratkaista, ja niihin voi liittyä abstraktia ajattelua. Joillekin älykkyys on mielen ominaisuus tai ominaisuus. Toisille se on yksinkertaisesti aivojen, erityisesti aivokuoren, toimintaa.

Jos ongelmaan löytyy vastaus, se voidaan muistaa. Näin ongelma ratkeaa nopeammin, kun se tulee uudelleen eteen. Tätä kutsutaan oppimiseksi.

Mitä älykkyys voi sisältää?

Älykkyys ei ole yksi yhtenäinen asia, vaan koostuu useista toisiaan täydentävistä taidoista. Tutkijat puhuvat usein sekä yleisestä älykkyydestä (ns. g-tekijä) että erityistaidoista, kuten kielellinen kyvykkyys, matemaattinen päättely, avaruudellinen hahmottaminen, kielen ymmärtäminen ja sosiaalinen älykkyys. Joidenkin teorioiden mukaan älykkyys voidaan jaotella esimerkiksi seuraavasti:

• Fluidi älykkyys — kyky ratkaista uusia ongelmia ja hahmottaa suhteita ilman aikaisempaa tietoa.
• Kristallisoitunut älykkyys — kertynyt tieto ja taito, joka perustuu oppimiseen ja kokemukseen.
• Moniulotteiset mallit (esim. Howard Gardnerin teoria) — painottavat useita erillisiä älykkyysmuotoja, kuten musiikillista, kehon- liike-, ja ihmisten välistä älykkyyttä.

Mittaaminen ja IQ

Tutkijat uskovat, että älykkyyttä voidaan mitata tai testata. Eräänlainen älykkyystesti olisi monien ongelmien ratkaiseminen hyvin lyhyessä ajassa. Suurin osa ongelmista liittyy asioiden näkemiseen tai sen kertomiseen, miltä pyöristetty muoto näyttäisi. Jotkut liittyvät myös matematiikkaan: esimerkiksi sen kertominen, mikä numero olisi seuraava rivissä. Muut testit liittyvät sanoihin tai kielen ymmärtämiseen. Kun henkilölle on tehty tällainen testi, lasketaan luku, joka antaa likimääräisen arvion älykkyysosamäärästä (IQ).

Yleisimmät standardoidut testit ovat esimerkiksi Wechsler- ja Stanford–Binet-testit, jotka koostuvat eri osa-alueiden alatehtävistä (kielellinen, looginen, avaruudellinen, muisti jne.). Tulokset skaalataan populaatiosta saatavan normaalijakauman mukaan siten, että keskiarvo on yleensä 100 ja hajonta esimerkiksi 15 pistettä. On tärkeää erottaa testin luotettavuus (toistettavuus) ja validiteetti (mittaako testi todella sitä, mitä sen tarkoitus on mitata).

Älykkyystestit kertovat suuntaa antavan tiedon kognitiivisista taidoista, mutta niihin liittyy rajoituksia: ne voivat olla kulttuurisesti vinoutuneita, ne mittaavat vain osaa älykkyyden ulottuvuuksista eivätkä aina ennusta kaikkia käytännön elämän menestymisen muotoja.

Perimä vs. ympäristö

On erimielisyyttä siitä, kumpi vaikuttaa älykkyyteen enemmän, genetiikka vai ympäristö. Älykäs käyttäytyminen on myös mahdollisesti opittua, kun organismi (elävä olento) reagoi riittävästi ärsykkeeseen.

Tutkimukset osoittavat, että sekä perimä että ympäristö vaikuttavat merkittävästi. Perinnöllisyyden (heritabiliteetin) arvio voi olla korkea aikuisilla, mikä tarkoittaa, että yksilöiden välisissä eroissa geeneillä on suuri osuus. Kuitenkin ympäristöllä — kuten ravinnolla, varhaisella lastenhoidolla, koulutuksella, sosioekonomisella asemalla ja koulujen laadulla — on suuri merkitys erityisesti kehityksen varhaisissa vaiheissa. Lisäksi geneettiset vaikutukset ja ympäristö vuorovaikuttavat: samat geenit voivat ilmetä eri tavoin eri ympäristöissä (esim. epigeneettiset mekanismit).

Monet kaksos- ja adoptiotutkimukset tukevat osittain perinnöllisyyden vaikutusta, mutta ne osoittavat myös, että jaettu ympäristö (perheen vaikutus) on tärkeä lapsuudessa ja että sen merkitys saattaa pienentyä iän myötä, kun yksilön omat valinnat ja kokemukset korostuvat.

Monet väärinkäsitykset ja eettiset näkökulmat

• IQ-luvut eivät määrittele ihmisen arvoa tai kaikkia kykyjä.
• Älykkyyden mittaaminen voi olla kulttuurisesti vinoutunutta — testit voivat suosia tiettyä kieltä, koulutusta ja kokemusta.
• Älykkyystestien tuloksia ei tule käyttää syrjivästi. Historia tuntee esimerkkejä testien väärinkäytöstä (esim. eugeniikan yhteydet).

Voiko älykkyyttä kehittää?

Joihinkin älykkyyden osa-alueisiin voidaan vaikuttaa harjoittelulla ja opetuksella. Esimerkiksi kouluopetus, varhainen stimulaatio, riittävä uni, terveellinen ravinto ja liikunta tukevat kognitiivista kehitystä. Kognitiiviset harjoitteet voivat parantaa tiettyjä suorituksia, mutta niiden siirtymistä laajempiin elämän taitoihin on vaikea todistaa kattavasti. Sosiaalinen tuki, laadukas varhaiskasvatus ja koulutuspolitiikat vaikuttavat merkittävästi populaation älyllisiin resursseihin.

Yhteenveto

Älykkyys on monimuotoinen käsite, joka sisältää erilaisia ajattelun, muistamisen ja ongelmanratkaisun taitoja. Sen mittaaminen (esim. IQ) antaa hyödyllistä tietoa, mutta testien tulkinnassa on oltava varovainen ja muistettava sekä geneettiset että ympäristötekijät. Älykkyys kehittyy elämän aikana ja siihen voivat vaikuttaa sekä biologiset että sosiaaliset olosuhteet, joten yksilöiden tukeminen varhaisista vaiheista alkaen on keskeistä.

Eläinten ja kasvien älykkyys

Älykkyys ei rajoitu ihmisiin. Myös monet eläimet osoittavat merkkejä älykkyydestä: Myös eläinten on ratkaistava ongelmia, ja ongelman ratkaisemisen muistaminen on niille hyödyllistä. Monet eläimet käyttävät työkaluja ongelmien ratkaisemiseen. Tällaisia eläimiä ovat esimerkiksi ihmisapinat, koirat, delfiinit, norsut, rotat ja hiiret sekä jotkut linnut. Kaikki nämä eläimet ovat selkärankaisia, mutta työkalujen käyttö ei rajoitu vain niihin: Jopa pääjalkaiset ja niveljalkaiset osoittavat merkkejä älykkyydestä. Jotta eri lajien käyttäytymistä voitaisiin vertailla, tutkijoiden on mukautettava älykkyyden käsitettä.

On väitetty, että myös kasvit olisi luokiteltava älykkäiksi: Ne kykenevät havaitsemaan ja mallintamaan ulkoista ja sisäistä ympäristöä ja mukauttamaan morfologiaansa, fysiologiaansa ja fenotyyppiä sen mukaisesti varmistaakseen itsesäilytyksen ja lisääntymisen. Vasta-argumentti on, että älykkyyden ymmärretään yleisesti tarkoittavan pysyvien muistojen luomista ja käyttöä.

Vastakohtana ovat laskutoimitukset, jotka suoritetaan vain kerran ja joihin ei liity oppimista. Jos tämä hyväksytään osaksi määritelmää, se sisältää "koneoppimiseen" kykenevien robottien tekoälyn, mutta sulkee pois ne puhtaasti autonomiset aistireaktiovasteet, joita voidaan havaita monissa kasveissa. Kasvit eivät kuitenkaan rajoitu automaattisiin aistimus-motorisiin reaktioihin, vaan ne kykenevät erottelemaan positiivisia ja negatiivisia kokemuksia ja "oppimaan" (rekisteröimään muistoja) aiemmista kokemuksistaan. Ne kykenevät myös kommunikoimaan, laskemaan tarkasti olosuhteensa, käyttämään kehittynyttä kustannus-hyötyanalyysia ja toteuttamaan tiukasti kontrolloituja toimia erilaisten ympäristöstressitekijöiden lieventämiseksi ja hallitsemiseksi.

Tavallinen simpanssi osaa käyttää työkaluja. Tämä simpanssi käyttää keppiä saadakseen ruokaa.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä älykkyys on?

K: Mistä ajatus älykkyydestä on peräisin?

K: Miten älykkyyttä voidaan mitata?

Kysymys: Onko älykäs käyttäytyminen opittua vai synnynnäistä?

K: Millaisia ongelmia älykkyystesteissä käytetään?

K: Mitä tarkoittaa älykkyysosamäärä?

Hae kirjaimella